Hyvän sanomisen valo

Olen miettinyt monta päivää sitä, miten suuri merkitys hyvän puhumisella, kiitoksella ja kannustuksella on. Kaksi viikkoa sitten olin jättämässä jäähyväisiä edellisellä työpaikalla. Sanoin heipat oppilaille ja kollegoille. Yhdeltä oppilaalta sain pienen lahjankin, ihan odottamatta. Miten otettu siitä olinkaan! Onneksi voin kaikesta sydämestäni toivottaa hänelle kaikkea hyvää ja menestystä tulevaan. Niin kyllä tein kaikille niille nuorille, joita syksyn mittaan sain opettaa. Mahtavia tyyppejä, haasteineen päivineen.

Moni kollega tuli halaamaan tai puristamaan kättä. "Mikä menetys, että lähdet!". "Oltaisiin niin mielellään pidetty sut täällä!". "Sun kanssa oli mukavaa tehdä töitä.". "Tuutko joskus takaisin?".

Esimies kiitti tekemästäni työstä.

Vähemmästäkin sitä liikuttuu. Jää hyvä olo todella, todella pitkäksi aikaa.

Sitten kun aloitin viime viikon alussa uudessa vanhassa työssä, jouduin uuteen myräkkään. "Miten ihanaa, että olet tullut takaisin!". "Sua on jo odotettu!". "Tervetuloa taas taloon!".

Esimies myhäili tyytyväisenä ja toivotti onnea työsarkaan.

Olen ollut todella otettu saamastani kohtelusta. Viime viikkojen aikana minut on käytännöllisesti hukutettu hyvään palautteeseen. Olen miettinyt, kuinka ihmeessä saisin tämän kaiken kätkettyä jonnekin sellaiseen paikkaan, josta sitä voisi ammentaa sitten, kun kaikki ei enää olekaan laulua ja tanssia. Sitten kun kohtaa ihmisiä, joiden kanssa asiat eivät suju eivätkä kemiat kohtaa. Sitten kun on niitä hetkiä, jolloin työ ei etene ja tekee mieli hakata päätä seinään ja antaa olla.

Tässä paistattelussa olen tullut siihen tulokseen, että ei niitä hyviä sanoja ja lämpimiä hymyjä minnekään tarvitse piilottaa. Päin vastoin: niiden valossa kannattaa vain antaa mennä. Jatkaa juuri näin. Etsiä vielä uusia tapoja olla hyvä kollega tai vaikka ihan vaan ihminen.

Ja ennen kaikkea jakaa yhtä paljon hyvää eteenpäin.

Voin tervehtiä joka aamu niitäkin, jotka eivät koskaan vastaa tervehdykseen. Jälleen huomenna. Ja annan aina hyvää palautetta, kun se on mahdollista. Kiitän, huikkaan, totean, vitsailen – mikä mihinkin väliin sopii. Ikinä ei ole huono hetki sanoa toiselle: "Olet tehnyt hyvää työtä". Pidän sen mielessä.

Tämä hyvän sanomisen teema jatkoi eloaan mielessäni, kun kolme kirjabloggaajatoveria muisti minua kiitoksin ympäriinsä kiertävässä inspiraatiotunnustuksessa. Kiitos Katri, Laura ja Jaana – olen todella otettu sanoistanne.

Luen monia blogeja, ja kaikki blogit, joita luen, ovat jollain tapaa inspiroivia. En tarvitse samanmielisyyttä saadakseni innostusta, vaan toisinaan juuri eri mieltä oleminen on kaikkein hedelmällisintä. Välillä on sitten turvallisen mukavaa heittäytyä samantyylisten ajatusten ja mietteiden keinuntaan ja muistaa, kuinka hienoa on, että maailma on pullollaan ihmisiä, joiden käsitys maailmasta (ja kirjoista!) kohtaa omani.

Hyvän sanomisessa on valitettavasti sekin puoli, että joku jää ilman. Joskus syynä on se, ettei jollekulle ole merkittävän hyvää sanottavaa. Silloin voi tosin miettiä, onko vika kenties tarkkailijassa. Enkö vain huomaa sitä hyvää, mikä toisessa on?

Harmittavan usein jää sanomatta, koska ei ehdi tai muista, kehtaa tai viitsi. Se on huono syy.

Sen sijaan, että nimeäisin ketään tiettyä bloggaajaa jatkamaan tätä tunnustusta, asetan yleisen haasteen. Sano toiselle hyvää. Mielellään heti tänään, mutta viimeistään huomenna. Sano se ääneen tai kirjoita, kunhan tuot hyvän toisessa esiin.

Hyvän sanomisen valoa ei ikinä voi olla liikaa, etenkään yhä synkkenevässä loppuvuodessa.

Anna palaa!