28. maaliskuuta 2009

Orientaatio alkaa

Tämä päivä kului nopeasti kesätyökoulutuksessa. Ilokseni kuulin tulevilta kollegoilta, että koulutuksesta maksetaan palkkaa. Kolme viikonloppua luentoja ja harjoittelua luvassa, kyllä se minusta saa palkkakuitissakin näkyä. Etenkin, kun toukokuussa tunteja tulee olemaan hieman vähemmän aukioloaikojen suppeuden vuoksi. Koulutus tuntui alkavan tehokkaasti infoähkyllä. Jossain vaiheessa kuunnellessani englanninkielistä luentoa ruotsalaisen aateliston linnojen sisustuksesta mietin, miten koskaan osaan pitää ainoatakaan vieraskielistä opaskierrosta – suomeksikin asioiden käsitteleminen ja käsittäminen vaatii paljon. Onneksi tulevat työtoverit ovat kielitaitoista porukkaa, eikä yksin tarvitse asioita surra. Erikoinen olotila muutenkin, kun tietää saavansa koulutettuja, omaan ikäluokkaan kuuluvia työkavereita, jotka seikkailevat jotakuinkin samoilla aaltopituuksilla. Uusi tunne minulle. Mukava sellainen. Enää tarvitseekin tosiaan tarttua valtavan monistepinon ensimmäiseen sivuun ja aloittaa materiaaleihin tutustuminen. Suomalainen keskiaika ei toden totta ole minulle kaikkein tutuinta aikaa, ei sen puoleen muutama sen jälkeinenkään vuosisata. Olen modernisaation naisia. Mutta kaikkea voi oppia – niinhän väitän työhakemuksissanikin – joten ei auta kuin tankata. Kesän jälkeen minullakin on ehkä yhtä intohimoinen suhde Suomen linnoihin kuin tämänpäiväisillä luennoitsijoilla.


Viimeiset aineopintoihin tarvitsemani merkinnät olivat tänään päivittyneet nettiin, joten ensi viikolla menen ja haen aineopintojen kokonaismerkinnän. Hyvästi sympaattiset A3-kurssit! Kai tässä on alettava miettiä toden teolla seminaaria ja gradun aihepiiriä, syventäviä opintoja ja – herranen aika – tulevaa työelämää. Huomasin tänään, että kovin monella kesäoppaalla on jokin kieli sivuaineena. Kai sitä pitäisi olla itsekin aktiivinen ja harjoittaa saksaa ihan olan takaa. Ei ruotsikaan pahitteeksi olisi. Molemmat kielet tukisivat oikein hyvin tulevia gradujuttujani. Kielikurssille, mars!


Olen ollut jo muutaman päivän alttiina todella nihkeälle kevätflunssalle (mikä kevät, räntää tulee taivaan täydeltä ja aamulla meinasimme paleltua kuoliaiksi linnan pihalla opaskierroksen alkumetreillä), mutta kuume ei nouse. Muuten on paska olo senkin edestä. Onneksi on puolet tämän viikonlopun koulutuksesta jo hanskassa, huominen sujuu siinä samalla. Vaikka pää kainalossa ja raastin kurkussa.

Puolen tunnin päästä alkaa Earth Hour. Lisää teetä naamaan ja kohta peiton alle.

26. maaliskuuta 2009

Katupölyä nenässä

Kevät on tullut, sillä herään aamulla aikaisin auringon paisteeseen ja nenäni vuotaa ilmassa leijuvasta katupölystä. Kunpa loputkin lumet sulaisivat pian pois. Olen saanut talvesta jo ihan tarpeekseni. Kuukauden kuluttua meillä on taloyhtiön yhtiökokous, jossa lopultakin lyödään nuija pöytään remontin aloittamisen merkiksi. Täytyy varmaan hakea pyörä pois kämpiltä, ennen kuin alkavat avaamaan sen lattiaa. Aika kallis pyörävarasto meikäläisellä. Kesäkuussa tulee vuosi täyteen siitä, kun ongelma havaittiin. Aika uskomatonta, että tällaisen asian hoitamisessa voi mennä vuosi. En ihan usko, että tätä on hoidettu kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti, viime syksyhän oli pelkkää paskan satamista niskaan ja puhelimessa isännöintitoimiston miehille itkemistä. Minusta saisi joku hyvän orjan, kun en osaa vaatia oikeuksiani tai pitää niistä kiinni.

Pitäisi kirjoittaa vielä kaksi kansatieteen esseetä, että saan yleisen etnologian perusopinnoista kokonaismerkinnän tutkintotodistukseen. Kirjoitan niistä toisen tänään, lupaan. Vaikka tuskin se teitä kiinnostaa, arvoisat lukijani. Joku näytti olevan Lieksasta, ja olenkin aina miettinyt, millainen paikka se mahtaa olla. Eikös Simpauttaja sijoitu jonnekin sinne main? Haluaisin joskus tehdä kunnollisen Suomi-road-tripin. Se alkaisi etelästä ja kulkisi länsirannikkoa pohjoiseen. Lapissa käytäisiin ainakin Inarissa (Siida-museossa!) ja Jäämeren rannalla (eli road-trip menisi jopa ulkomaille saakka). Sieltä palattaisiin Kainuun kautta Savoon ja kotiin. Kaikki autolliset voivat ilmoittautua! Tosin ei minulla on lomaa yhtään päivää tänäkään kesänä, joten ehkä sitten seuraavana. Tai syyskuussa ennen luentojen alkua. Ei, kyllä se pitäisi tehdä heinä-elokuussa. En tiedä ehdinkö edes mökille koko kesänä. Joensuuhun on pitkä matka, varsinkin kun ei omista autoa. Haluaisin lomailla, edes viikon tai kaksi. Ahneuksissani lupasin jälleen olla töissä koko kesän. Tosin en tiedä, oliko se yksi niistä syistä, joista minut töihin otettiin. Hoh.

V lähtee pääsiäiseksi vaeltamaan Lappiin partiolaisten kanssa. Itse haluaisin tehdä joskus ruskavaelluksen jossain Kuusamossa. Mahdollisesti sitten keski-ikäisenä. Miksi opiskelijan kesät ovat aina tällaisia? Pitää jaksaa niin hiton paljon, eikä sanallakaan valittaa tai myöntää haluavansa lomailla. Se on laiskuutta se. Ole kiitollinen, että töitä on.

Joopa joo.

24. maaliskuuta 2009

Mamman kulta palasi kotiin

Sain tietokoneeni takaisin tänään. Olen onnellinen nainen. Tekemättömät työt kasaantuvat tosin niskaan, huomenna olisi ollut yksi hallintotieteen tenttikin, mutta antaa olla vaan. Suoriuduin sentään lauantaina viimeisestä pakollisesta metodiopintotentistä. Nyt puuttuu enää pari hassua toimenpidettä, jotta voin hakea tutkintotodistuksen parempaan talteen. Ehkä ensi kuussa, kuten suunnittelinkin.

Sain toisenkin työtarjouksen! Olen ihan hämmentynyt. Kieltäydyin siitä, sillä ensimmäinen on parempi. Mutta on todettava, että ilmeisesti taloudellinen taantuma tekee hyvää humanistille, jolla ei edes ole oman alan työkokemusta. Tällaista ei nimittäin ole aiempina vuosina tapahtunut. Kiitän kaikesta Jyrkiä, kiitos!

Aiemmin lupaamiani tilastotietoja kesätyöhausta:

Lähetettyjä hakemuksia (sähköisiä ja kirjallisia): 20
Vastauksia hakemuksiin (hakemus saapunut/valintamme ei kohdistunut sinuun): 11
Kutsuja haastatteluun: 3 (joista 1 peruttiin taloudellisten ongelmien vuoksi)
Tarjottuja paikkoja: 2

Loppujen lopuksi ei lainkaan paha tulos! (No ei tietenkään, koska kerran sain töitä!) Luultavasti vielä soittavat TAYSista jossain vaiheessa ja kysyvät, koska aloitan kesätyöt, mutta tällä kertaa joudun ja saan sanoa ei kiitos.

Lisäksi karmani ei pettänyt vieläkään: joka kerta päästyäni työhaastatteluun saakka olen saanut töitä. Joka kerta. Pitänee alkaa jatkossa kirjoittaa ne hakemukset paremmin, että pääsen useammin haastatteluun.

Minun pitäisi ehkä siivota ja tiskata. Miksen ole saanut järjestelijän ominaisuutta? Miksi en halua siivota, järjestää, mapittaa, huolehtia, pitää siistinä? Joskus ajoittain tulee hetkellisiä puuskia, mutta ne menevät lähes yhtä nopeasti ohi. Onneksi kukaan toinen (kämppistä lukuun ottamatta) ei joudu kärsimään epäjärjestelmällisyydestäni. En minä mitään perhettä osaisi pitää kasassa, hyvänen aika. Juuri ja juuri saattaisin muistaa ruokkia ja vaatettaa lapseni. Ehkä on ihmiskunnalle parempi, etten edes harkitse lisääntymistä.

Kävin tänään salilla, mutta sikailin myöhemmin illalla. Laihduttaminen ei ole helppoa, varsinkaan kun paino pysyy tiukasti liian korkealla, eikä tunnu putoavan sitten millään tiukasta kontrolloinnista huolimatta. Kai sitä pitäisi vaan syödä kaalia, mutta kun sekään ei auta. Balanssia kaipaan, mutta en osaa sellaista tavoitella. Yritän kyllä. Yritän olla itselleni armollinen ja pysyä pitkäpinnaisena, mutta itseinho on aika korkealla useimmiten. Miksi muut, mutten minä? Perkele!

Siinäpä pohdittavaa.

17. maaliskuuta 2009

In-your-face!

Sainpa oman alan kesätöitä!

Kyllä kelpaa. Ehken sittenkään kouluta itseäni turhaan.

Tämän kunniaksi voisi juoda ensimmäistä kertaa elämässään kuohuviiniä baarissa. Harkitaan.

15. maaliskuuta 2009

Kärsivällisyys ei ole kaunista

Mamman kulta - tunnetaan myös nimellä FujitsuSiemens Amilo - lähti hoitoon eilen, viimeisenä takuun voimassaolopäivänä. Joskus taisin mainitakin koneen sammuilevan yks kaks yllättäen, varoittamatta (ellei varoitukseksi käy ruudun pimeneminen kaksi sekuntia ennen virran katkeamista). Eilen se teki taas niin, kesken kaiken Pasilan 1. kauden 11. jakson. Ja oli siinä Wordkin auki, yritin nimittäin ulostaa näppäimistön kautta takkuilevaa luentopäiväkirjaa, jonka deadline on maanantaina. Kone siis sammahti, sain sen parin yrityksen jälkeen hetkeksi päälle, jotta ehdin googlettaa gigantin asiakaspalvelun puhelinnumeron (me nykyajan nuoret emme soittele mihinkään 0100100:n, vaikka idiootit Eniron mainokset ja Kari Hietalahti niin yrittävät salaliitollaan meitä saada tekemään). Nuori mies puhelimen toisella puolella käski viedä koneen kipinkapin huoltoon. Sitä ennen aloitin tiedostojen tallentamisen kahdelle muistitikulle ja cd-levyille, mutta juuri toiseksi viimeistä kuvalevyä polttaessani kone sammui taas. En enää edes yrittänyt käynnistää sitä, vaan hyppäsin bussiin kone kainalossa. Nyt toivon, että ne muutamat kuvakansiot, joita en ehtinyt saada levylle, ovat tallessa, kun saan koneen takaisin. Pliis? Huollon kundi taisi aavistaa epätoivon äänessäni kysyessäni, kuinka kauan huolto mahdollisesti kestää... Ei kuitenkaan osannut vastata. Poistuin paikalta kuuluvasti nieleskellen.

Yksi ilta ilman internettiä ja minulla on vieroitusoireita. Luin yhden dekkarin, viisi sivua tenttikirjaa ja katsoin pari jaksoa Frendejä. Ilta oli tylsä.

Vastaus seuraavaan kysymykseen onkin: kyllä, olen yliopiston mikroluokassa, tekosyynä käytän sitä pahuksen luentopäiväkirjaa. Ei, en ole vielä avannutkaan tiedostoa. Sen sijaan ihailen tietoverkkojen ulottuvilleni tuomaa informaatiovirtaa koneen ruudulla. Voih. Saatan muuttua ihmisenä ikävään suuntaan, jos huolto viivästyy paljonkin. Paljon on tässä tapauksessa kauemmin kuin kaksi päivää.

Hauskaa muuten seurata, mistä päin maailmaa blogiini eksytään. Utelias en tokikaan ole, ehei. Mutta ainakin todistan itselleni, että kävijälaskuri tikittää muistakin käynneistä kuin omistani.

Pakko kai on ryhtyä töihin. V:kin palasi matkaltaan, toivottavasti näemme tulevan viikon aikana. Toi kuulemma tuliaisiakin. Hihii.

12. maaliskuuta 2009

Perse kiinnostaa!

Sori vaan kaikki te friikit, jotka googletatte perseeseen kohdistuvaa kiinnostustanne, täältä ei löydy vastausta siihen tai moneen muuhunkaan tuskaan. Kiitos J vielä kerran verkkovastaavan työkalujen käyttöön opastamisesta, itseään voi viihdyttää monella tavalla (eikä se liity aina mitenkään perseeseen, tiedoksi vaan!).

V nauraa tavalleni laittaa baskeri päähän. Ilmeisesti sitä ei kuulu laittaa ensin takaraivolle ja sitten vasta otsalle. Mutta tänään junassa eräs ranskatar laittoi baskerin päähänsä aivan samalla tavoin kuin minä! Siitäs sait, naisellesi nauraja! Olen trenditietoisempi kuin uskottekaan.

Päivä oli pitkä ja silti tuntuu, etten saanut mitään aikaan. Kävin kuitenkin Helsingissä kokoustamassa, ehkä sekin on jo jotain. Toivon töitä viikonlopulle. Voisi tietysti mennä vapauttamaan vaikka jonkun kivan sairaalabakteerin hospitaalin putkistoon, mutta pääsy labroihin on hankalaa. Ehkä tyydyn vain toivomaan jonkun elämäänsä kyllästyneen vuorotyöläisen päättävän sairastua äkillisesti viikonlopuksi. Viime perjantaina puhelin soi, mutta en vastannut, koska olen huono valehtelemaan kivalle toimistosihteerille. Ja viime viikonloppuna oli tosiaan muutakin tekemistä.

Joku paskapää tuntuu tyhjentävän tiliäni ihan työkseen. Itku meinasi tulla tänään verkkopankin avattuani. Ei ole helppoa ei.

Minulla on ikävä sitä yhtä Aasian seikkailijaa, tule jo kotiin hitto vieköön. Vaikka eihän meillä mitään yhteistä kotia olekaan, mutta silti. Heikko on ikävästä kärsivä nainen. Nih.

11. maaliskuuta 2009

Otsis on kiva!

Kampaajalla käynti nostatti itsetuntoani noin kolmetoista senttiä. Uusi tukka on kiva ja peilistä katsova tyyppi on iloisen ja veikeän näköinen. Kannattaisi harkita tällaisia tekosia useamminkin.

Olin tänään työhaastattelussa. Jännitin sitä kovasti, mutta tilanne oli loppujen lopuksi ihan rento ja haastattelija mukava. Kyseli kielilläkin, sillä hakemassani työpaikassa on olennaista osata niitä. Taisin selvitä tentistä. Ensi viikolla selviää, kuinka käy. Jännää! Muitakin hyviä hakijoita on varmasti roppakaupalla, mutta ainahan kaikki on mahdollista.

Minun tekee mieli katsoa Frendejä ja maata säkkituolissa. Keskeneräinen luentopäiväkirja huutelee, mutta tukin korvani. Onhan nyt loma. Huomenna on vuorossa jälleen reissu Helsinkiin, harmi ettei tililläni ole rahaa mihinkään mukavaan. Perjantaina on tosin palkkapäivä, mutta sehän ei valitettavasti auta torstaina, päättelen loogisesti.

Jalkani on vielä vähän kipeä, siihen tavallaan pistelee. Ei kai kyse voi olla mistään ikävästä? En halua mennä lääkäriin, en haluuuuuuu!

Täältä turhuudesta tähän.

10. maaliskuuta 2009

Ulkonäköprobleemi

Olen lähdössä kampaajalle noin 22 minuutin kuluttua. Viimeksi olen käynyt kampaajalla... öh. Ehkä alle 20-vuotiaana. Eikun kävinpäs kerran täällä Tampereella, olisiko se ollut sitten ensimmäinen opiskeluvuosi. No, joka tapauksessa. Aion leikkauttaa otsatukan, värjätä kammottavan puolimetrisen juurikasvuni pois (ja muutenkin kyllä, kiitos) ja siinähän sitä jo onkin. Jännittävää! Mitä jos näytänkin sen jälkeen ihan kauhealta? (Nythän olen tietenkin missin mitoissa sekä kasvojen luuston että muunkin kehon osalta.........öhöhö).

Minua oikeasti jännittää! En usein käy missään kauneuteen liittyvissä paikoissa (ellei Lindexiä lasketa). Ei minulla tosiaan oikeastaan olisi varaakaan, mutta jos nyt tämän kerran kuitenkin. Parin viikon päästä menemme äidin kanssa Flamingoon kokovartalokauneushoitoon, sillä äiskä sai jouluna luokkansa oppilailta/näiden vanhemmilta lahjakortin kyseiseen ilojen taloon. Voi kai sitä kerran elämässä mutakylpyyn mennä? Vaikka ihan laskusuhdanteen kunniaksi.

Laskusuhdanteesta tuli mieleen muitakin hupaisia juttuja, mutta kerrottakoon vaikka, että nauran itseäni räkä valuen pöydän alle joka kerta, kun näen telkkarista sen Mannerheim-elokuvan puffausmainoksen, jossa käsketään ihmisiä olemaan isänmaallisia ja ostamaan 50 euron arvoisia ennakkolippuja kännykällä elokuvaan, jota ei vielä edes ole. Vuosisadan liikeidea!

Nyt menen sanomaan hyvästit nykyiselle lookilleni. Ei tule ikävä.

9. maaliskuuta 2009

Nilkka nurin kulttuurista

Tervepä terve arvon karvakorvat!

Olen viettänyt kultturellin ja kiinnostavan, osin myös oudon viikonlopun. Luonani on yöpynyt tuttuja ja tuntemattomia, olen juonut punaviiniä, olutta ja siideriä, käynyt katsomassa Tampereen elokuvajuhlilla elokuvia, roikkunut Telakalla, Plevnassa, Teerenpelissä, Kustaa III:ssa ja Rumassa, katsonut improa, pelannut PhotoPlayta, nauranut, jutellut ja vältellyt krapulaa. Torstaina alkaneen viikonlopun pilasi eilinen kotimatka, kun taitoin JÄLLEEN KERRAN nilkkani ihmissyöjäsaappailla kävellessäni. Nilkka on turvonnut, punainen ja kipeä, vaikka olen sitä jo yön yli lepuuttanut. Jos se näyttää vielä huomenna oudolta, taidan joutua ottamaan yhteyttä ylempiin lääketieteellisiin portaisiin. Huomenna on myös kampaaja, aion leikkauttaa itselleni otsatukan ja laittaa väriä päähän. Luultavasti maksan luottokortilla (ja itken verta).

Myöhemmin tällä viikolla minulla on kaksi työhaastattelua ja ensi viikolla vielä kolmas. Jännää!

Ystävän elokuva voitti muuten elokuvajuhlilla palkintoja. Muistutukseksi kerrottakoon, että olin sentään kutsuvierasnäytöksessäkin, olenhan varsin kultturelli elli. Sieltä sai viiniä ja suolatikkuja. Elokuva on hyvä, suosittelen katsastamaan sen, vaikkei lyhytelokuvaskene tuttu olisikaan tai vaikkei upea tehdasmaisema ja sen tuho kiinnostaisi lain.

Minun piti mennä tänään bodypumpiin, mutta tuo saatanan nilkka estää liikuntaharrastukset tältä päivältä. Tietysti voisin illan tullen avata telkkarin ja vääntää vatsalihaksia vaikkapa Lifen tahtiin. Miten ällöttävän energinen ajatus. Meillähän on nyt meneillään perioditauko, ja minulla olisi parikin v-mäistä luentopäiväkirjaa työn alla. Ja siihen viimeiseen historian tenttiin pitäisi lukea.

Tulisipa jo kevät, kaipaan sinua niin!

Ja on minulla ikävä V:täkin, se on nyt ehkä Kiinassa, ainakin viimeisimmän tekstiviestin mukaan.

5. maaliskuuta 2009

Vanhenin!

Taas kerran minusta tuli 17-vuotias. Lähden illalla juomaan kaljaa, jos seurani saapuu joskus Tampereelle. Olen sivistynyt, ihana ja kaikin puolin hyvä ihminen, kiitos aplodeistanne.

Minulla on ensi viikolla työhaastattelu! Mahtavaa! Toistaiseksi ainoa kutsu, mutta yksi on parempi kuin nolla, sanovat. Täytyy olla vakuuttava. Kuinkahan se onnistuu? Hymyä naamaan ja rento kädenpuristus? Suukapula, etten samantien aloita alapäävitsiosastoa?

Njääh, olen minä ennenkin työhaastatteluissa ollut, kunhan tuuli heiluttaa huulia.

V lähtee huomenna Aasiaan. Minä lähden pääsiäisenä Saksaan. Maksoin lentoliput luottokortilla sekä siksi, että Ryanairin nettisivusto sitä vaati että siksi, että luotolla eläminen on vähän kuin reunalla elämistä. Tai siis minun versioni siitä. Viime viikolla yliopistolla roikkui jotain kundeja kauppaamassa väkisin Diner's Clubeja, karistin mokomat feikki-Rolex-ranteet kimpustani saman tien. Yhdelläkin kortilla voi hitaasti mutta varmasti viedä itseään tuhoon.

Asuntoasiasta muuten sen verran, että tekninen isännöitsijä hoitaa asiaa ja kilpailutus on käynnissä, mutta viralliset päätökset remontista tehdään vasta huhtikuun yhtiökokouksessa. Hidasta on. Mutta askel kerrallaan, siihen on luotettava. Sitäpaitsi TOASin yksiöjono lyhenee kuukausi kuukaudelta. Haaveilen jo kivasta pikku yksiöstä, jossa kirjoitan maailmojasyleilevän laudaturin arvoisen graduni... mm...

Voisin tänään käydä pitsalla, ihan vaan 17-vuotissynttäreiden kunniaksi.

1. maaliskuuta 2009

Isätön

Muistin minuutti siten, että tänään on 14 vuotta isäni kuolemasta. Päivää ei jäljellä olevassa perheessämme muistella mitenkään erikoisesti, äiti saattaa käydä haudalla, itse en sinne halua mennä muutenkaan. Joskus jouluisin käyn, kun äiti pyytää. Minä en pidä kalmistoista. Muistan kyllä, millaista oli seistä siellä maaliskuisessa räntäsateessa vuonna 1995 ja pitää Sofiaa kädestä. Kappelissa olin ihmetellyt itkevää äitiä, valkoiselle arkulle kaadettua hiekkaa ja papin puhetta. Olin vasta täyttänyt 10 vuotta. Itkin hieman itsekin.

Vanhemman kuolema lapsen ollessa vielä lapsi voi varmaan aiheuttaa pahojakin traumoja. Itse koen selvinneeni siitä ihan hyvin, vaikka tietysti vieläkin ajoittain on todella paha olla, kun tajuaa, mistä kaikesta on jäänyt paitsi. Monilla muilla on isä, joka kannustaa opiskeluissa, tarkastaa, millaisten hamppareitten kanssa tytär pyörii, auttaa muutossa ja huonekalujen kasaamisessa, ojentaa ja opastaa tarpeen mukaan. Toiset taas eivät ole koskaan isäänsä nähneetkään. Joidenkin isät ovat kusipäitä.

Minulla on hyvät muistot isästäni. Iskän kanssa katsottiin Nikke Knatterttonia muistaakseni lauantai-iltaisin, iskällä oli aina hieno auto ja jopa autopuhelin 1990-luvun alussa. Iskä opetti käyttämään tietokonetta (Macia tietenkin, isälläni oli tietokonealan yritys, ennen kuin lama sen vei vuoden 1994 lopussa), kuskasi partioon eikä suuttunut, vaikka barbileikit sotkivat huoneeni tuntikausiksi. Kerran iskä pakotti syömään silliä, joka oli niin pahaa, että melkein oksensin. Istuin keittiössä pöydän ääressä varmaan tunnin, ennen kuin annoin periksi. Koskaan en sen jälkeen ole silliä suuhuni pannut.

Äidillä on toisenlaiset muistot: isäni oli ilmeisen hankala ihminen, itsepäinen ja dominoivakin. Väitteli halutessaan mustankin valkoiseksi, äiti on joskus kertonut. Pikkuveljeni on kuulemma samanluontoinen. Mutta hyvä mies se oli, olen saanut kuulla. Aina värkkäämässä ja väkertämässä, kiinnostunut kaikesta uudesta ja ihmeellisestä, aktiivinen ja huumorintajuinen.

Sääliä en ole halunnut koskaan kerjätä, ja siksi minua ajoittain ärsyttävät tilanteet, joissa haluan puhua jotain isästäni, ja keskustelun toinen osapuoli vaivaantuu, pahoittelee ja haluaa vaihtaa puheenaihetta. Yleensä olen ymmärtänyt olla uudellenkaan ottamatta aihetta esiin tällaisten ihmisten kanssa. Ei sitten puhuta. En pakota.

Harmi, etten koskaan saanut oppia tuntemaan isääni.

--

Oli juhlat eilen, menimme baariin, josta sai viinaa rahaa vastaan. Loput voi arvata. Olen tapani mukaan kärsinyt koko päivän kammottavasta olotilasta ja nestehukasta. Nyt olen jo syönyt ja juonut ja toivon, että yöllä tulee uni eikä liskot.

Tyylikäs päätös vakavamieliselle kirjoitukselle.