30. huhtikuuta 2010

Munkkia!

Se olis sitten se aika vuodesta, kun kaivetaan se valkoinen lätsä esiin ja pannaan muovia nenän päälle. Ja juodaan ruskeita juomia ja syödään ruskeita ruokia. Itse tyydyn toistaiseksi kahviin, mutta täytynee ehkä laajentaa valikoimaa iltapäivää kohden. Meillä on tänään viimeinen seminaari-istunto, jossa meikäläisen täytyy vetää opponointi, joten mitään rohkaisuryyppyjäkään en kehtaa ottaa. Tosin proffa mietti eilen, tohtisiko tarjota meille kuohuvaa raskaan rutistuksen päätteeksi, mutta päätyi lopulta kahviin. Eli tänään kilistellään kaffetta ja munkkia 13 valmiin seminaariesitelmän kunniaksi. Itse sain eilisessä istunnossa aika kovaa kyytiä, lähinnä tartuttiin teoreettiseen ja metodiseen puoleen niiltä osin, jotka eivät edes olleet olennaisia. Vähän jäi paskan maku suuhun ohi aiheen menneestä keskustelusta, koska varsinaisesti työn sisältöön ei kommentoitu juuri lainkaan. Mutta menköön näin. Pitäkää tunkkinne. Opponenttini oli kyllä muuten asiaan paneutunut. (Joskin olen silti katkera, että työtäni ruodittiin epäolennaisilta osin, etenkin siksi, että pääsääntöisesti muissa töissä ei ole mainittu teorioita tai metodeita juuri lainkaan. Mur.)

Tästä sitten kohti gradua ja elämää. Huahaha. Niin vissiin. Sunnuntaina alkaa jälleen uusi työsuhde ja tällä kertaa se on sitten se kokoaikainen (joskaan ei edelleenkään normaaleilla asteikoilla oikeaa täysipäiväistä työtä...). Jippii. Kesä kesä tule jo.

Ai niin, ja tuolla pöydällä lojuu nyt sinetillä tai millä lie vesileimalla varustettu paperinpala, jossa lukee, että meikämanne olis nyt humanististen tieteiden kandidaatti. Hihi.

27. huhtikuuta 2010

Niin hyvää ettei sanotuksi saa

Vahingossa leipaisin jääkaapin aineksista helvetin hyvää tonnikalapiirakkaa. Tässä ohje, var so goda. (Ei ole muuten mitään laihdutuspiirakkaa, mutta eipä sellaista taida olla olemassakaan.)

Kipparipiirakka


Pohja:

3 dl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
125 g rasvaa
0,5 dl vettä

Kuivat aineet nypitään yhteen ja vesi sekoitetaan joukkoon. Taputellaan isoon vuokaan, pistellään haarukalla muutamia reikiä ja isketään uuniin noin 10 minuutiksi 225 asteeseen.

Täyte:

1 prk tonnikalaa
1 tomaatti
4 aurinkokuivattua tomaattia leikeltyinä
1 pieni sipuli
1 dl juustoraastetta
1 prk Kippari-ruokakermaa
3 munaa
ripaus suolaa

Heitä roippeet esipaistetun pohjan päälle, lisää lopuksi yhteensekoittamasi kerma ja munat. Tyrkkää koko komeus uuniin vielä reiluksi 20 minuutiksi.

Kutsu kaverit kylään herkuttelemaan!

HuKkaa!

En lakkaa ihmettelemästä, kuinka nopea olotilan muutos voikaan olla. No, tokihan olen aiemminkin kokenut jos jonkinsorttisia tunnemyrskyjä, kuten nyt normaalit ihmiset kokevat, mutta se, että pitkäkestoinen ankeus ja harmaus kirkastuu yllättävän nopeasti, tuntuu erikoiselta. Ja hyvältä, tietenkin. On taas aikaa hitaisiin aamukahveihin, herätyksiin ilman kelloa, mietiskelyyn... ja urheiluun! Muutama viikko meni vain muutamalla satunnaisella lenkillä, mutta eilen polkaisin hyvillä mielin rääkkäämään lihaksiani poweriin parin viikon pakkotauon jälkeen ja voi pojat mitä nannaa se olikaan. Piruuttani lisäilin painoja ja puhisin menemään. Hyvältä tuntuu edelleen.

Vahingossa ostin eilen myös ihastuttavat Vagabondin sandaalit kesäkengiksi. Hups. Nokunsielläoliloppuunmyynti. Ja alennus kyseisistä popoista hurjat 6 euroa. No, onhan tässä palkkapäivää pukkaamassa ja lomarahoja tuloillaan. Plus olen lopultakin maksanut luottokorttilaskuni pois. Halleluja! Joten ehkä nyt yhdet kengät saa ostaa. Ehkä toisetkin.

Seminaaritoverit ovat tehneet hyvää työtä. Tällä viikolla käsittelemme nimittäin viitenä päivänä kaikki 13 työtä, eilen oli jo vuorossa kolme ensimmäistä. Pelkäsin palauttaa omani, koska mielestäni se oli (ja on) keskeneräinen eikä tarpeeksi kypsä teoreettisesti. Luettuani muiden töitä totesin, ettei se haittaa. Eivät nekään pääsääntöisesti ole keskittyneet teoriaosuuteen juuri lainkaan. Hyviä töitä joka tapauksessa, mielellään niitä lukee. Aivan toista kuin proseminaariaikaan, jolloin ei olisi jotenkin yhtään huvittanut käyttää aikaansa muiden sepustuksien selailuun (vaikka hyviä töitä sielläkin oli, terveisiä vaan Sannalle) etenkään siinä vaiheessa, kun oma esitelmä oli pidetty jo kolme kuukautta aiemmin ja jäljelläolevat tempoilivat ja venyttivät aikataulujaan. Muutenkin syventävien opintojen seminaari on kokemuksena ollut parempi, ryhmä on kivempi ja kaikin puolin asiallisempi ja ohjaaja kannustava ja varsin graduorientoitunut. Tiedän, että olen vannonut, etten kesällä koskekaan opintoihin, mutta ei se tule pitämään paikkaansa. Gradua alan ainakin jo suunnitella, samoin ajattelin yhden pakollisen esseen tempaista kasaan. Mutta se on sitten kesällä se. Mustakantinen gradukirja on jo hankittuna, laadukasta merkkiä ja Hemingwayllakin oli kuulemma samanlainen (uskon mitä tahansa tehokasta markkinointia). Tänään on jännittävä päivä, sillä aion viedä tiedekuntaan hakemuksen tutkintotodistuksen saamiseksi! Olen sen nyt huolella täyttänyt, ja ihan kivalta se näyttää. 228 op. Kolme sivuainetta. Hyvä minä! Neiti HuK. Hämmentävää. Jos pääsen ensi vuodeksi pedagogisiin, aion valmistua maisterisnaisiksi jouluksi 2011. Näin on näreet.

Eilen oli taas palohälytys, ehkä neljäs tai viides tässä talossa. Lähdin ulos, kun kuulin, että tällä kertaa naapuritkin liikkuivat. Yleensä eivät liiku. Syynä hälytykseen oli kolmannessa kerroksessa harrastettu leivänpaahtaminen. Luulen, että hälyttimet ovat liian herkät. Ihan snadisti ehkä.

25. huhtikuuta 2010

Kevennä

Se on hiiviskellyt selkäni takana aivan huomaamatta, antanut välillä pienesti ymmärtää, että saattaisi olla lähettyvillä, mutta karannut sitten taas. Tänään minä sain siitä kiinni, toistaiseksi ihan kulmasta ja nurkasta vain, mutta enää en päästä irti.

Keveys. Huolten karkotus. Stressittömyys.

Koko mennyt talvi on ollut pelottavan synkkä, aivan kuin sitä olisi elänyt joku ihan muu kuin oikea minä. Oikea minä ei ole väsynyt, surullinen, itselleen vihainen pessimisti. Oikea minä on hilpeä ja ihan kiva, joskus ehkä ärhäkkä, mutta aina kuitenkin loppujen lopuksi siedettävä. Myös omasta mielestään. Tänään se on kaivautunut taas esiin kolostaan. Mikä lie sen sinne viime syksynä ajoi, suru ja pelko kenties, en tiedä. Älä karkaa enää. Pidän tästä enemmän näin.

Vaikea määritellä, mistä talven raskaus johtui. Liian suurista saappaista, joihin jouduin astumaan vai aikuisten elämästä, jossa ei ole aikaa pitää vapaapäiviä milloin huvittaa? Työn ja opiskelun ja tutkimuksen yhdistämisestä, johon en ollut valmis vielä? Solmuista Pispalassa? Raiteita pitkin kulkevasta parisuhteesta? (Kuvitellusta) yksinäisyydestä?

Enää en mene siihen takaisin. Sellaisessa ei ole mitään järkeä.

Tulisikohan minusta hyvä self help -kirjojen kuluttaja? Hurahtaisinko helposti homeopatiaan tai muuhun humpuukiin, jos antaisin hieman liekaa? Olisinko hyvä uhri aivopesulle tai käännytystyölle? En usko, mutta tällaisen harmaan kaaoksen jälkeen en ihmettele sitä, että toiset ovat. Pakoteitä etsii kuitenkin aina. Ei pelko ole mukavaa. Ja heikkoon on helppo iskeä.

Nyt on hyvä, juuri näin. Joskin maailmanmatkaajan voisin jo ottaa takaisin kotiin. Kuukausi vielä/enää.

23. huhtikuuta 2010

Guten Morgen!

Kas perhana, tämä päivä taisi alkaa kivasti aamun kajossa kello neljän pintaan. Kenties toissaöinen rymyäminen ja eilinen dagen efter ovat jollain tasolla tekemisissä tämän kanssa. Eihän tässä kummempaa, päivän aikana ehtii varmasti tehdä kaikenlaista kivaa, kun sen aloittaa näillä main. Tai sitten nukahdan minuuttia ennen sitä hetkeä, kun pitäisi ilmoittaa jossain Jamaikan vuorella kipuava parempi puolisko johonkin seminaariin.

On ollut kiirettä ja kaikenlaista. Seminaarin palautin ajallaan, joskin keskeneräiseksi se vielä jäi. Ensi viikolla otan opponoinnin tyynesti vastaan ja korjaan sitten sen, mitä korjattavissa on. Luojan kiitos olen ylittänyt sen pisteen, jossa vaadin itseltäni asioita, joita en kykene toteuttamaan. Tässä vaiheessa opintoja (ja elämää?) se tarkoittaa sitä, että "näillä mennään", eikä tyhmyys/älykkyys ole kiinni siitä, mitä pystyy tuottamaan tekstinkäsittelyohjelmaan rivivälillä 1,5 ja fonttikoolla 12. Uskallan väittää jollakin muullakin olevan merkitystä.

Tenttiä pukkaa vielä pariin otteeseen, pedagogisten hakuaikaa on jäljellä vielä viikko (eikä sen viimeisen kurssin suoritus ole vieläkään näkyvillä NettiOpsussa, pirulainen!), ja kaipa tässä pitäisi vähän miettiä jotain motivaatiota vai mitä näitä nyt on. Opettajaksi päätyminen ei tunnu ikävältä tai huonolta vaihtoehdolta, vaan oikeastaan aika kivalta. Vaikka pitäydyn toki realismissa: tällainen pätkätöiden ja epävarmuuden sukupolven edustaja ei näe itseään yläkoulun hormonihirviöiden sylkykuppina ainakaan loppuikäänsä. Saas kattoo kuin eukon käy, kun joutuu haastatteluun tentattavaksi. Saatan puhua ohi suuni tai sitten en.

Niin, se auto. Se ansaitsisi ihan oman merkintänsä, sen verran erikoisesta menopelistä ja tunneskaalasta on kyse. Vakuutus maksoi enemmän kuin auto, parkkipaikkaa on niin hankala löytää, etten ole uskaltanut liikuttaa autoa sen jälkeen, kun ajoin sen tämänhetkiselle paikalleen viime sunnuntaina ja bensaa kuluu näemmä niin että suhisee. Mutta siellä se kuitenkin kököttää, mielikuvituksekkaasti Hexaksi nimeämäni rautahepo. Valmis kuljettamaan V:n sanoja mukaillen lastin hippejä pitkin motaria. Kyllä. Näin se tekee. Veljeltäni vääntyy niskat nurin, jos Hexa leviää motarille. Onneksi ottamani osakasko korvaa hinauksen ilman omavastuuta.

16. huhtikuuta 2010

Push

Olen koko viikon ollut aivan horroksessa seminaariesitelmäni kanssa. Tänään kirjoitin sitä 7 tuntia putkeen, jonka jälkeen pääni meinasi räjähtää. Lenkki auttoi, ja mansikanmakuinen vissy. Vieläkään ei ole valmista, mutta en enää tälle päivälle avaa tiedostoa. Luen printatut matskut läpi punakynän kanssa ja yritän nähdä tekstini opponentin silmin. Tuossa on aukkokohta, tätä ei ole perusteltu, tässä toistat itseäsi, tuo on paskaa.

Pari päivää aikaa vielä ennen palautusta, mutta huomenna siirryn hetkeksi ulos tästä rinnakkaistodellisuudesta matkustamalla Järvenpäähän ja tapaamalla ystäviä. Samalla reissulla haen sen auton. Hui.

13. huhtikuuta 2010

En ole matkalla

Istun tässä tietokoneen ääressä hiukset kosteina ja mietin, mitä elämältäni haluaisin. Peruskauraa tiistaiaamupäiväksi, varsinkin kun pitäisi parhaillaan lukea kunnallisoikeuden luentokuulusteluun, joka on tänään kello 16. Finlex on auki tuolla toisella välilehdellä, mutta nyt kirjoitan tänne.

Olen ollut aika levoton siitä saakka, kun etäisesti parannuin tiukasta flunssastani. Pidin viimeviikkoista olotilaani jotenkin erityisen dramaattisena, koska en Pispalan homeläävästä muutettuani ja urheilun aloitettuani ole sairastanut juuri lainkaan. Minä en sairasta. Minä olen terve. No, tämä tuli kumottua, mikä on ihan hyvä asia todellisuudessa pysymisen kannalta. Flunssa on ehkä ihan ok juttu toisinaan, jos se on tullakseen. Migreeni sen sijaan ei ole, mutta se nyt ei kuulu tähän.

Koska minulla oli monta päivää aikaa maata sängyssä ja sääliä itseäni, levottomuus sisälläni ehti kasautua suureksi möykyksi. Raivostuttaa se, etten saa itseäni repäistyä kohti Tavoitteita, vaikka kuinka siitä inisen. En minä halua elää tällaista elämää, mököttää yksiössä kissan kanssa ja kirjoitella jotain urpoa seminaariesitelmää ja stressata typeristä ja turhanpäiväisistä pakkokursseista, joilla ei ole mitään substanssia. No, tiedän kyllä, ettei tämä ole pysyvää. Pari vuotta enää, sitten se on siinä. Jotenkin vain koen identiteettikriisiä sen suhteen, etten enää viihdy opiskelijan roolissa. Haluan tehdä jotain muuta. Tämä vaihe on jo nähty.

Tein kolme päivää aika runsaasti töitä ja kirjoitin myös paljon. Vajaan viikon ajan yritän vielä puristaa itsestäni ulos tiukan tieteellistä ajattelua ja argumentaatiota, sen jälkeen voin keskittyä kasaamaan parit irtotentit ja tämä kevät olisi sitten siinä opiskelujen osalta. Hurraa. Työt jatkuvat tietenkin samaan malliin kuin ovat jatkuneet koko kuluneen vuoden, joskin työmäärä toki hivenen kasvaa, kun työsopimus vaihtuu kesäksi "kokoaikaiseksi". Odotan kyllä kesää, siitä tulee varmasti hyvä. Pidän työnteosta.

Yksi nahkea juttu tapahtuu ensi lauantaina: minusta tulee autonomistaja ensimmäistä kertaa elämässäni. Tätä asiaa on nyt viikkotolkulla pohdittu ja mietitty ja surtu ja puitu, joten ehkäpä se on vain tyynesti hyväksyttävä. Ostan auton veljeltäni kesän ajaksi työmatkoja varten. Porvari.

Matkakuume vipattaa sisälläni, mutta sitä täytyy hieman toppuutella. Kesällä on luvassa pieniä reissuja sinne ja tänne, ne saavat riittää toistaiseksi. Se yksi maailmanmatkaaja saisi kyllä tulla jo kotiin. Tai no, ei sentään, reissussa on varmaan niin hauskaa, ettei sieltä ehdi paljon kolkkoon Suomeen kaipailla (en minä ainakaan kaipaisi). Aika monta viikkoa vielä...

Hupaisa ajatus tuli mieleeni: ne molemmat miehet, joitten kanssa olen koskaan seurustellut, sijaitsevat molemmat reppumatkalla Yhdysvalloissa tällä hetkellä. Jännää. Tosin he eivät ole reissussa yhdessä. (Sehän siitä vielä puuttuisikin.)

7. huhtikuuta 2010

Mummoissa on tulevaisuus!

Kevätflunssa tuli ja iski, mutta jouduin tänään siitä huolimatta lähtemään bussilla isännöitsijän pakeille panemaan nimeä paperiin. Vaativan toimenpiteen jälkeen odottelin rauhassa bussia pysäkillä, samoin teki muutama muukin henkilö, joista kaksi edusti nuorisoa ja yksi mummoja. Bussi saapui, ovi aukesi, olin astumassa siitä sisään, kun yhtäkkiä kuulin mummon avaavan suunsa ja aloittavan jumalattoman mäkätyksen toiselle nuorison edustajista (joka, sanottakoon, oli selvästi täysi-ikäinen, joskin itseäni nuorempi naishenkilö).

"Miten sinä kehtaat polttaa tupakkaa tässä bussipysäkillä, ihmisten ilmoilla? Heitit sen tumpinkin maahan? Ällöttävää! Ja pahaltakin haiset! Hyi!"

Nainen tuijotti mummoa sanomatta sanaakaan, nousi bussiin ja jatkoi kesken ollutta puheluaan. Mummo jäi etupenkkiin jatkamaan mutinaansa.

Onhan se mielipiteen ilmaisu tietenkin jännä juttu ja noin. Onneksi toiset tietävät elämästä aina enemmän ja paremmin!

Kuvaavaa oli, että kun kävin bussimatkan jälkeen S-marketissa ja pyysin hyvin ystävällisesti tieni täysin blokannutta (eri) mummoa siirtymään sanoilla "Anteeksi, rouva, pääsisikö tästä ohi?" sain perääni pilkallisen "No, kyllä pääsee, olkaapa neiti hyvä vain".

Että tee tässä nyt sitten asiat jollakin tapaa oikein. Kertokaa vaan, hyvät rouvat, että miten helvetissä se onnistuu?

2. huhtikuuta 2010

Ein schön Tag

Lueskelin eilen illalla opiskelutavoitteiden kannalta epäonnistuneen päivän päätteeksi uutta Mondoa, joka tällä viikolla oli ilmestynyt postiluukkuuni. Vilkuillen olin ohittamaisillani alkupuolen pikku-uutisosaston, mutta sitten silmät eksyivät tutunnäköisen taulun kuvaan. Kuvan alapuolella ilmoitettiin, että Berliinissä on ensi kesänä, 30.4.-9.8., esillä tähän mennessä kattavin retrospektiivi Frida Kahlon töistä ja lisäksi valokuvanäyttely hänen elämästään. Hupsis. Muutama tekstiviesti läntiselle naapurimantereelle ja lopputuloksena klikkailin tänään omistukseeni kaksi kappaletta lentolippuja Berliiniin heinäkuun loppupuolelle. Ohopsista.

Hei kaverit, minä lähden heinäkuussa Berliiniin neljäksi päiväksi! Maailman parhaaseen kaupunkiin, katsomaan kenties maailman parhaimman taiteilijan töitä, seuranani (nyt menee söpöilyosastoon) maailman paras mies. Oi beibe. Loma. Matka. Lomamatka. Berliini! Oh boy.

Hold my horses, haluaisin sinne heti.

--

Kaunis päivä muutenkin: kirjoitin nelisen liuskaa asiaa seminaariesitelmääni ja jäsentelin kokonaisuutta muutenkin, kävin powerissa ihailemassa habaani ja kirppispöydästä oli jo mennyt tavaraa (sitä en tiedä, ovatko ne kulkeneet kassan kautta, mutta samapa tuolle). Ja nyt marinoin itseäni punaviinillä varmana siitä, että näitä päiviä tulee uusia.

Kevät on!

1. huhtikuuta 2010

Pilke?

Ikkunasta näkyy joka päivä enemmän kuivaa asfalttia. Kyllä se kevät tulee, jos oikein kovasti toivoo. Kesäkin, jos vielä enemmän.

Olen nukkunut viime päivinä paljon, valvonut myöhempään kuin aikoihin ja sitten taas nukkunut. Jokohan talven selkä alkaisi taittua konkreettisesti? Jokohan väsymys loppuisi ja kurkkuun juttunut pala irtoaisi? Jokohan saisi vetää tekemättömät työt yli tappavalta to do -listalta?

Palaan sorvin ääreen, essee on saatava tänään valmiiksi (alun perin jo eilen, mutta näin siinä taas kerran kävi).


Ps. Huomasin saaneeni kolmannen julkisen/virallisen lukijani, tervetuloa joukkoon Terhi!