En ole matkalla

Istun tässä tietokoneen ääressä hiukset kosteina ja mietin, mitä elämältäni haluaisin. Peruskauraa tiistaiaamupäiväksi, varsinkin kun pitäisi parhaillaan lukea kunnallisoikeuden luentokuulusteluun, joka on tänään kello 16. Finlex on auki tuolla toisella välilehdellä, mutta nyt kirjoitan tänne.

Olen ollut aika levoton siitä saakka, kun etäisesti parannuin tiukasta flunssastani. Pidin viimeviikkoista olotilaani jotenkin erityisen dramaattisena, koska en Pispalan homeläävästä muutettuani ja urheilun aloitettuani ole sairastanut juuri lainkaan. Minä en sairasta. Minä olen terve. No, tämä tuli kumottua, mikä on ihan hyvä asia todellisuudessa pysymisen kannalta. Flunssa on ehkä ihan ok juttu toisinaan, jos se on tullakseen. Migreeni sen sijaan ei ole, mutta se nyt ei kuulu tähän.

Koska minulla oli monta päivää aikaa maata sängyssä ja sääliä itseäni, levottomuus sisälläni ehti kasautua suureksi möykyksi. Raivostuttaa se, etten saa itseäni repäistyä kohti Tavoitteita, vaikka kuinka siitä inisen. En minä halua elää tällaista elämää, mököttää yksiössä kissan kanssa ja kirjoitella jotain urpoa seminaariesitelmää ja stressata typeristä ja turhanpäiväisistä pakkokursseista, joilla ei ole mitään substanssia. No, tiedän kyllä, ettei tämä ole pysyvää. Pari vuotta enää, sitten se on siinä. Jotenkin vain koen identiteettikriisiä sen suhteen, etten enää viihdy opiskelijan roolissa. Haluan tehdä jotain muuta. Tämä vaihe on jo nähty.

Tein kolme päivää aika runsaasti töitä ja kirjoitin myös paljon. Vajaan viikon ajan yritän vielä puristaa itsestäni ulos tiukan tieteellistä ajattelua ja argumentaatiota, sen jälkeen voin keskittyä kasaamaan parit irtotentit ja tämä kevät olisi sitten siinä opiskelujen osalta. Hurraa. Työt jatkuvat tietenkin samaan malliin kuin ovat jatkuneet koko kuluneen vuoden, joskin työmäärä toki hivenen kasvaa, kun työsopimus vaihtuu kesäksi "kokoaikaiseksi". Odotan kyllä kesää, siitä tulee varmasti hyvä. Pidän työnteosta.

Yksi nahkea juttu tapahtuu ensi lauantaina: minusta tulee autonomistaja ensimmäistä kertaa elämässäni. Tätä asiaa on nyt viikkotolkulla pohdittu ja mietitty ja surtu ja puitu, joten ehkäpä se on vain tyynesti hyväksyttävä. Ostan auton veljeltäni kesän ajaksi työmatkoja varten. Porvari.

Matkakuume vipattaa sisälläni, mutta sitä täytyy hieman toppuutella. Kesällä on luvassa pieniä reissuja sinne ja tänne, ne saavat riittää toistaiseksi. Se yksi maailmanmatkaaja saisi kyllä tulla jo kotiin. Tai no, ei sentään, reissussa on varmaan niin hauskaa, ettei sieltä ehdi paljon kolkkoon Suomeen kaipailla (en minä ainakaan kaipaisi). Aika monta viikkoa vielä...

Hupaisa ajatus tuli mieleeni: ne molemmat miehet, joitten kanssa olen koskaan seurustellut, sijaitsevat molemmat reppumatkalla Yhdysvalloissa tällä hetkellä. Jännää. Tosin he eivät ole reissussa yhdessä. (Sehän siitä vielä puuttuisikin.)