26. lokakuuta 2010

Tekemistä riittää

Huh, arkea riittää ja vieläpä kiireistä sellaista. Eilen ja tänään olen paahtanut aivan ympäripyöreitä päiviä ja vähän ylikin. Nyt ajattelin hetken hengähtää, sillä huominen tunti on ookoo ja ylihuominen kommentoitavana ohjaajalla. Tänään olin kivan seiskaluokan kanssa etsiskelemässä säätyjenmukaisen elämän kulmakiviä ja tunti meni oikein näpsäkästi. Palautteessa sanottiin, että selvästikin nautin luokan edessä olemisesta, olen innostava ja positiivinen, miellyttävä seurata. Ja hyvä vuorovaikutuksessa. Kyllä se oikeastaan siltä tuntuukin, tykkään nuorista ja niiden elämänilosta. Omat murheet katoavat kummasti, kun keskittyy sen 75 minuuttia olemaan kiinnostunut vain niistä itseäni tuijottavista silmäpareista. Huomenna onkin sitten vuorossa lukiolaisia, jotka ovat hieman haastavampia passiivisuudellaan. Mutta kaikesta selvitään, sano.

Viime viikko oli jotain ihan käsittämätöntä, kieriskelin tekemättömissä töissä ja itkin lukemattomia tenttejä. Torstaina irrottauduin paineista ollessani äidin koululla seuraamassa erityisluokan toimintaa (erkkapedan opinnot edellyttävät vierailukäyntejä), ja viihdyin oikein hyvin. Lapset eivät olleet moksiskaan, vaikka joku outo tyyppi istui niitä tuijottamassa. Ehkä heillä on parempaakin tekemistä. Perjantaina olimme Sannan kanssa Jyväskylässä Historiantutkimuksen päivillä. Matkalla sinne Sanna sai minut vakuuttuneeksi siitä, ettei enää tässä iässä ja opintojen vaiheessa tarvitse itkeä tenttien takia. Sinne voi vaan jättää menemättä ja kokeilla joskus uudestaan. Kannattaisi vissiin useamminkin puhua näistä ääneen, asiat asettuvat kummasti mittasuhteisiinsa, kun tajuaa kuinka tyhmää on märehtiä asioita, joille ei kannata tuhlata juurikaan ajatuksia. Historiantutkimuksen päivät sinänsä olivat pettymys. Osallistuimme kolmeen sessioon, joista ainoastaan ensimmäinen herätti ajatuksia ja mielenkiintoa. Kaksi muuta olivat ihan tylsiä. Jyväskylän yliopistossa sai kuitenkin hyvää ruokaa ja kirjamyynti kulutti lompakkoa oivalla otteella. Sitäpaitsi kaikenlainen matkustelu on aina hauskaa, vaikka se olisikin vain pendoliinolla puolentoista tunnin päähän.

Tällä viikolla on luvassa tosiaan vielä kaksi harjoitustuntia ja muutamia luentoja. Perjantaina aion karata Helsinkiin paremman puoliskon luokse ja lauantaina kirjamessuille ja tupareihin. Viime lauantaina juhlittiin sekä Kaisun ("yllätys")vauvajuhlia että toisen ystäväni T:n syntymäpäiviä, ja tietenkin yritin taas uskotella itselleni ottavani ihan rauhallisesti. Joopa joo, Alkon viinihylly puhuu nopeasti ympäri (oli taas tullut uutta Reilun kaupan punkkua!), samoin erinomaisen hyvä seura. Bileitä jatkettiin baarissa ja myöhemmin jatkoilla SingStaria laulaen. Maailma on täynnänsä ihania ihmisiä, kunpa heidän seurastaan saisi nauttia useamminkin!

Huoh. Huominen havaintopiirustus on vielä hiomatta ja nälkäkin kurnii. Ainakaan tässä pyörityksessä ei ehdi murehtia!

19. lokakuuta 2010

Muistutukseksi itselleni:

Nainen, olet ihan hiton kiireinen näinä päivinä! Sinun pitäisi jälleen tehdä tuhatta asiaa yhtäaikaa ja ehtiä muutamaan paikkaan muuallekin. Vaikka saitkin sentään aloitettua ja tehtyä, se ei poista eilistä syntiä harteiltasi: mikäli muistat, joit jotain ällömakeita drinksuja kahden toverin kanssa toisen kotona aamukolmeen saakka kuunnellen Belle & Sebastiania vinyyliltä.

Vaikka sinun piti siis vaan käydä kokouksessa ja Sohon musavisassa ja jatkaa sen jälkeen hommia.

11. lokakuuta 2010

Välispiikki

Viikko on sujahtanut vikkelään, tuosta viime maanantain tunnista tuntuu olevan jo iäisyys. Perjantaina pidimme vielä yhden tunnin yhdessä kollega M:n kanssa, ja sekin meni ihan ookoo. Oli hauskaa pitää toinen tunti peräkkäin samalle porukalle - saattoi leikkiä ihan oikeaa opettajaa, joka jatkaa siitä, mihin viimeksi jäi. Seuraavaksi joudun leijonille aivan yksin, parin viikon kuluttua on luvassa nationalismia, ensimmäistä sortokautta ja säätyjen elämää. Jebou.

--

Eilen tuli hieman uutta perspektiiviä elämään, kun sain tiedon, että eräs vanha partiokaverini oli kuollut viime perjantaina. Järkyttävää, epäoikeudenmukaista ja kaameaa. Ei 32-vuotiaiden miesten kuulu kuolla. En ehkä ole vieläkään täysin sisäistänyt asiaa, vaikka jo järkkäilemmekin vanhalla jengillä adressia miehen porukoille. Vavahduttaa. Eipä elämä koskaan ole valmis, mutta että kolmekymppisenä pitäisi luopua kaikesta? Ei mene jakeluun.

--

Mummin asunnosta tuli varteenotettava ostotarjous, hyväksyimme sen velipojan kanssa. Toivottavasti homma ei jälleen kerran kosahda. Yksi huolenaihe poistuisi selvittämättömien asioiden listalta.

--

Juoksin eilen kahdeksan kilsan lenkin. Olen päästänyt treenaamisen löpsähtämään, asiaan on saatava muutos. Itseäni varten minä siellä juoksen.

--

Eilen tosin taisin juosta enemmänkin karkuun. Surua.

5. lokakuuta 2010

Ei jännitä enää

Huh.

Opetusharjoittelu on nyt toden totta alkanut. Eilen pidimme kollegan kanssa puoliksi ensimmäisen yhteisen tuntimme ja tänään hikoilimme samaisen jampan kanssa ihan palkallisella sijaisuustunnilla. Hauskaa! Kunhan jaamme hurjan tuntiansion puoliksi, saamme varmaan pari tuoppia per nassu.

Näillä kahdella nyt jo olleella tunnilla opettajuus on tuntunut hyvältä. Eilen en järkytyksekseni jännittänyt ollenkaan aamukahdeksalta seistessäni lukiolaisten edessä kertomassa huonoja vitsejäni. Tunti meni hyvin, ja oman osuuteni hoidin tyylilleni uskollisesti läppää heittäen. Olin myös askarrellut hienot kulttuurikortit, joiden perusteella puhuttiin suomalaisesta kulttuurista ja meihin liittyvistä stereotypioista. Tein materiaalin huolella, sillä aion käyttää sitä tulevaisuudessakin. Sain kehuja sekä tovereilta että ohjaavalta opettajalta. Ihan punastuin, kun sanoivat, että olen todella luonteva, puhun elävästi, osaan ottaa tilan haltuun, enkä varmasti tule painimaan auktoriteettiongelmien kanssa. On kivaa olla kehuttavana (ja kyllä minusta tuntuu, että olen kaikki kehut ansainnutkin). Inhoan sitä, että ihmiset vähättelevät itseään ja oikein kerjäävät kehuja ja säälipisteitä. Aaaargh! Olkaa ihmiset huoletta tyytyväisiä itseenne ja tietäkää vahvuutenne. Niistä ja itsestään pitää olla ylpeä! Kukaan muukaan ei sitä puolestanne ole.

Kohtalon ivaa on se, että olen vannonut inhoavani sotahistoriaa (tai no, ainakaan se ei ole suosikkini), ja niin vain tänäänkin sujuvasti puhuin talvisodan syttymisen syistä ja perjantaina vedän powerpoint-shown Lapin sodasta. Koska olen pari viimeistä opiskeluvuotta ollut varsin tutkimusorientoitunut, olen keskittynyt lähinnä oman kiinnostukseni kannalta relevantteihin aihealueisiin ja teemoihin. Nyt voi huoletta vilkuttaa hyvästiksi spesialiteeteille: on ryhdyttävä riipimään pintatietoa kasaan joka hiton aiheesta. Niin kuin nyt vaikka noista sodista.