31. joulukuuta 2014

On hyvä



Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2015 kaikille siellä ruutujen toisella puolen.

Me juhlimme tänään puoliskon kanssa kymmentä yhteistä vuotta. Taksi jo tilattu, suuntana ja suunnitelmana fine dining, taskulämmin skumppa ja Senaatintori.

Voikaa hyvin, nauttikaa!

30. joulukuuta 2014

Philip Teir: Talvisota



Philip Teir: Talvisota. Avioliittoromaani
Suomentaja: Jaana Nikula
Ulkoasu: ?
Otava 2013
347 s.
Vinterkriget. En äktenskaproman (2013)

Kirjamessuostos.



Lukuharrastus on monessa mielessä mahtavaa, mutta yksi erityisen päräyttävä asia on, kun kohtaa täydellisiä yllätyksiä. Pahaa-aavistamaton lukija a) hankkii b) alkaa lukea kirjaa, josta ei paljoa tiedä, ja sekin vähä on jotain ennakkoluuloista. Sitten siinä lukiessaan huomaa, että hemmetti, luenpa nokkelaa opusta, miksei kukaan kertonut tästä aiemmin?

Vaikka onhan tästä toki kerrottu, Helsingin Sanomia myöten. Blogeissa sitä on pidetty runsaana ja elämänmakuisena, näppäränä ja helpohkona, fiksuna ihmissuhdeviihteenä sekä miellyttävänä, hienostuneena ja etäisenä. On myös todettu tyynesti, että "tätähän se on".

Max Paul on 60 vuotta täyttävä sosiologian professori, entinen maalaispoika kaupungissa. Hänen vaimonsa Katriina painaa pitkää päivää Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin hallintotehtävissä. Tyttäret Helen ja Eva ovat löytäneet ainakin jotain elämäntynkää: Helen ydinperheisenä äidinkielenopettajana Espoossa ja Eva ikuista nuoruutta elävänä taideopiskelijana Lontoossa.

Kun kiinnostava nuori toimittaja haluaa tehdä Maxista syntymäpäivähaastattelun Helsingin Sanomiin, moni tapahtumakulku lähtee liikkeelle. Ja niin, seuraa erinäisiä säröjä, kolhuja ja sen semmoista.

Kaikki kerrotaan raikkaasti, sujuvasti ja taidolla. Vau.

Philip Teir on "siviiliammatiltaan" toimittaja. Toivon, että hän viitsii ottaa jatkossakin siitä vapaata ja kirjoittaa lisää proosaa. Tätä tällaista lukee niin mielellään.

En nyt sanoisi, että kyse on mistään maailmankirjallisuutta mullistavasta teoksesta, mutta Teirin tyylissä (ja suomennoksessa) on jotain niin pakotonta, että se ilahduttaa. Ei mitään kikkailua, annetaan mennä vaan.

Paulin perheen elämä on aika kaukana omastani, ja ei sitten kuitenkaan ole. En ole töölöläisen kivitalon kasvatti, enkä vietä viikonloppuiltoja pariskuntaillallisilla, en pyöritä lapsiperheen arkea, enkä pakene odotuksia ulkomaille (vaikka mieli tekisikin). Silti kaikissa perheenjäsenissä on jotain, mitä syvästi ymmärrän.

Vaikka Talvisota kertoo kriiseistä ja risteyksistä, se ei lannista. Se viihdyttää lukijaansa, saa unohtamaan arjen (vaikka fiktiivistä sellaista kuvaakin) ja muistuttaa, että hyvä kirjallisuus voi olla myös näennäisen kepeää ja antaa silti kokemuksena paljon.

_____

Osallistun kirjalla Talven lukuhaasteeseen.

29. joulukuuta 2014

Kolme haastekoontia ja tulevaa

Vuosi lähenee loppuaan, ja samoin päättyy kolme lukuhaastetta, joihin olen ottanut osaa.




Jokken kirjanurkan 14 nobelistia -haaste kannusti tutustumaan Nobelin palkinnon saaneiden kirjailijoiden tuotantoon. Sainkin luettua vuoden aikana tasan 14 nobelistin kirjaa, kyllä on tarkkaa touhua...

Nämä luin:

Alice MunroKallis elämä (2012/2013) – Nobel 2013
Alice MunroHyvän naisen rakkaus (1998/2000) – Nobel 2013
Alice MunroLiian paljon onnea (2009/2010) – Nobel 2013
J. M. G. Le ClézioAlkusoitto (2008/2009) – Nobel 2008
Doris LessingRuoho laulaa (1950/2007) – Nobel 2007
Doris LessingViides lapsi (1988/1989) – Nobel 2007
Toni MorrisonKoti (2012/2014) – Nobel 1993
Toni MorrisonArmolahja (2008/2009) – Nobel 1993
Gabriel García MárquezPatriarkan syksy (1975/1987) – Nobel 1982
Yasunari KawabataLumen maa (1947/1958) – Nobel 1968
John SteinbeckOikutteleva bussi (1947/1948) – Nobel 1962
Ernest HemingwayJa aurinko nousee (1926/1954) – Nobel 1954
William FaulknerRosvot (1962/1966) – Nobel 1949
Pearl S. BuckHyvä maa (1931/1976) – Nobel 1938


Nobelisteja 75 vuoden aikaväliltä – laajahko kattaus, sanoisin. Tämän vuoden ja haasteen suurlöytö oli Doris Lessing, jonka tuotantoa olenkin haalinut hyllyyn jo odottamaan. Alice Munro oli suosikkini jo ennen haastetta, samoin Toni Morrison. Onneksi kaikilta kolmelta on vielä tuotantoa lukematta. William Faulknerin lukeminen taas taitaa jäädä tähän yhteen kertaan, mutta onpahan kokeiltu.

Kiitos Jokkelle haasteesta!

_____



Toinen nyt päättyvä haaste on Kirjavalas-blogin Hei me lusitaan!. Kysehän oli siis vankila-aiheisesta haasteesta, jossa tavoiteltiin vapautta. Ihan sinne asti en suorituksellani pääse, mutta tapaamisoikeuden sentään saavutin neljällä luetulla kirjalla:

Bernard Beckett: Genesis (2006/2009)
Simon LelicLaitos (2011/2012)
Mihail HodorkovskiUusia muistelmia kuolleesta talosta (2014)
Jennifer EganSydäntorni (2006/2013)

Tässä haasteessa oli oikeasti haastetta, sillä vankilakirjoja ei noin vain marssinut vastaan. Muutama sentään, hyvä niin.

Kiitos Elegialle haasteesta!

_____




Kolmas vuodenvaihteeseen päättyvä haaste on sheferijm-blogin Mikä minusta tulee isona?. Siinä oli ideana tutustua eri ammatteihin, joita luetuissa kirjoissa kohtaa.

Luin 22 kirjaa, ja pääsin suorituksella mestariksi:

Muriel BarberySiilin eleganssi (2006/2010) – Ovenvartija
Doris LessingRuoho laulaa (1950/2007) – Maanviljelijä
Hilja ValtonenNuoren opettajattaren varaventtiili (1926) – Kansakoulunopettaja
Nicolas BarreauRakkausromaanin resepti (2010/2013) – Kustannustoimittaja & ravintolan omistaja
Gillian FlynnKiltti tyttö (2012/2013) – Toimittaja
Simon LelicLaitos (2011/2012) – Vankilanjohtaja
Jhumpa LahiriKaima (2003/2005) – Arkkitehti
Agatha ChristieKuolema Niilillä (1937/1940) – Salapoliisi
Annie ProulxLyhyt kantama (1999/2001) – Karjapaimen
Anita BrooknerPäivät Pariisissa (1995/1998) – Kirjakaupan omistaja
Donna TarttJumalat juhlivat öisin (1992/1993) – Yliopisto-opettaja
Tommi KinnunenNeljäntienristeys (2014) – Kätilö
John SteinbeckOikutteleva bussi (1947/1948) – Linja-autonkuljettaja
Henni KittiElävän näköiset (2014) – Konservaattori
Ansu KivekäsPerhosveitsi (2014) – Erityisluokanopettaja
Pirjo HassinenSauna Paradis (2014) – Kirjailija
Silvia AvalloneTeräs (2014) – Metallityömies
Maria TurtschaninoffArra (2009/2010) – Käsityöläinen
Pasi Ilmari JääskeläinenSielut kulkevat sateessa (2013) – Sairaanhoitaja
Virpi Hämeen-AnttilaYön sydän on jäätä (2014) – Virkamies
Yasunari KawabataLumen maa (1947/1958) – Geisha
Pete Suhonen: Valkoinen joulu (2013) – Postinkantaja

Näistä mieleen jäivät erityisesti Siilin eleganssin ovenvartija, Neljäntienristeyksen kätilö, Elävän näköisten konservaattori ja Perhosveitsen erityisluokanopettaja.

Oli hauskaa bongailla ammatteja kirjoista, kiitos siis Ainolle haasteesta!

_____


Innolla odotan, millaisia haasteita vuodelle 2015 kehitellään. Helmikuun loppuun on käynnissä Talven lukuhaaste Ullan luetut kirjat -blogissa ja ensi joulukuuhun saakka Kirjallinen retki Pohjoismaissa Anna minun lukea enemmän -blogissa. Oma Pojat, lukemaan! -haasteeni kestää toukokuun loppuun. Tervetuloa mukaan, vielä ehtii mainiosti!

Klassikkojen lumoissa -blogin Lukumato julkisti hauskan Lukuiloa!-haasteen vuodelle 2015. Siihen osallistun ehdottomasti.

Muitakin kyllä ohjelmistoon mahtuisi, ihan vaan vinkkinä kollegoille...

Pete Suhonen: Valkoinen joulu



Pete Suhonen: Valkoinen joulu
Ulkoasu: Janne Harju
WSOY 2013
E-kirja

Ilmainen e-kirja Elisa Kirjasta.


Lueskelin tätä kirjaa kännykältäni joulun aikaan, sillä tartuin luonnollisesti Elisa Kirjan syöttiin ja latasin maksuttoman "joululahjan" lähes ääntä nopeammin. Siinähän se lueskelu meni samalla, kun muut räpläsivät Facebookia tai uutisvirtaa omista luureistaan.

Kovin syvällistä tekstiä en osaa enkä halua tästä kirjasta tuottaa. Se oli ihan viihdyttävä lukukokemus, mutta jätti kuitenkin lopulta tympeän jälkimaun. Mukana on työelämän rankkuutta, rapistuneita unelmia, mutkaisia perhekuvioita, huumekauppaa ja – yökyökyök – uutta romaania kirjoittava viinaanmenevä kirjailija. Miten tylsää.

Tarina kerrotaan useamman hahmon kautta. Janne on postinkantaja, aamuyön ritari, joka tuo painolämpimät sanomalehdet Lauttasaaren kartanoihin ja rappukäytäviin. Käy kuitenkin niin, että yt-neuvotteluissa tulee tuotannollis-taloudellisista syistä kenkää, ja Jannen on mietittävä uusia tapoja täyttää päivänsä yönsä. Tonttupuuhat sopivat siihen, ja kantakahvilan myyjättären Siljan ihastelu etäältä onnistuu edelleen.

Silja on entinen Idols-nousukas, joka on ihastunut Sebastianiin – ja valmis mihin tahansa saadakseen hänet itselleen. Sebastian taas on varakkaan Konrad-isoisänsä talutusnuorassa oleva pikkudiileri, jolla on huumevelkoja enemmän kuin luottoa tilillä. Ongelmiahan siitä seuraa.

Lisäksi on vielä Hän, joka mitä ilmeisimmin koettaa kirjoittaa uutta romaaniaan ja selventää kuvioita siinä kovin hyvin onnistumatta. Ja jossain lentää myös haukka, joka saa ohjeita Isolta Tyypiltä vesitornin huipulta...

Jannen hahmosta pidin, sillä hänessä henkilöityy moni tämän päivän yhteiskunnan ongelma kouriintuntuvasti. Miesparka on jäänyt kovin yksin ja yrittää elää ruisleivällä ja maksamakkaralla, rakastaa työtään kun ei muutakaan voi ja yrittää olla aiheuttamatta kellekään ongelmia. Kunnes viimeinen niitti katkeaa. Sebastian taas tuntui kovin kuluneelta, rikkaan perheen itserakas jälkeläinen, joka ei kokkelipäissään tajua mistään mitään, paitsi paikoin ehkä ureasta päässään. Kirjailijahahmo rasitti todella paljon, voiko enää kuluneempaa tyyppiä ollakaan?

Jostain syystä kirja tuli kumminkin luettua ihan loppuun asti, että eipä siinä kai mitään. Tutut kulmat Lauttasaaressa ja kantakaupungissa innostivat, ja tokihan Suhosella sana on hallussaan. Luin pari vuotta sitten hänen esikoisensa Hitlerin kylkiluun, joka oli ihan mukiinmenevä, muttei kuitenkaan erityisen kummoinen. Ehkä on uskottava, etteivät meidän huumorintajumme kirjailijan kanssa oikein kohtaa. Liekö menetys kummallekaan.

_____

Muualla: Ajatuksia kirjamaasta, Lukutoukan kulttuuriblogi, Hemulin kirjahylly, Booking it some more

Nappaan kirjalla vielä viimeisen suorituksen Mikä minusta tulee isona? -haasteeseen (postinkantaja). Lisäksi otan sen mukaan Talven lukuhaasteen joulu-kategoriaan.

28. joulukuuta 2014

Jani Saxell: Sotilasrajan unet



Jani Saxell: Sotilasrajan unet
Ulkoasu: Timo Mänttäri
WSOY 2014
589 s.

Kirjastosta.



Hupsista. Kävi jotenkin niin, että tulin lukeneeksi vuoden parhaan kotimaisen romaanin. Kuinka sopivasti, juuri vuoden lopulla. Sija ja ansiot ovat kiistattomat, ja lukija hiljaa ja tyytyväinen.

Vaikken kyllä aio olla hiljaa: tässäpä kirja, joka ansaitsee kehunsa ja huomionsa.

Sotilasrajan unet on suurtyö, lähes 600-sivuinen järkäle, joka pakottaa lukijan intensiiviseen suhteeseen kanssaan koko tarinan ajaksi. Kyse on sotakirjasta, mutta myös viiltävän terävästä yhteiskuntakritiikistä ja historiallisesta romaanista, jossa on ripaus spekulatiivista fiktiota.

Kirja on itsenäinen jatko-osa Unenpäästäjä Florianille, ja (onneksi!) keskimmäinen osa trilogiasta. Eli jatkoa sopii odottaa, halleluja! Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani Saxellin romaani, ja Florian on jo haettuna kirjastosta. Lukujärjestys ei tässä vaiheessa ainakaan tunnu olevan ongelma, Sotilasrajan unet antaa jo omana itsenään niin paljon.

Eurooppaa vaivaa unikato, josta hädin tuskin puhutaan, vaikka se leviää yhä laajemmalle. Ihmiset eivät saa oikein nukuttua, eivätkä ainakaan näe enää unia. Joillakin on taito auttaa unen tuloa kosketuksen kautta, ja Suomeen päätynyt romanian romani Florian Tímar on yksi heistä. Florian on muuttanut Helsingin sykkeestä pohjoiselle Uudellemaalle vanhaan kansakouluun yhdessä puolisonsa Ann-Stinen ja sekalaisen seurueen kanssa. Kaikki he ovat siunauskirottuja, eri puolilta maailmaa tulleita, unenpäästäjän taitoisia ja siksi perus-kristillisten hallitseman Suomen pohjasakkaa.

Turun saaristossa tapahtuu outoja asioita. Ryhmä entisiä rauhanturvaajia Hollannista on lähtenyt perinteikkäälle metsästysretkelleen, mutta tapahtumat kääntyvät verilöylyksi. Hengissä selvinneet ovat sekavia, puhuvat kostaja Flaviuksesta ja salaperäisestä Osattomien armeijasta. Samat nimet nousevat esiin muuallakin outojen tapahtumien yhteydessä.

Florian lähtee pyynnöstä mutta vastentahtoisesti Balkanille selvittämään sen, minkä selville voi saada. Hän uppoutuu yhä syvemmälle alueen veriseen historiaan. Missä sotilasraja vuonna 2016 kulkee? Voidaanko siitä koskaan päästä eroon?

Sotilasrajan unet on juoneltaan monitahoinen, eikä tiivistys tee sille oikeutta. Keskushenkilönä on Florian, mutta yhtä tärkeään asemaan, ohikin, nousee Balkanin alue ja sen historia. Aivan kuin Balkan olisi oma henkilönsä, ristiriitojen ja väkivallan repimä, jatkuvasti rauhaton vaeltaja, sijaton ja osaton. Kirjan sivuilla kuljetaan aina keskiajan itä-länsi-taisteluista Itävalta-Unkarin aikaan, maailmansotiin, Titon Jugoslaviaan ja 1990-luvun hajoamissotiin ja kansanmurhiin. Kirjailijan ote ei herpaannu hetkeksikään, hän tietää mitä tekee.

Kirja on vimmainen ja raaka. Saxell kirjoittaa kuin hengenhädässä, eikä lukija saa hetken rauhaa. Tapahtumat vyöryvät eteen niin menneisyydessä kuin lähitulevaisuudessakin, tarjolla on historiallinen oppitunti Balkanista ja ihmisen raivokkaasta tuhovoimasta. Samalla Saxell rakentaa kuvaa tiukentuvan kontrollin ja vierauden pelon saastuttamasta yhteiskunnasta, jossa poikkeuksellinen on pahuutta ja oma napa aina lähempänä kuin muut.

Sotilasrajan unet kertoo ihmisistä, jotka sota ja väkivalta repii sijoiltaan. On joukkoraiskausten uhreja, perheensä menettäneitä, itsekin liipasinta painaneita. On niitä, jotka on tapettu uskontonsa vuoksi ja niitä, joilla oli vain huono tuuri. Saxell hallitsee sekä laajakulman että yksityiskohdat: tarinan ja historian puitteet kulkevat omaa rataansa moitteettomasti, ja samalla kaivaudutaan syvälle yksittäisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Kokonaisuus on hallittu ja vaikuttava.

En muista lukeneeni mitään vastaavaa koskaan aiemmin. Tässä kirjassa on paljon, muttei liikaa, ja vaikka olisikin, kaikki on perusteltua. Taustatyö on ollut valtava ja lopputulos on hiottu. Kiitän ja kumarran.

Sotilasrajan unet pakottaa katsomaan historian rumille lehdille, näkemään virheitä ja laiminlyöntejä, miettimään tapahtumakulkuja ja ihmisen paikkaa maailmassa. Usein on pienestä kiinni, selviytyykö vai tuhoutuuko. Ja valitettavan usein se pieni tekijä on toinen ihminen.

____

Muualla: Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Kansan Uutiset, Tiedonantaja, Kulttuuri kukoistaa -blogi

Voimakkaalla Sarajevo-keskeisyydellään ruksaan tällä kirjalla Bosnia-Hertsegovinan Maailmanvalloitus-haasteestani.

23. joulukuuta 2014

Jouluntoivotus!

En ole kovin kummoinen jouluihminen, jos sellaiseksi nyt joku itsensä määrittelee, mutta vuoden pimeimmän ajan taittuminen kohti kevättä on aina syy iloon.

Pian kerään itseni ja lähden vielä yhden kerran kaupungille. Piipahdan kirjastossa, ehkä vilkaisen vielä kirjakauppaan ja lopuksi vedän syvään henkeä ja tunkeudun markettiin kaltaisteni joukkoon. Jos vielä muutama tölkki glögiä, varuilta vähän suklaata (jos en saakaan sitä lahjaksi, apua!) ja jotain hiukopalaa.

Aaton vietämme ensin puoliskon isovanhemmilla ja sitten joulupukkihommissa veljeni perheessä. Joulupäivänä on luvassa brunssi äitini luona. Muun ajan ajattelimme maata kotona, lukea, nukkua ja näykkiä herkkuja. Olla vaan.


Toivotan kaikille blogini lukijoille rauhallista ja antoisaa joulunaikaa. 
Toivottavasti saatte viettää sen juuri niin kuin parhaalta tuntuu!



22. joulukuuta 2014

Yasunari Kawabata: Lumen maa



Yasunari Kawabata: Lumen maa
Suomentaja: Yrjö Kivimies
Ulkoasu: Markko Taina
Tammi 2012 (1. painos 1958)
161 s.
Yukiguni (1947)

Kirjakauppaostos.


Tokiolainen haaveilija Shimamura matkustaa vuosittain pieneen vuoristokylään lepäämään kylpylähoitojen, kuumien lähteiden ja hiljaisuuden keskelle. Eräänä vuonna hän kohtaa siellä nuoren geishan Komakon, ja heidän välilleen syntyy herkkä, epävakaa ja hienovireinen suhde.

Lumen maa on tiivis, mutta hyvin hengittävä pienoisromaani. Siinä ei varsinaisesti tapahdu paljon, vaan suurempi osa tarinasta on taustalla, rivien välissä ja lukijan mielessä. Kirja tuntuu maalaukselta, tai kuvasarjalta, joka on tehty haalein värein ja kevyin vedoin.

Shimamuran ja Komakon suhde on kiehtova, mutta hyvin epätodellinen. Shimamura on toimeton mies, hänellä on Tokiossa perhe, mutta minkäänlaista työtä hänen ei tarvitse elääkseen tehdä. Vuosittain voi matkustaa kylpyläkaupunkiin nauttimaan etuisuuksista, kuten ylellisestä hotellista ja geishapalveluista.

Komako taas on hyvin ristiriitainen henkilö. Yhtäältä hän on huolellisesti koulutettu geisha, joka teoriassa hallitsee monimutkaiset etiketit, käytössäännöt ja seremoniat. Toisaalta hän juo liikaa, kaatuilee humalassa eikä hallitse tunteitaan – tai käyttää niitä taitavasti hyväkseen.

Vaikka geishan ja hänen asiakkaansa suhde on periaatteessa tiukasti säädelty, Komako ja Shimamura ohittavat sen reilusti. Komakon on syrjäseudun ja suppean asiakaskunnan vuoksi laajennettava toimintamallejaan ohi geishasäännöstön. Kawabata on kirjoittajana hienotunteinen, mutta tarinan kulussa ei jää epäselväksi, että Komakon ja Shimamuran suhde on myös vahvasti eroottinen.

Lumen maa on kirja, jota on luettava ajatuksella. Oletettavasti siitä saisi paljon enemmän irti hitaammin lukemalla ja palaamalla siihen uudelleen. Tulkintoja tarinan kulusta ja sen hienovaraisista elementeistä voi tehdä runsain mitoin.

Itse näen kirjan ennen kaikkea valtasuhteiden ja eräänlaisen vääjäämättömyyden kuvaajana. Shimamura on valtaa käyttävä, rikas asiakas, mutta Komako on äärimmäisen taitava langoista vetelijä ja sopan hämmentäjä. Heidän suhteensa ei totisesti ole aivan yksinkertainen, vaan sillä on lumen kymmenet eri sävyt. Ja asiat, elämä – niillä on tapana edetä, joskus jopa hallitsemattomasti, niin kuin vuorenrinteen lumimassojakaan ei ihminen voi vangita.

_____

Jenni ei jossain vaiheessa ollut enää kärryillä, mutta nautti lukemisesta rentoutuneena. Saran mielessä soi lukemisen jälkeen kirjan kaunis ja lyyrinen kieli. Margit toteaa Lumen maan olevan niitä kirjoja, joita miettii lukemisen jälkeen vielä kauan. Liisa kirjoittaa, että "verkkaisessa tapahtumattomuudessaan ja esteettisyydessään Lumen maa muistuttaa välillä enemmän runoa kuin tarinaa". Katja uskoo, että Lumen maa ei aukea ensimmäisellä lukukerralla kuin osin. Sanna ihastui tarinaa enemmän kirjan kieleen ja tunnelmaan. MrRainfoldille kirja on sävyltään surullinen ja siitä jää haikea tunnelma.

Valkoinen Kirahvi tiivistää kirjan neljään: "Jos pitäisi tiivistää kirja yhteen adjektiiviin, olisi se unenomainen. Jos kirja olisi väri, olisi se haalean sininen. Jos kirja olisi yksi aihe, olisi se yksinäisyys. Jos kirja olisi toive, olisi se tulla rakastetuksi."
_____

Lumen maa on 14. lukemani nobelistin kirja tälle vuodelle, joten saan valmiiksi Jokken kirjanurkan 14 nobelistia -haasteen. Palaan haasteeseen vielä tarkemassa koontitekstissä ennen sen määräajan umpeutumista joulukuun lopussa.

Lisäksi kirja sopii sheferijm-blogin Mikä minusta tulee isona? -haasteeseen geishan ammatin kuvauksensa puolesta. Tämäkin haaste päättyy pian, koonti tulossa.

Ja nimi Lumen maa solahtaa hienosti Ullan Luetut Kirjat -blogin Talven lukuhaasteeseen.

20. joulukuuta 2014

Stig Sæterbakken: Läpi yön



Stig Sæterbakken: Läpi yön
Suomentaja: Aki Räsänen
Ulkoasu: Taivo Org
Basam Books 2014
268 s.
Gjennom natten (2012)

Kirjastosta.



Kun Meyerin perheen vasta täysi-ikäistynyt poika Ole-Jakob tekee itsemurhan, perhe kohtaa kovemman surun kuin se jaksaa kantaa. Isä Karl menee syvälle itseensä pohtiessaan, miksi poika päätyi niin lohduttomaan tekoon. Olisiko sen voinut estää? Miten? 

Karl lähtee pakomatkalle itseään, suruaan ja perhettään ja päätyy Saksan kautta Itä-Eurooppaan, erikoiseen ja salaperäiseen taloon, jossa ihmisen on pakko kohdata pelkonsa ja yrittää selviytyä niistä. Karlilla on sydämellään syrjähyppy nuoren naisen kanssa, ja on koko ajan selvempää, että perheen mureneminen mikroskooppiseksi pölyksi on alkanut siitä.

Stig Sæterbakkenin Läpi yön on ensimmäinen kosketukseni tämän vuonna 2012 kuolleen norjalaiskirjailijan tuotantoon, mutta ei jää viimeiseksi. Sæterbakken kirjoittaa kuin riivattu ja suomentaja on tehnyt erinomaista työtä. (Kirjan suomentaja on ystäväni, mikä tässä mainittakoon kaiken varalta.) Kirjan tunnelataus on voimakas. Se tuntuu sähköiseltä, hyiseltä ja terävältä samaan aikaan.

Teema on armoton. Lapsen kuolema on perheelle aina tragedia, ja oman käden kautta tehtynä syyllisyys on hurja. Mitä tein väärin? Olisinko voinut valita toisin, olla toisenlainen, välittää enemmän, estää kaiken? Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia, rauhaa saa tuskin koskaan.

Läpi yön on myös varsin salaperäinen tarina. Sen käänteet aukeavat pikkuhiljaa, ja salaisuuksia paljastetaan tipoittain. Lopulta kirjan viimeinen lause keikauttaa kaiken nurin ja pakottaa lukijan epäilemään myös itseään. Mitä tapahtui? Lukeminen teki mieli aloittaa saman tien alusta uudelleen, niin paljon uutta tulkittavaa tarinan loppu kokonaisuuteen tuo.

Olen näemmä lukenut viime aikoina jonkin verran surua, kuolemaa ja menetystä käsittelviä kirjoja. Mitään erityistä syytä sille ei ole, mutta onhan aihepiiri toki voimakas ja vaikuttava. Läpi yön on kuitenkin monella tapaa niin äärimmäisen vahvaääninen teos, että se jyrää monta keskinkertaista lukukokemusta mennen tullen. Hieno kirja, totean.

Helpolla tämä ei päästä. Mieleen jää pyörimään paljon, eikä Sæterbakken todellakaan tarjoile ratkaisujaan valmiina. Vaikka pyrkimys on yleensä lukea kirjaa erillään tekijästään, en voinut vältellä pohtimasta, kuinka paljon Sæterbakken kirjoitti tähän kirjaan myös itsestään. Hän teki itsemurhan samana vuonna, kun sai Läpi yön valmiiksi.

Mutta ei tätä kirjaa pelätä tarvitse. Se on hieno ja monitahoinen teos, joka antaa oletettavasti jokaiselle lukijalle jotain erilaista. Ja ennen kaikkea se on romaani, joka saa miettimään omien valintojensa painoa ja arvoa. Mihin kaikkeen olen syyllinen – ja mihin en?

_____


Avaan tällä kirjalla osallistumiseni Anna minun lukea enemmän -blogin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen.

17. joulukuuta 2014

Asser Korhonen: Saarnaajan poika



Asser Korhonen: Saarnaajan poika
Ulkoasu: Jussi Kaakinen
Teos 2014
315 s.

Arvostelukappale.



1960-luvun Järvenpäässä helluntaiseurakunta on pieni mutta pippurinen. Sen johdossa on mies, jolla on laaja katse ja napakka käsi. Isän työtä seuraa sivusta teini-ikäinen Nafta, joka on juuri aikuisuuden kynnyksellä. Perhe elää seurakunnan kymmenyksillä, ja myös nuoriso saa antaa omista kesätyöansioistaan roposensa yhteiseen kassaan.

Kesä on kuuma, valoisa ja muutosta täynnä. Toisaalta moni asia on liian usein samoin: isän vanhan armeijavyön solki osuu napakasti, kun syntiä kuritetaan irti nuoren miehen ruumiista, äidin halveksunta kaikkia kauppalan tyttöjä kohtaan on käsin kosketeltava ja paras kaveri Dannykin on muuttamassa Australiaan.

Saarnaajan poika on yhdistelmä nuoruuden kiihkoa, perheväkivallan tuottamaa kyynisyyttä ja uskonnollista elämää. Nafta on minäkertojana samaan aikaan epävarma ja vähän omahyväinen, niin kuin nuoren miehen pitää ollakin. Yhden kesän aikana ehditään kokea isoja asioita: ensimmäinen kesätyö leipomossa Helsingissä, ensirakkaus kesäyön hämärässä, rock-konsertteja, tulevaisuutta.

Kirjan tapahtumapaikkana on armas lapsuuden kotikaupunkini, joka 1960-luvulla oli vielä peltojen ympäröimä kauppala jo silloin rehevöityneen Tuusulanjärven rannalla. Muutamia tuttuja kadunnimiä ja paikkoja kirjassa onkin, mutta aika etäiseksi miljöö kuitenkin jää. Tai sanotaanko ohueksi, näin tuoreempaa ikäpolvea edustavan alkuperäisasukkaan näkövinkkelistä.

Uskonlahkot ja herätysliikkeet kiinnostavat aihepiirinä, ja Saarnaajan pojassakin on uskonnollista ja uskonnollisen elämän pohdiskelua nuoren näkökulmasta. Olen tosin ehkä lukenut samasta teemasta jo liian monta tarinaa, koska ei tämä oikeastaan mitään uutta tarjoa. Lisäksi olen vähän pettynyt siihen, ettei Naftan epäily ja oma havahtuminen epäkohtiin kanna loppuun asti.

Perheväkivaltakaan ei yhtä varsin yksityiskohtaista selkäsaunakohtausta lukuunottamatta hätkäytä. Se on oikeastaan aika kamalaa, turtua nyt väkivallalle, niin fiktiivistä kuin se onkin. Tai itse asiassa kirja kai on näiltä osin omakohtainen, valitettavasti. Joka tapauksessa lukijana on hämmentävässä tilanteessa: tarinana väkivaltaisessa isässä ja hakkaamisen hyväksyvässä äidissä ei ikävä kyllä ole mitään uutta.

Nyt kun kirjoitan tämän auki, herää ajatus, että aihepiiriä sietäisi pohdiskella lisääkin. Miksi on näin? Väkivalta tuntuu kuluneelta teemalta – mitä se kertoo minusta? Huh, ei mennä nyt tähän...

Tarina on kokonaisuudessaan aika tempoileva. Aikarajana on tosiaan yksi kesä, mutta jotenkin se tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Olisin kaivannut kirjaan suurempia koukkuja ja selkeämpiä, toisistaan erottuvia tapahtumia. Vehtailu tyttöjen kanssa tai makkaranmyynti kesäjuhlilla ei ihan valtavasti herätä lukijan kiinnostusta. Vaikka sitähän se nuoruus tietenkin jollain tapaa on.

Saarnaajan pojasta on vaikeaa saada kiinni. Kirja on samaan aikaan kepeä nuoruudenkuvaus ja raskas perheväkivaltaa, uskonnollista kiihkoa ja latistamista käsittelevä tarina. Molemmat linjat vetävät omaan suuntaansa, ja kokonaisuus jää hajanaiseksi. Etenkin lopussa, kun Nafta tekee isoja päätöksiä oman uskonsa suhteen, viimeinenkin intoni lopahti. Kai voi sanoa, että petyin.

Ehkä kirja voisi kiinnostaa niitä, joilla on samantyyppisiä kokemuksia kuin Naftalla. Saattaa siitä saada vaikka lohtuakin, sillä kaikesta huolimatta Nafta on selviytyjätyyppi. Kuten niin moni muukin on, onneksi.

16. joulukuuta 2014

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä



Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
Ulkoasu: ?
Otava 2014
E-kirja.

Kirjastosta.


Eletään kuohuvaa 1920-lukua Helsingissä. Sisäasiainministeriön virkamiehenä puurtava Karl Axel Björk pitää laadukkaista vaatteista, esteettisistä asusteista, kylvyistä, naisseurasta – ja salapoliisin työstä. Hän on hankkiutunut avustavaan asemaan Helsingin poliisiin, epävirallisesti totta kai, ja päätyy poliisivoimien kanssa selvittämään Vesilinnanmäeltä vesisammiosta löytyneen murhatun jääkärin tapausta.

Juttu on – tietenkin – monimutkaisempi kuin päälle päin näyttää, ja pian Björk huomaa sotkeutuneensa kuvioon, johon liittyy sisällissodan haamuja, kostoa, heimosotien pauhua ja vieraan vallan vakoilua. Samalla Björkin omat perhesuhteet vaativat hieman selvittelyä: hän on köyhtyneen aatelissuvun vesa, isänsä on kadonnut Kaukoitään tutkimusmatkoilleen, toinen veli kuollut sisällissodan "marttyyrina" ja toinen aiheuttaa päänvaivaa intomielisenä Suur-Suomi-haaveilijana, äiti suree menetettyjä perheenjäseniä. Ja olisihan Björkin, 27-vuotiaan, vakaassa asemassa olevan valkokaulustyöläisen, jo aika asettua aloilleen ja perustaa perhe.

Ajurikyydeiltä, kävelyretkiltä, laukauksilta, salakapakoilta ja hämyisten asuntojen nurkilta ei seikkailussa vältytä. Kuka on syyllinen ja mitä muuta kuvioon liittyy?

Olen aina silloin tällöin lueskellut Virpi Hämeen-Anttilan kirjoja ja pitänyt niitä hyvänä nollausviihteenä. Viimeisimmäksi taisin lukea Sokkopelin muutamia vuosia sitten, ja koska pidin sitä ihan höpönä, en ole sen koommin Hämeen-Anttilan tuotantoon tarttunut. Nyt en voinut vastustaa kiusausta, kun Yön sydän on jäätä oli HelMetin "Koko kaupunki lukee" -kampanjan sisäänvetokirjana. HelMetin asiakkaat saivat siis kahden viikon ajaksi rajattoman määrän tätä nimenomaista e-kirjaa käyttöönsä.

Kyllähän tämän kanssa muutaman illan vietti, ja jokusen työmatkan myös. 1920-luku iskee aina, ja sadan vuoden takainen kotikaupunkini Helsinki on varsin mehevä tapahtumaympäristö. Kun kyse on dekkarista, odotin vetävää juonta ja hurjia tapahtumia. Tulihan niitä jokunen vastaan, mutta pääosin kirja on aika tylsä. Jotenkin junnaava.

Toki lähes sata vuotta sitten rikosten ratkaisu ja elämä muutenkin on ollut hitaampaa, mutta kärsimätön 2010-luvun lukija olisi halunnut jo mennä asiaan, kun Björk vielä hajusti kylpyvettään. Sivujuonteita on aika paljon, eivätkä kaikki saa tarinassa selitystä. Kyse onkin kaiketi sarjasta, jonka avausosa Yön sydän on jäätä on. Tämä selittänee tietynlaista hitautta, sillä kokonaisuushan muodostuu vasta kaikista osista yhdessä.

Voi tosin olla, ettei kiinnostukseni riitä seuraaviin osiin. Periaatteessa kirjan tarina on aika mainiosti rakennettu, ja ajan henki puhaltaa monen kerroksen läpi. Mutta. Jokin kerronnassa estää heittäytymästä mukaan, pitää etäällä ja välinpitämättömänä. Osin ehkä Björk, joka on vähän ärsyttävä hahmo tehdessään perinteiset "enpä mainitse kellekään lähteväni tarkistamaan sen yhden asian hupsis jouduinkin vaikeuksiin" -päätökset, jotka lähinnä haukotuttavat. Toisaalta kuten olen ennenkin todennut itselleni: elleivät jännityskirjojen ja dekkareiden hahmot olisi tyhmänrohkeita pösilöitä, moni herkullinen juonenkäänne ja tapahtuma jäisi käyttämättä. (Björk ei tosin ole mikään vaikeuksienkerjääjä, mutta aika omaehtoinen ja samalla tylsä kylläkin.)

Aika ja miljöö ovat kuitenkin uskottavan oloiset: tunsin kulkevani 1920-luvun Helsingin katuja, kuulin hevosvaunujen ja harvassa olevien automobiilien äänet ja mukulakivien kolkkeen, tunsin vastaitsenäistyneen nuoren valtion syntymätuskat ja ihailin näyttäviä asuja ja ulkomuotoja. Ei tämä kirja missään nimessä ajanhukkaa ole, mutta jotenkin irtonainen olo siitä jää. Tässäkö kaikki?

______

Muualla: Kirsin kirjanurkka, Kirjainten virrassa, Kirjavuori, Hemulin kirjahylly, Kaisa Reetta T., Kirjakaapin kummitus, Ja kaikkea muuta

Nappaan tällä kirjalla ja sen kuvaamalla virkamiehen ammatilla 20. suoritukseni Mikä minusta tulee isona? -haasteeseen ja siirryn Mestari-tasolle. Lisäksi saan toisen ruksin Talven lukuhaasteeseen.

13. joulukuuta 2014

Mirkka Lappalainen: Pohjolan Leijona



Mirkka Lappalainen: Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi
Ulkoasu: Tuula Mäkiä
Siltala 2014
321 s.

Arvostelukappale.



Kuningas Kustaa II Aadolf hallitsi Ruotsia vuosina 1611–1632. Hän oli ristiriitaisen Kaarle IX:n poika ja nousi valtaan alaikäisenä. Kustaa II Aadolfin ympärillä vallitsi jo hänen omana elinaikanaan lähes henkilökultti, ja jälkipolvet ovat pitäneet häntä Ruotsin merkittävimpänä kuninkaana.

Kustaa II Aadolfin ja hänen kanslerinsa Axel Oxenstiernan kädenjälki näkyy Ruotsin ja siten myös Suomen historiassa merkittävästi. Suurilla ja rohkeilla muutoksillaan he muokkasivat köyhästä ja lähes sekasortoisesta maasta tehokkaan, keskusjohtoisen valtion, joka lähti menestykseen ja nousukiitoon.

Kuningas nousi valtaan kesken maata repineen sisällissodan ja kruununperimystaistelun. Hallintokautensa alkupuolella Kustaa II Aadolf sai olla jatkuvasti huolissaan siitä, hyökkääkö valtaistuimelta syrjään sysätty Sigismund Puolasta havittelemaan valtaa takaisin. Muutenkin 1600-luvun alussa sota oli vallitseva olotila, ja valtion tärkein tehtävä oli valmistautua siihen erilaisin resurssein.

Mirkka Lappalaisen Tieto-Finlandialla palkittu Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi on erinomainen tietokirja. Lappalaisen teksti soljuu ja houkuttelee mukaansa sellaisenkin lukijan, joka ei ole koskaan tuntenut vetoa Ruotsin kuninkaita tai 1600-lukua kohtaan. Aihepiiri on suomalaisessa historiantutkimuksessa jäänyt muiden jalkoihin, ja siinäkin mielessä Lappalainen tekee merkittävää työtä tutkiessaan suurten muutosten aikaa.

400 vuoden takainen maailma oli tietenkin todella erilainen kuin nykyinen. Lappalainen tuo kirjassa esiin sekä eroja että yhtäläisyyksiä: kuninkaan uudistuksissa aistii jo aihioita pohjoismaiselle hyvin järjestäytyneelle yhteiskunnalle, vaikka tietenkään menneisyydessä ei voitu tietää, millaiseksi tulevaisuus muodostuu.

1600-luvulla elämä oli arvaamatonta, ja juuri siihen Kustaa II Aadolf toi uudistuksen. Talonpojat ja tavallinen kansa eivät voineet aina (tai lähes koskaan!) luottaa ylempiinsä, ja ainainen sorron, väenottojen, pakkokestitysten ja -kyyditysten sekä väkivallan pelko hallitsi elämää. Kuningas joutui jatkuvasti kiertämään valtakunnassaan ratkomassa riitoja ja kuuntelemassa alamaistensa valituksia.

Tilanne sellaisenaan oli kestämätön, sillä kuninkaalla oli parempaakin tekemistä. Niinpä Kustaa II Aadolf antoi valtaa aatelisille ja loi keskushallinnon, joka alkoi järjestäytyneesti huolehtia yhteiskuntarauhasta ja oikeudesta. Systeemi paransi kansan luottoa vallanpitäjiin, aatelisten luottoa hallitsijaan ja se kiillotti osaltaan kuninkaan omaa julkikuvaa.

Kustaa II Aadolfin aikaa leimasi monella tapaa myös uskonto. Ruotsista oli tullut satakunta vuotta aiemmin luterilainen maa, ja kuningas itse otti uskonnon vakavasti: muiden uskontojen kannattajat häädettiin virallisella määräyksellä maasta. Katolisten ja protestanttien välinen juopa oli Euroopan laajuisesti syvä, ja kuninkaan kohtaloksi koitunut 30-vuotinen sota kumpusi pitkälti nimenomaan siitä. Kustaa II Aadolf kuoli Lützenin taistelussa 6.11.1632.

Pohjolan Leijona vakuuttaa ja vaikuttaa lukukokemuksena. Lappalainen osaa yhdistää kokonaiskuvaa, yksityiskohtia ja tulkintoja hienolla tavalla. Hän saa lähteet puhumaan ja kertomaan meille kovin kaukaisesta ja vieraasta ajasta ymmärrettävästi. Kuninkaan henkilö ja teot muodostavat muotokuvan miehestä, joka osasi hallita ja käyttää valtaansa, mutta joka päätyi onnettomaan avioliittoon ja joutui lopulta ehkä oman uhkarohkeutensa uhriksi. Kuningasta tarkastellaan loppujen lopuksi silti etäältä, mistä ratkaisusta pidän. Liian lähelle ei ole tarvetta päästä.

Toisaalta tällaisessa historiankirjoituksessa on yksi vakava ongelma. Kun näin hyvää kirjaa lukee, alkaa väistämättä kyseenalaistaa oman uravalintansa ja pohtia, olisiko minusta voinut olla samaan. Tutkimaan ja kirjoittamaan. Sitä ne esikuvat teettävät, pirulainen!

_____

Kirjasta on kirjoittanut myös Juha.

8. joulukuuta 2014

Elias Koskimies: Ihmepoika



Elias Koskimies: Ihmepoika
Ulkoasu: Eevaliina Rusanen
Gummerus 2014
191 s.

Kirjastosta.



Mummo asettaa uuden kukan kuihtuneen tilalle ja sytyttää kynttilän. Seison jäykkänä vähän kauempana – kuolleita isiä pitää toisinaan tarkastella kauempaa. (Ihmepoika, s. 153)


Elias Koskimiehen esikoisromaani Ihmepoika on nuoruuskuvaus 1980-luvun lopun Pohjanmaalta. Pääosassa on 14-vuotias poika, erikoinen oman tiensä kulkija, joka fanittaa Madonnaa ja tulee parhaiten toimeen koulun kovistyttöjen kanssa. Yksinäinen hän kuitenkin on, perheessäänkin kummajainen.

Tasainen ydinperhearki saa rajun kolauksen, kun isä sairastuu vakavasti ja kuolee. Äiti jää yksin neljän pojan kanssa, ja ennen niin vahvakuorinen kunnallispoliitikko ja jokapaikanhöylä on yhtäkkiä kovin heikko.

Päähenkilön kannalta muutokset ovat valtavia ja menetys suuri, mutta nuoruuden vimmalla arki kuitenkin jatkuu. Toisina päivinä suru on helpompi unohtaa kylän nuorten juorujen alle ja haaveisiin tulevasta elämästä New Yorkissa tai jossain.

Ihmepoika on romaani, jolla on monet kasvot. Yhtäältä se on herttainen ja lämmin, toisaalta kipeä ja teräväreunainen. Isän menetys on teini-ikäiselle pojalle kauheaa, vaikka samalla nuoruus suojelee monelta realiteetilta. Aina voi uppoutua unelmiinsa, liimata vielä yhden julisteen seinään ja haaveilla tulevasta, joka on ihan muuta kuin ankea kylänraitti jossain Pohjanmaalla.

Ihmepojan kuvaama kuolema on konkreettinen, se saa suorastaan fyysisen hahmon. Mutta siltähän läheisen kuolema kasvuikäisestä tuntuu: oudolta, mutta hyvin todelta, kouriintuntuvalta ja silti käsittämättömältä.

Monin tavoin pystyin lukiessani samastumaan Ihmepojan päähenkilöön, vaikka itse olin muutaman vuoden nuorempi, kun oma isäni kuoli. Tuttua kirjassa oli etenkin ihmetyksen tunne: mitä oikein tapahtui? Lapsen suru on erilaista kuin aikuisen, se puskee päälle, mutta voi seuraavassa hetkessä jo olla hautautunut arkisten sattumusten ja omien tuntemusten alle. Ihmepojan päähenkilöllä riittää pohdittavaa omassa identiteetissään ja muiden toimissa – ei ole ihmekään, että hän päätyy tarkkailemaan isänsä kuolemaa hieman kauempaa.

Koskimies on tavoittanut kirjaansa hellyyttä, rosoa ja nuoruuden voimaa. Tyyliltään se on paikoin kuin elokuvan tai musiikkivideon käsikirjoitus: nopeita leikkauksia, hyvin visuaalisia ratkaisuja, muutoksia ja hidastusta. Tehokeinot ovat kuitenkin maltillisia ja siksi niitä on helppo pitää harkittuna ja toimivana ratkaisuna.

Kaikki ei tosiaan suju kuin tanssi, eikä elämää ole kuorrutettu glitterillä, mutta elämänjano kantaa silloinkin, kun muu ympärillä on suvantoa. Hyvä niin.

______

Muualla: Kirjojen keskellä, Erjan lukupäiväkirja, Kujerruksia, Le petite lectrice, Rakkaudesta kirjoihin, Lukutoukan kulttuuriblogi

7. joulukuuta 2014

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa



Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Atena 2013
550 s.

Kirja saatu kustantamon tilaisuudesta.


Judit on hyvin tavallinen keski-ikäinen keskisuomalainen nainen. Hän on yhden varsin tavallisen ja etäisen tyttären äiti ja yhden tavallisen miehen vaimo. Elämän ja ajan rajallisuus alkaa kolkuttaa Juditia olkapäälle, ja kun hänelle tarjoutuu tilaisuus päästä aivan uudenlaiseen työhön Helsinkiin lapsuudenystävänsä Martan avustuksella, lähteminen entisestä elämästä on kivutonta ja helppoa.

Helsingissä Juditin päivät täyttää työ monikansallisen kotihoitopalveluyrityksen F-Remediumin kotisairaanhoitajana. Palkka ja työetuudet ovat huomattavan hyvät, mutta yrityksen toimintaperiaatteissa on hieman nieleskeltävää. F-Remedium ei ainoastaan hoida potilaidensa fyysisiä vaivoja, vaan paneutuu tiukan huolellisesti myös henkiseen puoleen. Yritys tarjoaa muun muassa sielun tilaa kartoittavaa ja jumalsuhdetta kehittävää Persinger-hoitoa.

Tapauskovaiseksi tai ehkä lähinnä agnostikoksi itsensä mieltävä Judit joutuu isojen kysymysten äärelle. Hän tapaa "ateistien kuninkaan" Leo Moreaun, joka on F-Remediumin asiakas ja maailman kuuluisin ateisti, fundamentalistikristittyjen ja ateistien välisen sodan eturintaman hahmo. Samalla hän seuraa hämmentyneenä ystävänsä Martan elämää, joka on yhä sielullisempaa – ja pelottavampaa. Martan poika ja Juditin kummipoika Mauri taas on vakavasti sairas, eikä hoitoa ole. Sielua voi kuitenkin yrittää hoitaa, jos vain Mauri antaisi siihen luvan.

Tarinan käänteet alkavat käydä yhä vauhdikkaammiksi, kun F-Remediumin salaisuudet paljastuvat vähitellen. Kaikilla ei totisesti ole puhtaat jauhot pussissaan. Ja sitäpaitsi – miksi aina sataa?

Viime vuonna Helsingin kirjamessuilla Atena järjesti kirjabloggareille tilaisuuden, jossa Pasi Ilmari Jääskeläinen kertoi uudesta kirjastaan. Samasta tilaisuudesta sen sai halutessaan mukaansa. Kiinnostuin kyllä Sieluista jo silloin, vaikken ollut mitenkään hullaantunut Harjukaupungin salakäytäviin. Kirja jäi kuitenkin keräämään pölyä hyllyyn.

Nyt on pölyt pyyhitty ja sieluja kieputeltu ees sun taas.

Lukukokemus oli, sanotaanko, monimuotoinen. Ensimmäiset parisataa sivua lähinnä haukottelin ja pohdin, milloin kirjan tarina oikein kunnolla alkaa. Leo Moreaun säärihaavan hoitamiset, Martan oudot puheet, Juditin omissa liemissään kiehuttelu, jokunen yksityiskohtainen vessakäynti... en saanut niistä mitään irti. Taustalla kytevä pahaenteinen tunnelma oli ainoa eteenpäin innostaja.

Kun lopulta alkoi rytistä, rytisikin sitten kunnolla.

Loppuosan kirjasta suorastaan ahmin. Jännitys-, kauhu- ja mysteerielementit sekoittuvat hienoksi kokonaisuudeksi, josta lähtee lonkeroita ja säikeitä moneen suuntaan. Sateen merkitys korostuu ja alkaa äkkiarvaamatta jopa kuristaa kurkkua. Yhä oudommaksi muuttuva maailma ja kokemus siitä tulee lähelle, hämmentää ja kiehtoo.

Sielut kulkevat sateessa on rohkea ja kunnianhimoinen kirja. Sen tarina on kumartelematon, omaehtoinen ja rajaton. Mielikuvituksen voima, tarinankerronnan taito ja rooli, joka lukijalle jää yhdistyvät toimivaksi kokonaisuudeksi.

Toisaalta kirjan heikkoudeksi koin sen paperinmakuiset henkilöhahmot. Tarinassa ei ole ketään, josta olisin välittänyt sen kummemmin. Minulle oli ihan sama, keneltä syötiin kasvot ja kuka hukkui muuten vaan. Ihmiset tarinassa ovat hölmöjä, yhdentekeviä, vastenmielisiä tai yksinkertaisen ärsyttäviä. Paperinmakua korostaa paikoin väliin tunkeva kaikkitietävä kertoja, joka analysoi ja selittää henkilöiden tekemiä tai heille tehtyjä ratkaisuja. Tämä kerrontamuoto saa kyllä lopulta selityksensä – aika vaikuttavan sellaisen – mutta tarinan kulussa se lähinnä ärsytti kuin kärpäsen surina.

Sielut kulkevat sateessa vetää tarinansa vaikuttavalla tavalla överiksi. Kirjan loppupuolella ei voi mitenkään tietää, mitä ihmettä vielä seuraavaksi voi tapahtua. Se on viihdyttävän kirjan merkki. Ja onhan tämä nyt vähän pelottavakin, ja monella tapaa myös ällöttävä tarina. Monia tunteita siis herätellään, ja ne vaihtelevat ääripäästä toiseen.

Mietin, millaisen juoni- ja teemakaavion tästä kirjasta saisi. Ehkä se olisi muodoltaan jonkinlainen visvainen puu, jossa on raapivia ja piikikkäitä, limaisia oksia, ja jokin itsestään tietoinen, lonkeromainen osa. Se kiiltelisi jatkuvassa sateessa, liikkuisi omin päin ja kasvaisi hitaasti, vaikka voisi näyttää jostain kulmasta viattomalta. Ja kun joku kulkisi sen ohi, lehtien välistä ilmestyisi luurankomainen, hyhmäinen käsi, jonka kosketus haisee kalmalta ja kuolemalta...


Kirjoitamme kirjasta yhtä aikaa Kirsin kanssa.

_____

Muualla: Kirjasfääri, Leena Lumi, Sabinan knalli, Amman lukuhetki, Morren maailma, Sallan lukupäiväkirja, Booking it some more, Järjellä ja tunteella, Rakkaudesta kirjoihin, Luettua, Opuscolo – Kirjasta kirjaan, Oksan hyllyltä, Illuusioita, Hyllytontun höpinöitä, Ilselä, Mustetta paperillaNuoren opettajattaren varaventtiili, Kirjailijan kellarissa, Kujerruksia ja niin edelleen...    


Osallistun kirjalla Mikä minusta tulee isona? -haasteeseen, josta ruksaan sairaanhoitajan ammatin.

6. joulukuuta 2014

Ihminen sodassa – sotaa (ja rauhaa?) laidasta laitaan

Käynnistin vuosi sitten marraskuun lopulla Ihminen sodassa -lukuhaasteen. Innoituksena toimi Facebook-keskustelu inhokkikirjoista ja -genreistä, jossa sota-aihe nousi hyvin korkealle. Tajusin suhtautuvani itsekin varsin penseästi sotaan kirjallisuudessa (ja, noh, muutenkin). Asialle oli aika tehdä jotain, sillä ennakkoluulojen ei saa antaa estää aarteiden löytämistä.

Haaste keräsi hurjasti osallistujia. Reilu kolmekymmentä lukijaa ilmoittautui viikko sitten koosteidensa kera, ja veikkaan muutaman alunperin sotaretkelle mukaan lähteneen alokkaan hyytyneen matkan varrelle. Vuoden aikana luettujen kirjojen määrä on mahtava, likimääräisen arvioni mukaan kolmisensataa – vau! Tästä määrästä luulisi löytyvän jokaiselle jotakin. Kirjoja luettiin totisesti laidasta laitaan, ja useampi kirja osoittautui melkoiseksi hitiksi – tai ainakin varsin moni tarttui samoihin teoksiin. Erilaisia näkökulmia on siis tarjolla.

Koostan tämän tekstin loppuun linkkejä haasteessa luettuihin kirjoihin parhaan kykyni mukaan haasteen teemoja mukaillen. Jos oma suorituksesi puuttuu listalta, vinkkaathan. Jaottelu on käytännössä mielivaltainen, sillä moni kirja sopii moneen eri kategoriaan.

Lupasin vuosi sitten, että järjestän haasteen lopuksi rauhanomaisen arvonnan siihen osallistuneiden kesken. Näin myös tein.

Haastepalkintona on sotaa ja rauhaa yhdistävä paketti, johon sisältyy...




Itävaltalaisen Bertha von Suttnerin (1843–1914) kirjoittama Aseet pois!, jonka kuvataan olevan "eräs kaikkien aikojen sodanvastaisimmista kirjoista". En ole itse lukenut kirjaa, mutta se on epäilemättä voimakas lukukokemus. Omallakin lukulistallani se on. (Kirjan ostin itse.)

Kirjan lisäksi voittaja saa kaksi vapaalippua Helsingin Kruunuhaassa sijaitsevaan Sotamuseoon, joka on valtakunnallinen sotahistoriallinen erikoismuseo ja puolustusvoimien keskusmuseo. Liput ovat voimassa toistaiseksi, joten niiden käytöllä ei ole kiire. Sotamuseo tarjoaa liput, kiitos yhteistyöstä!

Arvonnassa kukin saavutettu sotilasarvo toi lisäarvan, eli korkeimmalle kavunneet olivat etulyöntiasemassa. Jäin tosin pohtimaan, tulisikohan lukutoukkien armeijan puuhastelusta tositilanteessa yhtään mitään, sen verran monta korkean tason upseeria joukkoomme mahtuu... Rivisotilaiden vähäinen määrä saattaisi koitua kohtalokkaaksi!

Lahjomaton arvontakone käynnistettiin ja onni suosi....


Norkkua Nenä kirjassa -blogista!


Jee!

Lopuksi totean, että ylennän täten juhlallisesti Nipvet-blogin Juhan viralliseksi Blogistanian Kirjamarsalkaksi. Juha luki vuoden aikana 65 sota-aiheista kirjaa. Huhhuh ja vau!

Myös Juha saa kaksi vapaalippua Sotamuseoon, sillä vaikka hän ei halunnut osallistua arvontaan, haluan tietenkin tukea hyvin sujunutta teemaharrastusta jatkossakin. Ehkä museovierailu mahdollistaa sen.

Norkku ja Juha, lähetättekö minulle sähköpostilla osoitteenne, niin postitan palkinnot mitä pikimmin.

Kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille. Toivon haasteen tuoneen lukemisen iloa, suuria kokemuksia ja uusia ajatuksia. Ainakin oma näkemykseni sodasta ja sotakirjallisuudesta on peruuttamattomasti muuttunut.

Rauhaisaa ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää kaikille!


*******************************


Ihminen sodassa -haasteen luetut kirjat:

Kaukaiset sodat

Eric H. Cline: 1177 B.C.: The Year Civilization Collapsed (Nipvet)
Matteo Collura: Kuka murhasi kenraalin (Hyönteisdokumentti)
J. Fenimore Cooper: Haukansilmä (Jokken kirjanurkka)
Bernard Cornwell: Azincourt (Nipvet)
Bernard Cornwell: Kuninkaiden kuolema (Nipvet)
María Dueñas: Ommelten välinen aika (Nannan kirjakimara)
Arthur M. Eckstein: Rome Enters the Greek East (Nipvet)
Peter Englund: Pultava (Oksan hyllyltä)
Diana Gabaldon: Written In My Own Heart's Blood (Hyllytontun höpinöitä)
Nikolai Gogol: Taras Bulba (Tarukirja, Eniten minua kiinnostaa tie)
Alice Hoffman: Aavikon kyyhkyset (Kirjojen keskellä)
Tom Holland: Rubicon: The Triumph and Tragedy of the Roman Republic (Nipvet)
Conn Iggulden: Trinity (The Wars of Roses #2) (Nenä kirjassa)
Ismail Kadare: Kolme surulaulua Kosovolle (Maailman ääreen, Kirja joka maasta)
Ksenofon: Kyyroksen sotaretki (Nipvet)
Rosalind Laker: Kuningattaren perintö (sheferijm)
Jussi T. Lappalainen: Sadan vuoden sotatie (Nipvet)
Mirkka Lappalainen: Susimessu (Nipvet)
Mirkka Lappalainen: Pohjolan leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632 (Nipvet)
Thomas Mann: Pyhä syntinen (Jokken kirjanurkka)
Lauro Martines: Furies: War in Europe 1450-1700 (Nipvet)
Marc Morris: The Norman Conquest (Nipvet)
Joseph F. O'Callaghan: Reconquest and Crusade in Medieval Spain (Nipvet)
Amos Oz: Kuolemaan asti (Eniten minua kiinnostaa tie)
Boris Pasternak: Tohtori Živago (Jokken kirjanurkka)
Régine Pernoud: Ristiretket (Nipvet)
Steven Runciman: The Fall of Constantinople 1453 (Nipvet)
Johan Ludvig Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat (Kirjava kukko, Luettua elämää)
William Shakespeare: Henrik VI (Nenä kirjassa)
Henryk Sienkiewiz: Bartek sankari (Luettua elämää)
P. J. Stahl: Sankarityttönen Ukrainasta (sheferijm)
Sunzi: Sodankäynnin taito (Kaisa Reetta T.)
Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa (Jokken kirjanurkka)
Zacharias Topelius: Talvi-iltain tarinoita 1 (Nenä kirjassa)
Zacharias Topelius: Talvi-iltain tarinoita 3 (Nenä kirjassa)
Alki Zei: Villikissa katsoo lasin takaa (sheferijm)
Tuure Vierros: Lähellä kuolon rantaa (Nipvet)
Kristiina Vuori: Näkijän tytär (Tarukirja)
Mika Waltari: Johannes Angelos (Oksan hyllyltä)
Jack Weatherford: Genghis Khan and the Making of the Modern World (Nipvet)
C. V. Wedgwood: The Thirty Years War (Nipvet)
Heikki Ylikangas: Nuijasota (Nipvet)
J. O. Åberg: Pohjanmaan helmi (Orfeuksen kääntöpiiri)


Sisällissodat, kapinat ja vallankaappaukset

Miguel Angel Asturias: Herra presidentti (Jokken kirjanurkka)
Mariano Azuelo: The Underdogs (Nipvet)
Ishmael Beah: A Long Way Gone (Kirjavalas)
Antony Beevor: Taistelu Espanjasta (Nipvet)
Gwen Bristow: Celia Garth (sheferijm)
Giuseppe Catozzella: Et kai vaan pelkää? (Mari A:n kirjablogi)
Elisabeth Pickett Chevalier: Lannistumaton nainen (sheferijm)
Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset (Kirjakaapin kummitus, Nannan kirjakimara, Mari A:n kirjablogi, Nenä kirjassa, Kirja joka maasta)
Charles Dickens: A Tale of Two Cities (Nipvet)
Nuruddin Farah: Perhesalaisuuksia (Kirja joka maasta)
Carlos Fuentes: Artemio Cruzin kuolema (Nipvet)
Gabriel García Marguez: Sadan vuoden yksinäisyys (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
Romesh Gunesekera: Noontide Toll (Kirja joka maasta)
Romesh Gunesekera: Reef (Kirja joka maasta)
Anu Hakala: Housukaartilaiset (Hyllytontun höpinöitä)
Ernest Hemingway: Kenelle kellot soivat (Maailman ääreen, Nipvet)
Venla Hiidensalo: Karhunpesä (Kirjakaapin kummitus)
Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu (Kirjan pauloissa)
John Keegan: The American Civil War – A Military History (Nipvet)
Teemu Keskisarja: Viipuri 1918 (Matkalla tuntemattomaan, Eniten minua kiinnostaa tie)
Ilpo Koskela: Paholaisen kuiskaus (Oksan hyllyltä)
Anni Kytömäki: Kultarinta (Vielä yksi rivi, Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä, Luettua elämää)
Niilo Lauttamus: Korpipartio (Kulttuuri kukoistaa)
Niilo Lauttamus: Saappaat edellä (Kulttuuri kukoistaa)
Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut (Luettua elämää)
Lauri Lepola: Rohkeat punatytöt Tampereella 1918 (Hyllytontun höpinöitä)
Auli Leskinen: Petojen aika (P.S. Rakastan kirjoja, Kulttuuri kukoistaa, Mari A:n kirjablogi, Kirja joka maasta)
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (Kirjava kukko, Kirjakaapin kummitus, Pihin naisen elämää, Nipvet)
Gene Luen Yang: Boxers, Saints (Nenä kirjassa)
Edward Luttwak: Coup d'État: A Practical Handbook (Nipvet)
Jukka I. Mattila & Jarkko Kemppi: Suomen vapaussota 1918 (Hyllytontun höpinöitä)
Margaret Mitchell: Tuulen viemää (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
Ellinor Mend: Punikkityttö ja jääkäriupseeri (Kirjan pauloissa)
Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha (Kirjakaapin kummitus, Nannan kirjakimara, Mari A:n kirjablogi)
Tuulikki Pekkalainen: Lapset sodassa 1918 (sheferijm, Kirjojen keskellä, Hyllytontun höpinöitä)
Roger Pethybridge: Venäjän vallankumous silminnäkijäin kuvaamana (Nipvet)
Aleksandr Puškin: Kapteenin tytär (Hyönteisdokumentti)
Mihail Sholohov: Kertomuksia (Tarukirja)
Martin Suter: Der Koch (Tarukirja)
Pirjo Tuominen: Itkevät syvät vedet (Kirjoja ja muita kauniita)
Mario Vargas Llosa: Vuohen juhla (Jokken kirjanurkka)
Kjell Westö: Missä kuljimme kerran (Maailman ääreen, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
Marguerite Yourcenar: Armonlaukaus (Nipvet)


Maailmansodat

I maailmansota

J. H. J. Andriessen: Ensimmäinen maailmansota valokuvina (Orfeuksen kääntöpiiri)
Pat Barker: Regeneration (Nipvet)
John Boyne: Kuudes mies (Nenä kirjassa)
Alex Capus: Léon ja Louise (Kaisa Reetta T., Eniten minua kiinnostaa tie)
John Dos Passos: Three Soldiers (Nipvet)
Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille (Jokken kirjanurkka)
Sébastien Japrisot: A Very Long Engagement (Nipvet)
Ernst Jünger: Storm of Steel (Nipvet)
Andreas Latzko: Men in War (Nipvet)
Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa (Leena Lumi, Eniten minua kiinnostaa tie)
William March: Komppania K (Hyönteisdokumentti, Leena Lumi, Matkalla tuntemattomaan)
L. M. Montgomery: Kotikunnan Rilla (Jokken kirjanurkka, Maailman ääreen)
Michael Morpurgo: Sotahevonen (Kirjakaapin kummitus, Eniten minua kiinnostaa tie)
Samu Nyström: Helsinki 1914–1918 – Toivon, pelon ja sekasorron vuodet (Täällä toisen tähden alla)
Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta (Maailman ääreen, Orfeuksen kääntöpiiri, Nipvet, Eniten minua kiinnostaa tie)
Jacques Tardi: C'était la guerre des tranchées (Nipvet)
Barbara W. Tuchman: The Guns of August (Nipvet)
Mario Vargas Llosa: Keltin uni (Luettua elämää)


II maailmansota

Esa Anttala: Päämajan kaukopartio (Kirjojen keskellä)
Kate Atkinson: Elämä elämältä (Vielä yksi rivi, P.S. Rakastan kirjoja, Nannan kirjakimara, Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä)
Antony Beevor: Stalingrad (Nipvet)
Antony Beevor: Toinen maailmansota (Nipvet)
Antony Beevor & Artemis Cooper: Pariisi miehityksen jälkeen 1944-1949 (Oksan hyllyltä)
Nicholas Best: Viisi päivää jotka vavisuttivat Eurooppaa (Eniten minua kiinnostaa tie)
Heinrich Böll: Aadam, missä olit (Kirjoja ja muita kauniita)
Robert M. Edsel, Bret Witter: Monuments Men - historian suurin taideryöstö (Nenä kirjassa)
Will Eisner: Myrskyn silmään (Nenä kirjassa)
Michael Frayn: Vakoojat (Tarukirja)
Dmitri Frolov: Kuviin vangitut. Suomalaiset sotavangit valokuvissa (P.S. Rakastan kirjoja)
Günter Grass: Ravunkäyntiä (Nannan kirjakimara)
Max Hastings: Inferno: The World at War, 1939-1945 (Nipvet)
Laila Hietamies: Siellä jossakin (Kirjava kukko)
Laila Hietamies: Hylätyt talot, autiot pihat (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
Sami Hilvo: Viinakortti (Eniten minua kiinnostaa tie)
Victoria Hislop: Elämänlanka (Mari A:n kirjablogi)
Anitta Kaitajärvi: Rikotut kuvat (Luettua elämää)
Teemu Keskisarja: Tolvajärven jälkeen – Suurtaistelun ihmisten historia (Eniten minua kiinnostaa tie)
Katja Kettu: Kätilö (Pihin naisen elämää, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
Ville Kivimäki: Murtuneet mielet (Jokken kirjanurkka, Kulttuuri kukoistaa, Kujerruksia, Hyllytontun höpinöitä, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Nipvet)
Keijo Korhonen: Poika, kertomus kylästä joka kerran oli (Luettua elämää)
Jelena Kuzina: Anna Ahmatova, koditon (Luettua elämää)
Heidi Köngäs: Dora, Dora (Kirjakaapin kummitus, Vielä yksi rivi, Maailman ääreen)
Väinö Linna: Tuntematon sotilas (P.S. Rakastan kirjoja, Nipvet)
Jenni Linturi: Isänmaan tähden (Kannesta kanteen, Eniten minua kiinnostaa tie)
Wendy Lower: Hitlerin raivottaret (Hyllytontun höpinöitä, Nenä kirjassa, Eniten minua kiinnostaa tie)
Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas (Kirjakaapin kummitus, Kaisa Reetta T., Kannesta kanteen)
Ian McEwan: Sovitus (Maailman ääreen)
Veijo Meri: Tukikohta (P.S. Rakastan kirjoja)
Keiji Nakazawa: Hiroshiman poika (Kirjojen keskellä)
Irène Némirovsky: Ranskalainen sarja (Eniten minua kiinnostaa tie)
Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Luvattu maa – Suur-Suomen unelma ja unohdus (Matkalla tuntemattomaan, Eniten minua kiinnostaa tie)
Tanja Pohjola: Lintu pieni (Vielä yksi rivi, Kulttuuri kukoistaa, Leena Lumi)
Antero Raevuori: Hävittäkää Helsinki! (Kulttuuri kukoistaa)
Pertti Rajala: Talvisota – Talvisodan arkea selkosuomeksi (Eniten minua kiinnostaa tie)
W. G. Sebald: Austerlitz (P.S. Rakastan kirjoja)
Julian Semjonov: Kevään seitsemäntoista hetkeä (Tarukirja)
Carlo Sgorlon: Menetettyjen jokien armeija (Oksan hyllyltä)
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (Pihin naisen elämää, Vielä yksi rivi, Kannesta kanteen)
Esa Sirén: Aunuksen terässade (Kirjan pauloissa)
Josef Skvorecky: Ihmismielten insinööri (Hyönteisdokumentti)
Aleksandr Solženitsyn: Preussin yöt (Oksan hyllyltä, Kirjoja ja muita kauniita)
Art Spiegelman: Maus (Kirjojen keskellä, Orfeuksen kääntöpiiri)
Mila Teräs: Harmaat enkelit (Kirjan pauloissa, Mari A:n kirjablogi)
Jouni Tilli: Suomen pyhä sota – Papit jatkosodan julistajina (Eniten minua kiinnostaa tie)
Antti Tuuri: Rata (Kirjava kukko)
Antti Tuuri: Talvisota (P.S. Rakastan kirjoja)
Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia (Kirjan pauloissa)
Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 (Kujerruksia, Eniten minua kiinnostaa tie)
Kurt Vonnegut: Äiti yö (Matkalla tuntemattomaan)
Michael Wallner: Pariisin huhtikuu (P.S. Rakastan kirjoja)
Sarah Waters: Yövartio (Kirjakaapin kummitus, Kulttuuri kukoistaa, Orfeuksen kääntöpiiri)
Helen Wells: Ursula maailmalla, Ursula lentää, Ursula palaa kotiin (Nenä kirjassa)
Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa (Tarukirja)
Eric Williams: Hyppyarkku (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
Markus Zusak: Kirjavaras (sheferijm, Kirjakaapin kummitus, Pihin naisen elämää, P.S. Rakastan kirjoja, Tarukirja, Nannan kirjakimara, Kulttuuri kukoistaa, Klassikkojen lumoissa, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)


Sodan liepeillä

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (Pihin naisen elämää)
Louis de Bernières: Captain Corellis's Mandolin (Nipvet)
Rhidian Brook: Talo Elben rannalla (Kirja joka maasta)
Fiona Carnarvon: Lady Almina and the Real Downton Abbey (Nenä kirjassa)
Carlo Cassola: Buben tyttö (Hyönteisdokumentti)
E. E. Cummings: The Enormous Room (Nipvet)
Misha Defonseca: Susilapsi (Nannan kirjakimara)
Slavenka Drakulić: Balkan Express (Oksan hyllyltä)
Jean Giono: Mies joka istutti puita (Kirjojen keskellä)
Günter Grass: Peltirumpu (Jokken kirjanurkka)
Günter Grass: Kissa ja hiiri (Jokken kirjanurkka, Nipvet)
Graham Greene: The Quiet American (Nipvet)
Hélène Gremillon: Uskottuni (Eniten minua kiinnostaa tie)
Paula Havaste: Kaksi rakkautta (P.S. Rakastan kirjoja, Täällä toisen tähden alla)
Antti Heikkinen: Pihkatappi (Pihin naisen elämää)
Heli-Maija Heikkinen: Viestikyyhkyupseeri (Kirjakaapin kummitus, Kulttuuri kukoistaa)
Antti Hyry: Isä ja poika (P.S. Rakastan kirjoja)
Ville Hänninen & Jussi Karjalainen: Sarjatulta! Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat (Oksan hyllyltä)
Helli Kaikkonen: Leikkisiskot (sheferijm)
Anitta Kaitajärvi: Rikotut kuvat (Kirjoja ja muita kauniita)
Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti (Kujerruksia)
Thomas Keneally: Schindler's Ark (Nipvet)
Eeva Kilpi: Noidanlukko (P.S. Rakastan kirjoja)
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (Kaisa Reetta T., Pihin naisen elämää, Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä, Leena Lumi, Kannesta kanteen, Luettua elämää, Hyllytontun höpinöitä, Mari A:n kirjablogi)
Danilo Kiš: Varhaisia suruja (Hyönteisdokumentti)
Tapio Koivukari: Käpykaartilaiset (Kirjoja ja muita kauniita)
Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Orfeuksen kääntöpiiri)
Aili Konttinen: Inkeri palasi Ruotsista (sheferijm, Kirjan pauloissa)
Ágota Kristóf: Iso Vihko (P.S. Rakastan kirjoja, Kujerruksia)
Tuomas Kyrö: Liitto (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
Sirpa Kähkönen: Rautayöt (Maailman ääreen)
Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät (Maailman ääreen)
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä (Kirjoja ja muita kauniita)
Sirpa Kähkönen: Hietakehto (Kirjoja ja muita kauniita)
Sirpa Kähkönen: Graniittimies (Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä)
J. M. G. Le Clézio: Alkusoitto (Kirjan pauloissa, Eniten minua kiinnostaa tie)
Mona Leo: Elämä rakastaa sinua (Oksan hyllyltä)
Doris Lessing: Lumous haihtuu (Jokken kirjanurkka)
Kai Linnilä: Kotirintaman kasvot (P.S. Rakastan kirjoja)
Jenni Linturi: Malmi, 1917 (Kirjakaapin kummitus, Kulttuuri kukoistaa, Klassikkojen lumoissa, Kannesta kanteen, Mari A:n kirjablogi, Täällä toisen tähden alla)
Andreï Makine: Vera (Kirjan pauloissa)
Eduardo Mendoza: Tulvan vuosi (Nannan kirjakimara)
Rosa Meriläinen: Nainen punainen (Oksan hyllyltä)
Toni Morrison: Koti (Kirjakaapin kummitus, Nannan kirjakimara, Nenä kirjassa, Eniten minua kiinnostaa tie)
Enni Mustonen: Lapinvuokko (Oksan hyllyltä)
Herta Müller: Hengityskeinu (Nannan kirjakimara)
Pablo Neruda: Tunnustan eläneeni (Tarukirja)
Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta (Kirjan pauloissa, Eniten minua kiinnostaa tie)
Kenzaburo Oe: Nip the Buds, Shoot the Kids (Hyönteisdokumentti)
Michael Ondaatje: Englantilainen potilas (Nipvet)
Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme (Luettua elämää)
Arturo Pérez-Reverte: Taistelumaalari (Oksan hyllyltä, Tarukirja)
Maria Prilezhajeva: Tanja Slesareva (sheferijm)
Raymond Radiguet: Paholainen ruumiissa (Eniten minua kiinnostaa tie)
Aksel Sandemose: Ihmissusi (Jokken kirjanurkka)
Katri Savolainen: Vaaravyöhykkeen tytöt (sheferijm)
Joni Skiftesvik: Yli tulen ja jään (P.S. Rakastan kirjoja)
Muriel Spark: The Girls of Slender Means (Nipvet)
M. L. Stedman: Valo valtameren yllä (Kirjojen keskellä)
Vercors: Meren hiljaisuus (Eniten minua kiinnostaa tie)
Eeva Virtanen: Tyttö Monrepoon nurkalta (Kirjan pauloissa)
Eeva Vuorenpää: Arvet: Romaani sotavuodesta 1941 (Kirjan pauloissa)
Mika Waltari: Rakkaus vainoaikaan (Kirjoja ja muita kauniita)
Helen Wells: Ursula maailmalla (Oksan hyllyltä)
Rebecca West: The Return of the Soldier (Nipvet)
Kjell Westö: Kangastus 38 (Kirjakaapin kummitus, Maailman ääreen, Kulttuuri kukoistaa, Luettua elämää)


Moderni sota ja sodankäynti

Qais Akbar Omar: Yhdeksän tornin linnake (Kirjavalas, Kirja joka maasta)
Hassan Blasim: Irakin purkkajeesus (Mari A:n kirjablogi)
J. M. Coetzee: Barbaarit tulevat (Jokken kirjanurkka)
Slavenka Drakulić: Aivan kuin minua ei olisi (Kirjakaapin kummitus)
Slavenka Drakulić: Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään – Sotarikolliset tuomiolla (Eniten minua kiinnostaa tie)
Will Eisner: Last Day in Vietnam (Nenä kirjassa)
T. R. Fehrenbach: This Kind of War (Nipvet)
David Finkel: Thank You for Your Service (Nipvet)
Ken Follet: Edge of Eternity (Nenä kirjassa)
Paolo Giordano: Ihmisruumis (Mari A:n kirjablogi)
Jo Glanville (toim.): Qissat: Short stories of Palestinian Women (Maailman ääreen)
Samuel P. Huntington: The Clash of Civilizations and the Remaking of World Order (Nipvet)
Anilda Ibrahimi: Punainen morsian (Kaisa Reetta T.)
Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita (Vielä yksi rivi)
Sebastian Junger: Sota – Amerikkalaisjoukkojen mukana Afganistanissa (Nipvet)
Ismail Kadare: Seuraaja (Nannan kirjakimara)
Ahmadou Kourouma: Ei Allahin tartte (Oksan hyllyltä, Nannan kirjakimara)
Joe Kubert: Faksi Sarajevosta (Oksan hyllyltä)
John Le Carré: The Spy Who Came In from the Cold (Nipvet)
Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä (1001 kirjaa ja yksi pieni elämä)
Enni Mustonen: Metsäkukkia asvaltilla (Kirjan pauloissa)
Marina Nemat: Prisoner of Teheran (Kirjavalas)
Téa Obreht: Tiikerin vaimo (Maailman ääreen)
Tim O'Brien: The Things They Carried (Nipvet)
Atiq Rahimi: Unen ja kauhun labyrintti (Nannan kirjakimara)
Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo (Kirjakaapin kummitusP.S. Rakastan kirjojaLuettua elämää, Kirjavalas, Kirja joka maasta)
Raskal ja Sophie: Tinka (Luettua elämää)
Jani Saxell: Sotilasrajan unet (Kulttuuri kukoistaa)
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (Hyllytontun höpinöitä)
Dubravka Ugrešić: Kiputilahallitus (Mari A:n kirjablogi)
Andrew Wiest (toim.): Vietnamin sota (Nipvet)


Kuvitteelliset sodat

Max Brooks: Sukupolvi X – Zombisodan aikakirjat (Orfeuksen kääntöpiiri)
J. M. Coetzee: Michael K:n elämä (Hyönteisdokumentti)
Gwynne Dyer: Climate Wars (Nipvet)
Magdalena Hai: Susikuningatar (Kujerruksia)
Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta (Kirjojen keskellä, Eniten minua kiinnostaa tie)
Robert A. Heinlein: Starship Troopers (Nipvet)
Hugh Howey: Siilo (Nenä kirjassa)
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Kirjojen keskellä)
Kenneth Macksey: First Clash (Nipvet)
G. R. R. Martin (toim.): Dangerous Women (Nenä kirjassa)
Ralph Peters: Red Army (Nipvet)
Veronica Roth: Insurgent (Nenä kirjassa)
Orson Scott Card: Ender's Game (Kujerruksia)
Maria Turtschaninoff: Arra (Eniten minua kiinnostaa tie)
H. G. Wells: Maailmojen sota (Maailman ääreen, Orfeuksen kääntöpiiri)


Sotakokemukset

Hans Fallada: Yksin Berliinissä (Täällä toisen tähden alla)
Zlata Filipovic: Zlatan päiväkirja (Nannan kirjakimara)
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja (Maailman ääreen, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Eniten minua kiinnostaa tie)
Moses Isegawa: The War of the Ears (Kirja joka maasta)
Yrjö Jylhä: Kiirastuli (Matkalla tuntemattomaanNipvet)
Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Hyllytontun höpinöitä)
Alex Kershaw: Dachaun vapauttaja – Pitkä marssi Sisilian maihinnoususta keskitysleirin porteille (Eniten minua kiinnostaa tie)
Carol Ann Lee: Anne Frank 1929–1945 (Maailman ääreen)
Leon Leyson: Poika joka pelastui – Schindlerin listan kuopus (Kirjan pauloissa, Mari A:n kirjablogi, Nenä kirjassaKirjava kukko)
Lena Muhina: Piirityspäiväkirja (Kirjakaapin kummitusNannan kirjakimara, sheferijm, Leena Lumi)
George Orwell: Katalonia, Katalonia! (Nipvet)
Timo K. Mukka: Täältä jostakin (Klassikkojen lumoissa)
Anni Polva: Elettiin kotirintamalla (Kirjojen keskellä)
Dominique Nigaud: Aavikkoromaani (Klassikkojen lumoissa)
Väinö Tanner: Unohdetut päiväkirjat 1943–44 (Matkalla tuntemattomaan)
Arvo Turtiainen: Ihminen 503/42 (Täällä toisen tähden alla)
Boel Westin: Tove Jansson – Ord, bild, liv (Hyllytontun höpinöitä)
Harald Öhquist: Talvisota minun näkökulmastani (Nipvet)


Yleinen sotahistoria

John Keegan: Intelligence in War (Nipvet)
John Keegan: Sodankäynnin historia (Nipvet)
John Keegan: The Face of Battle (Nipvet)
Henrik Laine: Outo sota (Hyllytontun höpinöitä)