Olen saikulla, mistä seuraakin luonnollisesti se, että on ns. aikaa hoitaa asuntoon liittyviä vittumaisuuksia. Ikävämpi juttu on se, ettei faktatietoa tunnu löytyvän mistään. Ongelmahan on siis vanhan talon vanhat eristeet ja rakenteet, jotka vaikuttaisivat olevan kostuneen pilalle. Seinänaapurilla on jo lattia auki, ja siellä homma on kutakuinkin selvä: pitkä remppa tulossa. Minun kämpässäni ei ole mitään selvää, koska on täysin hämärän peitossa, millainen vuonna 2005 tehty remontti on ollut. Kukaan ei tiedä. Sen yhteydessä tähän on ainakin laitettu lattialämmitys, ja kuulemma "äijät oli siellä viikkokausia puuhailemassa". Joo, kiitos tästä, kertoo todella paljon. Ei siis mitään tietoa siitä, onko lattiaa kaivettu niin paljon auki, että sinne on vaihdettu eristeitä tai muuta vastaavaa. Soitto isännöintitoimistoon ei oikein lämmittänyt mieltä, äijä sieltä lupasi katsella, jos löytyisi jotain papereita. Joopa joo. Ei kai tässä oikein itku auta markkinoilla, kai sitä on vaan saatana revittävä lattiaa auki ja kurkattava pinnan alle. Ottaa päähän niin paljon, ettei tosikaan. Tätä tähän kaivattiinkin. Haluan tästä kämpästä eroon mahdollisimman nopeasti, ei kai se nyt ole mistään kotoisin, että joutuu suremaan asuntoaan enemmän kuin laki sallii? Hermo menee!
Muuta erikoista ei sitten kuulukaan. Viikonlopun olin Lahdessa, join ja pelasin minigolfia hyvässä seurassa. Toissapäivänä iski kurkku-, korva- ja yleissärky sekä kuume, mistä syystä jöllötän nyt kotona sen sijaan, että olisin töissä. Perjantaina sitten takaisin sorvin ääreen.
Olen lähinnä huonotuulinen ja vihainen. Osaisinpa itse röntgenkatseellani nähdä lattian alle ja seiniin, saisinpa taikamoottorillani kuivatettua kosteudet ja pystyisinpä heittelemään uudet eristeet paikoilleen kuin kukkaset kirkon käytävälle ikään. Ja kaiken tämän tekisin ilman, että joutuisin muuttamaan pois, näkemään vaivaa tai maksamaan mistään mitään.
En ole tarpeeksi kypsä omistamaan pankin rahoilla pystyyn homehtuvaa puutalohuoneistoa.
23. heinäkuuta 2008
17. heinäkuuta 2008
Olen ylpeä sinusta
Tuntuu hyvältä sanoa olevansa toisesta ylpeä, kun toisesta on tullut oikeustieteen ylioppilas. Vielä parempaa on olla ihan oikeasti ylpeä ilman kateuden häivää. Muistan vielä oikein hyvin, miltä tuntui päästä yliopistoon. Se oli hienoa se. Onhan siellä kivaa ollakin, mutta sisäänpääsyä jännitin paljon. Enkä turhaan. Toisaalta tänään mielessäni kävi, että olisihan minusta(kin) vaikka mihin, ja tuhlaanko aikaani opiskelemalla ilman haasteita (no okei, ei se proseminaari mitään leikinlaskua ollut). Ehken. Olen tyytyväinen.
Tänään oli hetkellinen pelko migreenikohtauksesta, mutta jyskytys meni ohi Buranalla ja päiväunilla. Toivottavasti pysyykin poissa. Päänsäryt ovat vähentyneet ratkaisevasti esimerkiksi vuoden takaisesta tilanteesta, mikä on yksinomaan hyvä asia. Ajoittain kuitenkin mietityttää, mistä ne tulevat ja miksi. Mitään oikeaa diagnoosiahan minulla ei ole, mutta puhun migreenistä, koska sana sinänsä käsittää hieman haastavamman "jomotuksen", kaikki kun eivät ota tosissaan, jos sanoo, ettei kykene työntekoon tai mihinkään elolliseen päänsäryn iskiessä.
Huomisen jälkeen töitä on kuusi viikkoa jäljellä. Taisin pitää samanlaista lähtölaskumittaria viime kesänäkin. Silloin kävi toisin päin: alkukesä tuntui paskalta ja loppukesä sujui sitten ihan mukavasti. Tänä vuonna sen sijaan alkukesän olin jopa tavallaan innoissani ja odotin ylitöitä, nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Joku voisi muistuttaa minua ensi keväänä siitä, etten paniikissa ota tarjottua armopalaa vastaan ennen kuin on ihan varmaa, ettei ole mitään mahdollisuuksia koulutusta vastaavaan tai edes lähentelevään työhön. Yritetään sitten taas. Olen vain niin kyllästynyt siivoamiseen, ettei tosikaan!
Loppukevennyksenä kerrottakoon, että talomme pohja eristeineen on ns. paskana, kosteus on noussut seiniin ainakin seinänaapurin asunnossa ja minun pitäisi tilata asiantuntijoita kartoittamaan tilannetta omaan kämppääni. Pakkoevakko ei suoraan sanoen hirveästi nyt kiinnostaisi, ja eniten huolettaa, mihin saan kissani hoitoon, jos itse päädyn esimerkiksi soluun väliaikaismajoitukseen. Ei tästä tänään enempää tai se päänsärky tulee takaisin.
Tänään oli hetkellinen pelko migreenikohtauksesta, mutta jyskytys meni ohi Buranalla ja päiväunilla. Toivottavasti pysyykin poissa. Päänsäryt ovat vähentyneet ratkaisevasti esimerkiksi vuoden takaisesta tilanteesta, mikä on yksinomaan hyvä asia. Ajoittain kuitenkin mietityttää, mistä ne tulevat ja miksi. Mitään oikeaa diagnoosiahan minulla ei ole, mutta puhun migreenistä, koska sana sinänsä käsittää hieman haastavamman "jomotuksen", kaikki kun eivät ota tosissaan, jos sanoo, ettei kykene työntekoon tai mihinkään elolliseen päänsäryn iskiessä.
Huomisen jälkeen töitä on kuusi viikkoa jäljellä. Taisin pitää samanlaista lähtölaskumittaria viime kesänäkin. Silloin kävi toisin päin: alkukesä tuntui paskalta ja loppukesä sujui sitten ihan mukavasti. Tänä vuonna sen sijaan alkukesän olin jopa tavallaan innoissani ja odotin ylitöitä, nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Joku voisi muistuttaa minua ensi keväänä siitä, etten paniikissa ota tarjottua armopalaa vastaan ennen kuin on ihan varmaa, ettei ole mitään mahdollisuuksia koulutusta vastaavaan tai edes lähentelevään työhön. Yritetään sitten taas. Olen vain niin kyllästynyt siivoamiseen, ettei tosikaan!
Loppukevennyksenä kerrottakoon, että talomme pohja eristeineen on ns. paskana, kosteus on noussut seiniin ainakin seinänaapurin asunnossa ja minun pitäisi tilata asiantuntijoita kartoittamaan tilannetta omaan kämppääni. Pakkoevakko ei suoraan sanoen hirveästi nyt kiinnostaisi, ja eniten huolettaa, mihin saan kissani hoitoon, jos itse päädyn esimerkiksi soluun väliaikaismajoitukseen. Ei tästä tänään enempää tai se päänsärky tulee takaisin.
9. heinäkuuta 2008
Viinaa ja pikkusuolasta
Olen selviytynyt heinäkuuhun juhlittuani PuistoBlueseja, tehtyäni töitä ja käytyäni pikalomalla Ylitorniolla. Mieleni on jo parempi, vaikka näytänkin idiootilta tänään ostamani pyöräilykypärä päässäni. Ehkä se vielä joskus pelastaa henkeni? Viimeksi minulla oli pyöräilykypärä kuudennella luokalla, nykyajan kuudesluokkalaiset varmaan enimmäkseen varastelevat pyöriä. Se siitä nostalgiasta.
Pohjoisen matka oli pikainen joskin mukava. Viikonloppuna juhlittiin pikkuserkkuni häitä, ja juhlat olivat varsin onnistuneet. Sulho on amerikkalainen (ja komea), joten pääsin myös testaamaan ruosteisia jenkki-small-talk-taitojani - ja tallessahan ne olivat! Lisäksi tulkkasin muutaman keskustelun, varsin onnistuneesti vielä ottaen huomioon, että halailin myös boolimaljaa melko ahkeraan. Ja että sukulaiseni puhuvat tiukkaa peräpohjolan murretta. Jenkit sen sijaan puhuivat oikein selkeästi, ja minun alkoi tehdä mieli matkustaa pidemmäksi aikaa Yhdysvaltoihin. Jos nyt sinne Roomaan eka. En olisi millään halunnut lähteä pois mummolan maisemista, mutta pakko oli tulla töihin. Valitettavasti.
Kesätöitä on vielä sellaiset seitsemän viikkoa jäljellä, ei suoranaisesti voisi oikein kiinnostaa, mutta minussa ei ole munaa irtisanoutua. Sitäpaitsi haluan palkkaa kolmelta kuukaudelta. Mutta sellainen jokin inspiraatio voisi olla ihan kiva lisä arkiseen puurtamiseen. Olen niin kyllästynyt kaikkeen. Ei enää ensi kesänä noihin hommiin, ihan mitä tahansa muuta, kiitos.
Olen jo suunnitellut syksyn opintoja (oujee), ja toivon, että syyskuu tulisi pian (hm). Ensi viikolla on kirjallisuustieteen kesätentti, johon en ole lukenut tarpeeksi kirjoja, mutta luotan hyvään lykkyyn ja Kjell Westön Leijojen Helsingin yllä jättämään hurmostilaan. Kyllä minä jotain tiedän suomalaisista romaaneista ja novelleistakin. Nih.
Tänään aion tehdä sienikastiketta ja pastaa, siis kohti paistinpannua.
Pohjoisen matka oli pikainen joskin mukava. Viikonloppuna juhlittiin pikkuserkkuni häitä, ja juhlat olivat varsin onnistuneet. Sulho on amerikkalainen (ja komea), joten pääsin myös testaamaan ruosteisia jenkki-small-talk-taitojani - ja tallessahan ne olivat! Lisäksi tulkkasin muutaman keskustelun, varsin onnistuneesti vielä ottaen huomioon, että halailin myös boolimaljaa melko ahkeraan. Ja että sukulaiseni puhuvat tiukkaa peräpohjolan murretta. Jenkit sen sijaan puhuivat oikein selkeästi, ja minun alkoi tehdä mieli matkustaa pidemmäksi aikaa Yhdysvaltoihin. Jos nyt sinne Roomaan eka. En olisi millään halunnut lähteä pois mummolan maisemista, mutta pakko oli tulla töihin. Valitettavasti.
Kesätöitä on vielä sellaiset seitsemän viikkoa jäljellä, ei suoranaisesti voisi oikein kiinnostaa, mutta minussa ei ole munaa irtisanoutua. Sitäpaitsi haluan palkkaa kolmelta kuukaudelta. Mutta sellainen jokin inspiraatio voisi olla ihan kiva lisä arkiseen puurtamiseen. Olen niin kyllästynyt kaikkeen. Ei enää ensi kesänä noihin hommiin, ihan mitä tahansa muuta, kiitos.
Olen jo suunnitellut syksyn opintoja (oujee), ja toivon, että syyskuu tulisi pian (hm). Ensi viikolla on kirjallisuustieteen kesätentti, johon en ole lukenut tarpeeksi kirjoja, mutta luotan hyvään lykkyyn ja Kjell Westön Leijojen Helsingin yllä jättämään hurmostilaan. Kyllä minä jotain tiedän suomalaisista romaaneista ja novelleistakin. Nih.
Tänään aion tehdä sienikastiketta ja pastaa, siis kohti paistinpannua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)