28. huhtikuuta 2008

Jalkaprässissä

Vaikka olen vasta aloittanut salilläkäymisen, tuntuu siitä jo olevan hyötyä. Ei, en ole laihtunut (vielä!!), enkä kiinteytynyt, mutta tuntuu kuin ryhti olisi parantunut ja suhde omaan kroppaan kohentunut. Tuntuu oikein hyvältä. Tänään en päässyt puskemaan jalkaprässiin, koska heräsin jo aamuyöllä inhottavaan päänsärkyyn, joka jatkui läpi viimeisen ruotsintunnin ja on vasta hiljalleen irrottamassa otettaan. Huomenna sitten! Aamulla on vielä viimeinen pakkoruotsirutistus, suullinen tentti eli ryhmäkeskustelu Suomen sisällissodasta (aiheenvalinta ou jee), jota varten pitää varmaan tänään vähän selailla ruotsalaista wikipediaa... Että edes pari termiä osaisin.

Haastattelutehtävä pitäisi tehdä, onneksi kummisetäni suostui rääkkiin. Pitäisi vielä jollain konstilla päästä käymään Kirkkonummella, mutta onneksi tehtävän palautusaikaa on vielä riittävästi. Ainakaan puheesta ei tule puutetta, sillä kummisetä sanoi alkavansa jo pohtia mitä sanoo. Hän ei ole niitä maan hiljaisia, vaan ehkä puheliain ihminen, jonka tunnen. Loistava tyyppi!

Eilisen käytin tehokkaasti lueskelemalla materiaalia 1800-1900-lukujen vaihteen sanfranciscolaisesta homokulttuurista. Aiheesta pitäisi tehdä essee, mutta varsinaista tekstiä en vielä ole aloittanut. Miksen keksinyt näitä aiheita syksyllä proseminaarin alkaessa??? Miksi???? No, toisaalta nyt voin hyvin vapaalla otteella ja "intuitiolla" kirjoitella mitä huvittaa surematta muotoseikkoja.

Kohta on wappu ja minä lähden Helsinkiin!

22. huhtikuuta 2008

Tilastoja ruåtsalaisista

Sain juuri valmiiksi kuivahkon tilastoharjoituksen tukholmalaisten hotellien vieraista kahdelta 1800-luvun vuodelta. Olen eräällä metodikurssilla, jonne tämä räpellykseni siis menee osasuoritukseksi. Seuraavaksi pitäisi tehdä haastattelu, ehkä keksin päästäni 60-70-vuotiaan sukulaisen. Hiihoo.

Olen lukenut jälleen hävettävän vähän, lauantaina olisi tentti, johon on kyllä pakko mennä. No, onhan tässä vielä kolme päivää aikaa. Ja kysymykset saattavat olla autuaan helppoja. Toivotaan. Kunnianhimoni on selvästi korkealla. Enkä minä sinne Lahteen mitään tenttikirjaa ottanut, Wallanderia minä luin. (Tosin sen voi tenttiä kirjallisuustieteen kirjatentissä!! Haha!!) Elämäni pyörii tenttien ympärillä, harvinaisen kuivaa siis.

Oikeassa käsivarressani on kummallisia paukamia. Kävin tänään lääkärissä niitä näyttämässä, lekuri veikkasi lintukirpun puremia (?). Rasvaa ihoon ja allergialääkettä naamaan. Nämä hoitomuodot olin tosin jo aloittanut ilman lääkärin neuvoakin. Turvotus on hieman laskenut, mutta punoitus leviää entisestään. Kutittaa. Inhaa.

Eilen minulle tehtiin ikioma saliohjelma. Jännittävää! Kunpa käteni paranisi pian, jotta pääsen kunnolla treenaamaan. Syksyllä minulla on jo kunnon haba, eikä mikään (juurikaan) enää roiku - ainakaan niin paljon kuin nyt. Ihmettelen motivaatiotani, toivottavasti se jatkuu niin kauan, että alan oikeasti saavuttaa jotain konkreettisia tuloksia. Vuoden päästä voin jo ehkä tykätäkin itsestäni, ainakin toivon näin. En edes kehtaa sanoa, montako kiloa haluan pudottaa, mutta aika monta. Noloa olla tällainen elintasosairastaja ja samalla koettaa parantaa maailmaa. Minun ylikiloillani ruokkisi aika monta nälkäistä, olivat ne kannibaaleja tai eivät. Noloa2 on mennä sisätiloihin polkemaan paikallaan polkupyörää ja vielä maksaa siitä, tuollahan nuo kauniit Tampereen kadut odottavat polkijoitaan! (Ensin pitäisi saada pyörä huoltoon, ressu on hieman huonossa kunnossa.)

Toisaalta, jos jäisin jumittamaan vain elämäni ristiriitaisuuksiin, en koskaan pääsisi eteenpäin minkään asian suhteen. Joten antaa niiden olla. Tyytyväisyys on hyvä palkka.

Niin ja saan melkein tonnin palautuksia. Jumatsuka!

17. huhtikuuta 2008

Uusi hylly ja kirjat sen

Nyt olen taas yksin, ovi sulkeutui paremman puoliskon perässä kymmenen minuuttia sitten. Yhdessäasumiseen voisi kyllä tottuakin, tosin ei yksiössä. Kaksi näin suurpiirteistä (=sotkuista) ihmisolentoa ei voisi saada aikaan muuta kuin universaalin kaaoksen. Ehkä itsenäinen elämä on sittenkin ihan hyvä asia. Joskus sitä vain on vaikea muistaa, lähinnä silloin kun kaikki surettaa ja kateus kalvaa. Kissakin on vielä riiuureissulla, toivottavasti tulee kohta kotiin. Eilen se seurasi minua lähikaupalle saakka ja sieltä takaisin. Tilanne oli absurdi.

En mennyt tenttiin. Ehdin sivulle 120, enkä halua mennä jauhamaan aiheetonta paskaa. Kokeillaan joskus uudelleen. Tässä päivässä oli muutenkin kestämistä, proseminaarissa oli käsittelyssä lennokas, tyylikäs ja siten masentava esitelmä (56 sivua) kiehtovasta aiheesta, eikä minulla ollut siihen mitään sanomista. Joskus tuntee itsensä niin pieneksi, että katoaa kartalta. Alkoi surettaa oma tammikuinen räpellykseni tylsästä aiheesta ilman hienoa nimeä. Vaikka tämänpäiväinen esitelmöitsijä onkin 5. vuoden opiskelija. Silti. Tunsin itseni tyhmäksi, mielikuvituksettomaksi pässiksi. Ehkä olenkin? (No jaa... huoh.)

Eilen kasasin omin käsin uuden aikiia-hyllyni, joka täyttyi saman tien. En tiedä kuinka paljon minulla pitäisi olla hyllytilaa, jotta saisin kaikki kirjani hyvään järjestykseen ja tilaa jäisi vielä odottamaan tulevia kirjaostoksia! Ehkä tarvitsen erillisen kirjastohuoneen. Pitää laittaa muistilistalle seuraavaa asuntoa etsiessäni... En minä miestä tarvitse, minulla on kirjat! Ja mies. Jossain.

Huomisaamuna siivoan. Saan vieraita - serkkuni tyttöineen tulee kylään. Iltapäivällä lähden heidän kyydillään Lahteen mummia tapaamaan. Otan ensiviikkoisen tenttikirjan mukaani, enkä mitään muuta. Pakkohan sitä on saada hieman kahlattua eteenpäin.

15. huhtikuuta 2008

Perse ruvella

Kuntokuurini on alkanut hyvin, huomenna menen vielä testaamaan uutta lajia ja torstaina on lepopäivä. Lihakseni ovat kipeät, mutta ehkä jotakin sitten tapahtuu, pikkuhiljaa. Yläkerran naapurit muuttivat Nokialle (ei kuitenkaan jytäurpo, siellä se viihdyttää minua entiseen malliin), minua ahdistaa tämä vanha talo, sotkuista on ja tenttiinlukeminen laahaa perässä. Jotain hyvääkin: sain miehen luokseni ihan ex tempore muutamaksi päiväksi, nyt toivon hänen jäävän torstaihin saakka. Perjantaina aion mennä mummin luokse Lahteen.

Äidin 50-vuotisjuhlat olivat menestys, juhlakalu itse oli tyytyväinen ja appikokelaani sammui kuulemma eteiseen (omaansa). Oli hauskaa nähdä Lapin sukulaisia, jotka ovat roiseja ja rentoja, ja muitakin ihmisiä, jotka kuulemma ovat tavanneet minut viimeksi, kun olin 2-vuotias. (Äidin opiskelukavereita.) Jännittävä tunne yrittää juoda viiniä sen verran hitaasti, ettei ala puhua läpiä päähänsä mutta kuitenkin niin, että se vähän nousisi huppuun. Lopputuloksen voinevat jotkut arvata... jep. (Minä en sammunut eteiseen, pääsin sänkyyn saakka.)

En ymmärrä, miksen saa luettua tenttiin. Kirjakin on mielenkiintoinen ja ymmärrän, mistä siinä puhutaan. Olen päästänyt itseni tottumaan sosiologian löpinätentteihin, sama tyyli ei tule torstaina toimimaan. Ensi viikolla olisi yksi historian mötkälekin, jota yritän nyt kolmatta kertaa mennä tekemään - jospa tällä kertaa menisin ihan sinne tenttisaliin saakka. Jospa ensin edes lukisin ne kirjat...

Tänään piti olla lastenvahtikeikka, mutta ihan hyvä, että se peruuntui. Odottelen miehekkeen ilmoittelevan, koska hän kyllästyy pääsykoelukemiseen, jotta menemme jonnekin ulos syömään. Namsk.

9. huhtikuuta 2008

Rantakuntoon kesäksi 2010

Tänään tein jotakin uutta: liityin Elixian jäseneksi! Huomenna menen ensimmäiselle jumppatunnille ja kahden viikon kuluttua tapaan personal trainerin. Haha. Hyvästi ylipaino ja paska itsetunto! Täältä tullaan. (Tähän väliin on turha huomauttaa yliopiston edukkaista liikuntapalveluista, minä tarvitsen raakaa voimaa, motivoivaa rahanmenoa ja tyylikkäät puitteet.) Olen tyytyväinen, sillä sain liittymisalennusta ja lafkasta irtosi jopa opiskelija-alennus (6 euroa). Tästä se lähtee, elämäntapamuutos. (Silti, vaikka laihtuisin sen 20 kiloa, en menisi tv-mainoksiin vakuuttamaan, että ennen olis voinut ottaa sen suklaapatukan ja painua sohvannurkkaan - nyt lähdetään lenkille. Come on! Joku roti siihen vakuutteluunkin! Uskottavuus ennen kaikkea.)

Olen joka tapauksessa tyytyväinen päätökseeni, ja aion jatkaa ahkeraa treenaamista, kunhan vauhtiin pääsen. Tällä hetkellä olen täynnä energiaa!

Opiskelujutut laahaavat pahasti perässä. Tänään koin hetkellistä intoa jopa kandiani kohtaan, mutta se katosi jonnekin putkiremonttipohdiskelun alle. Minä tahtoisin taloyhtiöömme putkiremontin (1920-luvun talossamme on alkuperäiset putket. Jep. Älkää kysykö enempää.), hallituksemme puheenjohtaja ei ottanut ehdotustani kovin innokkaasti vastaan, tiedä häntä miksei. Tietenkin siitä tulee kallis keikka, mutta ehkä kannattaa toimia, ennen kuin lasti on housuissa. Tämä ajatusprosessi herätteli uinuvan levottomuuteni, ja aloin jo vakavasti pohtia yhteydenottoa pankkiin ja keskustelua asunnonvaihdosta, mutta mutta... Jos nyt muuttaisin, haluaisin muuttaa etelään, mutta siellä asunnot ovat kalliita, eikä mistään muustakaan ole varmuutta. Poikaystävääni mukaillen turha minun on sinne muuttaa, koska hän ei halua sitoutua. Mitä jos eroamme ja minä jään yksin homeiselle Keski-Uudellemaalle? Onhan siellä kavereita ja äiti, mutta mutta... Vaihdanko Tampereen sykkeen epävarmuuteen radanvarren pikkukaupungissa? Ei kuulosta kovin kiehtovalta. Kunpa vuokra-asuminen olisi edes kohtuuhintaista, voisin myydä kämpän pois ja muuttaa vuokralle! Nyt se ei kiinnosta, sillä minulla ei ole mitenkäänpäin varaa maksaa kaksion vuokraa sen enempää täällä Tampereella kuin etelämmässäkään. Joten hylkäsin pohdintani, päätin, että otan vastaan putkien aiheuttaman epävarmuuden ja aloitin erinäisten kaapistoja tarjoavien yritysten sivujen selailun - minun on saatava sekä eteiseen että olomakuutyöhuoneeseeni uudet kaapit. Kalliiksi tulee, mutta tulkoon. Kesältä aion tienata paksun lompakollisen ylityö- ja viikonloppuansioita (ehkä minulla on sitten varaa maksaa Elixian jäsenyyskin...)

Huh. Pikkasen ahdistaa, etten sanoisi. Millä ihmeellä vakuutan hallituksen puheenjohtajan putkiremontin aiheellisuudesta? Pakkohan se on tehdä!

8. huhtikuuta 2008

Aika jätti

Olen lueskellut kirjaa ensi viikon filosofian tenttiä varten.

Ihmisen kokema ja siten elämä perustodellisuus jäsentyy ajallisesti ja tilallisesti. Tietoisuus on ajassa etenevä tapahtumasarja, uusi tieto kasautuu tietenkin vanhan päälle ja siten jokainen yksilö elää omaa historiallista menneisyyttäänkin. Perustodellisuudessa ihminen elää intersubjektiivista vakioaikaa, joka on yksilön sisäisen ajan, kosmisen ajan ja luonnonrytmien mukaan laaditun, yhteiskunnallisesti vakiintuneen kalenterin leikkauspiste. Koska nämä aikatasot eivät koskaan täysin vastaa toisiaan, aika on yksilölle varsin rajallista, kankeaa ja vaikeasti muutettavaa. Tästä vastaamattomuudesta johtuu esimerkiksi itselleni haasteellinen odottamisen kokemus - ajat eivät kohtaa riittävän hyvin, eikä yksilö voi muuttaa vakioajan rakenteita. Samoin muotoutuu ajatus elämän rajallisuudesta: koska aikaa ei voi hallita, se (lähinnä sen kuluminen) alkaa ahdistaa.

Täytyy sanoa, että on helpottavaa voida lukea filosofian/sosiologian tenttikirjasta vahvistus sille, että odottaminen on kaikin puolin perseestä. Niinhän se on! Turha jonotus, myöhästymisistä johtuva odottaminen ja kaikenlainen aikataulujen epäonnistunut soveltaminen hermostuttaa.

Nii.

3. huhtikuuta 2008

Voi kurjuutta

Yksin asumisessa on se nurja ja kurja puoli, ettei ole ketään, joka kävisi ostamassa apteekista lääkettä ja Vicksiä kun on sairaana ja huonotuulisena yskinyt taas koko yön. Kaipaisin halausta ja sänkyyn tuotua jätskiannosta, jonkun sanomaan, että kyllä se siitä ja avaamaan kissalle ikkunaa.

No, verikokeissa ei ollut mitään häikkää ja hemoglobiinikin on huipputasoa, mutta se nyt ei tätä oloa silti muuta yhtään miksikään. Kai minun on jossain vaiheessa koetettava mennä bussilla lähimpään apteekkiin, vaikken jaksa edes vaatteita vaihtaa.

2. huhtikuuta 2008

Keuhkot pihalle

Olen ollut jälleen sairaana maanantaista lähtien, kuumetta, vitutusta ja kauhea yskä. Tänään taivuin YTHS:n terkkarille, joka passitti verikokeisiin ja kehotti höyryhengittämään... Olisi nyt edes kuunnellut ne keuhkot, kai heillä siihen koulutus on. No joo. Huomenna saan tulokset, ja jos on tulehdusta niin sitten lekuriin. Olo on kyllä nyt jo parempi, tällä hetkellä kuumetta ei ole ja pystyn hieman säännöstelemään yskimistä. Viime yö oli jotakin ihan muuta.

Eilinen kului vuosituhannen "aprillipilaa" pohtiessa, tämänpäiväinen lehti osoitti, että ei se kai pilaa ollutkaan... Jotenkin skitsofreenisia viestejä ihmiset kirjoittavat esimerkiksi usein seuraamalleni Hesarin keskustelupalstalle. Ensin paheksutaan Kanervan "alapäällä ajattelua" sivukaupalla. Sitten kun tämä erotetaan, alkaa jeesustelu siitä, ettei tätä nyt ihan niin vakavasti olisi pitänyt ottaa, ja onhan mies kuitenkin hoitanut pestinsä kuten kuuluukin. Ja kun Tuppin nimi pongahtaa esiin, sivu täytyy jumaloivista hurraa-viesteistä, joista saa sen kuvan, että Suomen ulkopolitiikkaa pelastuu tämän leveähymyisen, kielitaitoisen, verkostoituneen ja kansainvälisen messiaan myötä saman tien. HUHHUH. No, jos kielitaito kerran riittää, niin ihan kauheita vaatimuksia ulkoministerille ei kaiketi tarvinne asettaa. Ja mitä siitä, vaikka tämä "poika" onkin lähes hurmioitunut Nato-fanaatikko... Kunhan osaa hymyillä ja smalltalkata hitto vieköön! Jään seuraamaan tilanteen kehittymistä mielenkiinnolla. Toivoisi silti jonkinlaista logiikkaa ihmisten mielipiteisiin... ainakin välillä...

Minun pitäisi tehdä ruotsin suullista esitelmää, jonka olen tietenkin jättänyt viime tippaan. Huomenna se pitäisi palauttaa opettajalle. Joopa... Onneksi vain viisi minuuttia on ehdoton maksimi, ja aihekin on mielenräjäyttävä eli tiivistelmä proseminaariesitelmästäni. Jengi varmaan nukahtaa kesken. No, sittenpä on vähemmän tarkkaavaisia korvia kuuntelemassa karkeita virheitäni.