29. helmikuuta 2008

Ei jaksa riidellä enää

Parisuhde on siitä paska homma, että kun riitely kerran alkaa, se ei ota loppuakseen sitten millään. Toivon nyt totisesti, ettei viikonloppu mene kummankaan osalta ihan päin helvettiä, vaikka nyt onkin näemmä aika hyvät mahdollisuudet riidellä sunnuntaihin saakka. En jaksaisi millään, riitely on ihan tyhmää. Missä ovat ne ihmiset, jotka eivät koskaan riitele? Sellaisiakin olen kuullut olevan. Voisin ottaa vastaan jonkinlaisen pikakurssin ja tarjota sitä kyllä tuolle toisellekin osapuolelle...

Olen palannut elävien kirjoihin, ja tänään laitoin jo ripsiväriä. Poski on edelleen hassusti paksumpi kuin ennen, mutta koetan elää tämän kauneusvirheen kanssa. Toinen antibioottikuureista loppui eilen, toinen kestää sunnuntaihin. I will survive! Tein jopa sen kauhistuttavan ruotsintehtävän, eikä vielä ole edes sunnuntai-ilta. Tänään tuli myös viimeisimmän sairaalavuoron palkka, hyvä niin. Maanantaina tulee asumistuki.

Yläkerran urpo ihastutti taas viime yönä soitteluillaan ja tekee sitä nytkin parhaillaan. Jonakin päivänä menen valittamaan, mutta kerään sitä ennen roimasti aggressioita. Lehdessä oli vastikään juttua naapuririidoista, oliko se eilen vai toissapäivänä. Aika kaameaa olisi kyllä joutua riitoihin naapurin kanssa niin pahasti, että hommasta tulisi ihan virallista. Tosin - minun aidantakainen naapurinihan on julkkis, joten tästähän voisi poikia vaikka mitä! (Sivuseikat kuten riidanaiheiden puuttuminen eivät nyt saa hidastaa...)

Ensi viikolla täytän yhden vuoden lisää. Ajattelin piakkoin lopettaa vuosien lisäämisen, niinhän venäläisetkin naiset saavat tehdä. Tosin se ikä taisi olla kolmestakymmenestä eteenpäin... Ihan siellä ei vielä olla, onneksi.

Kesätyöasiat ovat aivan hunningolla, mutta en ole jaksanut oikein panostaa asiaan. Se on eittämättä ollut tyhmästi tehty, mutta jotenkin ajat ja päivät ovat vain kadonneet käsistäni, ilman lupaa. On vaikea saada otetta mistään tulevaan liittyvästä, kun nykyhetkikin tuntuu vaikealta. Haluaisin kyllä jonnekin ulkomaille, vaikka se ei kesätyöttömyyteen suoranaisesti vaikutakaan. Kunpa kissaa voisi huoletta kuljettaa mukana missä vain - olisin jo matkalla. Mutta ei. No, olen päättänyt, että jos en saa hakemaani "ihmisten työtä", etsin jonkun vähemmän kivan homman osaksi kesää ja loppuajan väännän kesätenttejä, jolloin mahdollistan kandintutkinnon valmistumisen ensi jouluksi tai niille main. Mielestäni suunnitelma on varsin hyvä ja toteutuskelpoinen, vaikkakin mieluiten menisin neljäksi kuukaudeksi kivaan duuniin miettimään elämän tarkoitusta, ja jättäisin tentit ensi vuodelle.

27. helmikuuta 2008

Tuppo suussa

Maanantainen viisaudenhammasleikkaus oli epämiellyttävin lääketieteellinen toimenpide, jonka kohteeksi olen koskaan joutunut. Vasen ylähammas lähti nätisti vetäisemällä plops, mutta alempaa piti porata, vääntää ja kääntää ja lopuksi leikata. Nyt olen siis antibiootti- ja särkylääkekuurilla, vasen puoli naamasta on turvoksissa ja olo mitä paskamaisin, vaikkakin jo huomattavasti parempi kuin maanantaina. Toukokuussa sama homma odottaa oikean puolen hampaita. Kiva.

Olen nyt kolme päivää lähinnä maannut sängyssä ja toivonut, ettei sattuisi enää. Olen lähes toimintakyvytön, eilen kävin kyllä yliopistolla tekemässä kielioppitestin ja tänään kirjastossa pikakäynnillä, mutta halu takaisin kotiin voitti kaikki velvollisuudet 6-0. No, kai sitä joskus saa lökötelläkin, ainakin nyt kun siihen on oikeasti syytäkin. En olekaan ollut kipeä koko talvena, mikä on varsin outoa.

Muutama juttu odottaa kyllä tekijäänsä, esimerkiksi älyttömät ruotsintehtävät, mutta katsotaan nyt... Aivoissa ei ole oikein mitään liikettä, ainoastaan sen verran, että pystyn kääntelemään elämäni ensimmäisen Wallander-dekkarin sivuja eteenpäin. Taidan olla hampaiden lisäksi muualtakin sairas, kun vapaaehtoisesti luen dekkaria. Siis minä!

23. helmikuuta 2008

Islam ja sota

...oli yksi tämänpäiväisen tentin esseevaihtoehdoista, ei siitä sen enempää. Taas on yksi tentti takana. Seuraavaa odotellessa olen raahannut kilokaupalla kirjoja kirjastosta odottelemaan sängyn viereen. Jopa muutaman dekkarin! Ei todellakaan tapaistani, mutta pitäähän minun nyt katsastaa Wallanderit myös alkuperäisasussaan, tähän mennessä olen vain tuijottanut niitä telkkarista. Tällä hetkellä mielessä pyörii Sudan, sillä antropologian kurssin lopputyöksi pitäisi pyöräyttää neljän sivun englanninkielinen essee sudanilaistytön elämästä Suomessa, lähdeviitteillä varustettuna. Autsch. Tunnelmaan päästäkseni olen selaillut kirjastosta kaappaamaani valokuvateosta, ainakin se inspiroi matkakuumetta, jos ei muuta. Kohta on pakko aloittaa kirjoittaminen, sillä tekstin pitää olla opettajalla maanantaiaamuna kello 10. Siinä vaiheessa olen maannut jo 10 minuuttia hammaslääkärin tuolissa viisaudenhampaiden poistossa. Hyh... Ahdistaa. Huomenna täytyy käydä hamuamassa lähikaupasta kaikkia marjakeittomakuja, sillä mikäli historia toistaa itseään, vuodan verta kolme päivää ja olen muissa maailmoissa saman verran. Pitäisikö vetäistä huomenna suojakänni?

Opiskeluhommista puheenollen, kaksi muutakin kirjoitustyötä on työn alla, ne pitää saada huomenna valmiiksi. No, onneksi olen onneton no-life-hylkiö, joten onhan minulla tässä aikaa... Kumma vaan kun ei kiinnosta. Tosin tähän mennessä olen jo oppinut sen, ettei se ns. inspiraatio sieltä kuitenkaan tule, kirjoittaminen täytyy vain aloittaa. (No joo, kunhan huvittaisi...)

Helpotusta on luvassa mummorintamalla, sillä Lahden mummi menee palvelutalojonoon. Kävimme äidin ja mummin kanssa eilen tutustumassa lahtelaiseen vanhushautomoon, ja paikka vakuutti kaikin puolin - ennen kaikkea mummin itsensä. Nyt vain toivotaan, ettei jono ole liian pitkä. Onnekkaalla mummillani on riittävästi tuloja ja omaisuutta, joten hän voi huoletta hakea yksityiseen palvelutaloon - se on onnea se. Toivottavasti minäkin sitten vanhana voin elää ihmisarvoista elämää. Kauhistuttavia ovat niiden vanhusten kohtalot, jotka vuositolkulla odottavat paikkaa kunnalliselta puolelta. Mikä lienee tulevaisuus suurten ikäluokkien kohdalla...


Samalla matkalla kävimme tietenkin serkkulassa vauvaa katsomassa, hän on jo iso ja nauravainen, kohta varmaan jo liikkuu omin avuin. Ihana bebe.

Tampereen taivas on monena iltana ollut punainen ja lumoava. Saman soisi jatkuvan edelleen.

15. helmikuuta 2008

Pakkaspäiviä ym.

Pari viimeistä päivää ovat olleet kuulaita ja miellyttäviä. Olisipa koko talvi ollut tällainen, eikä sitä loskapaskaa, jonka paluuta pelkään. No, kohtahan on kevätkin jo, kun penkkaritkin menivät. Penkkarit on aina kevään merkki. Olin katsomassa Tampereen rekkasirkusta, kun tuttavaperheen poika siellä huristeli (karvalakki päässä ja aika hyvin oli lämmikekin maistunut, äitinsä mukaan aloitti valmistautumisen pian kuuden jälkeen aamulla, heh). Muistan kyllä elävästi vielä meidän penkkarit (johtuen ehkä siitä, että olin selvinpäin). Olisinpa vielä yhtä nuori, hoikka ja innokas!

Olen lukenut huomiseen tenttiin pää sauhuten tylsiä kirjoja. Toivottavasti kysymykset on jotain peruskauraa, eikä mistään yksityiskohdista, joita en jaksanut sen kummemmin edes vilkaista. Kyseessä on sosiologian perusopintojen viimeinen kirjatentti - sitten saan hakea kokonaismerkinnän. Aika mahtavaa. Kiva saada edes sivuaineita kunnolla eteenpäin, pääaine vaan roikkuu ja tylsistyy. Lisäksi ilmeni, että joudun sittenkin istumaan prosetapaamisissa ensi periodin aikanakin, tylsää. Tai no, onhan se tietenkin kivaa nähdä muiden esitelmät, mutta muuten sinne ei paljon jaksaisi raahautua. No, jos sinne huhtikuun puolelle välille jaksaisi, edes silloin tällöin. Jotenkin tuntuu vaan kummalta tuo systeemi, seminaarin piti kestää kolmen periodin verran ja siinä se. Ja minä tein hommani aikataulun mukaan, ja silti joudun jatkamaan suoritusta yli säädetyn ajan. Eihän se tietenkään ole kuin kaksi tuntia viikossa, eikä maailmani tähän kaadu, mutta mielestäni aikataulun mukaisesti toimimisesta ei ainakaan pitäisi sanktiota saada.

Kahtena peräkkäisenä päivänä näin ihania koiria iloitsemassa talvesta bussimatkani varrella. Toinen pomppi onnessaan pitkin lumihankia, toinen heittäytyi kieriskelemään sopivaksi katsomaansa hankeen. Minulla on pikkuriikkinen koirakuume, mutta ei toteuttamiskelpoinen kuitenkaan. Sitäpaitsi Riesa on kuningatar, joka tappelee naapurin kissojenkin kanssa - miten se muka suvaitsisi jotain piskiä valtakunnassaan? Eikä muutenkaan, koiran aika on ehkä joskus toiste. Mutta ovat ne silti ihania.

Pääni on täynnä typeriä sosiologisia ongelmia. Varsinkin yksi noista kirjoista oli sellaista jargonia, että vähäsen jo tympi lukea. Sitäpaitsi asia pyöri ympyrää koko 222 sivun verran. No, olipa joku sen jaksanut kirjoittaa joskus, ja varmaan aika moni on se lukenutkin ennen minua, pakollisiin vaatimuksiin kun kuuluu. Tentin jälkeen hyppään junaan ja heitän vapaalle maanantaiaamuun saakka. Silloin tapahtuu paluu arkeen ruotsinkurssin muodossa. Heja Sverige!

11. helmikuuta 2008

Into

Kuukauden bongaus: M.A. Numminen hedelmäostoksilla!

Äidilleni alkaa iskeä viidenkympin villitys. Hänellä on tuo maaginen syntymäpäivä huhtikuussa ja alkuperäinen suunnitelma oli, että sitä ei vietetä, piste. Itse ehdottelin kainosti esimerkiksi matkaa johonkin kivaan kulttuurikohteeseen (Ateena ois ollu kiva!) perheen kesken, mutta pikkuveljeni on parhaillaan isojen poikien leirillä Vekarajärvellä, joten sen varaan ei kannattanut laskea. Nyt äiti on päättänyt sittenkin pitää juhlat, ja alkuperäinen "vain lähisuvulle!" on muuttunut "no jos nyt kavereille kans". Nykyiset työkaverit sentään juhlivat erikseen. Minun tehtäväkseni on näköjään tullut kutsukortin suunnittelu, ja lupasin äidille, että minulla on näyttää hänelle luonnoksia ensi lauantaina. Eipä ole. En ole jaksanut pätkääkään miettiä asiaa, tenttikirjatkin painavat liikaa. No, yritetään tässä joku ilta. Ihmeellisintä on äitini jatkuva luottamus graafisen suunnittelijan taitoihini, vaikka ne ovat hyvin vajavaiset ja kesken jääneet.

Ulkona on sumua. Porkkanat ovat homeessa. Kissanhiekkapussi vuotaa. Minun tekee mieli isoa minttukaakaota kuohkealla kermavaahdolla.

Jos jaksaisi edes yhden päivän ilman kahden tunnin päiväunia?

4. helmikuuta 2008

Hyvä uutinen!

Huomasinpa vielä illan ratoksi mahtavan uutisen.

Näistä on hyvä jatkaa eteenpäin.

(Ja musiikki yläkerrasta on vaiennut!)

--

edit. Jos laittaisi vaikka toimivan linkin...

Oli niin tylsää, mutta sitten tuli tekno-Dom Andra

Yläkerrassa pamahti musiikit päälle 20 minuuttia sitten. En jaksaisi kuunnella, mutta kello ei ole vielä niin paljon, että voisin mennä valittamaan. Enkä varmaan mene muutenkaan, nössö kun olen. Siispä niiskutan ja imutan kamomillateetä ja koetan miettiä, lukisinko tenttikirjaa vai jotain muuta.
Lapsuuden antropologiaa käsittelevällä kurssilla puhuimme tänään lasten pelastamisesta ja siihen liittyvästä problematiikasta. Olimme kotitehtävänä lukeneet ja pohtineet erästä varsin kriittistä artikkelia. Minusta se oli oikein hyvä ja toi esiin niitä ongelmia, joita kaikki humanitäärista apua antavat tahot kohtaavat. Etenkin lapsilla ja lasten kärsimyksellä on varsin helppoa ratsastaa, vaikka taustalla vaikuttaisivat aivan muut pontimet. Minusta se on ällöttävää, mutta kuinkapa siitäkään voisi aina olla varma. Vielä inhottavampaa on tosin se asenne, ettei mitään hyväntekeväisyyttä pidä harrastaa, koska "ne huijaavat kuitenkin". Joka tapauksessa lapsien käyttäminen poliittisten pyrkimysten keulakuvana on vähintäänkin epäeettistä. Esille tuotiin mm. se näkökulma, että eikö nykymaailmassa pidä auttaa miehiä ollenkaan? "Kaikki" projektit ja hankkeet tuntuvat keskittyvän naisiin ja lapsiin. Tottakai naiset ja lapset ovat useammin heikommilla, mutta ei kaikilla miehilläkään hyvin mene. Humanitäärinen avustustoiminta on aika monitahoinen juttu, enkä nyt jatka asiasta enempää, koska en halua esittää pelkkiä mutu-tuntumia. Kurssi on joka tapauksessa kiinnostava, ja toivoisin voivani opiskella vastaavaa kamaa enemmänkin! (Ja voi taivas, tuntuisipa historian opiskelu edes murto-osalta yhtä hyvältä.)

Niin, tosiaan, prose meni ihan hyvin. Jännitti kamalasti ja harmitti huolimaton viimeistely (ja myös se, että ohjaaja oli päättänyt tehdä minusta esimerkin eikä ollut huomauttanut muotoseikkavirheistä etukäteen), mutta sain arvokasta palautetta niiltä harvoilta (eli opponentilta ja vierailijalta) jotka olivat tekstini lukeneet. Nyt pidän homman pari viikkoa jäissä, ennen kuin alan pohtia kandin työstämistä. Tekstiä on kyllä tarpeeksi, sitä täytyy vain muokata paremmaksi ja muutamaa kohtaa uudistaa ja selkeyttää, mutta suurin urakka on joka tapauksessa tehty. Mahtavaa!

Prosen jälkeen olikin vuorossa Kentin keikka, ja bändi oli aivan yhtä ihana kuin ennenkin. Nam.

--

Facebookin testin mukaan muistutan Täykkäreistä eniten Breetä. Haha. No, onneksi en sentään kaimaani, joka on niin raivostuttava hahmo, ettei toista! Taidankin tästä kaivaa hopeankiillotusvälineeni esille ja ryhtyä (testin mukaiseen) suosikkipuuhaani eli puunaamiseen ja täydellisen kodin kiillotukseen!

Not.