21. kesäkuuta 2008

Peruutus

Perun puheeni sinuina olemisesta. Yksinäinen juhannus autiossa kaupungissa tehden töitä valittavien ihmisten kanssa ei ole kivaa. Juhlistin juhannuspäivää vetäisemällä rapiat kolmen tunnin päiväunet, nyt ahdistun täyteen vedetyn vatsan, rankkasateen ja huomisen työpäivän sekamelskassa. Olo on todellakin yksinäinen, maailman hylkäämä ja ankea. Ei kiitos tätä enää uudelleen! Töissäkin ihmiset olivat suhteellisen pahantuulisia, sekä henkilökunta että potilaat. Yritä siinä sitten hymyillä. Hankalaa on.

Haluan matkalle! Minulla on jo lähes varmaa matkaseuraa Roomaa varten, mutta haluaisin jotakin konkreettista varmistamaan lähdön, esimerkiksi lentoliput. Kirjastosta lainatun Rooma-matkaoppaan selaaminen edestakaisin ei pitemmän päälle tuo enää suoranaista nautintoa. Matkaseurani lähtee maanantaina automatkalle Belgiaa kohti, minäkin tahdon! Töiden tekeminen versus matkustaminen, onpa tiukka paikka??

Tulisi nyt vaikka ensimmäinen kokonainen kuukausipalkka, niin voisi tosissaan alkaa selata majoitusvaihtoehtoja.

Olen apaattinen. Juhannus on ihan paska juhla.

20. kesäkuuta 2008

Ahneen loppu

Vietän toista perättäistä vapaapäivää kauniissa Pispalassa. Sää on varsin juhannusmainen, sateesta ei tietoakaan. Huomenna menen taas töihin. Olen jotakuinkin sinut työntäyteisen juhannuksen kanssa, vaikka kieltämättä ördäys mökillä olisi voinut olla ihan kivaa. Eipä tarvinnut katkaista yhdessä viettämätöntä juhannusperinnettä paremman puoliskoni kanssa, hän kun lähti tietääkseni Hirvensalmelle. Olemme seurustelleet kolme ja puoli vuotta, mutta emme kertaakaan ole olleet samassa paikassa juhannuksena. Siitä on yleensä seurannut

a) riita sekä ennen juhannusta että sen aikana ja
b) itkua ja hammasten kiristystä sillä seurauksella, että osa omasta seurueestani on aina joutunut lohduttelemaan minua eroaikeissani ja itsesäälissäni.

Kypsää? Kyllä! Aikuismaista? Ehdottomasti!

Tänä vuonna tältä vältytään, koska emme ole riidelleet, ja jos minua itkettää, se johtuu ihan muista asioista ja hoidan homman yksin kotona tai korkeintaan kissani turkkiin tyrskien. Töissä ei kyllä viitsi porata, oli tilanne mikä hyvänsä, sillä siellä ihmisillä on oikeita huolia.

Provinssistakin selvisin hengissä kotiin, vaikkakin mutaisena ja väsyneenä. Serj Tankian yllätti positiivisesti, ja CMX oli oivallinen (vaikkakin siinä humalatilassa olisin hymyillyt ja huojunut autuaana ihan missä tahansa), samoin tietenkin SMG, Lauri Tähkä ja Stella. Kivaa oli! Ehkä sitten viiden vuoden päästä uudestaan! (Edellinen kertani oli tosiaan vuonna 2003). Ylitin itseni juttelemalla vieraille, juomalla viiteen saakka ja selviytymällä krapulasta oksentamatta. Jeih!

Kotona on pienimuotoinen kaaos, mutta antaa olla vaan. Olen keskiviikkoiltapäivästä saakka pyrkinyt totaaliseen nollaamiseen, vaikka alkuviikosta suunnittelin, että hyödynnän vapaapäiväni autokoulujen kanssa (jos saisin sen hemmetin kandintyön lopultakin valmiiksi ja palautettua!). Todellisuudessa olen ostanut kassikaupalla lihottavia herkkuja, katsonut pari tuotantokautta Frendejä ja lukenut 1,5 kirjaa 15.7. olevaan kirjallisuuden kesätenttiin. Näillä mennään. Lisänä listaan voisi mainita pienimuotoisen ikävässä piehtaroinnin ja huonosti venytellyt salikäynnit. Huomenna voin onneksi palata takaisin maan pinnalle, kun pääsen töihin nauttimaan juhannustunnelmasta! Sitä ennen ajattelin syödä suklaalevyn ja itsetehdyn pitsan, jos saan jälkimmäisen jossain vaiheessa paistamiskuntoon.

10. kesäkuuta 2008

Kuivaa puuroa

Lienen aiemminkin valitellut rahatilanteestani. Tällä hetkellä se on onneton, mutta onneksi kaapissa on kaksi kilon säkkiä puurohiutaleita ja kasa nuudelipaketteja. Olen lähdössä perjantaina Provinssiin, ja jouduin lainaamaan poikkikselta rahaa, jotta pääsen sinne ja takaisin, saan telttapaikan ja nestettä kehoon. (Kiitos!) Järkevimminkin tietenkin voisi joskus harkita asiansa järjestävän, mutta mutta... ei se ole niin helppoa. Hesarin tämänpäiväinen juttu asuntolainoista aiheutti sydämentykytystä, josta toivon vuoden kuluessa pääseväni eroon. Kaikenlaista sitä pitääkin ihmisen elon polulla miettiä.

Tänään piti mennä bodypumpiin, mutta en jaksanut herätä. Kahden ja puolen tunnin päästä alkaa 8,5-tuntinen iltavuoro syöpäosastolla, kerään voimia sitä varten. Kesäelämässä ei sinänsä ole mitään suurempia vikoja, mitä nyt aivotoiminta tuntuu pysähtyneen ja kaikki johdonmukainen ajattelu kadonneen, mikäli sellaista on koskaan ollutkaan. Ehkä tätä pitäisi ajatella lepona (38,45 viikkotuntia) tai "matkana" tai vain olla ajattelematta. Kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi ihan ok. Murheet ne on pienetkin murheet, mutta isompia suuremmat.

Sunnuntainen itsesääli on kadonnut, onneksi. Siitä nyt ei ole mitään hyötyä kellekään, vähiten itselleni.

Eilen aamulla oli mahtava myrsky, heräsin ensimmäiseen jyrähdykseen ja katselin ikkunasta taivaalta kaatuvia vesimassoja ja rinteestä valuvaa lietettä. Minulla on sentään seinät ympärillä, eikä kattokaan lähtenyt tuulen mukaan. Käsitys myrskystä voi olla vähemmän ihannoiva, jos vesi ja tuuli vie mukanaan muutaman perheenjäsenen ja talon perustukset.

Työ kutsuu työläistä, dam dam.

8. kesäkuuta 2008

Onnetonta

Tuttuja ja kavereita näyttää menevän kihloihin kuin pipoa, olen tämän päivän aikana saanut tietää kahdesta kihlauksesta. Joku roti! Krapulainen itsetuho ei parane sillä, että muut ovat onnellisia. Kele. Minä en mene, kihloihin enkä naimisiin, en asu edes yhdessä ja näen poikaystävääni seuraavan kerran heinäkuussa - kuukauden tauon jälkeen. Ei ole reilua, ihan tosi! Vaikka olenkin tietysti onnellinen muiden puolesta, jos ovat itse onnellisia, mutta minäkin haluaisin jotain. Minulla on vain matti kukkarossa ja paha mieli taloudellisesta ahdingosta, ikävä ja väsymys paskaduuniin.

--

(No eilen oli kyllä kivaa, kiitos ihanille vierailleni!)

4. kesäkuuta 2008

Tiukkaa työtä

Takana on kuusi päivää yhdeksän päivän työputkesta ja olen ihan naatti. Tänään menen harvinaista kyllä iltavuoroon, joten sain nukkua pitempään. Teen enimmäkseen aamuvuoroja, mikä näkyy osin palkassa, mutta toisaalta tehtynä on nyt yksi viikonloppu ja juhannuskin on töitä - kyllä niitä lisiä sieltä vielä tulee. Olen toivottoman rahanahne, mutta minkäs teet, se on opiskelijan tehtävä kesätöissä. Ylitöitä ei vielä ole näkynyt, vaikka lauantaina hetken niin oletinkin iltavuorolaisen ollessa yli puoli tuntia myöhässä. Tulihan se sieltä kuitenkin lopulta, ja minä pääsin tuttavaperheen kuopuksen ylioppilasjuhliin äidin vanhojen opiskelukavereiden tentattavaksi. Töissäkin usein kysellään, mikä minusta isona tulee, ja olen nyt siirtynyt vastaamaan "tutkija". Eihän se paikkaansa pidä, vaikka mahdollista saattaa joskus ollakin, mutta parempi sekin kuin "emmätiiätoivottavastieiainakaansiivooja". Monelle ihmiselle epämääräiset työnkuvat ja ilman varsinaista ammattinimikettä toimiminen eivät ole mahdollisuuksia. Selitä siinä sitten jotakin yleissivistävästä ja laajoja kokonaisuuksia hallitsemaan opettavasta antoisasta opiskelualasta... Joten nyt olen vain "tutkija".

Ostin kolmen päivän lipun Provinssiin, viimeisillä rahoillani! Vielä pitäisi hankkia junalippu, viinaa ja telttapaikka, mutta ne ovat järjestelykysymyksiä. Koska juhannus menee lattioita moppaillen, päätin, että on tehtävä edes jotakin kivaa, ja niinpä lähden sitten Seinäjoelle kuuntelemaan CMX:ää, Stellaa ja Scandinavian Music Groupia - lienee siellä muutakin mainiota. Ja, koska hauskuus yltää ylettömyyksiin, minulla on myös tuleva viikonloppu vapaata, ja luokseni on tulossa muutamia tyttöjä ottamaan viunaa, tanssimaan ja juoruilemaan! Tällä hetkellä odotan viikonloppua todella kovasti, sillä myönnettäköön, että yhdeksän päivän putki on aika raskas, vaikkei aivoja tarvitsekaan juuri käyttää. Eilen sain tosin oikein miellyttävää palautetta, kun osastolleni tuli vierailemaan viime viikkoisen osastoni sairaalahuoltaja (sympaattinen himppua vaille kuusikymppinen täti), joka tervehti iloisesti ja tokaisi, että "kyllä minä olisin sinut halunnut meidän osastolle koko kesäksi!". Lupasin tulla, kun muut sairastavat.

Kaipaan mökille, kaikkeen rauhaan ja hiljaisuuteen. Jotenkin olin silti toivonut, että saisin juhannuksen vapaaksi, ja voisin lähteä jonnekin ulos kaupungista. Poikkis kyllä jo lupaili lähtevänsä kanssani Joensuun saareen heinäkuussa, jos vapaita osuu hyvin yksiin. Olisi kyllä ihanaa, mökillä saa todellakin olla vain omien ajatustensa kanssa (mikä tietenkin voi joskus olla pelottavaakin). Täytyy tarkkailla tilannetta. Ensi viikolla taitaakin tulla jo seuraava vuorolista. Luulen, että kesä menee nopeammin kuin haluaisin.

Kotini on sikolätti, mutten ehdi tehdä asialle mitään ennen kuin vasta huomenna töiden jälkeen. Onneksi saan vieraita viikonlopuksi, on pakko siivota, etteivät allergiset tukehdu kissankarvoihin. Tai minä itse. Kunpa nämä kolme päivää menisivät nopeasti, olen jo pikkaisen kyllästynyt - lähinnä jatkuvaan väsymykseen ja aamuvuoroihin, työ sinänsä menettelee kaikesta huolimatta.

Eteisessäni on paketissa oleva komposti, joka odottaa kasaamista yläpihalle. Milloinkohan minä jaksan nähdä sen vaivan, että avaisin paketin, ja saksankielisiä ohjeita noudattaen löytäisin sisältäni Remontti-Raijan, joka paljain käsin huoltaa talon pikku pulmat pihassa ja puutarhassa?