Muutto on edessä ensi lauantaina. Kotini on ollut muuttolaatikoiden kansoittamaa kaaosta pari viikkoa. En löydä tavaroita, olen pakannut kaikki kirjat ja levyt, pölypallerot hyökkäävät laatikoiden välistä ja minua ahdistaa. Muuttaminen on tavallaan mukavaa, mutta oikeastaan vasta se vaihe, kun on uudessa kodissa ja saa alkaa tyhjentää hyvin pakattuja laatikoita. Tämä pakkausvaihe ja itse siirtymä ei tuota samanlaista onnen oloa. No, toisaalta, seuraava muuttokerta on varmasti useahkon vuoden kuluttua vasta. Siihen saakka saan koteloitua Kannaksenkadulle kaikessa rauhassa uhraamatta pienintäkään ajatusta uusille muuttolaatikoille. Mutta se on vasta lauantaina se.
Lainat on otettu ja kaupat tehty. Olen nyt velallinen. Mutta toisaalta voinen kutsua itseäni myös asunnonomistajaksi, vaikka pankkihan sen kotikoloseni toki oikeasti omistaa vuoteen x saakka. En ajattele sitä nyt.
Se oli vale.
Tottakai ajattelen sitä koko ajan, ihan liikaakin itseasiassa. Iltaisin, kun olen sammuttanut valot ja koetan rennosti asettautua näkemään tulevan yön unitarjontaa, otsalohkoihin hiipii kammottava jumputus ja epävarmuus siitä, mitä tuli tehtyä. Toisaalta laskelmieni mukaan asuinkuluni jäävät toistaiseksi joka tapauksessa alle perusvuokratason, vaikka korko onkin huomattavasti suurempi kuin alunperin ajattelin. Toivotaan hyvää ja vakaata taloutta, ja kiristetään vyötä tarvittaessa. Kyllä sen vielä näkee, mihin katuojaan sitä lopulta päätyy luottotiedot pilanneena ja kaiken uskonsa menettäneenä.
En ole kyyninen. Hivenen peloissani vain.
--
Opiskelujen alkaminen jännittää ja innostuttaa. Mieliala on odottavan kiinnostunut. Maanantaina moni asia selviää. Toivottavasti tyypit ovat mukavia.