30. kesäkuuta 2021

Marja Aho: Lasienkeli

 


Lastenkodissa asuva ja pitkälti siellä myös kasvanut Killi on päätynyt sairaalan psykiatriselle osastolle itsemurhayrityksen jälkeen. Nyt luvassa on jotain ehkä vieläkin rankempaa kuin yritys kuolla: pitäisi yrittää sen sijaan toipua, päästä yli ja eteenpäin, olla enää joutumatta takaisin pimeyteen.

Killin tausta on rikkonainen. Perhe ei voinut olla hänelle turvallinen ja vakaa kasvuympäristö, joten hänestä tuli laitoslapsi. Lastenkoti tuntuu Killistä kuitenkin kodilta, se on hänen paikkansa, jossa asuvat ja työskentelevät hänen ihmisensä, kuten nyt vaikka paras ystävä Moona ja luottotyöntekijä Tuomas. He ovat myös tärkeässä roolissa, kun Killin toipumisprosessi alkaa ja etenee. Niin ikään jämpti mutta lempeä omahoitaja Ritva tukee Killiä. Eikä pidä unohtaa lääkehoitoa, lääkäreitä ja taideterapiaa, jota Killi tosin ei voi olla pitämättä humpuukina.

Ehkä merkittävimmän käänteen Killi kokee, kun hän kohtaa sairaalan pihalla mustatukkaisen Iiriksen, sairaala-alueella asuvan ylilääkärin tyttären, jonka kanssa pääsee tutustumaan piilotettuihin paikkoihin, sairaalan historiaan ja, niin, omaan mieleen myös. Tytöt ystävystyvät ja Killi kokee heräävänsä uudella tavalla eloon Iiriksen seurassa. Ehkä huominen tulee vielä.

Marja Ahon nuortenkirja Lasienkeli ei ole ihan kevyimmästä päästä luettavaa, mutta todentuntuinen ja koskettavakin se kyllä on. Itsetuhoisuus, masennus, ahdistus ja muut mielenterveyden kolhut ovat minulle tuttuja teemoja niin työelämästä kuin muutenkin, eikä niistä mielestäni voi puhua liikaa. Nuorten kanssa työskennellessäni olen huomannut joutuneeni toisinaan tilanteisiin, joissa on niin rankkaa, että en välttämättä enää ole varma, miten toimia. En ole mielenterveysalan ammattilainen vaan opettaja - ja joskus tuntuu, että nykyisin se ei enää aina riitä. Siksikin pidän itseni mielelläni kaikin mahdollisin tavoin kärryillä siitä, miten mielenterveyden tematiikkaa nuorten kanssa käsitellään ja nostetaan esiin.

Lasienkeli on tiivis romaani, joka käsittelee teemaansa niin, ettei lukija uuvu sen alle. Tarinaa ei ole venytetty turhia, joskin ehkä sen taustaa olisi voinut hieman selkeämmin avata. Tuntuu, ettei Killiä pysty ihan ymmärtämään, kun hänen menneisyydestään ei kerrota riittävästi, vaikka se nimenomaan on hänen mielenterveytensä kolhujen taustalla. Empatiaa hän kyllä herättää rikkonaisuuksineen ja tunteineen, jotka vaihtelevat laidasta laitaan. Ja empatia toki onkin tärkeää.

Hieman kohottelin kulmiani, kun toipumiseen tuli mukaan joitakin hengellisiä elementtejä. En halua väheksyä niiden merkitystä ihmisille, jos ne tuntuvat itselle sopivalta, mutta olen silti helposti karvat pystyssä, jos vastauksena mielenterveyden haasteisiin tarjotaan uskontoa. Onneksi tematiikka pysyy kevyenä sipaisuna ja Killi saa oman tilansa tehdä omat ratkaisunsa.

Kirjan nimeä pidän kyllä melko kliseisenä, vaikka sille perusteet tarinasta löytyvätkin. Kaikenmoiset särkyneet, lasiset, hajonneet ja pudonneet enkelit on symboleina jo pitkälti tyhjiin kaluttu. Mutta olkoon niille silti paikkansa, eihän se mitään haittaa.

Otan Lasienkelin muistilistalleni, kun pääsen taas syksyllä vinkkaamaan luettavaa nuorille töissä. Tästä kirjasta saa ajateltavaa ja juteltavaa. Se koostaa eheän kokonaisuuden vaikeista ja satuttavista aiheista ja muistuttaa, kuinka aina voi nousta uudelleen jaloilleen.


Marja Aho: Lasienkeli
Ulkoasu: Kaisu Sandberg
Myllylahti 2021
169 s.

Arvostelukappale


Toisaalla: Kirjavinkit, Lastenkirjahylly, Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021, Kirjan kannet auki -haasteen kohta 24. Kirja, jonka kansissa on vettä

6. kesäkuuta 2021

Venla Hiidensalo: Suruttomat

 


Tämä hemmetin kirja meni niin sanotusti tunteisiin.

Luin sen yli kuukausi sitten ja vieläkin tuntuu nuljua oloa, kevyttä ahdistusta ja surua. Enää en näe painajaisia, mutta sinä viikonloppuna, jolloin tätä luin, näin yöllä unta, kuinka minulta vietiin lapseni ja heräsin sydän kurkussa jyskyttäen.

Venla Hiidensalon Suruttomat on taiteilijaromaani, äitiyskertomus ja surullinen henkilökuva. Sen päähenkilö on Helmi Vartiainen, nuori nainen, joka olisi halunnut ja voinut olla omaehtoinen taiteilija, hallita omaa elämäänsä ja tehdä mitä haluaa. Hän, karjalaistyttö, pääsi Ateneumiin opiskelemaan taidetta aikana, jolloin naiset vasta oli alettu hyväksyä edes piirustusksenopettajaopintoihin. Hän lähti kohti seikkailua, omaa elämää, vapautta. Kaikki oli mahdollista tai ainakin niin lähellä kuin vain voi silloin, kun joutuu olemaan sukupuolensa asettamien yhteiskunnallisten rajojen vanki.

Kunnes tuli Tyko Sallinen ja rakkaus ja huuma ja kieroutunut suhde, joka ei tehnyt kellekään hyvää. Taiteilija, joka suruttomien hännystelijöidensä ja kumppaniensa kanssa koki olevansa maailman keskipiste ja napa ja oikeutettu kaikkeen, mitä keksi haluta. Perhe, joka ei koskaan edes ollut perhe, ja joka tuhottiin viimeiseen muruseen ja ihmissuhteen haipuvaan lankaan saakka.

Helmistä tuli nopeasti Tykon vaimo, hänen lastensa äiti, tämän taiteen malli. Se kuuluisa Mirri, tyhjäkatseinen nainen tunnetuissa ja arvostetuissa tauluissa. Se nainen, jonka kuvan omatkin kasiluokkalaiseni valitsivat kevättalvella 2019 Ateneumin rumimmaksi maalaukseksi, kun vierailimme siellä Taidetestaajat-hankkeen kierroksella.

Nainen, joka sitten mureni, kun hänet murrettiin.

Suruttomat on vahva, surullinen, vaikuttava, koskettava romaani. Se kuvaa raadollista vallankäyttöä, hävytöntä käytöstä, välinpitämättömyyttä ja väkivaltaa, joita kaikkia Helmi joutui kokemaan. Eikä kukaan auttanut tai puuttunut, vähän ehkä yritti, muttei tarpeeksi. Ehkä Helmi ei antanut, ehkä kukaan ei lopulta piitannut tarpeeksi.

Kirjan sivuilla ja riveillä revitään auki tunteita, ajatuksia, ihmissuhteita. Sen henkilöillä on taakkoja, joita ei kellekään soisi, sen kehityssuunnan arvaa ja tietää, mutta silti haluaa toivoa jotain muuta. Jotain parempaa. Lempeämpää. Arvostavampaa. Jotain, minkä kaikki ansaitsisivat, ihan vain koska ovat ihmisiä.

Romaani on fiktiota, mutta se pohjautuu todellisuuteen. Jälleen huomaan miettiväni, miten paljon rumaa tauhkaa klassikkotaiteen takana on. Miten moni arvostettu tekijä ei oikeasti ansaitsisi yhtään kunnioitusta, olkoonkin osaaminen ja visio millaista tahansa. Miten rakenteiden ravistelu on hidasta ja turhauttavaa. Miten paljon menee hukkaan, kun ei ole uskallusta, tukea, ennakkoluulottomuutta, avoimuutta. Miten sokea itsekin on paljolle.


Venla Hiidensalo: Suruttomat
Otava 2021
255 s.

Kirjastosta.



Haasteet: Helmet-haasteen kohta 3. Historiallinen romaani