6. kesäkuuta 2021

Venla Hiidensalo: Suruttomat

 


Tämä hemmetin kirja meni niin sanotusti tunteisiin.

Luin sen yli kuukausi sitten ja vieläkin tuntuu nuljua oloa, kevyttä ahdistusta ja surua. Enää en näe painajaisia, mutta sinä viikonloppuna, jolloin tätä luin, näin yöllä unta, kuinka minulta vietiin lapseni ja heräsin sydän kurkussa jyskyttäen.

Venla Hiidensalon Suruttomat on taiteilijaromaani, äitiyskertomus ja surullinen henkilökuva. Sen päähenkilö on Helmi Vartiainen, nuori nainen, joka olisi halunnut ja voinut olla omaehtoinen taiteilija, hallita omaa elämäänsä ja tehdä mitä haluaa. Hän, karjalaistyttö, pääsi Ateneumiin opiskelemaan taidetta aikana, jolloin naiset vasta oli alettu hyväksyä edes piirustusksenopettajaopintoihin. Hän lähti kohti seikkailua, omaa elämää, vapautta. Kaikki oli mahdollista tai ainakin niin lähellä kuin vain voi silloin, kun joutuu olemaan sukupuolensa asettamien yhteiskunnallisten rajojen vanki.

Kunnes tuli Tyko Sallinen ja rakkaus ja huuma ja kieroutunut suhde, joka ei tehnyt kellekään hyvää. Taiteilija, joka suruttomien hännystelijöidensä ja kumppaniensa kanssa koki olevansa maailman keskipiste ja napa ja oikeutettu kaikkeen, mitä keksi haluta. Perhe, joka ei koskaan edes ollut perhe, ja joka tuhottiin viimeiseen muruseen ja ihmissuhteen haipuvaan lankaan saakka.

Helmistä tuli nopeasti Tykon vaimo, hänen lastensa äiti, tämän taiteen malli. Se kuuluisa Mirri, tyhjäkatseinen nainen tunnetuissa ja arvostetuissa tauluissa. Se nainen, jonka kuvan omatkin kasiluokkalaiseni valitsivat kevättalvella 2019 Ateneumin rumimmaksi maalaukseksi, kun vierailimme siellä Taidetestaajat-hankkeen kierroksella.

Nainen, joka sitten mureni, kun hänet murrettiin.

Suruttomat on vahva, surullinen, vaikuttava, koskettava romaani. Se kuvaa raadollista vallankäyttöä, hävytöntä käytöstä, välinpitämättömyyttä ja väkivaltaa, joita kaikkia Helmi joutui kokemaan. Eikä kukaan auttanut tai puuttunut, vähän ehkä yritti, muttei tarpeeksi. Ehkä Helmi ei antanut, ehkä kukaan ei lopulta piitannut tarpeeksi.

Kirjan sivuilla ja riveillä revitään auki tunteita, ajatuksia, ihmissuhteita. Sen henkilöillä on taakkoja, joita ei kellekään soisi, sen kehityssuunnan arvaa ja tietää, mutta silti haluaa toivoa jotain muuta. Jotain parempaa. Lempeämpää. Arvostavampaa. Jotain, minkä kaikki ansaitsisivat, ihan vain koska ovat ihmisiä.

Romaani on fiktiota, mutta se pohjautuu todellisuuteen. Jälleen huomaan miettiväni, miten paljon rumaa tauhkaa klassikkotaiteen takana on. Miten moni arvostettu tekijä ei oikeasti ansaitsisi yhtään kunnioitusta, olkoonkin osaaminen ja visio millaista tahansa. Miten rakenteiden ravistelu on hidasta ja turhauttavaa. Miten paljon menee hukkaan, kun ei ole uskallusta, tukea, ennakkoluulottomuutta, avoimuutta. Miten sokea itsekin on paljolle.


Venla Hiidensalo: Suruttomat
Otava 2021
255 s.

Kirjastosta.



Haasteet: Helmet-haasteen kohta 3. Historiallinen romaani

19 kommenttia:

  1. Tykon menettely oli aivan käsittämätöntä, ja ahdistaa ajatella, että Helmi oli aseeton miehensä toiminnan edessä. Pöyristyttävää vallankäyttöä tosiaan, miehessä ei yhtään inhimillistä tunnetta, ei edes sääliäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta. Tässä oli kyllä hurjasti mietittävää ja henkilökuvaus oli vahvaa.

      Poista
  2. Ite otin kirjan vähän iisimmi - sukupuolestako johtuen... Kosketti kyllä.
    https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/suruttomat/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, joka oli mennyt omassa haussani ohitseni!

      En ole ihan varma, mikä sai omat kierrokseni niin vahvoiksi. En minä ihan kaikesta äitiysmurheesta ihan näin pillastu, mutta nyt jokin naksahti ja ehkä juuri ne elävät painajaiset toivat lukuelämykseen ihan omanlaisensa sävyn... Hiidensalo on kyllä taitava!

      Poista
  3. Suruttomat teki minut uteliaaksi ja etsinkin kovasti tietoa netistä ja luin sitten tietokirjan Helmistä nimeltään Tukaattityttö. Helmi eli lyhyen elämän, sillä hän kuoli vain 31-vuotiaana. Helmi kohtasi itseään paljon vanhemman miehen, joka ei arvostanut eikä rakastanut normaalisti, vaan pahoinpiteli ja teki vielä ikävämpiä asioita. Mies maalasi rumia tauluja hänestä ja sen vuoksi miestä arvostettiin.
    Helmillä oli onneksi iso ja laaja suku, joka oli hänen tukena, mutta hän joutui kärsimään todella ikävistä ja pahoista teoista, samoin Helmin tyttäret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan tarinassa ilahduttavaa oli tosiaan Helmin oman suvun tarjoama tuki, jota hän ei mistään muualta saanutkaan. Oma synnyinperhe pysyi rinnalla sen minkä pystyi ja osasi.

      Poista
  4. Helmistä olisi voinut tulla mitä vain, mutta hän poltti Pariisiin saamansa stipendin. Ei uskaltanut edes miehelleen kertoa.

    Vastentahtoisesti googlasin Sallisen ja eikös siellä luekin, että Sallisen maine perustuu irvokkaisiin Mirri -kuviin. Hän on enemmän kuin velkaa Helmille!

    Tämä kirja raastaa xielua, mutta oikea kuva Helmistä on tärkeä.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiidensalo kuvaa mielestäni todella onnistuneesti muutosprosessin, joka Helmissä tapahtui Helsinkiin muuton ja sitten Tykon myötä. Kuinka sitä lopulta on kuitenkin niin monen sattuman ja muualta tulevan vaikutteen armoilla, vaikka järki sanoisi mitä.

      Poista
  5. Olen ajatellut lukea tämän, vaikka jo etukäteen pelottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, kuten myös muutakin Hiidensalon tuotantoa! Ei tässä kirjassa väkivallalla mitenkään mässäillä, mutta kokonaisuus todella kolhii sielua.

      Poista
  6. Kuulostaa todella hurjalta ja vielä tietenkin se, että pohjautuu todellisiin henkilöihin, vaikka fiktio ja fakta sekoittuvatkin. Olen jonkin verran Tyko Sallisesta lukenut, mutta vain pintapuolisesti. Ei siis ole varsinaisesti mitään hajua Helmi Vartiaisen vaiheista. Tämä kirja menee nyt ehdottomasti lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle uskallan suositella tätä, Elegia. Tarina on vahva ja kerronta samoin.

      Poista
  7. En tiedä, miksi luin tätä kirjaa jotenkin kevyemmällä otteella kuin moni muu. Lukenut tästä jo useamman arvion, ja lähes kaikkia tämä on angstannut suuresti. Ehkä olen sitten lukenut liikaa kuvauksia historian suurmiesten väkivaltaisuudesta ja persoonallisuushäiriöistä, eli tämä ihmistyyppi ei tule minulle yllätyksenä. Kirja oli kyllä kiinnostava, tykkäsin varsinkin Tanskan puolen kuvauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla meinasi ihan aluksi into mennä, kun kaikki alkoi lapsinäkökulmasta (en yleensä siitä pidä kirjallisuudessa), mutta tarina kasvoi hienoksi ja vaikuttavaksi kokonaisuudeksi ja Tanskan tapahtumat nivoutuivat siihen ilman muuta olennaisesti.

      Poista
  8. Pari vuotta sitten perehdyin hieman minulle entuudestaan tuntemattomaan Tyko Salliseen. Kävin katsomassa tyttärestä kirjoitetun Taju-näytelmän, luin Tuula Karjalaisen elämäkerran ja kävin pariin kertaankin HAMin Sallinen-näyttelyssä. Mikä vastenmielinen mies, vaikka taiteen uudistajana hänellä toki on paikkansa.
    Tunnekuohuni oli jo hieman laimentunut, mutta Suruttomat toi inhoni takaisin. Tyko oli karmea puoliso ja isä. Helmin elämä Helsinkiin tulon jälkeen hetken ihanaa, mutta sitten, voi kurjuus! Olisiko hän voinut sanoa Ei? Olisiko hän voinut irtautua Tykosta niin, että olisi voinut päästä jaloilleen. Mikä hirviö vie lapset äidiltään? Vai eikö Mirri oikeasti pystynyt pitämään lapsista huolta? Kysymyksiä on paljon, mutta minä mielelläni näen asiat puolueellisesti juuri niin kuin Venla Hiidensalo kirjassaan kirjoittaa. Parempaakaan tietoa meillä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstisi tästä on tosi hyvä ja kattava!

      Minuakin niin surettaa ajatus siitä, kuinka hetken aikaa (lähes) kaikki oli Helmille mahdollista, kunnes...! Mikä vääryys! Hiidensalo kuvaa mielestäni onnistuneesti Helmin mielen murenemisen, vaikka tekeekin sen vaivihkaa ja mitenkään alleviivaamatta.

      Poista
  9. Näitä despootteja aviomiehiä ja alistuvia vaimoja on maailman sivu täysi... Mulla harvoin menee noin kovasti tunteisiin ettenkö voisi jotain lukea sen takia, ehkä enemmän Anun asenteella. Eläinsuojeluyhdistyksen puhelimeen vastaavana kuulin kauheita tarinoita laidasta laitaan, ja moni sanoikin, ettei pystyisi sitä hommaa tekemään. Kerran meinasi mennä vähän tunteisiin, kun olin eräänä perjantaina kieltäytynyt ottamasta meille erään miehen eläimiä ja maanantaina kuulimme että hän teki viikonloppuna itsarin. Eläimet päätyivät meidän huostaamme siis kuitenkin, mutta olin silloin vielä pomolta varmistanut mahtuuko meillä mihinkään ja vastaus oli ollut ei, joten käytiin vain työpaikalla läpi, että oli toimittu ja ohjeistettu resurssien mukaan. Tämä kirja taas on mulla lukulistalla ennestäänkin ja pysyy siellä.

    VastaaPoista
  10. Kirjoitatpa tästä väkevästi ja hienosti! En ole rohjennut tähän tarttua ja vähän luulen, etten tartukaan. Aihe tuntuu liian ahdistavalta ainakin tässä hetkessä.

    VastaaPoista
  11. Hiidensalolta luin Sinun tähtesi, kirja kertoi Edelfeltistä.
    Kirja oli hyvä lukuromaani, mutta jotain jäi kaihertamaan.
    Suruttomat on varmasti vaativa luettava, saa nähdä tuleeko luettua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!