31. joulukuuta 2019

Tämä vuosi on valmis vaihtumaan - uutta kohti



Vuosi 2019 alkaa olla viimeistä silausta vaille valmis. On ollutkin melkoinen vuosi, kun sitä olen tänään tarkemmin pohtinut.

Alkuvuoden asuin Savossa ja elin työntäyteistä mutta silti leppoisaa arkea. Rakastin työtäni ja työpaikkaani, työn imu oli huikea. Muutto takaisin Helsinkiin oli kova paikka, vaikka olikin ihanaa palata takaisin kotiin ja ennen kaikkea puolison kanssa saman katon alle (ja ylipäänsä samaan maahan). Ikävä Savoon jäi, ja kolkuttelee mielessä edelleen.

Kesällä elämä mullistui, kun huomasimme saaneemme aikaan uutta elämää. Siihen totutellessa onkin mennyt koko loppuvuosi, enkä vieläkään ole ihan varma, mitä on tapahtumassa. Kesä sujui raskauden kanssa oikein hyvin, oli reissuja, juhlia, ystäviä ja rauhallisia hetkiä. Parasta kesässä oli ystäväporukalla tehty automatka Saksaan, Moselin laaksoon ja sen viiniviljelmille. Vaikka viiniteemainen matka jää raskaana ollessa väistämättä hieman vajaaksi, reissu oli huippu. Tuliaisviinit odottavat kyllä.

Syksy sujui näin jälkikäteen ajatellen todella nopeasti raskauden edistymistä seuraten, vauvanvarusteita kooten (kiitos myös useammalle blogiystävälle niiden kierrättämisestä meille) ja tietysti myös töitä tehden. Löysin ilokseni mukavan työn pääkaupunkiseudulta ja sain haastaa itseäni ja oppilaita monessa asiassa. Hyvillä mielin jäin töistä joululomalle, jonka perään alkaa äitiysvapaa. Jännittävä ja pelottava ajatus, etten tiedä, milloin ja minne menen seuraavan kerran töihin. Pakko on kuitenkin uskoa, että pätkätyöelämä kantaa myöhemminkin.

Blogin suhteen vuosi 2019 on kyllä ollut sen sijaan melkoista mahalaskua. Bloggauksia on kertynyt vain 33 kappaletta, muutamia per kuukausi. Se on murto-osa aiemmista vuosista. Myös lukeminen on paikoin takunnut, joskin onneksi alhoista on aina kuitenkin noustu. Joitain kertoja olen vakavasti pohtinut blogin kuoppaamista, mutta kyllä se vaikealta tuntuisi. Nyt tammikuussa blogilleni tulee ikää jo 14 vuotta, ei kai napakkaa teiniä helpoin syin kannata hylätä! Joten kyllä tämäkin blogi näkee uuden vuoden ja vuosikymmenen. Näin on.

Luettuna tai kuunneltuna on tälle vuodelle 78 kirjaa. Tarkempaa tilastoa en jaksa väsätä, mutta suhteellisen tasaisesti naisia, miehiä, kotimaista, muunmaalaista, tietoa ja proosaa. Runojen lukeminen lässähti, ja samoin Runo19-haaste, johon en saanut luettua mitään. Nolous.

Parhaita lukukokemuksia olivat Heikki Kännön Sömnö, Venla Pystysen ja Linda-Maria Roineen Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään (josta en valitettavasti blogannut), Saara Turusen Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö, Robert McLiam Wilsonin Eureka Street, Belfast, Chad Harbachin Pelin henki, Joyce Carol Oatesin Putous, Suvi Vaarlan Westend, Kätlin Kaldmaan Islannissa ei ole perhosia, Anna-Kaari Hakkaraisen Dioraama (ei valitettavasti bloggausta) ja Venla Hiidensalon Karhunpesä (josta toivottavasti vielä bloggaan alkuvuodesta).

Lukuhaasteet menivät miten menivät. Mennään metsään -haasteeseen luin yhden kirjan, Jean Gionon Mies joka istutti puita. Jäin siis taimikonhoitajaksi.

Kuukauden kieli -haasteen kahdestatoista kielestä sain kuitattua seitsemän:

tammikuu: korea
Yong-Deuk Kwon: Yölinja (Huuda Huuda 2009, suomentaja Tiina Lehikoinen)

helmikuu: norja
Anne B. RagdeSatunnaista seuraa (Nattønsket, Tammi 2010, suomentaja Katriina Huttunen)

maaliskuu: islanti
Jón Kalman StefánssonKaloilla ei ole jalkoja (Fiskarnir hafa enga fætur, Aviador 2019, suomentaja Tapio Koivukari)

toukokuu: albania
Luan StarovaVuohien aika (Koha e dhive, Lumi Kustannus 2013, suomentaja Tuula Nevala)

kesäkuu: hollanti
Renate DorresteinLainaa vain (is er hoop, WSOY 2011, suomentaja Sanna van Leeuwen)

elokuu: viro
Kätlin KaldmaaIslannissa ei ole perhosia (Islandil ei ole liblikaid, Fabriikki Kustannus 2017, suomentaja Outi Hytönen)

syyskuu: heprea
Nir BaramHyviä ihmisiä (Anashim tovim, Otava 2014, saksankielisestä käännöksestä suomentanut Anja Meripirtti)


Helmet-haaste sujui puolestaan oikein hyvin. Luin 45 listalle sopivaa kirjaa, mihin olen oikein tyytyväinen. Ensi vuoden haaste on jo julkistettu ja siihen lähden mukaan ilman muuta. Mukavan haastavalta tuntuu, hyvä niin! Vuoden 2019 listani näyttää tältä:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Clark AccordParamaribon kuningatar (11.1.2019)

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
Samuel DavidkinRautakupoli (14.3.2019)

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
Karoliina Sallinen: Tee se itse -vauva (3.10.2019) (chick lit)

4. Kirjailijan ainoa teos
Aino Vähäpesola: Onnenkissa (15.5.2019)

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Heikki KännöSömnö (21.3.2019) – Kirja oli ehdolla ja voitti Runeberg-palkinnon vuonna 2019

6. Rakkausromaani
Chad HarbachPelin henki (7.9.2019)

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Pascal Engman: Patriootit (7.3.2019) – Tukholma

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Primo LeviTällainenko on ihminen (17.11.2019)

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
Zadie SmithKauneudesta (17.8.2019)

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
Naomi AldermanVoima (23.3.2019)

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
Saara TurunenRakkaudenhirviö (29.6.2019)

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
Nonna Wasiljeff: Tomupoika (27.12.2019)

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
Doris LessingHyvä terroristi (6.1.2019)

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
Asko Sahlberg: Siunaus (15.9.2019)

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa (21.3.2019)

17. Kirjassa on kaksoset
Nir BaramHyviä ihmisiä (23.12.2019)

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Claudie GallayOdottamaton kauneus (9.6.2019)

19. Et pidä kirjan nimestä
Agustina Bazterrica: Rotukarja (8.10.2019)

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
Ananda Devi: Näistä raunioista (27.12.2019) - Mauritius

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
Michelle Obama: Minun tarinani (25.11.2019)

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
Helena WarisJäänvartija (23.8.2019)

23. Kirjan nimessä on jokin maa

24. Sokkona hyllystä valittu kirja
Amanda Eyre Ward: Katoamistemppu (12.5.2019)

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia (14.2.2019)

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
Anni Saastamoinen: Sirkka (30.10.2019)

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
Sini HelminenMaan povessa (12.8.2019)

28. Kirjan kannessa on kuu
Vilja-Tuulia HuotarinenHeistä tuli taiteilijoita (30.3.2019)

29. Kirjassa nähdään unia
Saara TurunenSivuhenkilö (30.6.2019)

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
Teemu LuukkaNew Yorkin uhmatar. Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina (19.1.2019)

31. Kirjassa kuljetaan metrolla
Juha ItkonenMinun Amerikkani (27.1.2019)

32. Kirjan nimessä on ammatti
Laura KosonenSuomi synnytti. Kätilöiden kertomaa (3.10.2019)

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen (14.3.2019)

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
Harri NykänenRaid (1.1.2019)

36. Kirjassa ollaan yksin
Gail HoneymanEleanorille kuuluu ihan hyvää (2.1.2019)

37. Pienkustantamon julkaisu
Emmi Valve: Armo (14.5.2019)

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Luan StarovaVuohien aika (22.8.2019)

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Venla Pystynen & Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso. Ei koira muttei mieskään (28.4.2019)

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
Katharine McGeeTuhat kerrosta – Korkeuksiin (13.9.2019)

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
Colm Tóibín: Brooklyn (16.2.2019)

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
Suvi Ratinen: Matkaystävä (20.4.2019)

44. Kirja kertoo Berliinistä
Maija KauhanenEliitti (20.9.2019)

45. Kirjan nimessä on kieltosana
Jón Kalmar StefánssonKaloilla ei ole jalkoja (30.6.2019)

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
Riina Mattila: Järistyksiä (3.11.2019)

47. Kirjassa on alle 100 sivua
Jean GionoMies joka istutti puita (12.1.2019)

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
Kati KovácsKamileen labyrintti (18.1.2019)

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
Akseli HeikkiläVeteen syntyneet (28.8.2019)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


Nyt kelpaa siirtyä uuteen kirjavuoteen. Olkoon se innokas, monipuolinen ja upea meille kaikille.

Hyvää uutta vuotta!

30. joulukuuta 2019

Toinen maailmansota käynnissä, aina vain



Toinen maailmansota on teema, jota tuskin koskaan ammennetaan tyhjiin. Niin paljon uutta tietoa, muistelmia ja fiktiota siitä jatkuvasti, vuosi vuoden jälkeen julkaistaan kaikissa mahdollisissa formaateissa. Itse en historioitsijana ole koskaan ollut toisesta maailmansodasta erityisen kiinnostunut, kuten en muustakaan sotahistoriasta. Myös historianopettajana teema on tuntunut haastavalta, mutta koska joka opetusryhmässä on vähintään yksi aiheesta innostunut oppilas, jos se on usein auttanut tsemppaamaan ja miettimään, miten aihetta voisi lähestyä. Tänäkin syksynä luotin useampaan otteeseen kokemushistorialliseen näkökulmaan ja aitoihin dokumentteihin, ja hyvin tuntui uppoavan kasiluokkalaisiin.

Sotakirjallisuutta sinänsä en vierasta, en enää sen jälkeen, kun joitakin vuosia sitten järjestin Ihminen sodassa -lukuhaasteen, josta olen edelleen ihan tolkuttoman ylpeä. Ehkä joskus vielä kehittelen jonkin yhtä hyvän lukuhaasteen, jota voin lämmöllä muistella jälkikäteen - ja joka saa minut lukemaan uudella tavalla.

Ennen joulua luettavaksi sattui peräkanaa kaksi toiseen maailmansotaan liittyvää kirjaa. Primo Levin Tällainenko on ihminen on muistelmateos, jonka 24-vuotiaana Auschwitziin joutunut ja sieltä selviytynyt italialainen kirjoitti pian sodan jälkeen tarjotakseen "lähdeaineistoa ihmisen mielen rauhallista tutkimusta varten", kuten hän esipuheessaan toteaa. Tarkoituksena hänellä ei ole nostaa uusia syytöksiä, vaan kuvata elämää keskitysleirissä.

Kuvaus onkin melkoinen. Levi joutuu Auschwitziin sangen myöhään, vuonna 1944, mutta kärsimys siellä ei toki ole yhtään sen vähäisempi. Hyväkuntoisena nuorukaisena hän joutuu ruumiilliseen työhön, mutta kykenee selviytymään rasituksesta monia muita paremmin. Ravinto on olematonta, terveydenhoitoa ei käytännössä ole, hygieniasta on lähes mahdotonta huolehtia. Vankien keskinäinen solidaarisuus on vahvistava tekijä, mutta kaikki eivät ole yhtä toverillisia. Joka kenkänsä jättää, ne myös menettää, eikä ilman kenkiä ole juuri toivoa. Kuolema on ympärillä jatkuvasti, pelko ja näköalattomuus, oman ihmisyyden kyseenalaistaminen kalvavat.

Tällainenko on ihminen on teos, jonka soisi kuuluvan yleissivistyneeseen luettujen kirjojen listaan. Se ei mässäile kauhulla, vaan pikemminkin raportoi tyynesti. Se koskettaa syvällä inhimillisyydellään, aitoudellaan ja tarkkuudellaan. Samalla se on raskasta ja hidastakin luettavaa, ei totisesti mikään ahmintapala.

Nir Baram on israelilainen kirjailija, jonka romaani Hyviä ihmisiä kuvaa kahden toisessa maailmansodassa vastapuolille päätyvän ihmisen henkilökohtaista kamppailua ja selviytymistä sodan kumussa. Berliiniläinen Thomas Heiselberg on työskennellyt pitkään yhdysvaltalaiselle yritykselle, mutta kun sota alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä, yritys vetäytyy Saksasta ja Thomas saa potkut. Hän ei ole tottunut olemaan toimettomana, vaan päätyy työskentelemään natsihallinnolle ja saa komennuksen Puolaan.

Neuvostoliitossa venäjänjuutalainen Saša Veissberg huomaa elämänsä mullistuneen, kun hänen kirjailijavanhempansa lähetetään vankileirille Siperiaan ja nuoremmat kaksosveljensä "uudelleenkoulutettaviksi". Saša ei näe muuta vaihtoehtoa veljiensä suojelemiseksi kuin hylätä kaikki lapsuudenkodissa oppimansa ja haaveilemansa ja alkaa työskennellä salaiselle poliisille. Myös Sašan tie vie Puolaan, jossa tunnelma Saksan ja Neuvostoliiton välillä alkaa tihentyä solmitusta hyökkäämättömyyssopimuksesta huolimatta.

Hyviä ihmisiä on tutkielma kahdesta hyvin erilaisesta ihmisestä, joiden taustassa ei ole mitään sellaista, jonka voisi katsoa johtavan väistämättä diktatuurille työskentelyyn. Päin vastoin he tuntuvat tavallisilta kansalaisilta, jotka pyrkivät elämässään vähintään välttämään pahaa, jos nyt eivät aina voi parasta vaihtoehtoakaan valita. Baram rakentaa kokonaisuuden, jossa sodan pauhu on vahva, vaikka varsinaisia sotatapahtumia koetaan vain kourallinen. Kirja saa miettimään, mihin tavallinen ihminen, sellainen ihan hyvä tyyppi, lopulta on valmis - ja mihin päätyy, vaikkei valmis olisikaan.

Jossain vaiheessa tuntui kliseiseltä sanoa holokaustiin liittyen, ettei tämän saa antaa tapahtua enää koskaan. Valitettavasti maailman tila on sellainen, että on yhä todennäköisempää, että jotain vastaavaa tapahtuu vielä. Koko ajan vähemmistöjä vainotaan, uhataan ja tapetaan eri puolilla maailmaa. Ihmisoikeuksia poljetaan. Juutalaisvastaisuus nostaa rumaa päätään. Uskonnot ja poliittiset näkemykset ovat vastakkain hampaisiin asti aseistautuneina. Jotkut toivottavat toisiaan kuopan reunalle. Kiinassa on keskitysleirejä uiguurivähemmistölle.

Ei silti pidä luovuttaa. Ihmisyys on olemassa, inhimillisyyttä on. Tuetaan sitä kaikessa, missä voimme.


Primo Levi: Tällainenko on ihminen
Suomentaja: Tapio Hiisivaara
Gummerus 2019
196 s.
Se questo è un uomo (1947)

Arvostelukappale.


Nir Baram: Hyviä ihmisiä
Saksankielisestä käännöksestä suomentanut: Anja Meripirtti
Otava 2014
393 s.
Anashim tovim (2010)

Omasta hyllystä.


Haasteet: Levin teoksella nappaan vuoden 2019 Helmet-haasteesta kohdan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen, Baramin teoksella puolestaan kohdan 17. Kirjassa on kaksoset. Levin teoksella osallistun lisäksi Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteeseen. Baramin teos pääsee osaksi Kuukauden kieli -haastetta (alkuperäiskieli heprea) ja Kirjahyllyn aarteet -haastetta.

27. joulukuuta 2019

Välipäivien lukumaraton (päivittyvä postaus)

Kuva: Pixabay / congerdesign

Joulusta on selvitty ja jopa aurinko esittäytyi tänään sen verran, että kävin pienellä happihyppelyllä ihan mieluusti ja vapaaehtoisesti. Ulkoilu on ollut vähissä tänä syksynä, sillä pimeys, sade ja muu möhnä on ollut aika lamauttavaa.

Nyt olen joululomalla, jonka perään alkaa äitiysvapaa, hurjaa! En siis tiedä, milloin menen seuraavan kerran töihin tai minne, kun vakituista työtä ei ole. Koetan olla saamatta kylmää hikeä pintaan ihan vielä, senkin aika varmasti vielä tulee. Nyt on syytä keskittyä johonkin ihan muuhun eli loppuodotukseen ja tulevan lukutoukan maailmaantuloon valmistautumiseen.

Yksi hyvä keino päästää irti velvollisuuksista on lukumaraton! Edellisestä on jo aikaa, mutta useamman olen jo "suorittanut" blogivuosien aikana. Tällä kertaa maratonin vetäjänä toimii Lukeva peikko Saana, ja teemana onkin oikea ultrajuoksu: Välipäivien lukumaratonille on näes varattu aikaa jopa 72 tuntia. En vielä tiedä, kauanko omaa maratoniani jatkan, mutta sen näkee sitten. Sopivasti saan myös viettää aikaa nyt yksin kotona, joten lukemiselle ei ole muita kuin itse asettamiani esteitä.

Varsinaista maratonpinoa en myöskään ole koonnut, mutta oletettavasti lukemistoon tulee kuulumaan ennen kaikkea oman hyllyn lukemattomia aarteita. Päivitän etenemistä tänne blogiin ja enemmän varmaankin Twitteriin (@suketus1).

Eipä tässä muuta kuin lähtöviivalle ja menoksi. Merkitään aloitusajaksi perjantai 27.12. kello 14. Mukaan ehtii vielä, jos sinullakin sattuu olemaan sopiva hetki lukumaratonille! Lukemisiin!


***



Ensimmäinen etappi hoideltu ja kaksi tuntia kulunut. Luettavaksi päätyi mauritiuslaisen Ananda Devin romaani Näistä raunioista, joka oli kyllä karua luettavaa. Köyhien slumminuorten elämää ilman valonpilkahduksia, vailla mahdollisuuksia johonkin muuhun. Elämän täyttävät rikollisjengit, perheväkivalta, köyhyys, nujertavat valta-asemat. Devi kirjoittaa karusti mutta kauniisti.

Seuraavaksi taidan lukea lisää alkuperältään ranskankielistä kirjallisuutta. Irène Némirovskyn kirjoja on nimittäin kertynyt hyllyyni jokunen sen jälkeen, kun luin hänen loistavan teoksensa Ranskalainen sarja. Katsotaan, miten Némirovsky uppoaa pitkän tauon jälkeen.

Maratonia kulunut: 2 tuntia
Luettuna: 1 kirja / 146 sivua




Toinen lukemani kirja oli tunnelmaltaan ja tyyliltään täydellinen vastakohta ensimmäiselle. Irène Némirovskyn Tanssiaiset on pienoisromaani (tai novelli, 77 sivua), jonka ytimessä on pariisilainen nousukasperhe, joka järjestää tanssiaiset uidakseen paremmin kaupungin seurapiireihin. Rouva Kampf on kääntänyt selkänsä menneelle ja haluaa tulenpalavasti sijata paikkansa oikeiden ihmisten seurassa. 14-vuotiasta tytärtään Antoinettea hän ei oikein osaa kohdata eikä kohdella, Antoinette kokee olevansa jo valmis aikuisuuteen, äiti ei sitä puolestaan näe. Tanssiaisten järjestämisestä kehkeytyykin melkoinen operaatio.

Veikeä, ironinen tyyli ihastuttaa, henkilöhahmojen kärjekkyys pitää poljennon yllä. Mainio tarina, jossa ihmisluonto näyttää jälleen todellisen puolensa.

Seuraavaksi sitten jotain muuta, tutkaillaan hyllyä...

Maratonia kulunut: 4 tuntia
Luettuna: 2 kirjaa / 223 sivua




Kolmas luettu kirja oli Michael Cunninghamin kertomuskokoelma Villijoutsenet (150 sivua), jossa Cunningham versioi erilaisia klassisia satuja moderniin ja paikoin julmaankin tyyliin. Sadut eivät pääty aina onnellisesti eikä opetus ole aina niin selkeä. Ihmisyyden eri puolet pilkottavat, useimmiten hyvinkin karkeina. Kaikki eivät todellakaan elä elämäänsä onnellisena loppuun asti, mutta jotkut kuitenkin.

Päivä on sujunut mukavasti ja rauhallisesti lukemiseen keskittyen ja välillä vähän somettaen. Saunassakin kävin, mutta siellä en sentään lukenut mitään. Hauskaa huomata, että kun on varannut lukumaratonille aikaa enemmän kuin "tavallisen" 24 tuntia, ei tunnu olevan niin kiire käyttää joka hetkeä lukemiseen. Ehtii vähän ajatellakin ja muutenkin hengähtää.

Nyt kun keksisin, mitä haluan seuraavaksi lukea. Omassa hyllyssä valinnanvaraa onneksi riittää. Nukkumaan ei ole kiire.

Maratonia kulunut: 7 tuntia 30 minuuttia
Luettuna: 3 kirjaa / 373 sivua




Uusi päivä, uudet lukemiset!

Nappasin illalla luettavakseni Anne Leinosen romaanin Ilottomien ihmisten kylä (WSOY 2014, 316 sivua), joka on nuorten aikuisten spefiä ja oikein oivallista sellaista. Aalo elää kyläyhteisössä, jossa ilonpito ja nauraminen ovat kauhistus - niiden uskotaan olevan jopa kuolemaksi. Elämä on työteliästä ja yksinkertaista, perinteiden peittämää. Uudistukset ja kehitys ovat uhka, eikä sellaisiin lähdetä. Kaikki on hyvin juuri näin, kun mitään ei muuteta.

Kun Aalo löytää kotinsa ullakolta kirjan, jossa kuvataan erilaisia leikkejä ja pelejä, häntä alkaa epäilyttää, onko elämä tosiaan niin ehdotonta kuin hän on aina uskonut. Ja sitten kun hän kohtaa muukalaisena hiipivän Harton, tilanne vasta kehkeytyykin tuttua tutisuttavaksi.

Kiehtova romaani kyseenalaistamisesta, eristäytyneisyydestä, yhteisön voimasta ja uteliaisuudesta. Hienot spefielementit rikastavat tarinaa luontevasti, henkilöt ovat monipuolisia ja heidän tekemänsä ratkaisut inhimillisiä. Loppukäänteisiin olisin kaivannut vielä lisää jännitystä, mutta nytkin tarina on eheä.

Tämän kirjan kanssa sujui siis eilisilta ja tänään aamupäivä oikein rattoisasti. Nyt onkin hyvä aika hetkeksi tuulettaa päätä ja lukufiilistä ja lähteä ulos pienelle happihyppelylle, niin houkutteleva aurinko tuolla näemmä paistaa.

Palataan linjoille myöhemmin, kun toinen maratonvuorokausi on jo päässyt hyvään vauhtiin.

Maratonia kulunut: 23 tuntia
Luettuna: 4 kirjaa / 689 sivua




Aurinko on jo laskenut aikoja sitten, mutta ulkoilu teki hyvää. Kotiin palattuani valitsin seuraavaksi kirjaksi chileläisen Alejandro Zambran romaanin Kotiinpaluun tapoja (Fabriikki Kustannus 2017, 155 sivua). Sen päähenkilö ja kertoja on kirjailija, joka tekee tiliä elämänsä ja kirjoittamisensa kanssa ja pureutuu menneisiin kipukohtiin: maanjäristyksiin, Chilen diktatuuriin, menetettyihin ihmissuhteisiin.

Olisi mukavaa sanoa, että pidin tästä surumielisestä kirjasta, mutta totta puhuen se jäi kyllä sangen yhdentekeväksi ja mitäänsanomattomaksi lukukokemukseksi. (Mies)kirjailijoiden kipuilut kirjoittamisensa kanssa eivät suoranaisesti sykäytä, eikä Kotiinpaluun tapoja tarjonnut mitään erityisen kiehtovaa näkökulmaa Chileenkään. Harmi, mutta tulipa luettua.

Seuraavaksi ehkä jotain hilpeämpää. Tai mitä nyt hyllystä löydänkään.

Maratonia kulunut: 27 tuntia 30 minuuttia
Luettuna: 5 kirjaa / 844 sivua




Maratonin loppupuolisko ei sujunut hilpeässä tunnelmassa, vaan erittäin vahvan ja monisyisen tarinan parissa. Aloitin illalla Venla Hiidensalon Karhunpesää (Otava 2014, 480 sivua) ja sehän totisesti vei mukanaan. Sain kirjan luettua tänään kuuden aikaan, ja siihen tuntuu hyvältä lopettaa tämä maraton 52 tunnin jälkeen. Melkoinen rutistus, etten sanoisi.

Karhunpesästä kirjoitan tarkemmin vielä lisää, mutta tässä vaiheessa laitan maratonin ja tämän postauksen pakettiin. Luin siis 52 tunnin lukumaratonin aikana kuusi kirjaa ja 1324 sivua.

Huonomminkin olen joskus pitkää viikonloppua viettänyt!

Kiitos ja kuittaus, täältä tähän.

7. joulukuuta 2019

Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat



Ihastuin Doris Lessingiin luettuani hänen esikoisteoksensa Ruoho laulaa. Ihastus jatkui Viidennessä lapsessa. Sen jälkeen olen keräillyt vähitellen Lessingin teoksia hyllyyni, niin myös Eloonjääneen muistelmat tarttui mukaan muistaakseni kirjamessuilta jokunen vuosi sitten. Vaikka ensikosketukseni Lessingiin oli huumaava, en kuitenkaan ole suin päin rynnännyt lukemaan muuta tuotantoa. Itse asiassa Lessingin lukeminen on vähän haastavaa, sillä hänen teoksensa eivät ole mitään mukaansa imaisevia hotkaisupaloja, vaan haastavia ja joskus tökkiviäkin.

Eloonjääneen muistelmat on romaani, jossa nimettömäksi ja selittämättömäksi jäävä katastrofi on kohdannut maailmaa ja ainakin Isoa-Britanniaa. Kirjan kertoja on vanhempi, yksin elävä nainen, jonka suojiin päätyy nuori tyttö Emily. Kaupunki on jo osin tyhjentynyt ihmisten lähtiessä pois: ympäristö on käynyt turvattomaksi ja yhteiskunnalliset rakenteet murenevat yksi toisensa perään. Millään viranomaistaholla tai yksittäisellä henkilöllä ei ole yksiselitteistä valtaa tai kykyä tilanteen kokonaishallintaan.

Kertojan havaintojen kautta kuva tilanteesta rakentuu yhä laajemmaksi. Katujen turvattomuus kasvaa, kun järjestäytyneet lapsi- ja nuorisojengit alkavat ottaa niitä hallintaansa. Nuoret eivät kunnioita ketään, sillä kaikkien on huolehdittava vain itsestään. Emilykin seilaa kertojan kotihuoneiston ja erään nuorisojengin haltuunsa ottaman talon väliä. Taloon muodostuu eräänlainen kommuuni, jota johtaa nuorukainen, Gerald, jonka kanssa Emily kokee ensirakkautensa. Sikäli kuin kaaosta kohti valuvassa maailmassa rakkaus on enää minkään arvoista.

Samalla kun todellisuus käy yhä raskaammaksi, kertojalla on kyky nähdä menneeseen ja "seinän taakse". Hän pääsee tarkkailemaan Emilyn lapsuutta ja toivoakseen myös tulevaisuutta. Sellainen kuitenkin aina on, joka tapauksessa, synkimpinäkin hetkinä.

Eloonjääneen muistelmat on kiehtova romaani, vaikken voi väittää ymmärtäneeni sitä täysin. Dystooppinen maailma on suosikkimiljöitäni kirjallisuudessa, niin nytkin. Tilanteen selittämättömyys vain lisää oman lukuelämyksen monimuotoisuutta, kun saa itse tehdä tulkintoja ja oletuksia. Keskeisenä teemana romaanissa on naiseus ja naiseksi kasvaminen: Emilyn nopean kehityksen kautta välittyy vahva kertomus siitä, miten naisena oleminen ja naisen paikka määrittyvät tilanteessa kuin tilanteessa. Katstrofinkin partaalla nainen, nuorikin, joutuu aivan toisenlaisten määritelmien ja valintojen eteen kuin mies. Emilyn miellyttämisenhalu yhdistettynä kapinointiin ja rimpuiluun ilahduttaa terävänä kuvauksena ja samalla myös surettaa. Eikö koskaan, koskaan pääse eroon naisiin kohdistuvista paineista ja odotuksista?

Lessing tuntuu edelleen arvoitukselliselta ja kiehtovalta. Hänen romaaninsa eivät ole mitenkään miellyttäviä, mutta se vain lisää kiinnostusta lukea niitä ja koettaa ymmärtää, mitä hän tekstillään kertoo.

Sattumalta hyllyssäni olevan kappaleen välistä löytyi Iris Tenhusen kirjoittama kritiikki teoksesta maaliskuulta 1988. Miten kiehtovaa, että kirjan edellinen omistaja on nähnyt sen vaivan, että on kopionut kritiikin ja tehnyt siihen omia merkintöjään ja säilyttänyt sitten kirjan välissä. Mitä hän lienee ajatellut lukemastaan? Se jää arvoitukseksi, mutta ilahduttaa minua suuresti. Millaisia tarinoita maailma onkaan täynnä, arkisista katastrofeihin.


Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat
Suomentaja: Kyllikki Villa
Otava 1988
218 s.
The Memoirs of a Survivor (1974)

Toisaalla: Luetut, lukemattomat, Koko lailla kirjallisesti, Illuusioita, Hyönteisdokumentti, Päivi Kosonen / Kiiltomato

Haasteet: Joka päivä on naistenpäivä, Kirjahyllyn aarteet

1. joulukuuta 2019

Suvi Vaarla: Westend



Luin Suvi Vaarlan romaanin Westend jo lokakuussa. Suorastaan ahmin, jos totta puhutaan. Se kiskaisi mukaansa heti alkusivuilta eikä kai ole vieläkään päästänyt lopullisesti irti. Yksi tämän vuoden mieleenpainuvimpia lukuelämyksiä, vahva tarina, joka ei jätä kylmäksi laman kokenutta.

Elinan perhe elää 1980-luvun nousukautta niin kuin menestyksen harjalle vaatimattomuudesta päässeet vain voivat. Elina on koululainen, hänen äitinsä kielenkääntäjä ja isä rakennusalan yrittäjä. Rakennushankkeille ei tunnu olevan minkäänlaista kattoa tai ylärajaa: tilauksia tulee, rahaa tulee, menestystä tulee. Perhe muuttaa vaatimattomista oloista Espoon Westendiin, sinne, missä muutkin menestyjät asuvat upouusissa taloissaan.

1990-luku, Neuvostoliiton romahdus ja Suomen valtaava lama muuttavat kaiken. Elinan isän yritys ajautuu konkurssiin, unelma ja elämän perustukset saavat korjaamattoman kolhun. On muutettava vuokra-asuntoon, kestettävä julkinen nöyryytys, laskettava rahoja, vevytettävä penniä. Elina menettää turvallisuuden tunteen, tärkeän ystävyyssuhteen, uskon tulevaan.

Kaikkea tätä Elina tarkastelee ja muistelee myöhemmin, ensin Kauppakorkeakoulun opiskelijana, sitten 2000-luvun työelämässä. Elina ei aio koskaan enää olla epävarma, ei koskaan enää antaa minkään horjuttaa turvaa. Hän pelaa varman päälle, tekee töitä niin paljon kuin jaksaa ja hieman enemmänkin, säästää ja puskuroi.

Onnellisuudesta hän ei oikein osaa sanoa. Kun ei voi koskaan tietää, milloin kaiken taas menettää.

Westend kolisi ja kirveli. Olen hieman nuorempi kuin Elina, enkä itse tietenkään ymmärtänyt lamaa sitä eläessäni. Toki näin sen arjessa: kouluvälineet olivat niukat, mitään ylimääräistä ei saanut. Lamasta puhuttiin paljon, koulussakin, sanana se tuli tutuksi, tuntui pelottavalta. Omassa perheessäni lama näkyi ja tuntui, kun isäni tietokonealan yritys meni konkurssiin ja jouduimme muuttamaan omakotitalosta kerrostaloon. Myös isäni tapaturmainen kuolema osuu lama-aikaan, ja antaa omille lamakokemuksilleni suurimman varjonsa.

Ihastuin Vaarlan kerrontaan. Se on syvää ja vahvaa, koskettavaa muttei tunteilevaa. Ajankuvaan uppoaa, romaanin henkilöiden nahkoihin on helppo sujahtaa. Westend vie mukanaan maailmaan, jonka moni haluaisi unohtaa, ja joka oli monelle se viimeinen. Toisaalta se on aikakausi ja ilmiö, josta jotkut selvisivät ilman pienintäkään kolhua tai henkilökohtaista kokemusta. Mikä tragedia 1990-luvun lama Suomessa olikaan, miten se satutti ja vahingoitti, peruuttamattomastikin, vaikka onneksi oli niitäkin, jotka selvisivät ja rakensivat taas uutta.

Lama on aihe, josta riittää vielä paljon kerrottavaa. Kiitos Suvi Vaarla, että avasit oven.


Suvi Vaarla: Westend
WSOY 2019
334 s.

Arvostelukappale.

Toisaalla: Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön!, Ja kaikkea muuta, Kirjaluotsi, Kirjojen kuisketta