Samuel Davidkinin vetävän trillerisarjan kolmas osa Rautakupoli vie helsinkiläispoliisit Leo Askon ja Daniel Janovskyn yhä syvemmälle kansainvälisen asekaupan, vakoilun ja salaisuuksien sekaan. Samalla, kun puoli maailmaa tuntuu olevan Hernesaaren epämääräisissä oloissa kadonneen aseen perässä ja joku tai jotkut haluavat hiljentää siitä liikaa tietävän Leo Askon, Daniel Janovsky on puolestaan entistäkin uppoutuneempi vuosisataisen juutalaiseen kulttuuriin liittyvän arvoituksen, Kruunun, salaisuuksiin.
Aiemmat osat Esikoisten lunastus ja Sodomasta pohjoiseen ovat keittäneet Askon ja Janovskyn jo monessa liemessä Kuolluttamerta myöten. Mutta jos he luulivat voivansa jo hengähtää, väärässä olivat. Yhä selvemmäksi käy, että edellisessä osassa eskaloituneen, kansainvälisellä asteikolla vahvasti varoitusvaloja vilkuttavan asekauppavyyhdin lonkerot yltävät syvälle myös kotimaan kamaralla.
Luvassa on vauhdikkaita ja vaarallisia käänteitä niin Helsingin kaduilla, lontoolaisissa pubeissa ja museoissa (!) kuin Lapin erämaassa. Moderni tiedusteluteknologia solahtaa osaksi tapahtumien kulkua vaivattomasti, ja kulissien takaiset valtavat kuviot voi nykyisessä epävarmassa maailmanpoliittisessa tilanteessa jopa uskoa mahdollisiksi – joskin pelolla. Myös historian hämäristä paljastuu yhä mielikuvituksellisimpia salaisuuksia, joiden ratkaiseminen voi muuttaa monia tulkintoja ja uskomuksia pysyvästi.
Lukijana nautin useista, nopeasti vaihtuvista näkökulmista. Asko ja Janovsky saavat selkeämmin omia piirteitä ja ominaisuuksia verrattuna aiempiin osiin, joissa minun on paikoin ollut hankalaa erottaa heidät toisistaan. Askon sinnikkyyttä ja sisua voi vain ihailla: tätä miestä ei tunnu pysäyttävän venäläisten drone, ammattimaisesti tähdätty luoti, ihmisen purema eikä edes Pohjois-Korea. Silti hän on inhimillinen, haavoittuva ja typeryyksiinkin sortuva. Suorastaan hieno hahmo, josta uskallan sanoa pitäväni lopulta enemmän kuin rauhallisemmasta Janovskysta, joka puolestaan on niin syvällä juutalaisen perinteen kiemuroissa, ettei tunnu sieltä aina kuivin jaloin selviävän – vaikka melkoinen koodinratkoja ja Rembrandtin ja Tooran tulkitsija onkin.
Davidkinin kerronta on saanut syvempiä sävyjä. Teksti pohtii, kiertelee ja kyseenalaistaa – paikoin huomattavasti enemmän kuin toimintakeskeiseltä trilleriltä voisi odottaa. Kuin huomaamatta tulee lukeneeksi ajatuksia menetyksestä ja elämään jääneistä aukoista, oman kulttuurin arvosta ja painosta, valintojen punnitsemisesta. Ja samalla saa olla tyytyväisenä vauhdikkaan juonen pyöritettävänä hengästyttävissä käänteissä ihmismielen perukoilta hyytäviin hengenvaaroihin.
Samuel Davidkin: Rautakupoli
Johnny Kniga 2019
365 s.
Arvostelukappale.
Haasteet: Helmet-haasteen kohta 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!