Homma hanskassa!

Talviloma, se on täällä! Woohoo!

Kuluneella viikolla pidin kolme harjoitustuntia lukiolaisille ja viihdyin erinomaisen hyvin. Tunsin itseni ihan oikeaksi opettajaksi jatkaessani kasuaalisti edellisen tunnin aiheesta eteenpäin. Niin kuin opettajat tekee. Olen tosin vähäsen kyllästynyt Suomen uudemman historian aiheisiin, sillä olen koko harjoitteluni aikana pitänyt vain yhden historiantunnin jostain muusta aiheesta (islamin historiasta). Mutta eipä sen niin väliä. Paitsi että ideat ja ilotulitukset alkavat olla hieman laimeampaa sorttia.

Talviloma tuli tosiaan oikein oivalliseen saumaan. Eilen kestitsin ihania lukupiiritytsyjä, joimme vähän sidukkaa ja katsoimme Putousta ja Emma-gaalaa. Ja puhuimme jopa lukemastamme kirjasta, joka oli Kreetta Onkelin Beige - eroottinen kesä Helsingissä. Valitsimme kirjan ihan randomisti, halusimme lukea jotain kepeää ja eroottissävytteistä. No, Beige ei ollut kumpaakaan näistä. Sen sijaan se oli ahdistava kuvaus ahdistuneen nuoren naisen pakkomielteisen maailman romahtamisesta sisäänpäin. Yksikään henkilö ei ollut miellyttävä, eikä eroottisten kuvitelmien tunnelma ollut mitään muuta kuin ahdistunutta. Ihan jännä kirja kuitenkin, pienoisromaani siis. Täytyy varmaan etsiä sitä kepeää erotiikkaa ennemmin ihan perinteisistä lääkäriromaaneista.

Kohta hyppään junaan ja suuntaan Turkuun. Lähdemme sieltä hissan auskujen kanssa 23 tunnin risteilylle. Sisäsiisti ja kiltti reissu tulossa. Kyllä.

Niin, ja sain muuten töitä. Vakituisen työsuhteen omalta alalta. Osa-aikaisen ja sisällöltään juuri sopivan. Mahdollisuus kehittyä ja tehdä sitä, mihin rahkeet riittävät. Museonjohtajan mukaan olin heidän suosikkinsa haastatteluissa. Hämmennyin. Homma alkanee heti 7.3. eli loman jälkeen. Jos selviydyn kotiin Edinburghista, jonne lähden tiistaina.

Jännää, kaikki. Nyt on hyvä putki päällä, menestystä tulee useammasta rööristä.

Tuntuu kivalta. Asiat ovat kunnossa. Minäkin olen.

Vihaan talvea.

Ei tässä muuta.

Tätähän tämä

Päivät kuluvat edelleen vauhdilla. Tekemistä riittää, sekä mieluisaa että vähemmän mukavaa. Huomenna on ensimmäinen arkipäivälle osuva vapaapäivä täällä Helsingissä, ja aion käyttää sen hyvin. Menen salille, shoppailemaan ja teen muutakin tavallista ja normaalia. Josta ei yleensä tarvinne erikseen kertoa blogissa tai muuallakaan. Mutta kerronpa nyt kuitenkin.

Tampereella käyminen on vaaraksi terveydelleni ja vyötärönympärykselle. Olen nimittäin tullut juoneeksi siellä aika paljon olutta. Oluthan on tietenkin hyvää ja seura, jossa sitä olen juonut sitäkin parempaa, mutta nämä määrät alkavat kolkutella terveysfasistien määrittelemiä ongelmarajoja melko pian.

Tavallaan on ihan mieltäpuhdistavaa, kun ei ole aikaa pohdiskella sen kummemmin juuri mitään. Sen verran on tässä kuitenkin auottava päätä, etten voi käsittää, mikä rumba on kehkeytynyt siitä, että suomalainen sotilas kuoli Afganistanissa. Siis sotilas kuoli sodassa. Lööppiainesta, ilman muuta. Aihe jeesusteluun, totta kai. Huoh. Aina ei jaksa ymmärtää.

Äh, aivot eivät toimi. Jatketaan myöhemmin.

Onnea uuteen kotiin

Helmikuuta on kulunut jo tovi ja minä olen nykyisin helsinkiläinen.

Muutto sujui oikein mallikkaasti, avuliaat perheenjäsenet ja ystävät hoitivat hommat humps hei vaan. Tosin äitini hinkutti jo siivoamiani kämpän nurkkia viimeistä päivää, eikä meinannut millään uskoa, että olin jo kertaalleen pessyt hammasharjalla hellan nappulat. Tiedetään, en tosiaankaan ole mikään marttakerhon kunniajäsen, mutta oli ne nyt jo ihan puhtaat hei. Muutto ei sinänsä tosiaan ehtinyt aiheuttaa stressiä paitsi siis etukäteen, ja ensimmäisen kerran tiuskimme V:n kanssa toisillemme vasta uuden kodin eteisessä. Nyt se valtava muuttokuorma on purettu, edellisten asukkaiden jäljet siivottu ja taulut ripustettu. Täällä näyttää ja tuntuu kodilta. Meidän kodilta.

Totuttautumista toki on vaadittu. Itse olen reissannut kuluneet 1,5 viikkoa Helsingin ja Tampereen väliä laittoman paljon, ja vasta äsken palasin taas kolmen päivän reissulta. Mutta näin se nyt vaan on. Ei tätä loputtomiin jatku. Viikko viikolta matkanteko vähenee, kun saan pidettyä puuttuvia harkkatunteja ja osallistuttua muihin menoihin. Varsinainen yhdessäasuminen on siis vasta alkutekijöissään. Hyvältä kuitenkin näyttää, uskallan todeta.

Helsinki on ihana ja Katajanokka etenkin. Melkein takaovelta lähtee viiden minuutin välein ratikka, lähikauppa on joka päivä yhteentoista auki, merituuli kutittelee mukavasti ja ikkunasta näkyy jäänmurtajia ja merta. Vielä kun olisi aikaa ottaa kaupunki haltuun kävellenkin, voisin alkaa väittää todella asuvani täällä. Olevani helsinkiläinen.

Avovaimon identiteetti on edelleen hukassa, ja posti olikin näköjään tuonut opintotukitoimiston utelukirjeen nykyisistä asuinoloista. Täytynee panna paperit postiin mahdollisimman pian. Jotenkin vain asiat taas ovat roikkuneet, sillä kalenterin uhkaava täyttyminen on pitänyt mielen yliviritettynä ja aistit kykeneväisinä tiedostamaan vain yhden päivän kerrallaan.

Tähän kaikkeen soppaan lisättäköön, että menen ensi viikolla työhaastatteluun, ja jos onnistun vakuuttamaan riittävän hyvin, alkaa sellainen kalenterin raivaus, ettei tosikaan. Mutta jos näin kävisi, se olisi hyvä asia. Täytynee treenata itsensä huippuvireeseen.

Kotihommat kutsuvat. Kahden J:n patjalla vietetyn yön ja hurvitteluhengessä kulutettujen iltojen jälkeen todellisuus odottaa ja tiskit samoin.