Luin Suvi Vaarlan romaanin Westend jo lokakuussa. Suorastaan ahmin, jos totta puhutaan. Se kiskaisi mukaansa heti alkusivuilta eikä kai ole vieläkään päästänyt lopullisesti irti. Yksi tämän vuoden mieleenpainuvimpia lukuelämyksiä, vahva tarina, joka ei jätä kylmäksi laman kokenutta.
Elinan perhe elää 1980-luvun nousukautta niin kuin menestyksen harjalle vaatimattomuudesta päässeet vain voivat. Elina on koululainen, hänen äitinsä kielenkääntäjä ja isä rakennusalan yrittäjä. Rakennushankkeille ei tunnu olevan minkäänlaista kattoa tai ylärajaa: tilauksia tulee, rahaa tulee, menestystä tulee. Perhe muuttaa vaatimattomista oloista Espoon Westendiin, sinne, missä muutkin menestyjät asuvat upouusissa taloissaan.
1990-luku, Neuvostoliiton romahdus ja Suomen valtaava lama muuttavat kaiken. Elinan isän yritys ajautuu konkurssiin, unelma ja elämän perustukset saavat korjaamattoman kolhun. On muutettava vuokra-asuntoon, kestettävä julkinen nöyryytys, laskettava rahoja, vevytettävä penniä. Elina menettää turvallisuuden tunteen, tärkeän ystävyyssuhteen, uskon tulevaan.
Kaikkea tätä Elina tarkastelee ja muistelee myöhemmin, ensin Kauppakorkeakoulun opiskelijana, sitten 2000-luvun työelämässä. Elina ei aio koskaan enää olla epävarma, ei koskaan enää antaa minkään horjuttaa turvaa. Hän pelaa varman päälle, tekee töitä niin paljon kuin jaksaa ja hieman enemmänkin, säästää ja puskuroi.
Onnellisuudesta hän ei oikein osaa sanoa. Kun ei voi koskaan tietää, milloin kaiken taas menettää.
Westend kolisi ja kirveli. Olen hieman nuorempi kuin Elina, enkä itse tietenkään ymmärtänyt lamaa sitä eläessäni. Toki näin sen arjessa: kouluvälineet olivat niukat, mitään ylimääräistä ei saanut. Lamasta puhuttiin paljon, koulussakin, sanana se tuli tutuksi, tuntui pelottavalta. Omassa perheessäni lama näkyi ja tuntui, kun isäni tietokonealan yritys meni konkurssiin ja jouduimme muuttamaan omakotitalosta kerrostaloon. Myös isäni tapaturmainen kuolema osuu lama-aikaan, ja antaa omille lamakokemuksilleni suurimman varjonsa.
Ihastuin Vaarlan kerrontaan. Se on syvää ja vahvaa, koskettavaa muttei tunteilevaa. Ajankuvaan uppoaa, romaanin henkilöiden nahkoihin on helppo sujahtaa. Westend vie mukanaan maailmaan, jonka moni haluaisi unohtaa, ja joka oli monelle se viimeinen. Toisaalta se on aikakausi ja ilmiö, josta jotkut selvisivät ilman pienintäkään kolhua tai henkilökohtaista kokemusta. Mikä tragedia 1990-luvun lama Suomessa olikaan, miten se satutti ja vahingoitti, peruuttamattomastikin, vaikka onneksi oli niitäkin, jotka selvisivät ja rakensivat taas uutta.
Lama on aihe, josta riittää vielä paljon kerrottavaa. Kiitos Suvi Vaarla, että avasit oven.
Suvi Vaarla: Westend
WSOY 2019
334 s.
Arvostelukappale.
Toisaalla: Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön!, Ja kaikkea muuta, Kirjaluotsi, Kirjojen kuisketta
Sen jälkeen kun pudottauduin kirjastotyöstä pois, olen tipahtanut myös kirjallisuuskärryiltä. Tämähän vaikuttaa todella mielenkiintoiselta teokselta! Olen syntynyt -88, eli olin kyllä laman lapsi, mutten vielä kuitenkaan niin iso, että olisin hirveästi tajunnut mistään mitään. Äitikin oli ministeriöllä töissä, joten siinä mielessä meillä oltiin aika onnekkaita, luulen. Mielenkiintoinen aihe, josta alkaa varmasti nyt olla jo sen verran aikaa, että siitä voi pikkuhiljaa alkaa puhua ja kirjoittaa enemmänkin.
VastaaPoistaOsaanottoni isäsi menetyksen vuoksi. <3
Minä pidin tästä jotenkin ihan todella paljon. Elina herätti sympatian, hän ei tuntunut koskaan toipuvan lapsuudenkokemuksistaan. Minäkään en tätä kirjaa olisi ehkä huomannut, ellen olisi ollut kirjatapahtumassa, jossa Vaarlaa haastateltiin. Toivon tämän päätyvän moniin käsiin!
PoistaKiitos, Notko. <3
Kiitos hienosta postauksesta ja omien muistojen jakamisesta. Kirjat ovat siksikin mahtavia, että ne tukevat omaa menneisyyttä hyvässä ja pahassa.
VastaaPoistaLama-aika kosketti kovasti työelämää ja ystäviä. Työkaverit ja ystävät olivat taanneet sukulaisten lainoja, ja joutuivat maksumiehiksi. Pankit kieroilivat, hallitus kieroili, syyttömät joutuivat kärsimään. Tuo aika nosti ison vihan Suomeen ja perheiden ja sukujen sisälle.
Sano muuta, omat kokemukset linkittyvät tarinoihin ja heräävät eloon, se on yksi kirjallisuuden hienoista puolista!
PoistaLaman kokemuksista ei ole täysin vieläkään selvitty, enkä ihmettele. Niin paljon inhimillisiä tragedioita siihen liittyy, ja juuri mainitsemiasi solmuja ja syitä vihanpitoon.
Kirjan aihe on koettu ja eletty todeksi.
VastaaPoistaLama- aika vei työn, sitä seurasi pitkä työttömyys.
Se heitti pitkän varjon. Lama ei ole mikään kausiflussa, pikkukivistys.
Se on talouden maanjäristys joka jättää jälkeensä savuavat rauniot.
Hienosti määritelty, näin se tosiaan on. Suomalaisen työelämän rakenne ja pitkäaikaistyöttömyys ilmiönä jatkuu vieläkin, lähes 30 vuotta myöhemmin, laman jättämässä varjossa. Se on kylmäävää.
PoistaAsiallinen postaus ja kunnioitettava kertomus.
VastaaPoistaTeos on mainio päänavaus lapsen näkökulmasta tuohon aikaan, joka on vaiettu kuoliaaksi, vaikka sen seurauksia yhä niitämme mm. niiden n. 60.000 syrjäytyneen nuoren tiimoilta. Syrjaytymisenhän on todettu olevan periytyvää. Tuolloin myös tapahtui keskiluokan kaventuessa eräänlainen kansamme kahtiajakautuminen. Yrittäjäkuntaa ei niitetty viikatteella, vaan leikkuupuimurilla. Olin itse myrskyn silmässä, joten...
Yhden ainokaisen tutkimuksentapaisen teoksen olen aiheesta lukenut.
Kipeä ja monitahoisesti päättäjille, pankeille jne. häpeää aiheuttava aihe, - ei kuitenkaan yrittäjäkunnalle!
Keskiluokan kaventuminen on tosiaan merkittävä asia, joka näkyy edelleen Suomessa monella tavalla. Ja se jatkuva epävarmuus, pelko ja varautuminen, puhumattakaan niistä, jotka eivät selvinneet ollenkaan. Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu jossain määrin vahvasti häpeä ja sen pelko, eikä moni ole päässyt lamasta senkään vuoksi koskaan yli, vaikka mitään syytä omalle häpeälle ei olisikaan. Tuntemukset ovat tietysti aina aidot.
PoistaSuketus, tämä kirja on lukuvuoteni kuumaa laavaa. Onneksi sain ennakkokappaleen Merille, jolta se menee hänen parhaalle ystävlleen. Kumpikaan ei tajunnut lamasta mitään. Se kosketti meitä sekä kaikkia ystäviämme, jotka olivat yksityisellä töissä tai yrittäjiä. Yhtään kunnalla tai kaupungilla ollut ystäväämme ei ollut työttömänä. Mutta me selvisimme!!!Kaikki eivät. Vaarlan kirja on loistavasti kirjoitettu ja sen aihe on tärkeä. Siinä on kaikki elementit vuoden kuumaan sarjaan eli olen kanssasi samaa mieltä!
VastaaPoista♥♥
Lama näkyi ja kuului, osui ja upposi. Moni tosiaan selviytyi ilman henkilökohtaisia kolhuja, mutta niin moni sitten puolestaan ei. Onneksi kolhuja saaneistakin moni kuitenkin nousi uudelleen jaloilleen, vaikka se on vaatinut paljon. Ehdottomasti vuoden huippuja minullekin!
PoistaPS. Siis sidottu jäi meille: Luemme R:n kanssa molemmat tämän uudelleen.
VastaaPoistaTämä kirja kiinnostaa aikalaiskuvauksena. Kuten omakin elämäntarinasi kertoo, lamavuosiin mahtuu niin monenlaista kertomusta ja tarinaa. Toisilla ajanjakso järisytti koko elämää, toisilla se näkyi paljon vähemmin. Lamavuodet jäivät huvin mieleen, vaikka omaan elämään sillä ei juuri ollut vaikutusta muuten kuin koulutarvikkeiden niukkuuden muodossa. Tämä pitää ehdottomasti lukea pian!
VastaaPoistaSuosittelen ehdottomasti, Amma! Tässä ajankuva on tosiaan vahva ja koska lama on niin merkittävä tekijä Suomen historiassa, Vaarla on tehnyt loistavaa työtä sen kääntämisessä kaunokirjallisuuden kielelle. Näkisin erittäin mielelläni tästä vaikka lyhyen tv-sarjan, niin elävä ja koskettava tarina on.
PoistaOn mielenkiintoista, miten tämä kirja kolahtaa eri ihmisiin eri tavalla - tai sitten ei kolahda. Ehkä omat lama-ajan kokemukset nimenomaan tuovat kirjan lähelle.
VastaaPoistaMinä kuulun niihin, jotka jotenkin vain liitelivät lama-ajan läpi ilman sen kummempia kolhuja, omassa kuplassa touhuten. Tiedostan toki, että lama vaikutti moniin ja myös tuttujeni kohdalla oli monenlaista tarinaa. Siksikin on hyvä, että ajasta kirjoitetaan, mutta minulle tämä valitettavasti jäi vähän etäiseksi lukukokemukseksi.
Niinpä, tämä aihe on selvästi niitä, joiden käsittelyssä henkilökohtaisilla kokemuksilla on suuri merkitys. Jään kiinnostuneena odottamaan, mitä Vaarla seuraavaksi käsittelee. Tarinankerronnan taito hänellä kyllä on vahvana.
PoistaVaikuttaa kiinnostavalta kirjalta, pelkkä kirjan nimi kertoo Espoonsa tuntevalle paljon! Tämä minun on aivan pakko lukea ja nimenomaan siis kiinnostaa tuo aikakausi. Olenkohan tullut vanhaksi, kun kasari- ja ysärikirjat kiinnostavat. Tiedostan tarpeeni saada nostalgista luettavaa ja juuri aika ennen kännyköitä ja nettiä kiinnostaa.
VastaaPoistaMinä kuulunen niihin perheisiin, joita lama ei juuri koskettanut, mutta muunlaisten demonien kanssa sai kyllä painiskella. Minäkin kyllä muistan, että lamasta puhuttiin paljon, mutta en ymmärtänyt siitä juuri mitään.
Kirjan nimi minunkin huomioni kiinnitti, ja kun sitten olin eräässä kirjatapahtumassa, jossa Vaarlaa haastateltiin, tämä meni ehdottomasti luettavien pinoon ja ahmaisinkin kirjan todella vauhdikkaasti. Itse haluaisin lukea paljon lisää ysärikirjoja, kaipa täälläkin alkaa jokin nostalgiankaipuu vallata, kun haluaisi omia lapsuus- ja nuoruusaikojaan "elää uudelleen" kaunokirjallisuuden kautta vahvoina ajankuvina.
PoistaLama tuntui vain olevan, se oli jotenkin kaikkialla jonkinlaisena mörkönä, jota lapsen silmin oli mahdotonta ymmärtää, mutta jonka käsitti kuitenkin olevan ja vaikuttavan kaikkeen.
Tämä on odottanut lukupinossa ja olen tiennyt, että jossain vaiheessa se on luettava. Lama on sellainen omaa identiteettiä muokannut tekijä vaikka se ei periaatteessa henkilökohtaisesti koskettanut. Se vain oli sellainen yhdistävä tekijä sukupolvelleni.
VastaaPoistaNiinhän se on, ja siksikin oikeastaan ihmettelen, kuinka vähän lamaa on käsitelty tuoreemmassa kaunokirjallisuudessa. Ehkä se nyt pulpahtaa pintaan, kun ajallista etäisyyttä tulee enemmän ja lama-ajan lapset ja nuoret alkavat työstää menneisyyttään. Suosittelen tätä suuresti!
PoistaMinulla on Westend lukemattomien pinossa. Muistan hyvin 1980-luvun nousukauden ja sen, kuinka kaikilla meni kovaa. Itse astelin vakituiseen työelämään vuonna 1990. En ehtinyt olla kuin hetken aikaa töissä, kun taantuma alkoi todenteolla. Ihme ja kumma, työpaikka säilyi, mutta se jätti sellaiset arvet, etten ole sen jälkeen luottanut työpaikan varmuuteen yhtään. Aina olen hieman varpaillani. Luinkin kerran artikkelin, jossa kerrottiin, että X-sukupolven ihmiset luottavat vähiten työnantajiinsa, vaikka työsuhteet ovatkin yllättävän pitkiä.
VastaaPoistaLuulen, että ymmärrät hyvin Westendin päähenkilöä Elinaa. Häneen jää ikuinen epäilys ja epäluotto, ja sillä on suuri vaikutus hänen aikuisuuteensa. Suosittelen nostamaan tämän hieman ylemmäs pinossasi, kirja saattaa herättää paljonkin muistoja ja tunteita ja tarttumapintaa.
PoistaAihe on mielenkiintoinen, saa nähdä tuleeko tästä nyt muitakin romaaneja kun pää on saatu auki, samaan tapaan kuin lestadiolaisuudesta tuli buumi Taivaslaulun myötä?
VastaaPoistaHyvä kysymys! Luulen, että otollista lukijakuntaa ainakin on (ainakin minä olen!), sillä lama on niin kokonaisvaltainen sukupolvikokemus monelle suomalaiselle, että se ei jää vieraaksi tai etäiseksi.
Poista