Mihin maagiseen pyöritykseen minut veitkään, Kätlin Kaldmaa! Aivan anteeksipyytelemättä panet pään pyörälle, leikittelet kirjallisuuden genreillä, tekstin typografialla, tarinoilla, myyteillä ja itsellesi (ja minulle!) vierailla kulttuureilla.
Islannissa ei ole perhosia (Fabriikki Kustannus 2017, suomentaja Outi Hytönen) on virolaisen Kätlin Kaldmaan ensimmäinen suomennettu romaani, mutta sanoisin tällä perusteella, että antakaa tulla lisää vaan, minä luen, luen, luen! Kaldmaan kerronta on kevyttä kuin usva islantilaisen syrjäkylän yllä, ja samalla painavaa kuin nyt tarina on kertoessaan monen sukupolven yli yltävästä elämästä, muistoista, kokemuksista ja uskomuksista. Suomentaja Outi Hytönen ja pieni, ihana Fabriikki Kustannus ovat tuoneet tämän suomeksi lukevien lukijoiden nenän eteen - kiitos siitä!
Romaani on yhdistelmä myyttistä Islantia, sen historiaa ja tarinaa, maagisen realismin vaiko vain yksinkertaisesti tarunhohtoisen maan elämää ja ihan tavallista ihmisten historiaa. On syrjäseutu, jossa kukaan ei asu, ennen kuin sitten asuukin. On yksilöitä, jotka kohtaavat toisiaan, päättävät tulla tärkeiksi toisilleen, saavat aikaan uusia yksilöitä, joilla on omat taakkansa kannettavanaan. On meri, joka pauhuaa, vie mennessään ja joskus jopa palauttaa. Antaa kalaakin.
On ulkoapäin tulevaa painetta elää niin kuin muutkin, on kontrollia, jolla pyritään hallitsemaan liian vahvoja (naisia). On kusipäitä ja niitä, jotka eivät koskaan opi käyttämään inhimillistä puoltaan, olemaan ihmisiä toisilleen. Ja aina on niitä, jotka sitkeästi vain jatkavat, kasvavat ja pysyvät, vaikka kaikki näyttäisi mahdottomalta ja olisikin sitä.
Islannissa ei ole perhosia kiehtoo, hämmentää ja paikoin tipauttaa kyydistään. Se sitoo itseensä, upottaa maailmaansa, joka on jossain tunnettujen karttojen reunoilla ja hieman niistä eteenpäin. Ja kaiken aikaa historia jatkaa kulkuaan, aina kuitenkin ihmistä suurempana, ja silti juuri heistä kaikkine virheineen, kolhuineen ja typeryyksineen tehtynä.
Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
Suomentaja: Outi Hytönen
Fabriikki Kustannus 2017
346 s.
Islandil ei ole liblikaid (2013)
Omasta hyllystä.
Toisaalla: Kirjaluotsi, Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran, Lukuisa, Kirja vieköön!, Mummo matkalla, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Lumiomena, Tekstiluola, Kirjakaapin kummitus
Haasteet: Kuukauden kieli (kirjan alkuperäiskieli viro), Kirjahyllyn aarteet
No nyt, innoittuneesta tekstistäsi kuultaa, että Kaldmaa vei! Lumoava tämä oli. Islannin saagat ja muut uskomukset istuivat tähän tarinaan loistavasti.
VastaaPoistaOnnellisia aikoja sinulle <3
Kyllä, Islanti on lähtökohtaisesti ihan hurjan kiinnostava maa, ja Kaldmaa saa siihen aivan uusia kierroksia. Auttaako asiaa, ettei hän itse ole islantilainen, vaan ulkopuolinen tarkkailija, tiedä häntä.
PoistaKiitos, Riitta! Niitä on ollut, toivottavasti on jatkossakin. <3
Teos jätti hiljaisen ihastuksen valtaan tyystin irrottaen lukijansa ajasta ja paikasta. Minä en ihastunut, vaan suorastaan rakastuin näiden perhosten liihoitteluun ja kirjailijaan.
VastaaPoistaYhdyn täysin kiitoksiisi myös suomentaja Outi Hytöselle ja Fabriikki Kustannukselle kainoin pyynnöin: lisää tällaista:)
Upea teos kyllä, ja oli ihanaa antaa sen vain viedä mukanaan. Kyllä meidän kelpaa, kun tällaisiakin aarteita saatavillemme tuodaan.
PoistaTämä on kyllä kiehtova romaani! Mystinen ja ihastuttava, jäi vahvasti mieleen. Todellakin: lisää tällaista! :)
VastaaPoistaEhdottomasti! Ilahduin, kun tämän mukana pääsi ihan vieraisiin maailmoihin.
PoistaTästä en olekaan ennen kuullut vaikka luenkin paljon. 😁 Täytyykin lukea ja tutustua lisää, kiitos lukuvinkinstä! 😀
VastaaPoistaSuosittelen kokeilemaan, tämä on melkoinen Elämys!
Poista