27. kesäkuuta 2019

Claudie Gallay: Odottamaton kauneus



Nelikymppinen Jeanne elää hyvin tavanomaista arkea ranskalaisessa pikkukaupungissa puolisonsa Rémyn kanssa. Jeanne käy töissä postitoimistossa, tapaa maalla asuvia vanhempiaan, ikävöi opiskelemaan lähteneitä kaksostyttöjään. Arki rullaa, päivät kuluvat, mielessä siintää keittiöremontti.

Jeannen tasainen elämä lähtee niksahtamaan paikoiltaan, kun seinältä putoaa valokuva, jossa on performanssitaiteilija Marina Abramović. Jeanne ihailee Abramovićia ja alkaa kirjoittaa tälle kirjeitä, joissa yhtäältä kertoo ihailustaan, toisaalta kuvailee omaa elämäänsä tavanomaisuuksineen ja pienine hetkineen.

Yksi pieni hetki tapahtuu, kun Jeanne törmää nuoruudenihastukseensa Martiniin, joka on lähistöllä tekemässä isoa restaurointityötä. Voiko pidättyväinen Jeanne heittäytyä? Voiko arjesta tehdä seikkailun – tai taidetta? Vai olisiko vain keskityttävä keittöremonttiin ja maalien värikarttaan?

Claudie Gallayn teokset eivät ole minulle entuudestaan tuttuja, mutta tartuin kiinnostuneena Odottamattomaan kauneuteen, joka on ranskalaiskirjailijan tuorein suomennos. Ilahduin, kuinka kauniisti ja eleettömästi Gallay kirjoittaa ja Titia Schuurman kieltä suomentaa. Sivut kääntyvät kuin itsestään, tunnelma on vahva.

Lukiessa tuntuu, että uppoaa osaksi Jeannen arkea ja elämää, jossa ei päällisin puolin ole oikeastaan mitään sellaista, johon olisin kiinnostunut tarttumaan. Siitä kuitenkin paljastuu vähä vähältä sävyjä, jotka ilahduttavat, koskettavat ja saavat vinon hymyn kasvoille. Jeanne on ristiriitainen, monitahoinen henkilöhahmo: yhtältä rasittavan urautunut, kuitenkin halukas löytämään yllätyksiä ja kokeilemaan sattumanvaraisuutta.

Odottamaton kauneus pitää kepeydessäänkin sisällään myös synkkyyttä. Jeannen vanhemmat ja sisarukset muodostavat kuvion, jossa on paljon ääneensanomatonta katkeruutta, toteutumattomia haaveita ja pettymyksiä. Millä lannistavuudella vanhemmat voivatkaan lapsiinsa suhtautua, millaisen synkän pilven heidän päälleen langettaa. Miten sinnikkäästi lapsi – aikuinenkin – vielä pyrkii saavuttamaan vanhempiensa kiintymyksen ja kunnioituksen.

Ihastelen teosta, joka tavoittaa pienillä eleillä ihmiselämän syvyyttä ja joka saa katsomaan arvostaen elämää, jollaista ei itse elä. Empatia herää väistämättä, vaikka Gallay ei pyri sitä lukijasta väkisin kiskomaan. Se vain syntyy kuin huomaamatta: halu ymmärtää ja kunnioittaa niitäkin valintoja, joita ei itse tekisi.


Claudie Gallay: Odottamaton kauneus
Suomentaja: Titia Schuurman
WSOY 2019
384 s.
La beauté des jours (2017)

Arvostelukappale.

Toisaalla: Kirja vieköön!, Lumiomena, Kirjaluotsi

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

13. kesäkuuta 2019

Vielä täällä, silti

Oppilaiden kiitoskukkaset selviytyivät muuttomatkasta.      

Tervehdys pitkästä aikaa!

Blogissani on ollut hiljaista jo jonkin aikaa, kuten on ehkä huomattu, mutta täällä vielä ollaan, uskokaa tai älkää.

Sitten viime näkemän (toukokuun alkupuolella, huomaan) olen paiskinut töitä kevään viimeiset viikot kuin eläin ja itkenyt töissä puolenkymmentä kertaa – ilosta ja liikutuksesta, ikävästä ja luopumisesta, saatellut maailmalle nelisenkymmentä ysiluokkalaista rutistuksin, tsempein ja kiitoksin (ja hyvästellyt seiskat ja kasit), jäänyt työttömäksi luonnollisesti heti Suvivirren jälkeen ja jäänyt siten ilman minulle kuuluvaa kesäajan palkkaa (kuten valitettavan moni muukin kollega ympäri Suomen ja yleensä vielä täysin kestämättömin perustein), muuttanut Savosta takaisin Helsinkiin, saanut puolison takaisin maailmalta, siivoillut ja järjestellyt kotia, suunnitellut heinäkuista automatkaa Eurooppaan, järjestänyt ja juhlinut yhdet polttarit kaason ominaisuudessa, käynyt parissa työhaastattelussa (vielä ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta syksyn kuvioista), ihastellut kesäistä Helsinkiä, avannut Uimastadionin uintikauden ja aloittanut teologian perusopinnot.

Että semmoista.

Mitä teille kuuluu?

Olen myös lukenut pari kirjaa, mutta todellakin vain pari. Lukeminen ei ole maistunut oikein miltään enää kuukausiin, ja nyt teen hartiavoimin töitä, että löytäisin lukemisen ilon uudelleen, bloggaamisen ilosta puhumattakaan. Sinänsä huvittavaa, että tätä viimeisintä opehommaa edeltäneessä hanketyössä olin kovastikin neuvomassa muita lukemisen ilon suhteen. Kohtalon ivaa, ehkä.

Nyt on siis aika rauhallisen kesän ja omien ajatusten järjestelyn. Toivottavasti myös lukemisen ja bloggaamisen. Ennen kaikkea toivon kuitenkin saavani omat kuvioni jonkinlaiseen ojennukseen ja tietysti nauttivani runsaasta vapaasta ajasta niillä niukoilla taloudellisilla resursseilla, jotka käytössäni työttömänä ovat. Onneksi on monia muunlaisia resursseja senkin edestä, ei vähiten juuri päättynyt lukuvuosi, joka oli ehdottomasti hienoin, kokemusrikkain, kasvattavin ja koskettavin opettajatyövuoteni ikinä.

Nautitaan kesästä, kirjoilla tai muuten!