12. tammikuuta 2022

Katriina Ranne: Maa kuin veri

 


Kun luin Katriina Ranteen romaania Maa kuin veri, ympärillä tuntui rapistuva ja mätänevä paratiisi, vähitellen maatuva ja katoava. Vaikka ei kukaan mitään paratiisia kai ihan vakavissaan odottanut saavansakaan, ainakin uskoisin niin.

Maa kuin veri on neljän sukupolven kronikka, kertomus siirtolaisuudesta, työstä, köyhyydestä, tapahtumien ja tapahtumattomuuden ketjuista.

Kaarlon perhe lähtee unelmiin ja utopioihin uskovan isän patistamana siirtolaisiksi Lahdesta Argentiinaan vuonna 1906. Suomi on osa Venäjän suuriruhtinaskuntaa, eikä tavallisella rautatieläisellä perheineen juuri vapauksia ole. Argentiinan Colonia Finlandesassa odottaa hedelmällinen maaperä ja toisiaan tukeva yhteisö, uuteen valmiiden uutterien suomalaisten oma väki. Tai sitten ei.

Kaarlo kasvaa nuorukaisesta aikuiseksi itselleen vieraalla maalla, mutta sopeutuu, saa perheen ja lopulta omannäköisensä elämän. Muistot Suomesta haipuvat vähitellen, vaikka Kaarlo vaimoineen jonkin aikaa harkitseekin palaavansa kotimaahan. Tielle vain tulee kaikenlaista, kuten nyt vaikka maailmansota, espanjantauti ja 1920-luvun myötä rahan arvon romahdus – vähitellen kasvatetut säästöt kalliisiin matkoihin hapertuvat pois.

Kaarlon esikoistytär Ester jatkaa isänsä jalanjäljissä Colonia Finlandesan rakentamista, maanviljelyä ja työteliästä elämää. Esterin oma perhe-elämä, jonka hän ehkä itselleenkin yllätyksenä kuitenkin lopulta saa, ei ole mutkatonta, vaan sisältää suuria menetyksiä ja pakotettua jaksamista yhä haastavammaksi käyvissä oloissa.

Esterin pojantytär Aina on 2000-luvulla siirtokunnan viimeinen suomenkielinen asukas. Nainen, jonka periksiantamaton mummi on kasvattanut rakastamaan ympärillä olevaa, vastaanpanevaa maata, ja joka lopulta parhaan ystävänsä, guaraní-alkuperäiskansaan kuuluvan Amarun kanssa (ja myös pitkään ilman häntä) eletyn elämän myötä kokee ehkä suuremman yhteenkuuluvuuden ympäristöönsä kuin yksikään aiempi sukupolvi siirtolaisten ketjussa.

Maa kuin veri on vahva luonnon, ympäristön ja yhteisön kuvaaja. Sen tarina on pitkä, polveileva, toisinaan hieman junnaava – mutta niin kai on elämäkin. Lukiessa pohdin, miltä niin syvästi paikallaan pysyvä, kotiseutuun kiinnittyvä ja jollain tapaa näköalaton elämä tuntuu. Miltä tuntuu, kun työteliäät päivät seuraavat toisiaan, kun peltotilkun koko ei pääse kasvamaan, kun ympäriltä katoaa yritteliäisyys ja eloisuus, ja jäljelle jää vain oma hentoinen elämä. Romaanin henkilöt eivät pääse toteuttamaan läheskään kaikkia, edes pieniä unelmiaan, heiltä viedään jo lähtökohtaisesti mahdollisuus tavoitella muutosta. Ehkeivät he, ainakaan he kaikki, sitä edes kaipaa?

Maa kuin veri on surumielinen, suuria linjoja vetävä romaani. Se kertoo kiehtovasti siirtolaisten elämästä, identiteetistä, kaipuusta ja arjesta. Kuinka pitkälle kantaa tieto oman suvun perinnöstä, juurista, taustasta? Miten yhdistää uusi ja vanha kotimaa, äidinkieli ja kommunikaatio ympäröivän, erikielisen yhteiskunnan kanssa?

Yksinäisyys, eräänlainen juurettomuus, työteliään mutta mihinkään etenemättömän elämän paino tuntuvat kirjassa syvällä.


Katriina Ranne: Maa kuin veri
WSOY 2021
378 s.

Kirjastosta.



Haasteet: Helmet-haasteen kohta 36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää. Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteen kohta 15. kirjan tapahtumapaikkana on tropiikki.

2. tammikuuta 2022

Kirjallinen vuosi 2021 ja kohti uutta alkavaa

Kuva: Pixabay


Hyvää uutta vuotta! 

Olipa tervetullutta saada heivata vuoden 2021 kalenteri ja koko vuosi muutenkin menneisyyteen ja siirtyä uusille lukemille. Viime vuosi ei ollut mikään varsinainen menestystarina elämässäni, todettakoon se. Oli paljon hyvää: oma mainio perheeni ja muut ystävät ja läheiset, pääsy pois kotoa takaisin työelämään, joitakin seikkailuja ja reissuja, hyviä lukuelämyksiä. Mutta niiden vastapainona oli paljon väsymystä, apeutta, vaikeuksia jaksaa, sumuisia ajatuksia, lähellä roikkuvaa uupumusta ja tietenkin kaiken kruununa edelleen jatkuva koronapandemia.

Toivoa siis sopii, että alkanut vuosi 2022 olisi edes joiltakin osin hieman hellävaraisempi.

Ainakin ajattelin lukea taas enemmän ja nauttia lukemisestani. Siinäpä haastetta!

Aion osallistua Helmet-haasteeseen, kuten aina ennenkin ja lisäksi pienen tauon jälkeen Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteeseen, jossa vieraillaan kirjojen avustuksella mitä erilaisemmissa paikoissa. Saa vinkata muitakin haasteita! Noin ylipäätään haluan lukea (taas) enemmän oman hyllyn kirjoja, hillottuja aarteita, ja toki kaikenlaista muuta, mitä vain eteen tulee.

Viime vuonna luin hieman epäselvien laskujeni mukaan seuraavasti:

yhteensä 86 kirjaa,

joista 15 oli äänikirjoja.

joista 62 oli kotimaisia kirjoja.

joista 21 oli jotain muuta kuin tavanomaisempaa proosaa.

joista syntyi 29 bloggausta.

joista liian monesta jäi kirjoittamatta, vaikka olisin halunnut.

joita lukemalla osallistuin Helmet-lukuhaasteeseen (45/50 luettua), Kirjoja ulapalta -haasteeseen (3 luettua) ja Kirjan kannet auki -lukuhaasteeseen (14 luettua), kas näin:

 


kirja, jonka kannet vetävät puoleensa

Aura KoivistoEi mikä tahansa metsä (22.6.2021) - Kansien tekijä: Emmi Kyytsönen       

kirja, jonka kannet hymyilevät

Karolina KouvolaPohjolan jumalattaret (11.4.2021) - Kansien tekijä: Apila Pepita

kirja, jonka kannet on sävyltään siniset

Katja KaukonenSaari, jonne linnut lentävät kuolemaan (14.1.2021)

kirja, jonka kannessa on ihmiskasvot

Anna JärvinenUni viime yönä: (10.3.2021) - Kansien tekijä: Anna Järvinen

kovakantinen kirja

Jhumpa LahiriMissä milloinkin (16.1.2021)

kirja, jonka kansissa on villieläimiä

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (21.6.2021) - Kansien tekijä: Arla Kanerva / Safa Hovinen

kirja, jonka kansien tekstifontti on erikoinen

Maisku MyllymäkiHolly (15.8.2021) - Kansien tekijä: Anna Makkonen

pehmeäkantinen kirja

Rami Kangas, Marko Nenonen & Mari Välimäki: K niin kuin katastrofi. Länsimaiden seitsemän tulevaisuutta (18.2.2021)

kirja, jonka kannet on suunnitellut nainen

Evie WyldMe olemme susia (22.1.2021) - Kansien tekijä: Emmi Kyytsönen

kirja, jonka kannen on suunnitellut mies

Helena ImmonenOperaatio Punainen kettu (31.1.2021) - Kansien tekijä: Jussi Jääskeläinen

kirja, jonka kannet kätkee salaisuuden

Emmi ItärantaKuunpäivän kirjeet (16.4.2021) - Kansien tekijä: Jussi Kaakinen

kirja, jonka kannet luo avaran tilan

Ville-Juhani SutinenArktis - Likaista lunta (8.3.2021) - Kansien tekijä: Tommi Tukiainen

kirja, jonka kannet vie sinut tuntemattomaan paikkaan

Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas (2.4.2021) - Kansien tekijä: Judith Schalansky

kirja, jonka kansissa on vettä

Marja AhoLasienkeli (2.6.2021) - Kansien tekijä: Kaisu Sandberg



joista kaikista parhaimmistoon nousivat

suurimmaksi osaksi jo vuoden 2020 puolella lukemani David Foster Wallacen Päättymätön riemu, Evie Wyldin Me olemme susia, Ville-Juhani Sutisen Arktis – Likaista lunta, Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas, Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet, Venla Hiidensalon Suruttomat, Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie ja Nickelin pojat, Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys, Joonas Kallosen Giljotiini, Mariana Enriquezin Mitä liekit meiltä veivät, Jouni Tikkasen Lauma – 1880-luvun lapsensurmat ja susiviha Suomessa, Maisku Myllymäen Holly, Jenni Räinän Kulkijat – Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla, Anu Lahtisen Ebba – Kuningattaren sisar, Eeva Joenpellon Lohja-sarja sekä vuoden viimeiseksi romaaniksi päässyt Emma Puikkosen Musta peili.

Kaikesta huolimatta olen jopa hämmentynyt, kuinka paljon ja hyviä kirjoja lopulta luinkaan, vaikka jossain vaiheessa paikoittain tuntui, ettei mikään maistu tai tunnu miltään eikä lukeminenkaan maita. Onneksi lukutoukkuus on niin syvällä minussa, että se aina kuitenkin palaa, joskus, vaikka taukoakin tulisi.

Kiitokset teille (kovasti harveneville) ihmisille, jotka blogiani vielä jaksatte ja viitsitte käydä lukemassa ja kiitos suuresti edelleenkin kommentoiville.

Blogini täyttää nyt tammikuun alkupuolella jo 16 vuotta. Se on aika hurjaa, ja kurjaa on se, että intoa ei ole enää lainkaan samoin kuin joskus ennen. Mutta ehkä blogi kannattaa kuitenkin koettaa pitää hengissä edelleen – ties vaikka tällainen hidas ja epäseksikäs viestinnän muoto vielä joskus palaisikin takaisin muotiin!

Hyvää uutta vuotta juuri sinulle, olkoon se toiveidesi mukainen.