Cora on orjuuteen syntynyt ja orjuudessa koko ikänsä elänyt. Hänen asuinpaikkansa on georgialainen puuvillaplantaasi ja se viheliäisin nurkka, "hullujen naisten" lato. Coran äiti on legenda: ainoa orjatilalta pakoon päässyt, jota edes pahamaineinen orjien jäljittäjä Rideway ei koskaan saanut kiinni. Cora ei osaa äitiään ihastella, vaan sen sijaan on tälle katkera hylkäämisestä.
Kuin varkain Coralle tulee mahdollisuus seurata äitinsä jalanjäljillä, kun Caesar-niminen orja ehdottaa hänelle pakoa. Punninta on tehtävä: vaakakupissa on pieni mutta olemassa oleva mahdollisuus vapauteen ja todennäköisempi lopputulos, eli kiinni jääminen ja sen jälkeen varma kuolema.
Vapauden kaipuu voittaa.
Cora ja Caesar pakenevat tilalta ja heidän apunaan on salaperäinen rautatieverkosto ja sen työntekijät ja avustajat. Rautatie todella kulkee maan alla ja sen asemat ovat syrjäisillä paikoilla, kellareissa ja talojen alla, sorakuopissa ja luolissa. Coran ja Caesarin pakomatka etenee etappi ja osavaltio kerrallaan, välillä hitaammin ja välillä vauhdikkaammin. Toisinaan tekee mieli jäädä paikoilleen, jatkuvasta vaarasta huolimatta, toisinaan pienikin pysähtyminen on hengenvaarallista. Koskaan ei voi huokaista helpotuksesta. Ja jäljittäjä Ridgeway on koko ajan heidän kannoillaan.
Colson Whiteheadin romaani Maanalainen rautatie on todella vaikuttava tarina Amerikan Yhdysvaltojen historian häpeäpilkusta, orjuudesta. Sen lukeminen tuntuu sydänalassa, ihossa, niskakarvoissa. Whiteheadin luoma vaihtoehtohistoriallinen infrastruktuuri on nerokas ja vakuuttava, siihen on helppo uskoa ja sen toiminnalle toivoo pelkkää hyvää, vaikka aina ei totisesti ole onni myötä. "Maanalainen rautatie" tarkoitti todellisessa historiassa niin ikään orjien avustusverkostoa, joskaan se ei toki oikeasti ollut fyysinen rautatie. Kirjaa lukiessa rautatie kuitenkin herää luontevasti eloon.
Maanalainen rautatie on vahvasti juonivetoinen, jäytävä ja ahdistavakin. Siinä on raakaa väkivaltaa, sen kuvaaman maailmanajan rasismi ja toivottomuus satuttavat. Ihmisten raakuus, välinpitämättömyys, vallanhalu, sadismi ja sokeus ihmisarvolle käyvät päälle, vaikka jollain ihmeellisellä tavalla Whitehead osaa kirjoittaa tarinansa niin, ettei sen lukeminen käy ylitsepääsemättömäksi tai tyystin toivottomaksi. Päähenkilöille toivoo pelkkää hyvää, heidän matkansa etenemistä jännittää, heitä haluaisi olla sysimässä eteenpäin ja piilottamassa omaan kellariinsa tai ullakolleen hirttotuomion uhkasta piittaamatta.
Romaani on karusta aiheestaan huolimatta silti myös jännittävä seikkailu, joka tempaisee mukaansa ja saa pohtimaan, millaisista rakenteista yhteiskunnat ja ihmisyhteisöt muodostuvat – ja miten niitä voisi vapisuttaa ja kyseenalaistaa.
Colson Whitehead: Maanalainen rautatie
Suomentaja: Markku Päkkilä
Otava 2021
341 s.
The Underground Railroad (2016)
Kirjastosta.
Haasteet: Helmet-haasteen kohta 20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen, oma Pulitzerien ikuisuushaasteeni
Tämä oli aivan mahtava teos, vaikka orjuuden ajan inhimillinen kärsimys vs. käsittämätön julmuus ovatkin ymmärrykseni tuolla puolen.
VastaaPoistaNiinpä, ei vaan pysty ymmärtämään tuota ajanjaksoa ja ajattelua.
PoistaTämä hieno romaani jätti paljon pohdittavaa kuten : onko historiasta mitään opittu??
VastaaPoistaWhithead tarjosi jo toisen kerran rikkaan lukukokemuksen, joka taaskin jätti hiljaiseksi ja jotenkin hyvällä tavalla nöyräksi.
Myös henkilökuvaus urhea Cora etunenässä on ykkösluokkaa.
Historioitsijana tyydyn toteamaan: ei ole opittu. Virheet toistetaan aina uudelleen. Valitettavasti.
PoistaCora oli upea hahmo!
Colson Whitehead nousi suosikkikirjailijoiteni joukkoon Nickelin pojilla. Maanalainen rautatie on vahva kannanotto orjuuteen. Aika oli julmaa, mutta kuten Takkutukka kirjoittaa, mitä siitä on opittu?
VastaaPoistaNickelin pojat onkin minulla varauksessa, toivottavasti pian sen saisin luettavakseni. Whitehead vakuuttaa!
PoistaTästä oli Hesarissa iso juttu taannoin ja kiinnostuin heti. Täytyy lukea, kun tulee vastaan.
VastaaPoistaMinulta on mennyt Hesarin juttu ohi, pitää kaivella esiin. Suosittelen tätä kirjaa todella!
PoistaEn pysty nykyään lukemaan mitään näin ahdistavaa... ei kaiken tarvitse olla feelgoodia, ei todellakaan, ja ymmärrän miksi tämä on monelle hieno lukukokemus, mutta tässä mua pelottaisi liikaa mitä kirjassa voi tulla vastaan.
VastaaPoistaYmmärrän, tämä on tosi rankka kirja aiheeltaan ja sisällöltään, vaikka kirjoitustapa onkin kerronnallinen ja juonivetoinen.
PoistaKirjan kansi näytti tutulta, mutta en ollut perehtynyt kirjan sisältöön ennen bloggaustasi. Tämähän vaikuttaa aivan loistavalta. Ilman muuta täytyy lukea. Historian elävöittäminen yksilötarinoilla on niin mun juttuni! Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaSuosittelen, Kirsi! Tämä on juuri sitä, ja erinomainen romaani onkin.
PoistaTämä on ollut nyt paljon esillä. Sopisi myös minulle hyvin lukuun nyt kun olen muutenkin lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Tosin juuri nyt tuntuu siltä, että kaipaan vähän kepeämpiä tarinoita.
VastaaPoistaKepeyttä tämän sisällöstä ei saa, mutta loistava romaani tämä kyllä on, joten suosittelen kuitenkin. Tästä saa paljon.
Poista