23. huhtikuuta 2006

Toisinaan kaipaan aikaa

Porvoo on siitä mukava kaupunki, että täältä löytää jatkuvasti uusia paikkoja. Äskeisellä iltakävelylläni päätin suunnistaa Vanhaan kaupunkiin (ettei sitten poismuuttaessa tarvitse harmitella, etten koskaan sielläkään ihania iltakävelyjä tehnyt) ja se oli yhtä mukava kuin ennenkin. Kotini suunnasta mentäessä vastassa on korkea ja jyrkkä "kirkonmäki", jota on mukava stretch-housut paukkuen venytellä ylöspäin. Mäen päällä on siis Porvoon tuomiokirkko, joka on kyllä aika makee. Hakkaa helposti Keski-Euroopan tusinakirkot, vaikkei sentään ihan jokaista (Köln, Sacré Coeur jne.). Sisällä en tosin ole käynyt vielä. Saa nähdää halkeaako maa ja alkavatko tulivuoret pudota taivaista, jos tällainen paatunut pakana sinne astuu... Kaikesta agnostisuudesta huolimatta viihdyn erinomaisesti vanhoissa kirkoissa. Niissä on sitä jotain.

Äh. Sekoan.

17. huhtikuuta 2006

Land of...



No. Olin Lontoossa viisi päivää. Matka oli antoisa ja kaupunki kiva. Olenhan siellä aiemminkin käväissyt, mutta nyt ehti katsella tarkemmin ja paremmalla silmällä. Kevät oli jo alkanut kukoistaa, joka paikka oli täynnä turisteja (pahinta laatua: suunnaton lauma jenkkejä/espanjalaisia kälättämässä ja tukkimassa joka ikisen metron uloskäynnin tai kadunkulman), London Pride maistui hyvältä ja rahat meni. Mutta sehän on elämän tarkoitus, matkustaminen siis. Ainakin oman elämäni.

Pääsykoelukemisista on siis tullut pidettyä viikon tauko ja omatuntoani kolkuttaa sen mukaisesti. Eli aivan helvetisti. Huomenna jatkan taas. Pakkohan tässä on opiskelupaikkaa alkaa hankkia aggressiivisesti, jos hellät keinot ei auta. Yhteishakuhan tuli ja meni, minnekään en paperiakaan laittanut. Tampere on siis ainoa kohteeni tänä vuonna - toivottavasti enää ikinä.

Tekisi mieli lähteä uuteen reissuun, tottakai. Mutta jos nyt jonkun aikaa ensin säästäisi rahaa. Jos vaikka saisi vuokran maksettua ja sitä rataa. Jaksan odottaa. Kesä menee töissä, mutta ehkä jo ensi vuonna olen taas reilaamassa tai muilla tavoin tien päällä. Toivon ainakin. Katsotaan, sanoi tohtori.

Kävinkin katsomassa sitten Kuopion Lääketieteenopiskelijoiden speksin Arenassa viime viikolla, siinä esiintyi Sini. Näytös oli ihan hauska, ja aloin pakonomaisesti kaivata jotain samantapaista - siis opiskelijaporukkaa, jonka kanssa toteuttaa vastaavia proggiksia, tiettyä turvallista tunnetta siitä, että jotain varmaa on tulossa, siis että "opiskelenpa tässä hienoa ammattia varten ja onpahan tulevaisuuteni turvattu niillä palkoilla" jne. Tuntui hieman tyhjältä lähteä kotiin miettimään taas kerran päänsä puhki epätietoisia ajatuksia omasta tulevasta. Kyllä minäkin tahtoisin lääkäriksi, mutta sitä minusta ei koskaan tule, ja se on hyväksyttävä. Olisinpa tehnyt asioita toisin, olisipa selkeitä ja turvallisia suunnitelmia. Mutta ei. Haluan alalle, jonne on vaikea päästä (no, mihin ei Suomessa olisi?) ja sen jälkeen tulevaisuus ei ole sen varmempi - työt ovat kiven alla. Mutta minkäs intohimolleen voi. Onneksi ei minkään.

Olen kaivannut viime aikoina Kaliforniaa. Lontoolaisessa pubissa leijui lauantaina pitkään tarkemmin määrittelemätön tuoksu, joka nosti niskavillat pystyyn, siis ainoastaan hyvässä mielessä, muistuttamalla Kaliforniasta. Ehkä siinä oli ripaus jotain amerikkalaista saippuaa, aurinkorasvaa, rannan tuoksua jne. En tiedä, mutta sydän kyllä jysähti siihen tahtiin, että ikävä tuli. Siellä oli ainakin aikaa ajatella. Ja ajella pitkin Pacific Coast Highwayta... Voisi lähteä takaisin. Nyt ne myisivät minulle kaljaakin. (Vaikka kuka sitä jenkkikusta haluaa juoda saatuaan maistiaisia kuninkaallisesta brittimallaksesta?) No, elämäni on nyt täällä, ja täytyy keskittää kaikki energia ja jaksaminen rahan tahkoamiseen, jotta ulkomaille lähteminen mahdollistuu myös tulevina vuosina.

V katsoo elokuvaa. St. Germain jyskyttää kaiuttimista. Olo on kaikin puolin erinomainen. Unohdan sen pääsykoeongelman huomisaamuun saakka.