24. kesäkuuta 2010

Ah. Lomapäivät vähenevät, mutta mieli paranee. Hyvä näin. Olemme kissan kanssa loikoilleet kotona ja nauttineet elämästä, minkä lisäksi olen nähnyt ystäviä ja juonut kaljaa. Tänään starttaan äidiltä lainatun Peugeotin kohti Joensuuta, parhaaseen vitostien juhannusruuhkaan. Kyytiin hyppää neljä toveria, kissa ja koira.

Sitä ennen pitäisi kuitenkin kenties jopa pakata ja käydä kaupungilla asioilla (esimerkiksi hakemassa viiniä).

Rentouttavaa juhannusta itse kullekin!

22. kesäkuuta 2010

Miksi menin keskustelupalstalle, ei olis pitäny!

Taas pohdituttaa pientä ihmistä.

Helsingin Sanomat uutisoi, että 2000-luku on tuonut mukanaan seksihaluttomuuden kasvun. Toisaalta esimerkiksi naisten seksikumppanien määrä on kasvanut. Kuten tavallista, kyseisen lehden keskustelupalstalla pureudutaan suoraan asian ytimeen runollisesti ja rakentavasti. Miksi menin sinne taas, miksi??

Ihmetyttää, kuinka vihaisia ihmiset voivatkaan olla, ja kuinka suurta katkeruutta toista sukupuolta kohtaan voidaan tuntea. Viha on käsin kosketeltavaa. Käykää itse katsomassa, jos ette usko.

En tiedä, olenko itse jotenkin erityisen nuori ja naivi, vai miksi en löytänyt itseäni ja omaa parisuhdettani millään tasolla koskevaa puhetta laisinkaan. Onko seksi todellakin kauppatavaraa, joka hinnoitellaan tiettyjen kotitöiden, lahjojen tai käytöksen perusteella? Onko naisen tyydyttäminen (muutenkin kuin seksuaalisesti) todellakin mahdotonta, kuten keskustelu antaa ymmärtää? Onko kylmyys aina naisessa, onko syy aina siinä, että populaarikulttuuri opettaa naiset haluamaan Calvin Kleinin alusvaatemalleja ja miehet olettamaan seksin olevan samanlaista kuin pornossa?

Olen hämmentynyt.

No, toisaalta, itse en vielä asu parisuhteessa, ja vaikka yhteistä polkua on tallattu viisi ja puoli vuotta, emme tietenkään jonkin koulukunnan mukaan edes vielä ole mitenkään vakavasti otettavasti yhdessä. Joten mikä minä olen sanomaan, saako eteiseen unohtunut roskapussi seksihalut kaikkoamaan ja vaihtokaupan alkamaan. Siitäkin huolimatta lukemani rökitys sai minut surulliseksi. Ovatko ihmiset ihan oikeasti noin vihaisia, ja kohdistavatko he vihansa todella noin vahvasti vastakkaiseen sukupuoleen? Onko parisuhde oikeasti vain kahle, joka vie elämästä kaiken hyvän?

Miksi en ymmärrä tätä?

Ehkä siksi, että nuorena femakkona ilmeisesti oletan, että parisuhteessa on kyse vapaaehtoisesta kumppanuudesta, josta molemmat saavat haluamansa, ja jossa molemmat antavat sen, mikä tekee toisen onnelliseksi. Ja jos joku ei tyydytä, siitä puhutaan, ongelma ratkaistaan ja elämää jatketaan. Jos ratkaisua ja kompromissia ei löydy, joko erotaan tai kelataan ihan omassa pikku päässä, mahtavatko omat vaatimukset olla jollain tasolla himppasen pielessä.

20. kesäkuuta 2010

Omenamehun makuinen aamu

Jos asia ei ole jostain syystä vielä tullut selväksi, rakastan tätä lomailua. Saa rötvätä ja vaan olla, kurkistella verhojen välistä aurinkoista aamua (tai sateista tai pilvistä), juoda hitaasti jamaikalaista tuliaiskahvia ja ihastella Vickanin ja Danielin onnea. Pätkääkään ei muuten kiinnosta, kuinka paljon verorahoja niihin bileisiin käytettiin saati onko monarkia kovinkaan 2000-lukulaista, koska hei - rakkaus voittaa kaiken. Niin. Hiljennän kyynikon sisältäni ja huokailen syvään. Kyllä tästä mielummin lööppejä lukee kuin luonnonmullistuksesta, sodista ja terrorismista. Huomenna on taas niiden vuoro.

Pitäisi hieman järjestellä juhannusta, mutta juuri nyt en jaksa ottaa puhelinta esiin soitellakseni minnekään. Myöhemmin sitten. Kykyni ja intoni asioiden hoitamiseen on suoraan sanoen melko dramaattisesti vähentynyt viime aikoina. Joskus ennen se ei ollut lainkaan vaikeaa tai vastenmielistä, vaan oikeastaan mukavaa ja antoisaa. Enää en jaksa tai halua olla vastuussa tai organisoida. Ehkä into löytyy vielä joskus. Toivoisin niin.

Kesäjuhlia riittää, mutta aivan kaikkialle en taivu. Jaksaminen on vieläkin vähän niin ja näin, tarvitsen paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta kotona. Suon sen itselleni. Lomakin on rajallinen luonnonvara. Valitettavasti.

15. kesäkuuta 2010

Uutta

Tarkkasilmäisimmät huomannevat, että muutin hivenen ilmettä. Mainoksen uhrina kokeilin huvikseni Bloggerin tarjoamaa suunnittelutyökalua ja päätinkin panna koko höskän uusiksi samoin tein. Samaa näköä blogillani olikin jo ollut neljä vuotta, eli tässä sosiaalisen meedian myllertämässä maailmassa pienen ikuisuuden. Aallonharjalla oleminen onkin jo sitten toinen tarina, mutta kokeillaan nyt tätä huvin ja urheilun vuoksi. Valitukset voi osoittaa kommenttilaatikkoon, lupaan olla ottamatta niitä huomioon.

Aamukahvi maistuu hyvinnukutun yön päälle etenkin, koska tililleni oli tupsahtanut työnantajalta rahaa huomattavasti enemmän kuin odotin. Ilmeisesti kevään koulutuspäivien palkkiot tulivat viimeinkin. Palkkapäivät ovat usein aika jännittäviä, sillä firmallamme ei ole tapana lähettää palkkakuitteja etukäteen, vaan odotukset ovat omien laskelmien varassa. Yleensä lauantailisät puuttuvat ja niin edelleen. Mitä näitä nyt on. Perussettiä. Syksyn suunnitelmat eivät tule sisältämään erityisen paljon töitä, mikä on ainoastaan hyvä asia. Rahaa täytyy sitten kehitellä jollain muulla konstilla. Pääni ei kestä toista talvea tällaista työ- ja opiskelurytmiä, eikä palkkatyön tekeminen ainakaan arkisin onnistu lainkaan samalla tahdilla opeopintojen kanssa rinnakkain. Joten työ saa nyt mennä. Ehtiihän tuota. Loppuikänsä.

Tekisi melkein mieleni aloittaa jo muuttolaatikoiden pakkaaminen, mutta se voisi olla hivenen ylilyötyä. Jos nyt ensin saisi sen uuden asunnon. Pakkaamisen sijaan voisinkin lähteä nauttimaan hyvillä mielin jatkuvasta lomastani kaupungin sykkeeseen, ainakin nyt hakemaan eilen varaamani PuistoBlues-liput.

14. kesäkuuta 2010

Juoksua ja hyväksyntää

Tänään ylitin jonkinlaisen maagisen rajan juoksuharrastuksessani juoksemalla yhteen putkeen reilun tunnin ja 8,5 kilometriä. Pisin lenkkini juosten ikinä. Enempäänkin olisin taipunut, mutta Kaupin kolmen kilometrin pururadalla on pari sen verran vittumaista nousua, että ne veivät kahteen kertaan puserrettuina voimat ja sykkeen äärimmilleen. Jolkottelin kuitenkin loppuun saakka ja mittarit vilkuttivat hyviä lukemia. Hyvä mä! Enää ei edes haittaa se, että missasin suunnittelemani juoksutapahtuman, sillä ensi keväänä voisi sitten ihan iisisti vetäistä Naisten kympin. Tai miksei jopa puolimaratonin, jos nyt jalka kulkee ilman kremppoja tätä vauhtia. Tiedän kyllä, että kunnolla treenamalla kehittyminen on hyvinkin nopeaa ja tuloksellista, mutta ehken lähde tässä asiassa tavoittelemaan taivaita ainakaan vielä. Viime aikoina kun on ollut havaittavissa jonkin sorttista ylisuorittamista, kun sille tielle lähdetään. Joten tyydyn puuskuttelemaan tällaisia oivallisia pyrähdyksiä säännöllisesti ja kiltisti.

Niin, perjantaina napsahti tähänkin osoitteeseen hyväksymiskirje opettajankoulutuslaitokselta. Tunteeni ovat hivenen ristiriitaiset, sillä olen tässä kevään mittaan muutamaankin kertaan puhunut luotettavien ihmisten kanssa siitä, jaksaakohan sitä vuoden mittaista rääkkiä suorittaa. Haluaako sitä suorittaa? Nyt näyttää kuitenkin siltä, että rastitan kohdan "vastaanotan opiskelupaikan" ja toivon parasta. Edes pelottelut pedagogisten raskaudesta ja suoranaisesta mahdottomuudesta suorittaa ne toisesta kaupungista käsin eivät lannista. Katotaanpa vaan!

10. kesäkuuta 2010

Day 10 + happiness

Kymmenes päiväni lomalaisena ja hyvältä tuntuu. Olen harjoitellut tänään tulevaa tiukkaakin tiukempaa rooliani helsinkiläisenä avovaimona - kyllä, se on se suuri salaisuus - ja siivonnut kotonani. Into tosin loppui ennen kuin pääsin pölyjenpyyhintävaiheeseen (saati ikkuinoiden pesuun, hyvänen aika), sillä eihän kukaan huomaa pölykerrosta kirjojeni takana? Etenkään, kun kohta on aika taas pakata ne muuttolaatikoihin. Joka tapauksessa vähän suhailin siellä ja täällä kuitenkin. Ruokaakin laitoin pitkästä aikaa, mutta ihan vain itselleni.

Niin, syksyllä minusta tulee helsinkiläinen. Tai heti kun löydämme kodin. Luultavasti vasta syksyllä. Joskin kesä Helsingissä olisi ollut kyllä aika rouheeta, mutta ehkäpä niitä kesiä sitten tulee vielä jatkossa. Nautitaan nyt sitten viimeisestä kesästä Tampereella, ainakin tähän putkeen laskettuna. Joskohan se seuraava koti olisi hieman pysyvämpi kuin viime aikaiset yritelmäni? Toivon ainakin. Ja parasta tässä on tietenkin tuleva asuinkumppani, joka ei ole enää pelkkä kissa. Hihi. Mies talossa. Joopa joo.

Näillä mennään. Lomaa on vielä kolme viikkoa jäljellä ja se tuntuu ruhtinaalliselta ja hyvältä. Aion luuhailla pitkin kyliä, kavereiden kämppiä, terasseja ja kauppoja. Huomenna suuntaan pääkaupunkiin, ehkä voisimme hieman kierrellä haistelemassa ilmaa ja mahdollisia tulevia asuinalueita... ehkä.

Olen juonut viime aikoina aika monta olutta, mutta koska kesämekot ja puuvillahousut eivät kiristä, en anna sen haitata. Sitäpaitsi oluthan on laskettavissa käytännössä ravinnoksi, ainakin aurinkoisella terassilla nautittuna.

5. kesäkuuta 2010

Saaressa oli ihanaa. Voisinpa muuttaa sinne. Onneksi mies souti suurimman osan matkoista, haki mukisematta rannasta nuohoojan ja palotarkastajan ja vei ne poiskin, puski läpi tuulen ja aallokon kotimatkalla. Kyllä minäkin soudin, mutten aivan niin paljon, kaikilla niillä lihaksilla, jotka jossain pehmeän olomuotoni alla ovat. Kissa oli ihmeissään, lähinnä pelkäsi ja hienosteli. Mutta kaiketi sekin nautti ympäristön hetkellisestä vaihdoksesta, ainakin se kehräsi kovasti. Saimme neljä ahventa, jotka minä perkasin omin kätösin, kuulemma hyvin. Terassin lepotuolissa makoilu, keskiolut ja mökiltä löytynyt harlekiinikirja (ehtaa brittiläistä 1980-luvun lääkärikirjallisuutta!) pitivät loman mielessä. Teimme me hieman puhdetöitäkin, siinä sivussa. Suosittelen!

Kaupungissa on kylmää ja meluisaa, naamaan pitää maalata väriä ja illalla ottaa unilääkettä. Tänään olen kiertänyt kirpputoreja (varsin hyvällä saaliilla) ja tallaillut kaupungilla muuten vaan. Illan kruunasi kaksilla käyminen ystävän kanssa. Voikohan yhteiskuntaa ymmärtää? Pitäisikö luopua keskiluokkaisista haaveista, olisiko elämä helpompaa? Ei tämä ole meidän vika!

Uudet tuulet puhaltavat ainakin 15 metriä sekunnissa, mieleni tekee vain hymyillä hölmönä (ja sitä teenkin), enkä voi uskoa, että olen ollut lomalla vasta kuusi päivää.

Nyt on vielä salaisuuksien aika.