29. joulukuuta 2006

Hopes and fears

Ongelmat lienevät ratkotut. Ihan hyvä niin, vaikka hieman kummastuttaa tämä käytös, josta aiheutuu lähinnä väärinkäsityksiä. Olen aika väsynyt mokomaan soopaan, mutta - no jaa. On tässä muutakin mietittävää, onneksi.

Huomenna lähdemme Pietariin. Loistokasta! Olen aika innoissani ja tietysti hieman jänskättää, kuten aina ennen matkaa. Mutta Pietariin! Rouheeta. Ja oikein hotelliin! Iih! Kameran akku on latauksessa, puhelin pitää vielä saattaa täysiin voimiinsa, pakannutkin olen, vesipullo pitää täyttää ja varata sopiva rahasumma vaihdettavaksi. Siitä se lähtee.

Pitäisi lähteä kirjastoon palauttamaan hieman kirjoja. Ja levyjä. Vierashuoneen lattialla on uskomaton kasa kirjoja, joita minun olisi tarkoitus lukea muutaman viikon aikana. Pohjois-Afrikan historiaa koskevia opuksia on jokunen, niiden pohjalta pitäisi saada kasaan yksi luentopäiväkirja. Kaksi filosofian opusta odottavat läpikahlaamista - ilmoittauduin juuri elämäni ensimmäiseen kirjatenttiin! Kansantaloustiede pitää koettaa käydä uusimassa muutamaa päivää tuon filosofian jälkeen, tuskin läpäisen, mutta kaipaisin kyllä saada ne 6 opintopistettä, joiden takia tuli herättyä kaksi kertaa viikossa epäinhimillisen varhain. Ja kai se kurssi kuuluu yhteiskuntaopin kokonaisuuteen, vaikka en mä kyllä enää ole varma, mikä musta tulee isona. Tuleeko opettajaa ensinkään. Moni asia on hieman poissa tolaltaan. Onneksi joku pysyy, nimittäin Atalpan jumpat, joita kirjoittelin taas kalenteriin muistiin.

Ensi viikolla menen käymään Tampereella, työhaastattelussa nimittäin. Jeah! Ja tarkistamassa kämppäni kunnon. Voi että mulla on koti-ikävä, ihan todella. Ahdistaa, kun ei pääse omaan rauhaan olemaan. Vaikka on täällä äidin luona ihan hyvä olla, on tilaa ja rauhaa, mutta kuitenkin... en ole Kotona.

Nyt kohti kirjastoa. Huomenna minua odottaa karvalakkien maa.

21. joulukuuta 2006

My first name is Angelene

Tai sitten ei.

Olen nyt vajaan viikon verran makoillut äitini nurkissa. Äsken havahduin sohvalta tukka takussa ja silmälasit vinossa, kun Rimakauhua ja rakkautta -dvd pyörähti loppuun. Olen lueskellut (en tenttikirjoja, mutten hömppääkään), kirjautunut kolme kertaa päivässä Nettiopsuun tarkistamaan tenttituloksia (kaksi puuttuu vielä), hajoillut tietokoneeni kanssa (sillä tuloksella, että äiti totesi seurattuaan hetken suorittamaani johtojen pureskelua ja läppärin pöytäänhakkaamista, että ostetaanko sulle uusi kone?) ja muuta suloista. V on yövuorossa, ja minulla on niin tylsää. Kissaakin on ikävä, saatana.

Remontti tosiaan alkoi viime perjantaina. Sunnuntaina kävimme äidin kanssa hakemassa sen jaloista Riesan ja hirveän kasan omaisuuttani, jota ilman en koe mahdolliseksi selviytyä tulevista viikoista. Seinää oli revitty aika kivasti auki, ei siellä kyllä asua voi, ja onneksi ei nyt tarvitsekaan. Ensimmäiset luennot ovat 10.1. Olen nyt järjestämässä asiaa niin, että olen luennoilla vain maanantaisin ja keskiviikkoisin, eli remontin ajan voin asua Järvenpäässä keskiviikkoillasta maanantaiaamuun, ja siten vain kaksi yötä viikosta Heidin/Annen/Marin/Liisan sohvilla. Kuulostaa rautaiselta, mutta hermot on nyt jo melko tiukalla. Toivottavasti homma skulaa nopeasti.

Tänään meinasi hieman pukata kriisiä, kun sain kirjeen vanhalta Kallion aikaiselta ystävältä, jolle olin itse kirjoittanut alkusyksystä herättääkseni unohduksissa ollutta yhteydenpitoa. Kirjeessä sitten luki, että siellä suunnassa ollaan menossa naimisiin, "viikon päästä lauantaina" (niinkuin laulussakin sanotaan). No niin. Mitäpä siihen on sanottavaa. Onnea?

Oikeasti olen onnellinen jokaisen puolesta, jolla menee hyvin ja olo on hyvä. Tottakai olen, en sentään ole mikään tunteeton mungo. Tulee vaan ajoittain sellainen olo, että mitä helvettiä täällä tapahtuu??!11 Ollaanko tässä nyt sitten aikuisia? Ilmeisesti. Ja suurimman kriisin aiheuttaa se, etten itse ole lähelläkään tuollaisia päätöksiä. Enkä tule olemaankaan, itsestäni riippumattomista syistä. Se hieman surettaa, sillä vaikka en olekaan haluamassa NAIMISIIN TAI LAPSIA, haluan silti saada mietiskellä tulevaa ilman, että aiheutan sillä hyperventilaatiokohtauksia. Tämä on joskus niin vaikeaa. Kommunikaatio siis. Jos se ei toimi, niin sitten se ei toimi, eikä siihen ilmeisesti auta mikään. Vituttaa.

En ole nyt kovin looginen, enkä edes järkevä, mutta en ole käynyt ulkona lähes vuorokauteen. Kuitenkin: joskus tulee ihmiselle sellainen olo, että olenkohan ihan oikeassa paikassa tekemässä oikeita asioita? Ja vielä pahempi on se tunne, että on tehnyt väärät ratkaisut aiemmin, eikä voi enää muuttaa niiden aiheuttamia seurauksia. Täysin perseestä. Sellainen tunne minulla nimittäin on, nykyisin useammin kuin aiemmin. Luulin olon helpottuvan, kun sain aloittaa yliopisto-opiskelun unelmoimallani alalla. Juu ei. Nyt mielessä pyörii sitten työelämä. Onko sitä? Jos, niin millaista? Ei helvetti.

Tänään soitettiin huomiseksi sijaistamaan laitoshuoltoon Tampereelle johonkin päiväkotiin. Harmi, etten voinut mennä. Rahaa tarvitsisin.

4. joulukuuta 2006

Mainos II

Heippa hei kaikki karvakorvat siellä ruutujen toisilla puolin!

Käykäähän kirjoittamassa ihkuun ystiskirjaani:/poistettu/

Mitään ihmeellistä kerrottavaa ei tällä kertaa ole. Raportti on saapunut ja taloyhtiön hallitus kokoustaa näinä päivinä, sitä odotellessa. Itsenäisyyspäiväkin on hetikohta, vaikka eipä tuo elämääni vaikuta, kun en (snif!) edes pääse näkemään kättelyjonoa, koska ei ole sitä telkkaria. Too bad.

Ensi viikolla on runsaasti tenttejä, sen jälkeen kolmen viikon loma, jonka aikana ehkä lähettelen muutaman työhakemuksen lisää ja matkustan Pietariin, kunhan happopääni muistaisi joskus ottaa passinkin mukaan viisuminhakua varten. Veljeni on muuttanut pois kotoa naisen kanssa saman katon alle ja minä en. Naisen enkä miehen. Kissaa ei lasketa. Minulla ei ole myöskään joulukalenteria.

Olen nyt äidin luona ja tarkoitukseni olisi alkaa silmäillä muutamaa opusta sekä ensi viikon luentokertauksia että tammikuun kirjatenttejä varten. Adios!

24. marraskuuta 2006

Fiilinki jees

Ensin pieni mainospala:

haluan uuden tietokoneen. Voin voittaa sen valokuvauskisassa. Käykää siis rakkaat lukijani (te 3 kpl) äänestämässä kuvaani osoitteessa www.thesearch.nu/#, ja sieltä sitten nimimerkin suketus takaa. Äänestäkää, vaikka ette pitäisikään kuvista (toistaiseksi vasta yhdestä). Muitakin saatte äänestää, muttette niitä, joilla on jo enemmän ääniä kuin omillani. Kiitos muuten Ollille linkkivinkistä!

Sitten asiaan.

Vietän tylsähköä viikonloppua Tampereella. Onneksi Anne oli luonani leikittämässä kissaani aiemmin illalla. Huomenna aion askarrella joulukortteja (minä, pakana!), palauttaa Beggin Economicsin avaamattomana kirjastoon (palautuspäivä oli jo) ja luultavasti käydä elokuvissa (Marie Antoinette). Yksinäisen Tampere-viikonlopun alkuperäinen funktio oli kirjoittaa "kynä sauhuten" nuoruuden ja nuorison historian esseetä ja suojeluskunta-kurssin kirja-arvostelua (en ole lukenut kirjaa). No, kone on ollut auki tänään siitä saakka kun pystyin pitämään vatsanesteet sisälläni, mutta Wordia en ole avannut. Ehkä huomenna. Jos askartelultani kerkeän (siis tuskin).

Remonttiasia ei ole edistynyt. Tosin seinääni on nyt tullut kaksi reikää, jotka siihen porasi toveri Kosteusmittaaja. Toveri siksi, että hän ihastui kovasti seinilläni oleviin kommarijulisteisiin. Siinäpä oiva läpänheittoaihe samalla, kun seinääni tehdään mattoveitsellä 10x20 senttimetrin reikää. Home ei siis johdu kaikista olettamuksista huolimatta putkivahingosta, sillä seinän takana ei mene putkea. Missään. Kyse on Pispalanharjun valumisvesistä, jotka ovat päässeet huonojen tiivisteiden läpi imeytymään seinääni. En tajua, mutta minähän olenkin vain humanisti. Olen siis kaksi mennyttä viikkoa odotellut toverin raporttia, jotta taloyhtiön hallitus voi tehdä päätöksiä ja minä ehkä alkaa taas nukkua yöni hyvin. Olen jo tottunut tilanteeseen, vaikka miellyttävä se ei ole vieläkään.

Olen myös alkanut askarrella magneetteja! Rentouttavaa puuhaa, jossa hermoni katkeavat poikkeuksetta viiden sekunnin sisällä, mikäli lakkaamani kuva alkaa kupruilla ja repsottaa. Yhden onnistuneen olen jo saanut jääkaappini oveen tehtyä. Samalla tekniikalla tein itselleni kestävähkön kirjanmerkin, joka ei tosin ole vieläkään päässyt neitsytmatkalleen. Lisää raportointia, kun jaksan taas avata lakkapullon korkin ja alkaa kiroilla.

Tällä viikolla piti tehdä paljon asioita, mutta ainoa, mitä sain aikaan oli suunnittelematon dokausreissu paikalliseen sedulaan. Olen vieläkin henkisesti järkyttynyt, vaikka fyysiset jälkihylkimisreaktiot loppuivat ennen kolmea.

8. marraskuuta 2006

Home, sweet home



Ei helvetti, enää ei edes naurata.













No niin. Eli seinässäni on hometta. Ihan helvetisti. Löysin kasvuston ihan vahingossa, kun poimin nurkkaan heittämiäni sukkia likapyykkikoriin. CD-levyhyllyn takaa pilkisti pienen pieni viiru jotain tummaa. Tuumasin siinä, notta onkohan joltakulta kaatunut vaikka viintä tupareissani. Joo ei ollut viiniä ei. Siirsin levyhyllyt sivuun ja - tadaa! Minulla on ikioma orgaaninen yhteiskunta olomakuuhuoneessani. Jihuu!

Sekopäinen soittelu pitkin kyliä tuotti sen verran tulosta, että lököttävähousuinen ja luominaamainen isännöitsijä kävi katsastamassa tilanteen ja ilmoitti, että perjantaina tulee joku mies tekemään kosteusmittauksia. Sitten alkaa vahingon tarkempi selvittäminen ja vastuun jakaminen. Joko taloyhtiö tai taloyhtiön vakuutusyhtiö. Itse joudun ilmeisesti vastuuseen asumishaitoista, eli jos/kun joudun täältä remontoinnin ajaksi jonnekin häipymään. Asiasta on tietysi neuvoteltava oman vakuutusyhtiöni kanssa, mutta kun vakuutukseni on "nuorelle kodille sopiva halpa irtaimistovakuutus", niin ei paljon naurata. No, asiat selkenevät, kunhan joku asiasta jotain tietävä käy täällä tutkimassa tapahtunutta.

Kuvottavaa. Asun homeen kanssa. Seassa. Keskellä. Hyi.

No, onneksi en mennyt kansantaloustieteen luennolle. Olisi voinut mennä vielä vaikka kuinka kauan, ennen kuin olisin huomannut mitään! Miten salakavalaa homeelta levittäytyä ovelasti suoraan huonekalun taakse, vieläpä huonekalun, jota ei juuri tule siirreltyä, ellei vaihda järjestystä! Voi vittu.

Hajottaa.

16. lokakuuta 2006

Miljoona syytä olla lukematta

Tampere alkaa tuntua tutulta. Arki on alkanut ja minä en vielä koe ahdistusta. Ehkä se vielä on edessä, mutta sitä ennen aion nauttia tästä akateemisesta vapaudesta ja kaikesta muusta mahdollisesta.

Opiskelu maistuu. Muutaman päivän kuluttua tämä ensimmäinen periodi on lopussa ja minä olen jokusen opintopisteen rikkaampi. No, en tosin aivan heti, sillä tokihan täytyy ennen sitä suorittaa yksi tentti, kirjoittaa muutama essee ja luentopäiväkirja, ja kolme kurssia jatkuu ensi periodissakin. Mutta ajatus siitä, että jotain on taas tullut suoritettua, lämmittää mieltä. Edistys. Hyöty.

Olen aloittanut työt Tampereen Kehitysvammaisten tuki ry:ssä. Kaksi kertaa viikossa pidän kerhoa kehitysvammaisille. Rahoiksi siinä ei kauheasti lyö, vaikka palkkaa toki saankin. No, kyllä sillä pari laskua maksaa. Töissä on ollut ihan mukavaa, nyt sielläkin on ylhäältä määrätty "syysloma", vaikka kukaan kerholaisistani ei esimerkiksi ole enää koululainen. Mutta hittojako sillä, ehdin sen sijaan notkua koneella ja harkita Suomen historian lukemisen aloittamista.

Liikuntaharrastuskin on saanut uutta pontta, olen käynyt jumpassa/easybicissä/rasvanpoltossa/miksi sitä nyt haluaa kutsua. Huomenna menen taas. Tämänpäiväinen meni ihan ohi, pongahtelin eri tahtiin kuin muut, mutta mitä sen on väliä, kunhan saa paikan takarivistä taitavien biccaajien selän takaa. Ihan mukavaa se on ollut, tunniksi aivot nollille ja hurja keskittyminen mamboihin ja kyykkyihin ja siipiin ja sivuaskeliin. Alan tosissani uskoa, että liikunnasta on oikeasti hyötyä opiskelujen ja yleisen jaksamisen kannalta. Ainakin oma fiilikseni on noussut monta astetta nyt, kun lopulta menin katsomaan, millaista jumppaa on tarjolla. Ei ole harmittanut, ei silloinkaan, kun en osaa askelia.

Tekemistä on paljon, mutta se ei haittaa. Porvoon apatian jälkeen täyteen pukannut kalenteri saa melkein onnen kyyneleet silmiin. Onneksi kaikkea ei ole pakko tehdä. Ja siksi juuri teen. Ja saan aikaiseksi. Vain partio kummittelee taustalla ja kuiskailee ahdistusta korviini. Mutta pian sekin jää historiaan. Helmikuuhun on välillä niin kauan, mutta kyllä tämän vielä kestän, kaikki on muuten niin loistavasti.

Pispala on kaunis. Ja rinteessä seuraavana sijaitsevan sinisen talon pihalla käyskentelee vuohi!



Tampereen taivas on tänään punainen.

12. syyskuuta 2006

Onni

Syysillan sininen pimeys. Hengitys ei vielä höyryä, tähtiä loistaa jokunen, kuu ei. Vähän valoja siellä täällä. Päivän lämpö hohkaa edelleen taloista ja kaduista. Niissä taloissa asuu rikkaita ihmisiä, tai sitten hyvin velkaisia, mutta ei kuitenkaan ketä tahansa. Onni on käden ulottuvilla, ja näkökentän sisällä.

On taas ikävä Kaliforniaa.

5. syyskuuta 2006

Se on siinä

Olen muuttanut Tampereelle, hankkinut matkakortin, asioinut lähikaupassa, hankkinut työpaikan sekä aloittanut opinnot. Varsinaisesti luennot alkavat huomenna Suomen varhaishistorialla, mutta viime viikko sujahti tutor-hommissa ja ihmetellessä. Nyt vain odotan opiskelua.

Tyypit on ihan ok. Jonkinasteista vitutusta on kyllä ilmassa, sillä tottahan joka paikkaan ärsykkeitä mahtuu. Mutta olen tyyni kuin Buddha, hymyilen vinosti ja vittuilen, jos mahdollista, hyvin hienovaraisesti. Ja tottahan minä hienovaraisuuden hallitsen! Tästä voi saada hieman väärän käsityksen: myös mukavia ihmisiä olen toki tavannut ja toivon, että osa heistä edes pitää minuakin mukavahkona, jolloin molemminpuolinen kanssakäyminen helpottuu huomattavasti. Sen näemme.

Netti aukeaa kotona vasta aikaisintaan ensi viikolla. Siihen saakka ramppaan yliopistolla, ja koetan jotenkuten saada aikaan lupaamani jutut lehteä varten. Kiinnostukseni mokomaan läpyskään on vähemmän kuin nolla, mutta totta hemmetissä hoidan pestini kunnialla loppuun, toisin kuin eräät lähipiiriini eksyneet/pesiytyneet/nyttemmin sieltä kaikonneet ihmisryönät. Tekisi mieli antaa nyrkin laulaa, vaikken todellisuudessa ole koskaan antanut sen laulaa, enkä toivon mukaan koskaan tule antamaankaan. Kuulostipa vain hyvältä ja riittävän aggressiiviselta kuvastamaan varsin väkivaltaisia tuntemuksiani. En edes oikeasti ole väkivaltainen, joten tämä oli täysin turhaa mutinaa.

Olen siis asunut reilun viikon Tampereella. Porvooseen ei ole tippaakaan ikävä, mutta Paahtimoa ja Hannia on kyllä vähäsen... Kyllä vuosi on kuitenkin minulle pitkä aika, ja jos sinä aikana tottuu kahteenkin luotettavaan ja pysyvään asiaan, tuntuu niiden menettäminen aika haikealta. Vaikka ihan samaan tapaanhan Paahtimo seisoo joen rannassa ja Hanni on Porvoossa, vaikken minä siellä olekaan. Höh. Harmi, että sinne on aika pitkä matka. Ja toisaalta onni, koska Porvoossa viettämäni talvi oli masentavin ja ankein, jonka olen elänyt, enkä sinänsä kaipaa sitä pätkääkään. Tosin sillekin asialle olisin toki voinut itse tehdä jotakin. Nyt se on myöhäistä, ja täytyy vain keskittyä siihen, ettei seuraavista talvista Tampereella tule mitään vastaavaa.

Tekemistä on paljon, mutta en saa mitään aikaiseksi. Kelassa pitäisi käydä, samoin isännöitsijän puheilla. Monta asiaa pitäisi vielä hankkia kotiin, niistä akuuteimpinia uusi sänky ja jonkinlainen kuivain pikkuruiseen kylpyhuoneeseeni. Olen saamaton ja laiska, mutta siinä ei ole mitään uutta kellekään. Uusissa ja kiinnostavissa kahviloissa ja baareissa jaksaisin toki istua illat läpeensä - vielä kun olisi samasta asiasta kiinnostunutta seuraakin saatavilla. Huoh.

Ehkä odotus palkitaan.

22. elokuuta 2006

Tulta munille

Muutto on edessä ensi lauantaina. Kotini on ollut muuttolaatikoiden kansoittamaa kaaosta pari viikkoa. En löydä tavaroita, olen pakannut kaikki kirjat ja levyt, pölypallerot hyökkäävät laatikoiden välistä ja minua ahdistaa. Muuttaminen on tavallaan mukavaa, mutta oikeastaan vasta se vaihe, kun on uudessa kodissa ja saa alkaa tyhjentää hyvin pakattuja laatikoita. Tämä pakkausvaihe ja itse siirtymä ei tuota samanlaista onnen oloa. No, toisaalta, seuraava muuttokerta on varmasti useahkon vuoden kuluttua vasta. Siihen saakka saan koteloitua Kannaksenkadulle kaikessa rauhassa uhraamatta pienintäkään ajatusta uusille muuttolaatikoille. Mutta se on vasta lauantaina se.

Lainat on otettu ja kaupat tehty. Olen nyt velallinen. Mutta toisaalta voinen kutsua itseäni myös asunnonomistajaksi, vaikka pankkihan sen kotikoloseni toki oikeasti omistaa vuoteen x saakka. En ajattele sitä nyt.

Se oli vale.

Tottakai ajattelen sitä koko ajan, ihan liikaakin itseasiassa. Iltaisin, kun olen sammuttanut valot ja koetan rennosti asettautua näkemään tulevan yön unitarjontaa, otsalohkoihin hiipii kammottava jumputus ja epävarmuus siitä, mitä tuli tehtyä. Toisaalta laskelmieni mukaan asuinkuluni jäävät toistaiseksi joka tapauksessa alle perusvuokratason, vaikka korko onkin huomattavasti suurempi kuin alunperin ajattelin. Toivotaan hyvää ja vakaata taloutta, ja kiristetään vyötä tarvittaessa. Kyllä sen vielä näkee, mihin katuojaan sitä lopulta päätyy luottotiedot pilanneena ja kaiken uskonsa menettäneenä.

En ole kyyninen. Hivenen peloissani vain.

--

Opiskelujen alkaminen jännittää ja innostuttaa. Mieliala on odottavan kiinnostunut. Maanantaina moni asia selviää. Toivottavasti tyypit ovat mukavia.

10. elokuuta 2006

No joo

Eipä ole hirveästi sanottavaa.

No, ostin asunnon. Aika möyheetä.

Muutan parin viikon päästä Tampereelle. Ruuls.

Hiki on. Menisi kesä jo pois.

16. heinäkuuta 2006

Vilka tror vi att vi är...

Niin se vain on. Nimi listassa. Paksu kuori postissa. Pulssi korkealla, silmissä leijuu tähtiä.
Ja niin armoton päänsärky jännityksen purkauduttua.

Minä pääsin yliopistoon.

Minusta tulee historianopiskelija. Toden totta, niin se vain on. Kaiken sen aherruksen ja vaivan, ahdistuksen, itkukohtausten ja epätoivon jälkeen minusta tulee sitä, mitä olen kai aina halunnut olla. Tai aika kauan ainakin. En voi lopettaa hymyilemistä.

--

Olo on muutenkin erinomainen. Kaikki sujuu juuri nyt. Uusi asunto pitäisi löytää ja päästä eroon tästä vanhasta. Ensimmäinen puhelinsoitto aiheeseen liittyen (se vaikein) on jo hoidettu, huomenna irtisanon tämän luukun ja alan hiljalleen totuttautua siihen ajatukseen, että olen ensi kuussa muuttamassa Tampereelle. Ja aloittamassa yliopisto-opinnot.

Edes toisen mummin (arvattavissa ollut) asenne ei häiritse minua nyt.

Voihan sitä ainetta sitten vaihtaa.

Joopa.


--



Rakastan tätä.

22. kesäkuuta 2006

What do you know?

Huomenna lähden mökille, jonne en haluaisi mennä. Juhannus, tuo keskikesän uusivuosi on siis käsillä, hauskaa pitäisi pitää niin maan perkeleesti ja unohtaa huolet ja murheet hetkeksi. Mitä huolia ja murheita minulla muka on, onnellisella kesätyöläisellä, kenties yliopistossa syksyllä aloittavalla nuorella neitokaisella? Niinpä.

Raha-asiani ovat syvältä hanurista. Tilillä on muutama kymppi, pöydällä laskuja, vuokranmaksupäivä ensi viikolla, reissu edessä huomenna.. Ensimmäisen kunnon palkan, jolla on mahdollista elää, saan kuukauden päästä. Kyllä, elämä on ihanaa! Ihanaa, ihanaa, ihanaa!

Voi vittu.

Lisäksi riitely on jatkunut enemmän ja vähemmän, myös tänään, vaikkei toinen puoliskoni sitä tiedäkään, humalassa kun heiluu jossain Rauma-beachilla. Perhana että osaan olla vihainen! Milloin minusta tuli tällainen? Milloin tämä kääntyi tähän? Olenko ihan oikeasti niin omistushaluinen, minä, joka en halua omia menojani kellekään selitellä puolella sanallakaan? Taidan olla. Kyllä on paskamaista.

--

Miksiköhän kaikki merkintäni ovat niin negatiivisia? Enhän minä oikeasti edes ole mikään hapannaama, kyyninen ehkä, mutten kuitenkaan sitruunoita syönyt. Kyllä on kummaa.

Kuumuus ahdistaa. Se tulee joka puolelta, ei jätä hetkeksikään rauhaan. Yöllä on niin kuuma, että hikoilen lakanat märiksi. Aamulla herään huonoon happeen ja kymmeniin uusiin itikanpuremiin. Ei me olla Lapissa hei, kamoon! Koetimme eräänä yönä nukkua parvekkeella. Ajatus oli hyvä, patja meni mukavasti parvekkeen lattialle ja olo oli viileähkö ja miellyttävä. Noin kolme minuuttia. Sitten tulivat itikat ja oli mentävä takaisin sisälle, hikoilemaan ja tulemaan purtuksi joka tapauksessa.

Ja vastauksena kysymykseen, en tiedä yhtään mitään mistään juuri nyt.

14. kesäkuuta 2006

Vaikeus

On jäänyt bloggaaminen sitten toukokuun. Runsaslukuinen lukijakuntani antanee sen anteeksi. Lähinnä harmittaa itseä, kun ei tule merkittyä asioita enää muistiin. Oikeaa päiväkirjaani kirjoitin viimeksi sivun verran Lontoossa. Sitä ennen... en edes muista. Miksen enää kirjoita? Mitään. Postikortin silloin tällöin, tekstiviestejä, sähköposteja (kerran viikkoon), kirjeen joskus. Mitään omaa, itselle jäävää en ole saanut kasaan aikoihin. Ja jos tämä meno jatkuu, en uskalla sellaista toivoa lähivuosina.

Kummaa, miten paljon perusasiat muuttuvat, lyhyessäkin ajassa. 16-vuotiaana tiesin niin paljon ja olin oikeasti tasapainossa itseni ja muiden kanssa. Nyt on ihan toisin. En ole varma mistään, vähiten itsestäni. Epäilen kaikkea. Eniten itseäni.

--

Kesätyöt alkoivat. Päivät ovat rankkoja, 10-tuntisia, olen ollut todella väsynyt. Henkinen puoli ei ole niin paha kuin odotin, hoidokit ovat ihan okei. Enkä edes ole heidän kanssaan juuri tekemisissäkään. Siivoan vain. Luuttuan, pyyhin, moppaan. Tylsää, ja niin turhauttavaa. Eikö minusta tosiaan muuhun ole? Palkkakin on huono, huonompi kuin viime vuonna, enkä edes kirjoittanut nimeäni alle mihinkään työsopimukseen. Todella takapajuista. En jaksa kyllä nyt välittää, vaikka yleensä olen tiukkis näissä asioissa ja perään oikeuksiani. Olen väsynyt. Talvesta, Porvoosta, yksinäisyydestä, jatkuvasta itsetunnon heittelemisestä, kummallisesta epävarmuudesta ja olemattomasta innokkuudesta. Haluaisin vain istua laiturin nokassa, polttaa tupakkaa ja siemailla olutta hienosta viinilasistani.

Juhannus ei voisi vähempää kiinnostaa.

--

Tänään riitelin niin, että sydän rutisi. Jäi sitten pyörälenkki väliin, kun silmät muurautuivat kiinni itkemisestä. Ja jostain kumman syystä ei Eternal Erectionin keikkakaan jaksanut innostaa.

Suruttaa.

28. toukokuuta 2006

Die Panik

die panische Angst

das Gefühl der Panik

das panische Gefühl

19. toukokuuta 2006

Dingdongkello

Toissapäivänä kuljin taas matkaa Kampin ja rautatieaseman välillä. Usein se matka kestää luultua pitempään, sillä jokusen kerran olen koukkaissut 10 Kirjaston kautta, näin myös keskiviikkona. Olikin onni, sillä törmäsin täysin varoittamatta ja odottamatta Kallion aikaiseen koulukaveriini, yhteen niistä viidellä sormella laskettavista, joihin edes jotenkuten siellä tutustuin/halusinkaan tutustua. No, viimeksi olemme tavanneet helmikuussa 2002, kun kuljimme viimeistä kertaa yhdessä kouluun. Aikaa kuulumisten vaihtoon oli valitettavasti vajaat kymmenen minuuttia - kerro siinä sitten neljän vuoden tapahtumat! Mutta sain sentään tsempitykset pääsykokeisiin. Kiitos niistä.

Eilen olimme Hannin ja Miran kanssa vähän ottamassa, Lidlin siideriä ja Alkon viiniä nimittäin. Oli mukavaa, kesäisen rentoa, vaikka ulkona olikin loppuvaiheessa pimeää ja kylmää, ja vaikka kotimatkalla alkoi sataa vettä. Kai Porvoossa on hyvätkin puolensa, ihmiset siis, joihin täällä on tutustunut. Mutta ei minusta silti ole jäämään, eikä kukaan minua kouluun enää varmaan huolisikaan. Joku paperi siellä kuulemma pitäisi käydä allekirjoittamassa - eroilmoitus siis. Hoitunee joskus pääsykokeen jälkeen. Jos hyvin käy.

Oloni alkaa olla levoton ja ahdistunut ihan uudella tavalla, samalla lailla kuin ennen reaalia. Vielä on reilu viikko aikaa, mutta en tiedä miten sen saisi tehokkaimmin käytettyä. Kirjaa olen tankannut etu- ja takaperin, muistiinpanoja rustaillut uudestaan ja uudestaan... ehkä sitten olisi aika piirrellä kuvioita nuolineen ja ehkä kokeilla rustata kasaan jonkinmoisia esseitäkin mahdollisista aiheista - sellaisen olen viimeksi kirjoittanut edellä mainitussa reaalikokeessä keväällä 2004. Eli olisi ehkä syytä hieman pinnistää, kaivaa muistin kätköistä kyky sellaiseenkin kirjoitustyöhön. Aikoinani olin mestari kirjoittamaan esseitä, sellaisistakin aiheista, joista tiesin hyvin vähän. Tokko se taito minnekään on lopullisesti kadonnut, ehkä se vain lomailee, niinkuin mitä ilmeisimmin aivoni muutenkin.

Ensi viikoksi koetan keksiä joitakin kasassa pitäviä elementtejä. Kuten levyjen kuuntelemista. Ja sängyllä makoilua. Voisin nukkua kirja tyynyn alla, uskonhan aina vahvasti noinkin tieteellisiin tapoihin edesauttaa tiedon sisäistämistä!

Ps. V tulee kohta lomalle.

10. toukokuuta 2006

Woitto

Hassua miten makutottumukset ja muutkin tykkää/ei tykkää-jutut muuttuvat aikain saatossa. Esimerkiksi vuohenjuusto. Aiemmin sen haju ja maku toivat mieleen lähinnä hikisukan ja pesusienen sekoituksen. Nyttemmin himoitsen sitä ylettömästi. Niinkuin muitakin juustoja, joita olen ennen kammonnut. Pelottavaa. Tätä menoa alan joskus nauttia viineistäkin. Sitä odotellessa.

Nyt on toinenkin rantarosvojen lukija bongattu kirjastosta. Se ei piristänyt. Lähinnä alkoi suututtaa, miksi sellaiset hempukat koettavat tunkea mun reviirille. Kyse oli siis selvästi tämän kevään abiturientista. Raivo. No, aion olla joka tapauksessa sata kertaa parempi pääsykoevastaaja, joten ei sen pitäisi vaivata.
Riesa on sitten leikattu. Nyt se on puettuna hassunnäköiseen muovikauluriin, vatsa on paljaaksi ajeltu ja röpelöinen leikkaushaava komistaa sitä. Kovasti näyttää nukuttavan. Eilen sain hieman tilannekomiikkanauruja kompuroivasta ja horjuvasta anestesiasta toipuvasta kissasta. Hupinsa kullakin.

7. toukokuuta 2006

Follow me and I know the road is clear

Viikonloppu meni jälleen hujauksessa. Riideltiin ja sellasta. Mutta sovittiin myös ja se se oli kivaa. Uusi hylly on nyt samalla paikalla kuin edellinen, eikä järjestys ole muuttunut, mitä nyt siirtynyt hieman lähemmäs universaalia kaaosta.

Perjantaina riitelyn ja hyllynkasauksen ja -purkamisen ja -siirtämisen jälkeen menimme äidin kanssa katsomaan Semmareiden keikkaa Linnankosken lukiolle. Olipa eka kerta, kun kyseisen kokoonpanon livenä näin. Ihan hauska setti ja lavakarismaa riitti. Hivenen vain häiritsee, olenko tosiaan samassa kastissa keski-ikäisten rouvien kanssa nauramassa "nuorille pojankolleille" (lienevät kuitenkin käyvän neljättä-, osa jo viidettäkymppiä) ja kikattamassa niiden flirtille. Hauskin osuus keikasta oli ensimmäinen encore, johon sisältyi hupaisa parodia Il Divosta ja vastaavista kuvottavista kehitelmistä. Nauratti ihan vilpittömästi ja pitkään.

Lauantain V oli krapulassa ja minä energinen, olinhan kuitenkin keikalta palattuani jopa hiippaillut anoppilaan takaoven kautta sisään mököttämään yksin loppuperjantai-illaksi. Huimaa! No, jumalainen kesäsää suosi Prismaan suuntaamaani kävelyreissua, ostin miehelleni pizzaa ja kolaa ja itselleni jäätelön ja sudoku-lehden. Kyllä elämä voi joskus olla niin upeaakin. Kolmen jälkeen krapulakasa nousi sängystä ja lähdimme käymään Jokelassa retkellä. Mukavan leppoisalta meno näytti. Hyvä niin. Loppuillan (ja yön) katsoimme Lostin toisen tuotantokauden jaksoja, nukkumaan menimme lopulta viiden aikaan. Lost on kyllä hauska sarja. Kunhan sen saa katsoa omaan tahtiinsa. En varmasti kestäisi katsoa sitä kerran viikkoon, sehän etenee niin hemmetin hitaasti ja alkaa entisestään vaivaamaan, mitä mikäkin tarkoittaa. Sen tarkemmin sarjan tapahtumia lukuisilta lukijoiltani (HAHHAH) spoilaamatta voisi sanoa, että .. haluan jo nähdä sen loppuun! En kestä tätä epätietoisuutta! Tahdon tietää, mitä siellä oikein tapahtuu ja MISTÄ kaikki johtuu!! Samperi. Montakohan tuotantokautta ne aikovat sitä venyttää? Toivottavasti osaavat lopettaa sopivaan kohtaan rahanahneuden sijaan.

Samanlainen epätoivoisuus kohdistuu kyllä myös Harry Potterin viimeiseen osaan. Käsittämätöntä. Ei minusta pitänyt koskaan tulla viihdeteollisuuden orjaa. Tässä sitä ollaan, odottelemassa vastauksia toisiin ja hirnyrkkeihin ja mihinhän vielä. Onneksi en ole ihan yksin tämän tuskani kanssa. Tosin mihinkään terapeuttiseen arvuuttelufoorumiin en ole vielä (onneksi) turvautunut. Katsotaan.

4. toukokuuta 2006

Geigalla

Eilen oli keikka. Olihan se. Bar Mary oli tiivis ja lämmin. Kattoon leijailevaan tupakansavuun sekoittui imeliä tuoksuja (tuoksun lähdettä en sen kummemmin ala analysoida, koska huumausainetuntemukseni on varsin heikko, mutta jotain pilvee se oli). Hiki valui ennen kuin baari oli edes puolillaan. Yleisöä näytti olevan kaikenmoista. Tommy oli ihana, hikinen ja ihana. Oih. Samoin bändin bongorumpalisti Tero. Iik. Sydän. Setti sinänsä oli harmittavan lyhyt (n. 1 h 20 min) eivätkä suostuneet heittämään encorea, minä kun olisin kuunnellut ja huojunut vielä pitkään. Mutta mikä tärkeintä: mieli on loistava edelleen ja biisit jammaavat edelleen päässäni ja levy soittimessa. Tosin tällä kertaa edellinen, Breaking Daylight, uutukaista kun olen pyörittänyt muutenkin ahkerasti viimeisen viikon ajan. Mä taidan olla fani.

Ostin sitten Kaisulta uuden kirjahyllyn itselleni. Suuremman ja mustan, malli on sama kuin tuossa nykyisessäni, josta on tila loppunut jo ajat sitten, varmaan noin viikko sen jälkeen kun tuon rotiskon V:n kanssa kasasimme viime elokuussa. Vai oliko se heinäkuu. No, joka tapauksessa, nyt minun pitäisi mitä suuremmissa määrin pystyä purkamaan tuo osiin, jotta sen voi kuljettaa Järvenpäähän. En usko kykeneväni sellaiseen toimintaan. Ohjepaperi on esillä, mutta eihän siinä purkamiseen ole ohjeita! Ja ensin se pitäisi tyhjentää noista kirjoista. Ja stereoista. Ja ruukkukasvista, valokuvasta ja parista epämääräisestä koriste-esineestä. Joopa. Tekisi mieli odottaa miehistä voimaa apuun, mutta kai sitä pitäisi itse ensin kokeilla. Miksi piti mennä ostamaan tuo jostain Iskusta ruotsalaisen ihanuuden sijaan? Niin, miksi? Sitäpaitsi koko hyllyprojekti aiheutti lähes perheriidan ja itselle todella paskaa mieltä. Mutta ehkä huomenna kaikki on toisin, jos saamme uuden hyllyn kasaan. Muutenkin pitäisi sitten vaihtaa järjestystä ja sellaista. Näyttääköhän mikään suunnitelmani livenä samalta kuin paperille piirrettynä? Ei jaksaisi kuitenkaan älyttömän montaa kertaa sohvaakaan liikutella, varsinkaan, jos joudun sen tekemään yksin V:n kuskatessa hyllynpaloja.

Mulla ei ole ongelmia.

1. toukokuuta 2006

Road ja muuta hiphoppia

Parasta juuri nyt: ihan ok vappu takana, eikä darraa! Jumankauta että voi olla ylpeä itsestään. Plus ei edes kauheasti haittaa, että vappu meni ohi vain suht kelvollisella Santanan keikalla. Kävin toki kääntymässä muutamissa pirskeissä ja koetin humalluttaa itseäni. Tulokset eivät olleet kummoisia, paitsi siinä mielessä, että puheessa käyttämäni desibelitaso nousi liian korkeaksi. Ilmeisesti näin käy useinkin, mutta yleensä olen siinä tilassa, etten sitä tajua. Nyt tajusin, enkä siltikään tehnyt asialle mitään.

Don Johnson Big Bandin uusin on erinomainen. Ei turhaan suitsutettu medioissa. Sinkkulohkaisukin puree - edelleen, vaikka olen toistanut raitaa lukemattomia kertoja. Onnekseni en harrasta radionkuuntelua, joten se ei pääse pilaamaan Roadin menoa. Ylihuomenna poppoo olisi Maryssa keikalla. Taidan koettaa mahduttaa itseni sisään. Viimeisin livekokemukseni DJBB:stä on abiristeilyltä helmikuulta 2004. Silloinkin vietin suurimman osan keikasta nojaillen Timon ja Jyrin välissä baarin seinään istuma-asentoon laskeutuneena. Saattoi johtua tequilasta. Tai no en nyt tiedä.

Kevät on tullut! Kyllä! Ihanaa. Paahtimokausi on avattu, uusiin jäätelömakuihin alettu tutustua ja ikkunatkin on pesty. Kissa loikoo auringossa, minulla on hyvä mieli ja aion nyt jatkaa (darrattomasta) vappupäivästä iloitsemista.

23. huhtikuuta 2006

Toisinaan kaipaan aikaa

Porvoo on siitä mukava kaupunki, että täältä löytää jatkuvasti uusia paikkoja. Äskeisellä iltakävelylläni päätin suunnistaa Vanhaan kaupunkiin (ettei sitten poismuuttaessa tarvitse harmitella, etten koskaan sielläkään ihania iltakävelyjä tehnyt) ja se oli yhtä mukava kuin ennenkin. Kotini suunnasta mentäessä vastassa on korkea ja jyrkkä "kirkonmäki", jota on mukava stretch-housut paukkuen venytellä ylöspäin. Mäen päällä on siis Porvoon tuomiokirkko, joka on kyllä aika makee. Hakkaa helposti Keski-Euroopan tusinakirkot, vaikkei sentään ihan jokaista (Köln, Sacré Coeur jne.). Sisällä en tosin ole käynyt vielä. Saa nähdää halkeaako maa ja alkavatko tulivuoret pudota taivaista, jos tällainen paatunut pakana sinne astuu... Kaikesta agnostisuudesta huolimatta viihdyn erinomaisesti vanhoissa kirkoissa. Niissä on sitä jotain.

Äh. Sekoan.

17. huhtikuuta 2006

Land of...



No. Olin Lontoossa viisi päivää. Matka oli antoisa ja kaupunki kiva. Olenhan siellä aiemminkin käväissyt, mutta nyt ehti katsella tarkemmin ja paremmalla silmällä. Kevät oli jo alkanut kukoistaa, joka paikka oli täynnä turisteja (pahinta laatua: suunnaton lauma jenkkejä/espanjalaisia kälättämässä ja tukkimassa joka ikisen metron uloskäynnin tai kadunkulman), London Pride maistui hyvältä ja rahat meni. Mutta sehän on elämän tarkoitus, matkustaminen siis. Ainakin oman elämäni.

Pääsykoelukemisista on siis tullut pidettyä viikon tauko ja omatuntoani kolkuttaa sen mukaisesti. Eli aivan helvetisti. Huomenna jatkan taas. Pakkohan tässä on opiskelupaikkaa alkaa hankkia aggressiivisesti, jos hellät keinot ei auta. Yhteishakuhan tuli ja meni, minnekään en paperiakaan laittanut. Tampere on siis ainoa kohteeni tänä vuonna - toivottavasti enää ikinä.

Tekisi mieli lähteä uuteen reissuun, tottakai. Mutta jos nyt jonkun aikaa ensin säästäisi rahaa. Jos vaikka saisi vuokran maksettua ja sitä rataa. Jaksan odottaa. Kesä menee töissä, mutta ehkä jo ensi vuonna olen taas reilaamassa tai muilla tavoin tien päällä. Toivon ainakin. Katsotaan, sanoi tohtori.

Kävinkin katsomassa sitten Kuopion Lääketieteenopiskelijoiden speksin Arenassa viime viikolla, siinä esiintyi Sini. Näytös oli ihan hauska, ja aloin pakonomaisesti kaivata jotain samantapaista - siis opiskelijaporukkaa, jonka kanssa toteuttaa vastaavia proggiksia, tiettyä turvallista tunnetta siitä, että jotain varmaa on tulossa, siis että "opiskelenpa tässä hienoa ammattia varten ja onpahan tulevaisuuteni turvattu niillä palkoilla" jne. Tuntui hieman tyhjältä lähteä kotiin miettimään taas kerran päänsä puhki epätietoisia ajatuksia omasta tulevasta. Kyllä minäkin tahtoisin lääkäriksi, mutta sitä minusta ei koskaan tule, ja se on hyväksyttävä. Olisinpa tehnyt asioita toisin, olisipa selkeitä ja turvallisia suunnitelmia. Mutta ei. Haluan alalle, jonne on vaikea päästä (no, mihin ei Suomessa olisi?) ja sen jälkeen tulevaisuus ei ole sen varmempi - työt ovat kiven alla. Mutta minkäs intohimolleen voi. Onneksi ei minkään.

Olen kaivannut viime aikoina Kaliforniaa. Lontoolaisessa pubissa leijui lauantaina pitkään tarkemmin määrittelemätön tuoksu, joka nosti niskavillat pystyyn, siis ainoastaan hyvässä mielessä, muistuttamalla Kaliforniasta. Ehkä siinä oli ripaus jotain amerikkalaista saippuaa, aurinkorasvaa, rannan tuoksua jne. En tiedä, mutta sydän kyllä jysähti siihen tahtiin, että ikävä tuli. Siellä oli ainakin aikaa ajatella. Ja ajella pitkin Pacific Coast Highwayta... Voisi lähteä takaisin. Nyt ne myisivät minulle kaljaakin. (Vaikka kuka sitä jenkkikusta haluaa juoda saatuaan maistiaisia kuninkaallisesta brittimallaksesta?) No, elämäni on nyt täällä, ja täytyy keskittää kaikki energia ja jaksaminen rahan tahkoamiseen, jotta ulkomaille lähteminen mahdollistuu myös tulevina vuosina.

V katsoo elokuvaa. St. Germain jyskyttää kaiuttimista. Olo on kaikin puolin erinomainen. Unohdan sen pääsykoeongelman huomisaamuun saakka.

29. maaliskuuta 2006

The Sound of the Drums

Sain tänään viestin Orimattilassa asuvalta ranskattarelta, joka tahtoisi siskonsa kanssa tulla käymään Porvoossa ja kysyi, voinko heidät majoittaa. Olen siis rekisteröitynyt Hospitality Clubiin, enkä uskonut sen koskaan kantavan hedelmää. No, vastasin toki myöntävästi, katsotaan, josko he ensi viikolla ilmaantuisivat tänne.

Tämä päivä on ollut parempi kuin eilinen, mitä nyt kimpaannuin typerälle kirjastonhoitajalle, joka alkoi urputtaa lainaamieni levyjen määrästä. Suutuin, koska 1) Missään ei lue 15 levyn rajoitusta (arvasin kyllä jonkin sellaisen olevan mahdollinen, mutta kun mitään ei kukaan sanonut, en välittänyt asiasta). 2) Ei vissiinkään ole minun vikani, jos kirjastontädit eivät näe jo lainassa olevia teoksia samalla ohjelmalla kuin parhaillaan lainattavia.
Että näin.

Olen kirjoitellut avustushakemuksia, muistiinpanoja Suursaaren suurhaaksirikosta ja sukelluskomissaari Sommarista (aika mulkku mies), pyöritellyt peukaloita, syönyt pahaa ruokaa jne. Järvenpäähän täytyy vielä lähteä, ei huvittaisi kun tiet ovat loskasta liukkaat eikä menopelini ole suoranaisesti mikään villipeto noissa oloissa...

28. maaliskuuta 2006

Passissa

Tänään oli ehdottoman huono päivä.

Olin kirjastossa lukemassa kaksi tuntia. Sitten tunniksi uimaan. Samalla radalla kanssani kellui lihava mummo. Vähintäänkin paskamaista, että se ui keskellä rataa niin, ettei kummaltakaan puolelta päässyt ohi. Onneksi vesijumppa jatkui, ja mummo siirtyi viereiseen altaaseen kaltaistensa pariin. No, eipä mennyt kauaakaan, kun täysin varoittamatta viereiselle radalle porskutti joku punapäinen mulkvisti, jonka oli ilmeisesti IHAN PAKKO näyttää uimataitoaan pärskimällä ja loiskuttamalla. Hermot meinasi mennä, mutta peitin silmäni uimalaseilla ja jatkoin tyynesti omia sammakkopotkujani. Minun uintireissuani ei noin vaan pilata, perkele.

Päivän lopullinen antikliimaksi tapahtui poliisiasemalla, jossa sekoilin totaalisesti passihakemuksien, passikuvien ja muun byrokratian seassa. Itku silmässä kompastelin ulos virastosta luvattuani tuoda passikuvat huomenna. Englantiin olisi päästävä kahden viikon päästä, eikä minulla ole mitään tietoa passista. Näin meillä asiat hoidetaan. Tätäkään en ole voinut aiemmin tehdä, kyllähän minulle jo Venäjän rajaa syksyllä ylittäessäni huomautettiin, että passini on menossa rikki. Joojoo. No, kannatti sitten tarkastaa tilanne vasta nyt kun passin käyttö on taas ajankohtaista. Ja kyllä, muovitettu tietosivu on halkeamassa irti. Hieno homma kaikenkaikkiaan.

Päivän hyviä puolia:
- ostin puuttuvat Harry Potterit
- lainasin kirjastosta oivan kasan kiinnostavia levyjä
- sain tehtyä kasan muistiinpanoja
- aurinko melkein paistoi
- olen alkanut vakavissani miettiä, eroaisinko koulusta jo nyt keväällä. Mikäänhän minua ei varsinaisesti estä.

Huomenna on toinen vuosikokous. Inhoni partiota kohtaan on kasvanut pelottavalla vauhdilla. Kaukana on rentoutuminen / kiva harrastus, jossa oppii kivoja juttuja. Vielä vajaa vuosi pitäisi jaksaa, en tiedä miten.






Kunpa huomenna olisi kaikki toisin.




26. maaliskuuta 2006

Istuit pimeässä niin kauan että nukahdin

Lauantaina olin kesteissä. Tapasin siellä paljon mukavia ystäviäni ja muita ihmisiä, joita kai korrektisti voi kavereiksikin kutsua. Tarjoilu oli hyvää. Lisäksi paikalla oli uunituore aviopari. Ahdistus kasvoi käsittämättömiin mittasuhteisiin kuunnellessani - vaikkakin vain puolikorvalla - loputonta "gradu... perheenlisäys... asunto.." -juttelua, enkä voinut estää katseeni kiinnittymistä uutuuttaan hohkaaviin sormuksiin nimettömissä.


Vakiintuminenhan on kaiketi ihan iloinen asia. Itsekin olen vähintäänkin loistavassa parisuhteessa, tai jotain sinne päin. Kuitenkin... jos ikää on henkilötietopapereitten mukaan hiukan päälle 20 vuotta, on mielestäni täysin tarpeetonta sitoa itseään toiseen ihmiseen jalometallinpaloilla. Kai olen sitten kakara, tai muuten vain naivi, mutta kyllä minä ainakin jaksan odottaa jonnekin hamaan tulevaisuuteen, josko minua joku joskus vaikka kosisikin. Tai sitten jättää kosimatta. Vaikka olenkin kaikenhetinyt haluava ihminen, tuota maltan odottaa. No, tokihan jokainen tekee itse elämänsä ratkaisut, ja kaikki onni tuollekin pariskunnalle tulevaisuuden varalle, mutta en minä silti voi kovin ymmärtäväinen olla. Onneksi ei tarvitse älyttömiä määriä ajatusenergiaa tuhlata tämän pohtimiseen.

Tänään oli ihana aurinkoinen kevätpäivä. Kellojakin siirrettiin. On helppo hymyillä kissan kehrätessä sängyllä ja olon ollessa mitä rentoutunein. Huomenna jatkan taas lukemista. Huomenna käymme myös katsomassa mummia sairaalassa. V tulee jo neljän yön päästä takaisin.

Uuden viikon alulle voisi vaikka kippistää. Vesilasikin käy.

13. maaliskuuta 2006

Kevätflunssan kourissa

Olen väsynyt ja kipeä. Nenä vuotaa, aivastuttaa, ahdistaa, väsyttää, ketuttaa, vituttaa, ahdistaa, väsyttää, niiskuttaa, jne.

No, kaikesta tästä huolimatta lauantaiset bileet potkivat persuksille oikein asenteella. Oli tosi mukavaa hengailla partiolaisten kanssa. Taisin olla tosi humalassakin.. Krapulakin oli taas mitä oli. Mutta selvisin. Oli ihanaa nähdä kaikkia tyyppejä taas. Hyvä mieli.

Teen pitsaa. Vaikka tuskin mä mitään maistan.

9. maaliskuuta 2006

Ota minusta puolet

Rankka päivä takana. Järvenpään kautta Helsinkiin ja taas takaisin. Ollin kanssa oli mukava jutustella ja suunnitella lehteä. Kävimme myös Unicaféssa patongilla, oli halpaa ja hyvää, vaikka kassan neiti katseli amiskorttiani hieman epäillen. Sama opiskelijaoikeus sillä on saatava, saatana! Hermostuttaa se, että sen lisäksi, etten itse arvosta itseäni ja opiskelupaikkaani, muutkaan eivät sitä tee.

Selkä ja kylki ovat mahdottoman kipeät. Eilen kävin aika riuskalla sauvakävelylenkillä, voi johtua siitä tai sitten tulehdus on levinnyt selkälihaksiinkin. Siitä huolimatta ajattelin huomenna mennä uimaan, mikäli suinkaan kykenen. Ja sitten pitäisi siivota, että lauantaina voimme sotkea uudestaan. Niinpä niin.

Pääsenkin jo huomenna V:n kainaloon. Mukavaa. Vaikka bileet Heidillä olisivat maittaneet mainiosti. Ehkä myöhemmin. Ehkä saan vähän synttärilahjojakin; olenkohan ollut riittävän kiltti siihen?

Booliainekset odottavat kaapissa. Huomenna pitäisi käydä silti kaupassa. Ja jaksaa miljoona muutakin asiaa. Ja oloni on niin raihnainen, ettei tosikaan. Tänään sentään luin huomattavalla innolla alleviivauksia ja muistiinpanoja tehden reilut 30 sivua. Edistystä.

Tylsä olo.

7. maaliskuuta 2006

Ilman sinua olen lyijyä


Olen ihan rakastunut tähän SMG:n levyyn.

Tulee niin hyvä mieli, kun tätä kuuntelee. Kaunista laulua, ihania sanoja. Kaikki tuntuisi olevan niin hyvin juuri nyt. Kun vaan vielä V:n saisi viereen, kaikki olisi täydellistä. Kliseistä.

Huomenna saan uuden reseptin terveyskeskuksesta. Toivottavasti luvattu geeli auttaa tähän kipuun. Burana 600 ei auta, ainoastaan väsyttää kovasti. Pitää heti aamulla mennä sitä kautta. Niin, tosiaan, ajattelin huomenna kammeta itseni kouluun. Tuntuu pahalta tavallaan lintsata sieltä niin paljon, mutta toisaalta sillä ei ole mitään väliä. Mielummin luen Rantarosvoja. Yliopistoon on päästävä. Näin on.

Tänään kävin uimassakin taas, ostin mummin synttärilahjarahoilla sarjalipun. Onpa jokin innostamassa uusiin käynteihin. Olen myös päättänyt ostaa kävelysauvat. Kyllä! Keski-ikä alkaa 21-vuotiaana. Tai sitten olen alistunut siihen, että niiden kanssa lenkkeily on ehkä tehokkaampaa. Äiti on onnellinen, vuosien aivopesu on lopulta tuottanut tulosta. Huomenna ajattelin käydä ne mukaani nappaamassa paikallisesta urheiluliikkeestä.

Katselin tänään muutaman dvd:n Muumeja. Ai että mitä nostalgiaa. Siinä on sitten hauska sarja! Jos niitä lapsia joskus on, ne pakotetaan kyllä katsomaan boheemin muumiperheen epäsovinnaisia kolttosia pokemonien sijaan. Tai sitten voi olla, ettei siihen asiaan ole äiskällä puuttumista pitemmän päälle...


6. maaliskuuta 2006

Kuumaa...

Totuuden nimessä on ole vielä tähän päivään mennessä tajunnut sitä Juttua, mikä Sigur Rósissa ilmeisestikin on. Kävipä sitten niin, että sain mummilta rahaa. Ja koska tilini saldo oli ollut reilun viikon alle euron, päätin juhlistaa äkkirikastumistani tilaamalla levyjä. Tänään ne tulivat.

  • Stina Nordenstam - The World Is Saved
  • Belle & Sebastian - Tigermilk
  • The White Stripes - Elephant
  • Heather Nova - Siren
  • Sigur Rós - Ágaetis Byrjun
No, nyt olen sitten kuunnellut koko illan Siguria ja alan ehkä pikkuhiljaa hoksata, mistä on kyse. Pehmeä-ääninen laulaja suoltaa tuntemattomalla kielellä pitkään lausuttuja sanoja harmonisen taustan päälle. Ihan jees. Silti en ihan itku silmässä kuitenkaan tätä kuuntelisi. Tai sitten olen anti-kulturelli aasi. Sekin sopii.

Pitkään jatkuneeseen rintakipuun sain tänään hetkellistä helpotusta, tai ainakin onnistuin tavoittamaan mielenrauhan päästessäni nauttimaan suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän hedelmistä Näsin terveysasemalle. Asiallinen ja ystävällinen lääkäri teki minuun vaikutuksen heti kutsuessaan minut huoneeseensa (minuutilleen ajallaan). "Kuinka voin olla avuksi sinulle?". Hormonimyrskyn herkistämä mieleni tulkitsi ystävällisen kysymyksen käskyksi alkaa vetistellä, mutta onneksi sain pidettyä itseni kurissa ja kerrottua vaivani vain hivenen ääni väristen. Tohtori kokeili ja paineli lihaksia ja diagnoosi oli loppujen lopuksi helpottava: tulehtunut lihas. Sain reseptin kahteen lääkkeeseen, käskyn mennä hierojalle ja syyn hankkia kunnollinen työskentely-ympäristö tietokoneen lähettyville. Valitettavasti lahopääni ei voinut muistaa mainita reseptin kirjoittamisen yhteydessä, että tungen itseeni ehkäisyvalmisteita, mistä syystä toinen (vahvempi) lääke jää käyttämättä. Huomenna koetan hoitaa asian kuntoon puhelimitse. Onneksi toinen edes auttaa hetkellisesti. Vaikka kipua on edelleen.

Kamala ikävä, edelleen. Toivon kovasti, että loma-anomukset menevät läpi ja V pääsee lomille ensi viikonloppuna. Muuten voi tulla itku silmään ihan syystäkin, eikä ainoastaan muuten vaan, kuten viime aikoina trendi on ollut. Raivostuttavaa, kun en voi lainkaan kontrolloida tunnelmiani. Illat ovat pahimpia.

Hoh. Saisi jo tämä talvi loppua. Tappavan tylsää ja tasaista. Kaipaan kesän lämpöön kuuntelemaan SMG:tä auringon paahteeseen jonnekin rantakalliolle, Pommac-mehujää sulaa käsiin ja hellehattukin hiostaa. Voi.

5. maaliskuuta 2006

Hölmö rakkaus ylpeä sydän

Olen 21.

Scandinavian Music Groupin uusi levy on yllättänyt. Ensivaikutelma ei iskenyt, useampi kuuntelukerta on avannut levyä ja nostanut sen tämänhetkiseen top 3:en.

SMG:n Provinssin keikka kesällä 2003, pitkä ilta on kulunut jo seuraavan vuorokauden puolelle, keikka teltassa, tunnelma tiivis ja harras ja kesärakkausolo kukkeimmillaan Kun tuuli oli viilee. Olin silloin juuri ihastunut.

Talvi 2006, keikkaa ei näkyvissä lähimaillakaan, mutta ihastuminen on muuttunut salakavalasti rakkaudeksi, olen valmis sinun pitää omanasi. Kyllä kelpaa kuunnella rakkauslauluja, nytkin.

"Muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
kastella jalat heinikossa
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuu"

3. maaliskuuta 2006

Save tonight



Norsukin on sitä mieltä, ettei tästä mitään tule.
No ei vaiskaan.

Tänään kehitin filmiä koulussa. Epätoivo ehti jo vallata mieleni, mutta viimeisillä voimilla pinnistin hommat hoitoon. Maanantaina pääsen katselemaan, onko filmillä olevista kuvista mihinkään. Siihen saakka voin olla rauhassa ja hyvillä mielin.

Olen lähdössä vaeltajakasteeseen. Ihan hauskaa. En olekaan aikoihin ollut missään kunnon partiojutussa, on siis aikakin jo. Katsotaan millä mielin jaksan olla, vai jaksanko ollenkaan. Vituttaa edelleen niin uskomattomasti, että V on kiinni, vaikkei pitänyt. Ja ensi viikonlopun samalla lailla, ellei jostain ihmeellisestä oikusta pääsekin lomille.

Olen viime päivät törmäillyt huonekaluihin ja pudotellut tavaroita huomattavasti enemmän kuin yleensä. Raivostuttavaa. Eikä se ota loppuakseen. Inhottaa olla niin kömpelö! Miksen voi olla sulavaliikkeinen ballerinan venyvyyksillä varustettu keijukainen? Ikinä tulisi sellainen olo, että on tiellä ja tukkii paikat. Joo, ei tule tapahtumaan. Siitä on mukava haaveilla tottakai, kunhan pysyn paikallani.

Alan etsiä kameran akun laturia. Kohta täytyy lähteä Järvenpäähän päin. Kaksi synttärikorttia, onhan se tietysti enemmän muistamista kuin ei muistamista ollenkaan.

t. Nimim. Katkera paska -85

2. maaliskuuta 2006

You've got to dig deeper

On hieman taas jäänyt elämästä raportointi. Suurimpana syynä se, ettei sellaista ole. hm? No, on sentään jonkunmoinen. Siinä elämässä käyn uimassa ja koetan laihduttaa ja parantaa kuntoa. Luen pääsykokeisiin pää sauhuten, unohdan lukemani samassa hetkessä, käyn kaupassa kun on rahaa ja ostan sieltä joka kerta samat tuotteet. Kuuntelen musiikkia, koetan keksiä mistä pitäisin eniten, en osaa päättää. Suututtaa idioottimaiset tv-ohjelmat ja tyhmät ihmiset. Koulunkäynti. Sotkuisuus, aikaansaamattomuus... viikonloput poissa V:n luota.

Miksiköhän pitää olla sellainen pelkosäkki? Mietin jo valmiiksi kaikkea tulevaa, suren tietysti, vaikken vielä ole päässyt edes kouluun, joka meidät erottaa. Silti väännän itkua joka ilta peiton alla. Ja päällä. Paskamaista.

--

Äsken keitin kaakaota; lämppäsin maitoa mikrossa, se alkoi tapansa mukaan kiehua yli, pysäytin mikron ja otin kupin ulos. Lisäsin lusikallisen kaakaojauhetta ja koko homma alkoi kuplia kuin tulivuori! Maito valui reunojen yli kuin laava, tiskipöydän kautta lattialle. No, en saanut kaakaota, mutta tulipa pyyhittyä lattia uunin takaa.

--

Viikonloppuna ajattelin olla taas kerran kiva ja mukava. Saa nähdä onnistuuko se. Ehkä vain hautaudun kirjani taakse ja tarkkailen sieltä nykynuorisoa.


Täytän sunnuntaina 21.

15. helmikuuta 2006

Näillä mennään

Ystävänpäiväkin meni. Sain muutaman kortin ja tekstiviestin. Itse olin tänä vuonna ihan panostanut ja itse väkertänyt kortit, joita sitten postitin pitkin maita ja mantuja. Mukavaa. Kortteja on niin mahdottoman mukava saada, voisi harrastaa enemmänkin.

Olen viime päivät miettinyt, voiko asioista ihan oikeasti tehdä näin suuria ongelmia. Kuuntelen Joni Mitchelliä illat pitkät ja ajoittain tajuan, että onhan noita muitakin suruja kuin nämä pienet omani... Harmi sinänsä, etten osaa asettaa asioita tärkeysjärjestykseen. Ehkä opin senkin vielä. Sitten ei ainakaan tarvitse vaivata ihmisiä masentuneilla viesteillä. (Tokkopa tuo niin suurta vaivaamista on, ystäviä kun ovat).

6. helmikuuta 2006

Jahjah.

Aika liitää. Tai niinhän sitä luulisi. Viikot ovat pitkiä ja surullisia, viikonloput hujahtavat täysin toisessa aika-avaruudessa. Kummallista. Kaipaan muuta.

Koulu on ikävä velvollisuus. Liikoja en siellä ole viime aikoina naamaani näyttänyt, yritän nyt tässä uudessa jaksossa olla parempi ihminen ja kiltimpi oppilas. Paljon töitä rästissä, mutta aion palauttaa ne vasta tiukan kovistelun tms. jälkeen. En jaksa. Turhauttaa tämä "huono ihminen"-juttu, mutten voi sille mitään. Ehkä jossain vaiheessa tähänkin kyllästyy. Muuten olen ihan kiva, ihan tosi!

Raivoan itselleni saamattomuudestani. Olen ennen ollut kai jotenkin erilainen. En ole antanut minkään liiaksi ärsyttää. Nyt - lähinnä kaikki oksettaa.

Pääsykoelukemiset etenevät hiljalleen. Aion olla sen suhteen aktiivinen. Kevääni on siis etukäteen suunniteltu. Tai niinhän sitä luulisi. Koetetaan.

--

Viikonloppu oli muuten ihana. Siitä lisää myöhemmin.

24. tammikuuta 2006

Villasukat.





Viikonloppu meni. Saimme kai jotakin aikaiseksikin, ainakin minuun iski uskomaton hoitamattomien asioiden piina, josta on seurannut muutaman päivän intensiivinen tietokoneen käyttö. Olen tehnyt lomakkeita pää sauhuten. Minäkö muka laiska!

Porvoo on ihan perseestä. Lukemaan pitäisi ehtiä ihan kunnolla, muuten ei kauheasti naurata. Syksyllä aion muuttaa täältä joka tapauksessa pois, tuohon kouluun en enää jää. Ajatelkoon muut ihan mitä lystää, minä en siitä välitä. Kuulostanpas taas dramaattiselta. Mutta niin se menee. Ehkä olen luuseri, ehkä en. Ehkä annan periksi liian helposti ja lähden menemään paikasta, jossa pitäisi olla. Tai sitten en. Ehkä kuulun jonnekin muualle, jossain muualla saattaisin ainakin olla onnellinen ja tehdä mielekkäitä asioita. Ehkä.

Ehkä ei vain pitäisi ajatella liikaa. Saati välitää paskan vertaa siitä, mitä jotkut muut ajattelee. Harmi ettei se ole niinkään helppoa.

Ehkä.

18. tammikuuta 2006

Hope there's someone...

Olen tehnyt kaksi päivää lehtijuttuja ja koulutehtäviä. Ihan riittävästi hommaa minulle. Liikaakin. Tänään nukuin pommiin ja menin Quark-tuntien sijaan uimaan ja - äänestämään. Tarja voittoon. Ainakin minun ysilläni.

Huomenna Järvenpäähän ja viikonlopuksi Heinolaan Johtajapäiville. Innostus ei ole kummoinen, mutta koetan olla esimerkillinen lippukunnanjohtaja. Se on vaikeaa välillä. Usein. Hommat pitää saada pakettiin ajoissa. Onneksi olen jo hyvässä vauhdissa.

Ei niin mitään sanottavaa.

16. tammikuuta 2006

Ohhoh!




Viikonloppu meni taas kerran nopeasti, niinhän se aina. Lauantain keikka oli aivan mahtava! Eternal Erection, Swengin uusi yläkerta ja yhdeksän poikaa keikkaseurana, voisiko tyttö enempää toivoa? Funk toimii joka suuntaan, niin myös lonkero, koska päädyin jatkamaan Yanoon sen juomista. Näin paljon vanhoja tuttuja, niin kuin nyttemmin aina sinne päätyessäni. Kyllä kelpaa.

Koulu ei maistu ollenkaan. Olen tehnyt vankan päätöksen päästä sieltä pois. Pääsykoekirja etenee pikkuhiljaa, tänään päädyin tilaamaan myös Jyväskylän yliopiston hakumateriaalit. En sitten tiedä. Haaveilu on taitolaji ja minä sen lajin kuningatar, olisi kuitenkin asiallista joskus myös toteuttaa niitä haaveita. Parhaani koetan nytkin tehdä, mutta aina se ei ole riittänyt. Laiskuus ei saa viedä minua mukanaan tällä kertaa.

Porvoo ei oikein toimi. Voi kyllä olla, ettei tämä maa toimi muutenkaan tähän aikaan vuodesta, tuo jää on jotain aivan uskomatonta. Kadulla käveleminen on uhkarohkeaa. Koulumatkan mäet haastavat joka aamu ja iltapäivä. Onhan se kiva, että elämässä on tällaisia jänniä juttuja. Nolifenolife.

Ihan uskomaton ikävä V:tä. Se tulee taas kohta lomille, mutta mitä se muka lohduttaa, kun sen haluaa tänne h e t i. Vielä puoli vuotta jäljellä. Sitten ei tiedä mitä tapahtuu, saattaahan olla, että tämä kaukosuhde jatkuu edelleen määräämättömän ajan. Olen vaan niin kärsimätön.

Hommat kasaantuvat. Edes deadline ei saa minuun minkäänlaista liikettä. Onneksi en halua enää toimittajaksi, eihän siitä tulisi yhtään mitään.

13. tammikuuta 2006

Viikonlopun huumaa

Lähes koko viikko poissa koulusta. Tänään ei ollut enää edes kipuja, mutta jäin silti nukkumaan. Ihan sama, muutakin mietittävää on ihan tarpeeksi.

Olen kohta lähdössä Järvenpäähän, jihuuuuuuu... Voisi tehdä jotain hyödyllistä viikonloppuna, vaikka lukea pääsykokeisiin ja hengailla. Huomenna Swengiin. Elämäni sisällön järkevyydestä voidaan toki keskustella.

Turhaa, niin turhaa.

11. tammikuuta 2006

Wake up and smell the coffee...

Päivä on jatkunut samoissa tunnelmissa, joissa eilinen päättyi. Vatsa kipeä ja oksettaa aalloissa. Huimaa. En siis mennyt kouluun, enkä sittenkään koe asiasta huonoa omatuntoa. Mitä minä sinne menisin kivuissani vääntelehtimään, varsinkaan kun mielenkiintoni ko. laitosta kohtaan on alamaissa muutenkin.

Sen sijaan hain postista uutukaisen pääsykoekirjan. Olen koko päivän ihaillut sen kiiltäviä kansia, jotka olen uskaltanut avata toistaiseksi kerran - selvittääkseni sivumäärän (238) ja tarkistaakseni, sisältyykö siihen kuvia (kyllä). Vielä kun saisin luettua sen. Monta kertaa. Onneksi on hinkua päästä eteenpäin, tällä kertaa jopa aion tehdä kunnolla jotakin sen eteen. Viime kevät meni murehtiessa työvuorojen kanssa, nyt ei ole sitä ongelmaa. Ei minusta koskaan pitänyt amista tullakaan, tämä on jokin ajatusvirhe...

Olen hemmotellut itseäni Faithlessin ja The Cranberriesin tahdissa. Kelpaa loskaisia tammikuun päiviä näinkin viettää, vielä jos pystyisi unohtamaan oksettavan olon ja palautumaan arkiseen rytmiin. Vaikeaa se on, mutta yritys on kova. Viikonlopun odotus on huipussaan, perjantaina pääsee ihailemaan Kaisun vauvamahaa ja illalla tulee V... Lauantaina on Swengissä Eternal Erection ja epäilemättä huomattava määrä kavereita juhlatuulella. Kuulostaa erinomaiselta.

Päivät valuvat jonnekin. En tiedä minne.

10. tammikuuta 2006

Hullua, minäkin!

No niin. Nyt se on aloitettu. Blogi. Hullua. Olen miettinyt tätä vaihtoehtoa jo pitempään, ja nyt päätin, että on sen aika. En tiedä ketä se kiinnostaa, mutta täältä tätä nyt tulee! Olkaa hyvä. Tai paha.

Porvoossa on hiljaista. Hieman yksinäistä ja surullistakin. Luokkakaverit ovat mukavia, mutta on tietysti ikävä Järvenpään ystäviä ja V:tä. Jotain tuttua ja turvallista. Vaikka mitä minä sinne menisin mököttämään, niin monet ovat kuitenkin muuttaneet pois. Täälläkin on ihan hyvä olla. Riesan kanssa.

Monenlaista tekemistä olisi. Äidin mielestä pitäisi siivota. Yritys on kova, mutta kun se on niin tylsää. Ehkä huomenna. Tänään taistelen vatsakipujen ja vitutuksen kanssa. Lehden jutut pitäisi saada tehtyä, valokuvat järjestettyä, lippukunnan paperit ja asiat hoidettua ja mapitettava. Miksei voisi olla jotain kiinnostavampaa tekemistä? Asialle voisi tehdä jotain.

Ehkä tämä riittää. Josko jossain vaiheessa olisi jotain oikeaa sanottavaakin.


"Eniten minua kiinnostaa yö
että voisin mennä
vuoteeseen murehtimatta
ja olisi hiljaista

Eniten minua kiinnostaa tie
että voisin taas
rakentaa kiskoja
että pääsisi kauemmaksi"


Anni Sinnemäki: Eniten