Ian McEwan: Lapsen oikeus

Perheoikeuteen erikoistunut tuomari Fiona Maye ratkoo päivittäin työssään kinkkisiä ongelmia. Hän kohtaa raadollisia avioeroja, surullisia huoltajuuskiistoja, ahneutta, välinpitämättömyyttä, lasten hyvinvoinnin laiminlyöntiä ja toki myös kiintymystä. Kaikesta tästä hänen on kulloinkin pystyttävä tekemään lapsen hyvinvointia tukeva, kohtuullinen päätös ja annettava tuomionsa.

Siinä missä 60 ikävuotta saavuttanut Fiona on työssään rautainen ammattilainen, kotona on hiertymää senkin edestä. Eräänä iltana Fionan puoliso, muinaishistorian professori Jack, ilmoittaa haluavansa aloittaa suhteen nuorempaan naiseen. Lapsettomaksi jäänyt pariskunta on elänyt yhdessä pitkään vakavaraista, tyydyttävää elämää. Mutta nyt jotain on pielessä.

Jackin ilmoituksen jälkeen Fiona kohtaa töissä vaikean tapauksen. Vain piirua vaille 18-vuotias jehovantodistajapoika Adam sairastaa kuolettavaa leukemiaa, johon ainoa hoitokeino on verensiirto – josta sekä Adam itse että hänen vanhempansa uskonsa vuoksi ehdottomasti kieltäytyvät. Fionan on punnittava tarkkaan, mikä on lapsen oikeus ja missä menee uskon, aikuisuuden ja päätösvallan raja.

Ian McEwan on jälleen rakentanut tiiviin, jännitteisen tarinan, joka pitää koukussaan alusta loppuun. McEwan on yksityiskohtien ja merkityksellisten hetkien mestari: hänen tarinoissaan kaikella on väliä. Fiona on upea henkilöhahmo, ja niin on myös Adam.

Kirjan tunnelmaksi jää jostain syystä eräänlainen hämäryys ja Iso-Britannian syksy. Fiona ja Jack oleilevat hämärässä kodissaan (ylellisessä, toki), vain pienten valonlähteiden äärellä. Työssään Fiona on kirkkaiden valojen kohteena, mutta silti on kuin sumuvaippa valuisi kaiken yllä. Tunnelma on yhtä aikaa jotenkin hyytävä ja kutkuttava. Fiona on väistämättä eräänlaisessa käännekohdassa, niin kuin suurin osa hänen työssään kohtaamista ihmisistäkin on.

McEwan tarttuu isoihin teemoihin, mutta ei lähde sivupoluille niiden kanssa. Tämä romaani on hioutunut juuri tällaiseksi, ja se on tällaisena hieno lukukokemus. Se on tarkka, huolellinen ja kuitenkin se hengittää, kulkee omaa tietään ja ottaa lukijan mukaansa hetkiin, joissa kaikki olennainen tapahtuu – sattumalta vai tarkoituksella, se jää tulkittavaksi.


Ian McEwan: Lapsen oikeus
Suomentaja: Juhani Lindholm
Kansi: Corbis
Otava 2015
217 s.
The Children Act (2014)

Kirjastosta.

_____

Muiden mietteitä: Leena Lumi, Ullan Luetut kirjat, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Mari A:n kirjablogi, Kuuttaren lukupäiväkirja, Reader, why did I marry him?, Nannan kirjakimara, Luettua, Lukutuulia

Kirjankansibingosta ruksaan kohdan Monta henkilöä. 

Ian McEwan: Sementtipuutarha (Lukutaitokampanja II)

Ian McEwan: Sementtipuutarha
Suomentaja: Eva Siikarla
Otava 2010 (1. suomenkielinen painos Kirjayhtymä Oy, 1980)
135 s.
The Cement Garden (1978)

Kirjakauppaostos.


Julie, Jack, Sue ja Tom ovat neljä sisarusta, iältään kuudesta kuuteentoista. He elävät keskenään autioituvassa talossa kuumana kesänä vanhempiensa kuoleman jälkeen. Tarina kerrotaan Jackin, aknen ja murrosiän kourissa elävän nuorukaisen – Leena Lumin sanoin "kuin likaisen kärpäsen" – silmien kautta. Mikään perheessä ei ole hyvin, mikään ei ole niin kuin pitäisi olla. Sisarusten välejä hiertävät erimielisyydet, väkivalta, irstailu ja sikailu. Miten näin vääristyneestä kuviosta voi kukaan selvitä kunnialla ulos?

Ian McEwanin esikoisteos Sementtipuutarha on kuvottava ja ahdistava kirja. Se kertoo täysin vääristyneestä perheestä, vääristä valinnoista, virheistä ja väkivallasta. Kertoja Jack on kaikin puolin avun tarpeessa, eikä hänen sisaruksiaankaan voi ihan terveiksi sanoa.

Tarina on pituudeltaan lyhyt ja tunnelmaltaan tiivis, mutta paljon siihen mahtuu. Kaikki alkaa mennä vinoon heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen, enkä voinut olla pohtimatta, miten asiat saattoivat mennä niin kuin ne menivät. Mikä kaikki aiheuttaa sen, että perhe menee pilalle ja repeää palasiksi kuvottavimmalla mahdollisella tavalla?

Niin paljon kuin Sementtipuutarha käsittelee seksuaalisuutta ja sen heräämistä ja vinoutumista, on se myös kertomus syrjäytymisestä, unohduksesta ja varjoon jäämisestä. Kuten noora, minäkin jäin miettimään, kuinka luotettavana kertojana Jackia voi pitää. Hän on lakoninen ja toteava, jollakin tavalla hyvin vilpitön kaikessa kieroutuneisuudessaankin, mutta mikä on todella totta ja mikä murroksessa olevan mielen kuvitelmaa?

Tunnelma on voimakas alusta loppuun. Lienee kirjan merkittävin tekijä ja vahvistaa osaltaan sen taiturimaisuutta. Samaan painostavuuteen on huomionsa kiinnittänyt myös Elegia. Tämä kirja nostaa palan kurkkuun ja kylmät väreet selkäpiihin. Luin tarinan loppuun tänään töistä palatessani, ja olin varma, että vaivautuneisuuteni ja kauhuni näkyi kanssamatkustajille. Viimeisen lauseen jälkeen nielaisin syvään, enkä silti helpottunut ollenkaan. Tuntui kuin kurkkuuni olisi kaadettu kauhallinen märkää sementtiä.

___

Sementtipuutarha on blogini toinen kirja kirjabloggaajien Lukutaitokampanjaan, joka jatkuu 13.9. saakka.

Lisäksi saan sillä ruksattua jälleen yhden kirjan TBR-listaltani.