Liisa Keltikangas-Järvinen & Sari Mullola: Maailman paras koulu?
Ulkoasu: Anna Makkonen
WSOY 2014
168 s.
Arvostelukappale.
Suomalaista koulujärjestelmää on pitkään voitu tituleerata lähestulkoon maailman parhaaksi. Niin hyviin tuloksiin suomalaislapset ovat yltäneet esimerkiksi PISA-kokeissa. Suomalaisia opettajiakin ihaillaan maailmalla. Meillä on huippuhyvä koulutus ja pätevyysvaatimukset ovat korkeat. Opettajankoulutus on yliopistojen suosituimpia hakukohteita.
Tilanne on kuitenkin monella tapaa murroksessa. Suomi jää Aasian maiden jalkoihin PISA-tuloksissa ja vaikka periaatteessa suomalaiskoululaisten opiskelutulokset ovat yhä korkeat, esimerkiksi kouluviihtyvyys on varsin huonoa ja koulukiusaaminen on suuri ongelma. Tyttöjen ja poikien erot ovat myös valtaisat etenkin peruskoulun päättövaiheessa. Liian moni jää vaille toisen asteen jatko-opintopaikkaa ja on jo oppivelvollisuusiässä vaarassa syrjäytyä lopullisesti. Eikä pidä unohtaa opettajia. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan neljännes opettajista harkitsee alanvaihtoa.
Professori Liisa Keltikangas-Järvisen ja tohtori Sari Mullolan kirja Maailman paras koulu? pohjautuu osin Mullolan väitöstutkimuksen tilastollisiin tuloksiin, mutta sisältää myös uutta tietoa. Kirjoitustyö on Keltikangas-Järvisen tekemää, tilastotutkimus Mullolan. Teemana on suomalainen koulu ja oppilaiden temperamentin vaikutus siellä menestymiseen.
Temperamentti tarkoittaa ihmisen synnynnäisiä valmiuksia, taipumuksia sekä reaktio- ja toimintatyylejä, jotka ovat jokaisella persoonalliset. Temperamentti vaikuttaa kokemisen tapoihin ja olemiseen, esimerkiksi siihen, kuinka ihminen kohtaa uudet ja yllättävät asiat. Tunteiden ilmaisun voimakkuus, suhtautuminen muutoksiin ja sosiaalisuus ovat myös temperamenttiin sitoutuneita piirteitä. Niiden taso vaihtelee paljon yksilökohtaisesti. Lapsen temperamentti nousee esiin varhaisessa vaiheessa ja on varsin pysyvä, joskin sen voimakkuus ja ilmiasu voivat muuttua kehitysvaiheiden ja iän myötä. Temperamentti tekee meistä yksilöllisiä ihmisiä.
Temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka ihmisen on mahdollista oppia uusia asioita, mutta tämänhetkisen tiedon ja käsityksen mukaan se ei ole yhteydessä älykkyyteen tai kognitiivisiin kykyihin. Se vaikuttaa kuitenkin paljon esimerkiksi kouluarjessa. Kuinka lapsi suhtautuu uuteen ja aloittaa tehtävien tekemisen? Onko hän häiriöherkkä vai tasaisempi sopeutuja? Mistä hän saa positiiviset oppimiskokemuksensa ja miten sietää pettymyksiä? Kyllästyykö hän nopeasti vai sietääkö rutiineja? Temperamentti muodostuu monesta osasta ja vaikuttaa vielä useampaan.
Tehdyn laajan tutkimuksen perusteella on huomattavissa, että oppilaan temperamentti vaikuttaa opettajan käsitykseen hänestä sekä oppiaineen arviointiin. Opettaja muodostaa kuvan oppilaasta varsin helposti, ja toisaalta päästää siitä irti nihkeästi. Tyttöjä ja poikia arvioidaan myös eri tavoin eri oppiaineissa, kenties opettajan sitä edes huomaamatta. Oppilaan opetettavuus eli se, onko hän sopeutuva, motivoitunut ja kiinnostunut, pystyykö hän keskittymään, reagoiko hän opetukseen opettajan ajattelemalla tavalla, vaikuttaa opettajan ja oppilaan väliseen suhteeseen – ja arviointiin.
Näitä ominaisuuksia voi kuitenkin arvioida vain subjektiivisesti, mikä on ongelmallista. Ei ole yhteistä mittaa, joka auttaisi opettajaparkaa kinkkisessä tilanteessa. Toki käytössä ovat Opetussuunnitelman perusteet sekä paikalliset opetussuunnitelmat, mutta ne antavat vain kehikon. Oppilaan oleminen ja tekeminen, ei vain osaaminen, vaikuttavat väistämättä myös arviointiin. Kirjan esittelemän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että kokeneempi opettaja kykenee paremmin erottamaan opetettavuuden ja temperamentin oppilaan varsinaisesta osaamisesta. Tämä on toki helppo uskoa. Kokemus tuo varmuutta ja vertailumahdollisuuksia, joita uran alkupuolella ei voi olla.
Maailman paras koulu? -kirja nostaa esiin myös opettajan oman temperamentin vaikutuksen opetustyöhön ja oppilaisiin. Lukiessa pohdiskelin, mihin "opettajatyyppiin" itse kuulun ja tunnistin monia opiskelukavereita ja saman vuoden auskuja sekä entisiä ja nykyisiä kollegoita kuvauksista. Opettajia on laidasta laitaan, mutta joukkomme ei kuitenkaan temperamentiltaan edusta yhtenevästi koko väestöä. Millaiset temperamenttipiirteet korostuvat opettajaksi hakeutuvissa? Vääristääkö valintaprosessi opettajakunnan "temparamenttikoostumusta"?
Aihetta tutkitaan parhaillaan Helsingin yliopistossa. Sen verran jo tiedetään, että nykyinen valintasysteemi suosii sosiaalisuudeltaan korkeita ja jännityshakuisuudeltaan matalia hakijoita. Monet opettajat ovatkin erittäin sosiaalisia, ja heille on tärkeää tulla toimeen ihmisten kanssa. Toisaalta he myös haluavat olla pidettyjä ja saattavat siksi väistellä vaikeita asioita, jotteivät menettäisi "suosiotaan". Korkea sosiaalisuus ei myöskään automaationa synnytä hienotunteisuutta tai kykyä kuunnella toista ihmistä. Sosiaalisuus ei ole siis vain positiivinen piirre, mikä olisi hyvä pitää mielessä.
Pohdittavaksi nousee, pitäisikö oppilaita arvioida kahdella eri mittaristolla, jolloin eriteltäisiin omaksi numerokseen sekä varsinainen osaaminen että kiinnostus ja motivaatio oppiainetta kohtaan. Ajatuksena kiinnostava, sitä en kiellä. Mutta voi sitä tasapainottelua, mikä tästä väistämättä seuraisi. Oppilaiden arviointi on muutenkin aihepiiri, joka nostaa omat niskavillani pystyyn. Kenties Valeopettaja vauhdissa -sarjani voisi saada siitä uuden osan.
Maailman paras koulu? on napakka kirja, joka passaa luettavaksi niin opettajille kuin huoltajillekin, ja toki kelle tahansa muulle kiinnostuneelle. Se on nopeasti luettu, mutta herättää paljon ajatuksia sekä kiinnostusta jatkaa aihepiirin parissa laajemmallekin. Esitystapa on yleistajuinen, ja tilasto-osioiden suhteen jopa rautalankamallia, mistä kiitos. Oikean terminologian käyttö on arkipuheessakin paikallaan.
Kirja ei syyttele tai tuomitse ketään. Se tuo esiin tutkimuksen perusteella saadut tulokset, analysoi niitä ja herättelee pohtimaan, kuinka jatkossa voisi toimia toisin – ja kuinka ei ainakaan pidä toimia. Keltikangas-Järvisen mukaan oppilaita ei tule jaotella temperamentin mukaan eri opetusryhmiin eikä temperamenttia muutenkaan pidä mitata. Myöskään opettajankoulutukseen hakeutuvia ei pidä arvioida temperamentin perusteella.
Tärkeä nosto on myös, ettei jokaista oppilasta tarvitse eikä pidä opettaa yksilöllisesti, kunkin temperamentin mukaisesti. Sen sijaan temperamentti tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon koulutyössä, kuten tähänkin asti on tehty: levoton oppilas rauhoitetaan, hitaalle huomautetaan ajan kulumisesta, unohtelijaa muistutetaan ylimääräisen kerran. Sitä ihan tavallista open duunia.
Tästä kirjasta irtoaisi kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon, mutta blogitekstin loputon venyminen ei ole sille ansioksi. Kehotankin jokaista aiheesta kiinnostunutta lukemaan kirjan itse.
Ja se maailman paras koulu. Onko suomalainen koulu sitä? Näin nuoren opettajan näkökulmasta todettakoon, että ainahan on varaa parantaa, sekä itsessään että muissa, arjessa ja teoriassa. Mutta työ, jota koulussa saa tehdä – en minä sitä mihinkään ole vaihtamassa.
Vaikka kieltämättä olenkin ihan iloinen, että huomisen jälkeen saa taas hengähtää viikonlopun yli.
______
Kirjasta muualla: Sininen keskitie, Rita, Draamatyö
