Amerikkalaisen unelman kalvava kääntöpuoli

Kuva: Mitro Härkönen

Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolema (1949) on noussut Mika Myllyahon ohjauksena Kansallisteatterin näyttämölle. Loistavat näyttelijät, intensiivinen tunnelma ja laadukas, hyvällä tavalla traditionaalinen näytelmä muodostavat kokonaisuuden, jota seuraa tarkkana ja sydän syrjällään. Mihin pieni ihminen päätyy, kun sortumisvaara uhkaa?

Willy Loman (Hannu-Pekka Björkman) on kaupparatsu, perheenisä ja puoliso. Asuntolainaa, vakuutusmaksuja ja kodinkoneiden osamaksuja riittää maksettavaksi, eivätkä palkkiot ja provisiot nouse sillä tahdilla kuin tässä vaiheessa työuraa voisi kuvitella. Vaimo Linda (Kristiina Halttu) pitää kotia kunnossa ja kannustaa miestään, ovathan ne tiimi ja yksikkö, joka on saanut ja kasvattanut kaksi poikaa ja muutenkin elänyt niin kuin hyvien amerikkalaisten kuuluu tai ainakin siltä se näyttää ulospäin. Esikoispoika Biff (Aku Hirviniemi) etsii edelleen itseään kuin seinään loppuneen urheilu-uran ja alkamatta jääneiden yliopisto-opintojen jälkeen, nuorempi Happy (Samuli Niittymäki) on paremmin kiinni työelämässä, mutta vastuunkanto tai ihmissuhteet eivät ole hänen vahvuuksiaan.

Kuva: Mitro Härkönen

Kauppamatkustajan kuolema kuvaa yksilön kamppailua valtavissa, hallitsemattomissa olevissa koneistoissa. Rimpuilla voi niin kauan kuin jaksaa, mutta kuka jaksaa ikuisesti, kun palkinto valuu koko ajan kauemmas - jos sitä on koskaan ollutkaan muualla kuin ihmisen omissa kuvitelmissa. Näytelmän ydin on Willy ja hänen sisäinen maailmansa: miltä tuntuu, kun havahtuu unelman romahtamiseen, kun itsehillintä ja oman elämän hallinta vähitellen rapautuvat ja sortuvat.

Samalla näytelmä tekee näkyväksi perhedynamiikan kipukohtia. Willyn haasteena on ollut kohdata omat lapsensa jo silloin, kun he olivat pieniä, saati nyt aikuisena. Poikien tekemät ratkaisut eivät isälle kelpaa, mutta ei hänestä tukijaksikaan ole. Yhdessä takaumassa Biff lähtee epäonnistuneiden päättökokeidensa jälkeen etsimään työmatkalla olevaa isäänsä, ja tilanne päätyy todelliseen lapsuuden loppumiseen. Näytelmän kuluessa Linda näyttäytyy yhä monimutkaisempana äitinä ja vaimona: hän haluaa ehkä kaikille perheenjäsenilleen ja koko perheelle hyvää, mutta samalla hän hämmentää koko porukan keskinäisiä suhteita niin, ettei kenenkään ole enää helppoa kohdata toisiaan.

Kuva: Mitro Härkönen

Kauppamatkustajan kuoleman vahvuus on sen ihmiskuvaus. Niin päähenkilöt kuin sivuhahmotkin tuovat tarinaan omat sävynsä ja merkityksensä. Näyttelijäntyö on kautta linjan vahvaa, myös niissä hahmoissa, jotka eivät montaakaan minuuttia lava-aikaa saa. Näytelmän tähti on Hannu-Pekka Björkman, joka on hiljalleen sortuvana Willynä satuttava hahmo. Katsojana jää pohtimaan, onko Willy herättämänsä säälin arvoinen: väistämättä hän herättää sympatiaa ja samalla on selvää, että hän on omalla sokeudellaan, käytöksellään ja tunne-elämän haasteillaan itse suurin syyllinen unelmiensa romahtamiseen.

Kuva: Mitro Härkönen

Visuaaliselta anniltaan Kauppamatkustajan kuolema hivelee silmiä. Kati Lukan lavastus on yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Tummat tiiliseinät vahvistavat sisäänpäinkääntynyttä tunnelmaa ja ajatusta mentaalisesta vankeudesta, josta on vaikeaa löytää ulospääsyä. Willyn yritykset kylvää kasveja kaupunkiasunnon pihalle eivät tuota tulosta, kai ihmisen on vain tyydyttävä kylmään kivikaupunkiin ympärillään. Auli Turtiaisen puvustus on tyylikäs ja linjakas ja elävöittää 1940-lukua pienillä eleillä. Niin ikään valaistus ja äänet tekevät kokonaisuudesta kaikkinensa hienon ja eheän, vaikka itse tarina kalvaa ja jää mietityttämään.

Kauppamatkustajan kuolema on koskettava klassikko, oman aikansa kuva mutta yhtä lailla siirrettävissä 2000-luvun kilpailu- ja rahakeskeiseen maailmaan. Ihmisten itselleen ja toisilleen asettamat vaatimukset eivät ainakaan ole vähentyneet tai helpottuneet, niin paljon olisi osattava, jaksettava ja pystyttävä työelämässä, opinnoissa ja perhe-elämässä. Onko ihmekään, että arkkulaudat narisevat ja menneisyyden aaveet kummittelevat yhä kovemmin kenen tahansa korvissa.


Kiitos Kansallisteatterille hienosta teatteri-illasta (joka taitaa jäädä joksikin aikaa viimeiseksi, kun jälkikasvun tuottaminen lähenee päivä päivältä) ja Bloggariklubin kautta saamastani medialipusta.

Kuva: Mitro Härkönen

Kauppamatkustajan kuolema
Suomen Kansallisteatteri

Alkuperäinen teksti: Arthur Miller
Rooleissa: Hannu-Pekka Björkman, Kristiina Halttu, Aku Hirviniemi, Samuli Niittymäki, Olli Riipinen, Paula Siimes, Petri Liski, Jukka-Pekka Palo, Heikki Pitkänen, Aksa Korttila, Erik Rehnstrand
Ohjaus: Mika Myllyaho
Suomennos: Aleksi Milonoff
Lavastus: Kati Lukka
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Musiikki: Samuli Laiho
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Äänisuunnittelu: Esa Mattila
Naamioinnin suunnittelu: Petra Kuntsi

Irène Némirovsky ja ihmisluonnon kipukohdat

Irène Némirovsky (1903-1942) oli kiovalaisen juutalaisperheen tytär, joka eli suurimman osan lyhyeksi jääneestä elämästään Ranskassa, jonne perhe pakeni Venäjän vallankumousta. Némirovsky oli kirjailija, jonka ura katkesi toiseen maailmansotaan ja kuolemaan Auschwitzissa. Olen lukenut häneltä aiemmin keskeneräiseksi jääneen ja vasta 2000-luvulla julkaistun romaanin Ranskalainen sarja, joka jäi hyvin vahvasti mieleeni. Niinpä olen ostanut antikvariaateista Némirovskyn muita teoksia aina silloin tällöin, mutta ne ovat unohtuneet lukuvuoroaan odottamaan.

David Golder (1929, suom. Anna-Maija Viitanen) on Némirovskyn esikoisteos. Se kertoo nimihenkilöstään, ahneesta ja kylmästä miehestä, joka on luonut omaisuutensa selkänahkaansa armahtamatta. David Golderilla on vaimo ja aikuisuutta lähestyvä tytär, jotka kumpikin ottavat ilon irti miehen omaisuudesta ja iloisesta 1920-luvusta. Golderin vaimo nauttii täysin rinnoin elämästä varakkaana seurapiirirouvana - eikä ole muistavinaankaan, kuinka pariskunta nousi asemaansa katuojasta. Golderin tytär on hemmoteltu ja itsekäs, vaativa ja omahyväinen, eikä kykene ymmärtämään rahan todellista arvoa.

Golder itse ymmärtää, mutta sen sijaan, että hän hallitsisi rahaa, se tuntuu hallitsevan häntä. Liikekumppanin äkillinen kuolema ja maailmantalouden heilahtelu saavat Golderin omankin terveyden ja vakauden rapistumaan. Oman itsensä kohtaaminen ei ole aina miellyttävää, etenkään jos sitä on koettanut peitellä vuosikaudet.

Tanssiaiset (1930, suom. Anna-Maija Viitanen) on pienoisromaanin mittainen, kärkevä tarina nousukasperheestä, joka pyrkii vakiinnuttamaan asemaansa Pariisin seurapiireissä. Perheen tytär on vasta lapsuutta yltään karistava, mutta sitäkin halukkaampi näyttämään, mihin hänestä jo on. Äidin asenne tyttäreen on vähättelevä, isä on puolestaan vaimonsa psyykkisessä otteessa, ja niinpä äidin ja tyttären huonot välit johtavatkin melkoiseen katastrofiin kummankaan sitä täysin ymmärtämättä.

Tanssiaiset on piikikkyydessään hilpeämpi teos kuin David Golder, jota leimaa syvä synkkyys ja ihmisluonnon karu kuvaus. Miellyttäviä ihmisiä ei ole kummassakaan, vaan kaikki ovat tavalla tai toisella hyvin vaillinaisia, vaikkeivät myönnä sitä etenkään itselleen. Némirovsky kuvaa taitavasti ihmisten välisiä jännitteitä, joissa yhtäältä puhutaan suoraan ja toisaalta kuitenkin peitellään vähintään jälkiä ja virheitä. Ahneus, oman edun tavoittelu ja tyytymättömyys leimaavat molempien kirjojen henkilöitä.

Némirovskyn kerronta on vaivatonta ja kikkailematonta. Ihmiset kohtaavat ja keskustelevat, toisaalta myös käyvät sisäistä keskustelua itsensä kanssa. Kaiken esittämisen alla on aina heikkoutta, varomattomuutta ja ahdistusta. Jos sen kanssa osaisi elää, kaikki olisi helpompaa. Mutta kuka sellaiseen pystyy?

Ranskalaisen sarjan tasolle nämä kaksi Némirovskyn varhaista romaania eivät yllä, mutta mielenkiintoisia kurkistuksia maailmansotien väliseen elämään ne joka tapauksessa ovat: teräviä, jopa hieman ivallisia, kaiken kaikkiaan tarkkapiirteisiä tutkielmia ihmisluonnon kipeistä kohdista.


Irène Némirovsky: David Golder
Suomentaja: Anna-Maija Viitanen
Gummerus 2006
163 s.
David Golder (1929)

Irène Némirovsky: Tanssiaiset
Suomentaja: Anna-Maija Viitanen
Gummerus 2007
77 s.
Le Bal (1930)

Omasta hyllystä.


Haasteet: Molemmat kirjat ehtivät mukaan Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen ja osallistun niillä myös Joka päivä on naistenpäivä -haasteeseen. David Golder puolestaan avaa osaltani sekä vuoden 2020 Helmet-lukuhaasteen täyttämällä kohdan 1. Kirja on vanhempi kuin sinä että Pariisi-Dakar-kirjarallin (tarina sijoittuu osin Pariisiin).

Kirjasähkökäyrä-blogin haaste Kirjahyllyn aarteet on tullut päätökseensä. Vuoden ajan oli tarkoitus lukea oman hyllyn aarteita, ja niin minä tein. Luin haasteaikana yhteensä 19 kirjaa omasta hyllystä, ja kylläpä tuntui mukavalta. Mikä ihme siinä on, että omaan hyllyyn päätyneet kirjat jäävät niin helposti muiden jalkoihin? En ole sitä monen vuoden kokemuksella edelleenkään ymmärtänyt.

Ilokseni Mai on avannut haasteelle toisen kierroksen, eli Kirjahyllyn aarteet -haaste jatkuu 6.1.2020-5.1.2021. Mukana ollaan ilman muuta!

Tässä kuitenkin tilinpäätöksenä ensimmäisellä kierroksella lukemani oman hyllyn kirjat mahdollisine bloggauslinkkeineen. Kiitos Maille oivallisesta lukuhaasteesta!

Nir Baram: Hyviä ihmisiä (Otava 2014)
Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia (Gummerus 2016)
Ananda Devi: Näistä raunioista (Fabriikki Kustannus 2018)
Chad Harbach: Pelin henki (Otava 2013)
Venla Hiidensalo: Karhunpesä (Otava 2014)
Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia (Fabriikki Kustannus 2017)
Anne Leinonen: Ilottomien ihmisten kylä (WSOY 2014)
Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat (Otava 1988)
Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast (Otava 1998)
Irène Némirovsky: Tanssiaiset (Gummerus 2007)
Irène Némirovsky: David Golder (Gummerus 2006)
Joyce Carol Oates: Putous (Otava 2006)
Asko Sahlberg: Siunaus (WSOY 2007)
Vivi-Ann Sjögren: Kasvokkain. Muistiinpanoja Beninistä (Schildts 2003)
Zadie Smith: Kauneudesta (WSOY 2006)
Colm Tóibín: Brooklyn (Tammi 2011, e-kirja)
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (Tammi 2015)
Saara Turunen: Sivuhenkilö (Tammi 2018)
Alejandro Zambra: Kotiinpaluun tapoja (Fabriikki Kustannus 2017)

Tämä vuosi on valmis vaihtumaan - uutta kohti

Vuosi 2019 alkaa olla viimeistä silausta vaille valmis. On ollutkin melkoinen vuosi, kun sitä olen tänään tarkemmin pohtinut.

Alkuvuoden asuin Savossa ja elin työntäyteistä mutta silti leppoisaa arkea. Rakastin työtäni ja työpaikkaani, työn imu oli huikea. Muutto takaisin Helsinkiin oli kova paikka, vaikka olikin ihanaa palata takaisin kotiin ja ennen kaikkea puolison kanssa saman katon alle (ja ylipäänsä samaan maahan). Ikävä Savoon jäi, ja kolkuttelee mielessä edelleen.

Kesällä elämä mullistui, kun huomasimme saaneemme aikaan uutta elämää. Siihen totutellessa onkin mennyt koko loppuvuosi, enkä vieläkään ole ihan varma, mitä on tapahtumassa. Kesä sujui raskauden kanssa oikein hyvin, oli reissuja, juhlia, ystäviä ja rauhallisia hetkiä. Parasta kesässä oli ystäväporukalla tehty automatka Saksaan, Moselin laaksoon ja sen viiniviljelmille. Vaikka viiniteemainen matka jää raskaana ollessa väistämättä hieman vajaaksi, reissu oli huippu. Tuliaisviinit odottavat kyllä.

Syksy sujui näin jälkikäteen ajatellen todella nopeasti raskauden edistymistä seuraten, vauvanvarusteita kooten (kiitos myös useammalle blogiystävälle niiden kierrättämisestä meille) ja tietysti myös töitä tehden. Löysin ilokseni mukavan työn pääkaupunkiseudulta ja sain haastaa itseäni ja oppilaita monessa asiassa. Hyvillä mielin jäin töistä joululomalle, jonka perään alkaa äitiysvapaa. Jännittävä ja pelottava ajatus, etten tiedä, milloin ja minne menen seuraavan kerran töihin. Pakko on kuitenkin uskoa, että pätkätyöelämä kantaa myöhemminkin.

Blogin suhteen vuosi 2019 on kyllä ollut sen sijaan melkoista mahalaskua. Bloggauksia on kertynyt vain 33 kappaletta, muutamia per kuukausi. Se on murto-osa aiemmista vuosista. Myös lukeminen on paikoin takunnut, joskin onneksi alhoista on aina kuitenkin noustu. Joitain kertoja olen vakavasti pohtinut blogin kuoppaamista, mutta kyllä se vaikealta tuntuisi. Nyt tammikuussa blogilleni tulee ikää jo 14 vuotta, ei kai napakkaa teiniä helpoin syin kannata hylätä! Joten kyllä tämäkin blogi näkee uuden vuoden ja vuosikymmenen. Näin on.

Luettuna tai kuunneltuna on tälle vuodelle 78 kirjaa. Tarkempaa tilastoa en jaksa väsätä, mutta suhteellisen tasaisesti naisia, miehiä, kotimaista, muunmaalaista, tietoa ja proosaa. Runojen lukeminen lässähti, ja samoin Runo19-haaste, johon en saanut luettua mitään. Nolous.

Parhaita lukukokemuksia olivat Heikki Kännön Sömnö, Venla Pystysen ja Linda-Maria Roineen Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään (josta en valitettavasti blogannut), Saara Turusen Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö, Robert McLiam Wilsonin Eureka Street, Belfast, Chad Harbachin Pelin henki, Joyce Carol Oatesin Putous, Suvi Vaarlan Westend, Kätlin Kaldmaan Islannissa ei ole perhosia, Anna-Kaari Hakkaraisen Dioraama (ei valitettavasti bloggausta) ja Venla Hiidensalon Karhunpesä (josta toivottavasti vielä bloggaan alkuvuodesta).

Lukuhaasteet menivät miten menivät. Mennään metsään -haasteeseen luin yhden kirjan, Jean Gionon Mies joka istutti puita. Jäin siis taimikonhoitajaksi.

Kuukauden kieli -haasteen kahdestatoista kielestä sain kuitattua seitsemän:

tammikuu: korea
Yong-Deuk Kwon: Yölinja (Huuda Huuda 2009, suomentaja Tiina Lehikoinen)

helmikuu: norja
Anne B. Ragde: Satunnaista seuraa (Nattønsket, Tammi 2010, suomentaja Katriina Huttunen)

maaliskuu: islanti
Jón Kalman Stefánsson: Kaloilla ei ole jalkoja (Fiskarnir hafa enga fætur, Aviador 2019, suomentaja Tapio Koivukari)

toukokuu: albania
Luan Starova: Vuohien aika (Koha e dhive, Lumi Kustannus 2013, suomentaja Tuula Nevala)

kesäkuu: hollanti
Renate Dorrestein: Lainaa vain (is er hoop, WSOY 2011, suomentaja Sanna van Leeuwen)

elokuu: viro
Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia (Islandil ei ole liblikaid, Fabriikki Kustannus 2017, suomentaja Outi Hytönen)

syyskuu: heprea
Nir Baram: Hyviä ihmisiä (Anashim tovim, Otava 2014, saksankielisestä käännöksestä suomentanut Anja Meripirtti)


Helmet-haaste sujui puolestaan oikein hyvin. Luin 45 listalle sopivaa kirjaa, mihin olen oikein tyytyväinen. Ensi vuoden haaste on jo julkistettu ja siihen lähden mukaan ilman muuta. Mukavan haastavalta tuntuu, hyvä niin! Vuoden 2019 listani näyttää tältä:

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Clark Accord: Paramaribon kuningatar (11.1.2019)

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
Samuel Davidkin: Rautakupoli (14.3.2019)

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
Karoliina Sallinen: Tee se itse -vauva (3.10.2019) (chick lit)

4. Kirjailijan ainoa teos
Aino Vähäpesola: Onnenkissa (15.5.2019)

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Heikki Kännö: Sömnö (21.3.2019) – Kirja oli ehdolla ja voitti Runeberg-palkinnon vuonna 2019

6. Rakkausromaani
Chad Harbach: Pelin henki (7.9.2019)

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Pascal Engman: Patriootit (7.3.2019) – Tukholma

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Primo Levi: Tällainenko on ihminen (17.11.2019)

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
Zadie Smith: Kauneudesta (17.8.2019)

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
Naomi Alderman: Voima (23.3.2019)

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (29.6.2019)

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
Nonna Wasiljeff: Tomupoika (27.12.2019)

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
Doris Lessing: Hyvä terroristi (6.1.2019)

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
Asko Sahlberg: Siunaus (15.9.2019)

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa (21.3.2019)

17. Kirjassa on kaksoset
Nir Baram: Hyviä ihmisiä (23.12.2019)

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Claudie Gallay: Odottamaton kauneus (9.6.2019)

19. Et pidä kirjan nimestä
Agustina Bazterrica: Rotukarja (8.10.2019)

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
Ananda Devi: Näistä raunioista (27.12.2019) - Mauritius

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
Michelle Obama: Minun tarinani (25.11.2019)

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
Helena Waris: Jäänvartija (23.8.2019)

23. Kirjan nimessä on jokin maa

24. Sokkona hyllystä valittu kirja
Amanda Eyre Ward: Katoamistemppu (12.5.2019)

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia (14.2.2019)

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
Anni Saastamoinen: Sirkka (30.10.2019)

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
Sini Helminen: Maan povessa (12.8.2019)

28. Kirjan kannessa on kuu
Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita (30.3.2019)

29. Kirjassa nähdään unia
Saara Turunen: Sivuhenkilö (30.6.2019)

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
Teemu Luukka: New Yorkin uhmatar. Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina (19.1.2019)

31. Kirjassa kuljetaan metrolla
Juha Itkonen: Minun Amerikkani (27.1.2019)

32. Kirjan nimessä on ammatti
Laura Kosonen: Suomi synnytti. Kätilöiden kertomaa (3.10.2019)

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen (14.3.2019)

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
Harri Nykänen: Raid (1.1.2019)

36. Kirjassa ollaan yksin
Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (2.1.2019)

37. Pienkustantamon julkaisu

Emmi Valve: Armo (14.5.2019)

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Luan Starova: Vuohien aika (22.8.2019)

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Venla Pystynen & Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso. Ei koira muttei mieskään (28.4.2019)

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Korkeuksiin (13.9.2019)

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
Colm Tóibín: Brooklyn (16.2.2019)

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
Suvi Ratinen: Matkaystävä (20.4.2019)

44. Kirja kertoo Berliinistä
Maija Kauhanen: Eliitti (20.9.2019)

45. Kirjan nimessä on kieltosana
Jón Kalmar Stefánsson: Kaloilla ei ole jalkoja (30.6.2019)

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
Riina Mattila: Järistyksiä (3.11.2019)

47. Kirjassa on alle 100 sivua
Jean Giono: Mies joka istutti puita (12.1.2019)

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
Kati Kovács: Kamileen labyrintti (18.1.2019)

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet (28.8.2019)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Nyt kelpaa siirtyä uuteen kirjavuoteen. Olkoon se innokas, monipuolinen ja upea meille kaikille.

Hyvää uutta vuotta!

Toinen maailmansota käynnissä, aina vain

Toinen maailmansota on teema, jota tuskin koskaan ammennetaan tyhjiin. Niin paljon uutta tietoa, muistelmia ja fiktiota siitä jatkuvasti, vuosi vuoden jälkeen julkaistaan kaikissa mahdollisissa formaateissa. Itse en historioitsijana ole koskaan ollut toisesta maailmansodasta erityisen kiinnostunut, kuten en muustakaan sotahistoriasta. Myös historianopettajana teema on tuntunut haastavalta, mutta koska joka opetusryhmässä on vähintään yksi aiheesta innostunut oppilas, jos se on usein auttanut tsemppaamaan ja miettimään, miten aihetta voisi lähestyä. Tänäkin syksynä luotin useampaan otteeseen kokemushistorialliseen näkökulmaan ja aitoihin dokumentteihin, ja hyvin tuntui uppoavan kasiluokkalaisiin.

Sotakirjallisuutta sinänsä en vierasta, en enää sen jälkeen, kun joitakin vuosia sitten järjestin Ihminen sodassa -lukuhaasteen, josta olen edelleen ihan tolkuttoman ylpeä. Ehkä joskus vielä kehittelen jonkin yhtä hyvän lukuhaasteen, jota voin lämmöllä muistella jälkikäteen - ja joka saa minut lukemaan uudella tavalla.

Ennen joulua luettavaksi sattui peräkanaa kaksi toiseen maailmansotaan liittyvää kirjaa. Primo Levin Tällainenko on ihminen on muistelmateos, jonka 24-vuotiaana Auschwitziin joutunut ja sieltä selviytynyt italialainen kirjoitti pian sodan jälkeen tarjotakseen "lähdeaineistoa ihmisen mielen rauhallista tutkimusta varten", kuten hän esipuheessaan toteaa. Tarkoituksena hänellä ei ole nostaa uusia syytöksiä, vaan kuvata elämää keskitysleirissä.

Kuvaus onkin melkoinen. Levi joutuu Auschwitziin sangen myöhään, vuonna 1944, mutta kärsimys siellä ei toki ole yhtään sen vähäisempi. Hyväkuntoisena nuorukaisena hän joutuu ruumiilliseen työhön, mutta kykenee selviytymään rasituksesta monia muita paremmin. Ravinto on olematonta, terveydenhoitoa ei käytännössä ole, hygieniasta on lähes mahdotonta huolehtia. Vankien keskinäinen solidaarisuus on vahvistava tekijä, mutta kaikki eivät ole yhtä toverillisia. Joka kenkänsä jättää, ne myös menettää, eikä ilman kenkiä ole juuri toivoa. Kuolema on ympärillä jatkuvasti, pelko ja näköalattomuus, oman ihmisyyden kyseenalaistaminen kalvavat.

Tällainenko on ihminen on teos, jonka soisi kuuluvan yleissivistyneeseen luettujen kirjojen listaan. Se ei mässäile kauhulla, vaan pikemminkin raportoi tyynesti. Se koskettaa syvällä inhimillisyydellään, aitoudellaan ja tarkkuudellaan. Samalla se on raskasta ja hidastakin luettavaa, ei totisesti mikään ahmintapala.

Nir Baram on israelilainen kirjailija, jonka romaani Hyviä ihmisiä kuvaa kahden toisessa maailmansodassa vastapuolille päätyvän ihmisen henkilökohtaista kamppailua ja selviytymistä sodan kumussa. Berliiniläinen Thomas Heiselberg on työskennellyt pitkään yhdysvaltalaiselle yritykselle, mutta kun sota alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä, yritys vetäytyy Saksasta ja Thomas saa potkut. Hän ei ole tottunut olemaan toimettomana, vaan päätyy työskentelemään natsihallinnolle ja saa komennuksen Puolaan.

Neuvostoliitossa venäjänjuutalainen Saša Veissberg huomaa elämänsä mullistuneen, kun hänen kirjailijavanhempansa lähetetään vankileirille Siperiaan ja nuoremmat kaksosveljensä "uudelleenkoulutettaviksi". Saša ei näe muuta vaihtoehtoa veljiensä suojelemiseksi kuin hylätä kaikki lapsuudenkodissa oppimansa ja haaveilemansa ja alkaa työskennellä salaiselle poliisille. Myös Sašan tie vie Puolaan, jossa tunnelma Saksan ja Neuvostoliiton välillä alkaa tihentyä solmitusta hyökkäämättömyyssopimuksesta huolimatta.

Hyviä ihmisiä on tutkielma kahdesta hyvin erilaisesta ihmisestä, joiden taustassa ei ole mitään sellaista, jonka voisi katsoa johtavan väistämättä diktatuurille työskentelyyn. Päin vastoin he tuntuvat tavallisilta kansalaisilta, jotka pyrkivät elämässään vähintään välttämään pahaa, jos nyt eivät aina voi parasta vaihtoehtoakaan valita. Baram rakentaa kokonaisuuden, jossa sodan pauhu on vahva, vaikka varsinaisia sotatapahtumia koetaan vain kourallinen. Kirja saa miettimään, mihin tavallinen ihminen, sellainen ihan hyvä tyyppi, lopulta on valmis - ja mihin päätyy, vaikkei valmis olisikaan.

Jossain vaiheessa tuntui kliseiseltä sanoa holokaustiin liittyen, ettei tämän saa antaa tapahtua enää koskaan. Valitettavasti maailman tila on sellainen, että on yhä todennäköisempää, että jotain vastaavaa tapahtuu vielä. Koko ajan vähemmistöjä vainotaan, uhataan ja tapetaan eri puolilla maailmaa. Ihmisoikeuksia poljetaan. Juutalaisvastaisuus nostaa rumaa päätään. Uskonnot ja poliittiset näkemykset ovat vastakkain hampaisiin asti aseistautuneina. Jotkut toivottavat toisiaan kuopan reunalle. Kiinassa on keskitysleirejä uiguurivähemmistölle.

Ei silti pidä luovuttaa. Ihmisyys on olemassa, inhimillisyyttä on. Tuetaan sitä kaikessa, missä voimme.


Primo Levi: Tällainenko on ihminen
Suomentaja: Tapio Hiisivaara
Gummerus 2019
196 s.
Se questo è un uomo (1947)

Arvostelukappale.


Nir Baram: Hyviä ihmisiä
Saksankielisestä käännöksestä suomentanut: Anja Meripirtti
Otava 2014
393 s.
Anashim tovim (2010)

Omasta hyllystä.


Haasteet: Levin teoksella nappaan vuoden 2019 Helmet-haasteesta kohdan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen, Baramin teoksella puolestaan kohdan 17. Kirjassa on kaksoset. Levin teoksella osallistun lisäksi Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteeseen. Baramin teos pääsee osaksi Kuukauden kieli -haastetta (alkuperäiskieli heprea) ja Kirjahyllyn aarteet -haastetta.

Välipäivien lukumaraton (päivittyvä postaus)

Kuva: Pixabay / congerdesign

Joulusta on selvitty ja jopa aurinko esittäytyi tänään sen verran, että kävin pienellä happihyppelyllä ihan mieluusti ja vapaaehtoisesti. Ulkoilu on ollut vähissä tänä syksynä, sillä pimeys, sade ja muu möhnä on ollut aika lamauttavaa.

Nyt olen joululomalla, jonka perään alkaa äitiysvapaa, hurjaa! En siis tiedä, milloin menen seuraavan kerran töihin tai minne, kun vakituista työtä ei ole. Koetan olla saamatta kylmää hikeä pintaan ihan vielä, senkin aika varmasti vielä tulee. Nyt on syytä keskittyä johonkin ihan muuhun eli loppuodotukseen ja tulevan lukutoukan maailmaantuloon valmistautumiseen.

Yksi hyvä keino päästää irti velvollisuuksista on lukumaraton! Edellisestä on jo aikaa, mutta useamman olen jo "suorittanut" blogivuosien aikana. Tällä kertaa maratonin vetäjänä toimii Lukeva peikko Saana, ja teemana onkin oikea ultrajuoksu: Välipäivien lukumaratonille on näes varattu aikaa jopa 72 tuntia. En vielä tiedä, kauanko omaa maratoniani jatkan, mutta sen näkee sitten. Sopivasti saan myös viettää aikaa nyt yksin kotona, joten lukemiselle ei ole muita kuin itse asettamiani esteitä.

Varsinaista maratonpinoa en myöskään ole koonnut, mutta oletettavasti lukemistoon tulee kuulumaan ennen kaikkea oman hyllyn lukemattomia aarteita. Päivitän etenemistä tänne blogiin ja enemmän varmaankin Twitteriin (@suketus1).

Eipä tässä muuta kuin lähtöviivalle ja menoksi. Merkitään aloitusajaksi perjantai 27.12. kello 14. Mukaan ehtii vielä, jos sinullakin sattuu olemaan sopiva hetki lukumaratonille! Lukemisiin!

***

Ensimmäinen etappi hoideltu ja kaksi tuntia kulunut. Luettavaksi päätyi mauritiuslaisen Ananda Devin romaani Näistä raunioista, joka oli kyllä karua luettavaa. Köyhien slumminuorten elämää ilman valonpilkahduksia, vailla mahdollisuuksia johonkin muuhun. Elämän täyttävät rikollisjengit, perheväkivalta, köyhyys, nujertavat valta-asemat. Devi kirjoittaa karusti mutta kauniisti.

Seuraavaksi taidan lukea lisää alkuperältään ranskankielistä kirjallisuutta. Irène Némirovskyn kirjoja on nimittäin kertynyt hyllyyni jokunen sen jälkeen, kun luin hänen loistavan teoksensa Ranskalainen sarja. Katsotaan, miten Némirovsky uppoaa pitkän tauon jälkeen.

Maratonia kulunut: 2 tuntia
Luettuna: 1 kirja / 146 sivua

Toinen lukemani kirja oli tunnelmaltaan ja tyyliltään täydellinen vastakohta ensimmäiselle. Irène Némirovskyn Tanssiaiset on pienoisromaani (tai novelli, 77 sivua), jonka ytimessä on pariisilainen nousukasperhe, joka järjestää tanssiaiset uidakseen paremmin kaupungin seurapiireihin. Rouva Kampf on kääntänyt selkänsä menneelle ja haluaa tulenpalavasti sijata paikkansa oikeiden ihmisten seurassa. 14-vuotiasta tytärtään Antoinettea hän ei oikein osaa kohdata eikä kohdella, Antoinette kokee olevansa jo valmis aikuisuuteen, äiti ei sitä puolestaan näe. Tanssiaisten järjestämisestä kehkeytyykin melkoinen operaatio.

Veikeä, ironinen tyyli ihastuttaa, henkilöhahmojen kärjekkyys pitää poljennon yllä. Mainio tarina, jossa ihmisluonto näyttää jälleen todellisen puolensa.

Seuraavaksi sitten jotain muuta, tutkaillaan hyllyä...

Maratonia kulunut: 4 tuntia
Luettuna: 2 kirjaa / 223 sivua

Kolmas luettu kirja oli Michael Cunninghamin kertomuskokoelma Villijoutsenet (150 sivua), jossa Cunningham versioi erilaisia klassisia satuja moderniin ja paikoin julmaankin tyyliin. Sadut eivät pääty aina onnellisesti eikä opetus ole aina niin selkeä. Ihmisyyden eri puolet pilkottavat, useimmiten hyvinkin karkeina. Kaikki eivät todellakaan elä elämäänsä onnellisena loppuun asti, mutta jotkut kuitenkin.

Päivä on sujunut mukavasti ja rauhallisesti lukemiseen keskittyen ja välillä vähän somettaen. Saunassakin kävin, mutta siellä en sentään lukenut mitään. Hauskaa huomata, että kun on varannut lukumaratonille aikaa enemmän kuin "tavallisen" 24 tuntia, ei tunnu olevan niin kiire käyttää joka hetkeä lukemiseen. Ehtii vähän ajatellakin ja muutenkin hengähtää.

Nyt kun keksisin, mitä haluan seuraavaksi lukea. Omassa hyllyssä valinnanvaraa onneksi riittää. Nukkumaan ei ole kiire.

Maratonia kulunut: 7 tuntia 30 minuuttia
Luettuna: 3 kirjaa / 373 sivua

Uusi päivä, uudet lukemiset!

Nappasin illalla luettavakseni Anne Leinosen romaanin Ilottomien ihmisten kylä (WSOY 2014, 316 sivua), joka on nuorten aikuisten spefiä ja oikein oivallista sellaista. Aalo elää kyläyhteisössä, jossa ilonpito ja nauraminen ovat kauhistus - niiden uskotaan olevan jopa kuolemaksi. Elämä on työteliästä ja yksinkertaista, perinteiden peittämää. Uudistukset ja kehitys ovat uhka, eikä sellaisiin lähdetä. Kaikki on hyvin juuri näin, kun mitään ei muuteta.

Kun Aalo löytää kotinsa ullakolta kirjan, jossa kuvataan erilaisia leikkejä ja pelejä, häntä alkaa epäilyttää, onko elämä tosiaan niin ehdotonta kuin hän on aina uskonut. Ja sitten kun hän kohtaa muukalaisena hiipivän Harton, tilanne vasta kehkeytyykin tuttua tutisuttavaksi.

Kiehtova romaani kyseenalaistamisesta, eristäytyneisyydestä, yhteisön voimasta ja uteliaisuudesta. Hienot spefielementit rikastavat tarinaa luontevasti, henkilöt ovat monipuolisia ja heidän tekemänsä ratkaisut inhimillisiä. Loppukäänteisiin olisin kaivannut vielä lisää jännitystä, mutta nytkin tarina on eheä.

Tämän kirjan kanssa sujui siis eilisilta ja tänään aamupäivä oikein rattoisasti. Nyt onkin hyvä aika hetkeksi tuulettaa päätä ja lukufiilistä ja lähteä ulos pienelle happihyppelylle, niin houkutteleva aurinko tuolla näemmä paistaa.

Palataan linjoille myöhemmin, kun toinen maratonvuorokausi on jo päässyt hyvään vauhtiin.

Maratonia kulunut: 23 tuntia
Luettuna: 4 kirjaa / 689 sivua

Aurinko on jo laskenut aikoja sitten, mutta ulkoilu teki hyvää. Kotiin palattuani valitsin seuraavaksi kirjaksi chileläisen Alejandro Zambran romaanin Kotiinpaluun tapoja (Fabriikki Kustannus 2017, 155 sivua). Sen päähenkilö ja kertoja on kirjailija, joka tekee tiliä elämänsä ja kirjoittamisensa kanssa ja pureutuu menneisiin kipukohtiin: maanjäristyksiin, Chilen diktatuuriin, menetettyihin ihmissuhteisiin.

Olisi mukavaa sanoa, että pidin tästä surumielisestä kirjasta, mutta totta puhuen se jäi kyllä sangen yhdentekeväksi ja mitäänsanomattomaksi lukukokemukseksi. (Mies)kirjailijoiden kipuilut kirjoittamisensa kanssa eivät suoranaisesti sykäytä, eikä Kotiinpaluun tapoja tarjonnut mitään erityisen kiehtovaa näkökulmaa Chileenkään. Harmi, mutta tulipa luettua.

Seuraavaksi ehkä jotain hilpeämpää. Tai mitä nyt hyllystä löydänkään.

Maratonia kulunut: 27 tuntia 30 minuuttia
Luettuna: 5 kirjaa / 844 sivua

Maratonin loppupuolisko ei sujunut hilpeässä tunnelmassa, vaan erittäin vahvan ja monisyisen tarinan parissa. Aloitin illalla Venla Hiidensalon Karhunpesää (Otava 2014, 480 sivua) ja sehän totisesti vei mukanaan. Sain kirjan luettua tänään kuuden aikaan, ja siihen tuntuu hyvältä lopettaa tämä maraton 52 tunnin jälkeen. Melkoinen rutistus, etten sanoisi.

Karhunpesästä kirjoitan tarkemmin vielä lisää, mutta tässä vaiheessa laitan maratonin ja tämän postauksen pakettiin. Luin siis 52 tunnin lukumaratonin aikana kuusi kirjaa ja 1324 sivua.

Huonomminkin olen joskus pitkää viikonloppua viettänyt!

Kiitos ja kuittaus, täältä tähän.