Merkityksiä etsimässä

Laura Lähteenmäen Nutcase kertoo sisaruksista Saimista ja Juhosta, jotka ovat böndellä asuessaan tottuneet olemaan aina yhdessä. Heillä on ikäeroakin vain vuosi ja sisarussuhde tiivis. Kun Juho muuttaa kaupunkiin opiskelemaan lukioon, Saimi jää yksin ja joutuu kovan paikan eteen yrittäessään selvitä ilman toista puoliskoaan. Saimi on mustasukkainen Juhon uudesta elämästä, jossa hänellä itsellään ei enää tunnu olevan niin suurta tilaa kuin ennen, josko mitään sijaa enää. Niinpä Saimi penkoo veljen koneen, kun tämä on viikonloppuna käymässä kotona ja löytää sivuhistoriasta erikoisen ja kiinnostavan blogin, jota uskoo veljensä seuraavan. Saimi alkaa itse seurata blogia, jonka pitäjä elää poikkeuksellista elämää ja kirjoittaa siitä kiehtovasti.

Sen lisäksi, että sisarussuhde veljeen on koetuksella, vanhemmatkin hölmöilevät omia juttujaan. Äitiä Saimi epäilee uskottomaksi ja ärsyyntyy tämän kiiltokuvamaisesta kirjablogista (!), isä puolestaan tuntuu tossukalta, joka on hyväuskoinen ja hölmö. Saimin seuraaman blogin tunnelma alkaa tiivistyä sekin, ja Saimista alkaa tuntua, että todellisuus sekoittuu yhä voimakkaammin kuvitelmiin ja harhaan. Kuka ihme blogin takana on ja miten blogi liittyy Juhoon ja Saimiin?

Nutcase on mainiota nuortenkirjallisuutta. Se pureutuu nettimaailman syöverehin tiukalla ja ajanmukaisella otteella: mikään ei ole somessakaan aivan sitä miltä näyttää, juorujen liikkeellelähtemiseen ei paljoa vaadita, kuvat rajaavat epämieluisan, sekaisen ja ruman pois. Tai vastaavasti kuvia käytetään aseena kiusaamisessa, pilkanteossa, jopa väkivaltaan yllyttämisessä.

Itse kun olen tällainen y-sukupolven edustaja, olen elänyt maailmassa ennen internetin kotikäyttöä, mutta kasvanut nuoresta pitäen eetokseen, jossa netin vaaroista on peloteltu ja sen "feikkiydestä" muistuteltu taajaan. Kun aloitin tämän blogin pitämisen vuonna 2006, oli hyvin tavallista ja jotenkin itsestäänselvää blogata nimimerkin takaa. Vain harvat bloggasivat omalla nimellään, ehkä poliitikot ja toimittajat korkeintaan. Nykyään puolestaan netissä liikutaan pikemminkin poikkeuksetta omalla nimellä tai ainakin kasvoilla (ja joskus se ihmetyttää, etenkin kun miettii, millaista tauhkaa jotkut näppäimistöltään päästelevät) ja muutenkin ihmisen oma persoona painottuu enemmän ja avoimemmin. En pidä muutosta yksinomaan huonona, mutta kuten näkyy, itse pitäydyn (ehkä enää pikemminkin tottumuksesta kuin minkään suurien periaatteiden vuoksi) edelleen nimimerkkini suojissa. Siksikin mieltäni lämmitti Nutcasen maailma, jossa painottuu identiteetin merkitys ja se, mitä haluaa itsestään millekin yleisölle kertoa (ja miksi!).

Ja kyllä, todella hyvin kolisi kirjan ajatus siitä, kuinka paljon piilotamme somessa todellisuudesta ja kuinka todellisuuden hinnalla rakennetaan jonkinlaista peitetarinaa tai ainakin siloteltua versiosta siitä, mitä oikeasti tapahtuu ja koetaan. Tunnustan, teen sitä itsekin. Iloa, arjesta poikkeavia kokemuksia ja tähtihetkiä tuntuu paljon merkityksellisemmältä jakaa kuin sotkuja, virheitä ja tylsyyttä. Vaikka jokainenhan luo merkityksensä itse, tietenkin.


Laura Lähteenmäki: Nutcase
WSOY 2016
195 s.

Kirjastosta.

________

Toisaalla: Kirjakko ruispellossa, Notko, se lukeva peikko, Sivutiellä, Dysphoria, Vinopino kirjoja

Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia

Bulevardi ja muita kirjoituksia on Tove Janssonista väitelleen Sirke Happosen kokoama ja suomentama lajitelma Janssonin aiemmin lehdissä julkaistuja novelleja ja esseitä. Kokoelmassa on 16 tekstiä, joista 13 novelleja ja kolme esseitä. Ne on kirjoitettu ja julkaistu vuosien 1934–1995 välillä – kuudenkymmenen vuoden aikahaarukassa! Se on melkoinen matka. Lisäksi mukana ovat Happosen esipuhe ja jälkisanat, joissa avataan tekstejä tarkemmin.

Etenkin varhaisemmat novellit ovat leimaavan ilkikurisia, hieman ivaileviakin. Jansson kirjoittaa paljolti taiteilijaelämästä, mutta myös ylipäänsä elämän odotusten ja oletusten noususta ja tuhosta. Hänen päähenkilönsä eivät ole missään määrin yksioikoisen hyväntahtoisia tai lukijan sympatiaa herättäviä. He ovat tempoilevia, kummallisia, omahyväisiä, erehtyväisiä.

Novelleissa Kaupungin lapsi, Laiturielämää ja San Zeno Maggiore, 1 tähti erilaisten elämäntapojen ja ymmärrysten välinen ristiriita nousee keskeiseen rooliin. Kaupungin lapsessa ollaan matkalla maaseudulta kaupunkiin – vaiko sittenkin toisinpäin? Maaseudun ja kaupungin elämäntavat kohtaavat ja risteävät, helpolla ei päästä. Kaipuu on kova joko muistoihin tai kuvitelmiin. Mitä todella ymmärrämme itsestämme ja ympäristöstämme? Se mietityttää.

Laiturielämää taas porhaltaa jonnekin kotimaiseen saaristoon, ehkä Pellinkiin, jonne on saapumassa laivalastillinen kaupunkilaisia kesänviettoon. Kesävieraiden ja paikallisten on vaikeaa ymmärtää omastaan poikkeavaa elämäntapaa ja -tyyliä: mikä on oikea tapa tehdä ja toimia? Millaisia odotuksia kohtaa, kun on välitilassa, matkalla jonnekin? Ja kuka ne odotukset asettaa, itsekö vai joku toinen?

San Zeno Maggiore, 1 tähti on novelli, joka paljastaa roolien takana olevat toiveet ja pelot. Novellin minäkertoja on nuorehko naistaiteilija, joka on matkalla Veronassa ja päätyy osin vastentahtoisesti paikallisen naisen opastamaksi ja lopulta myös yöpymään tämän luona. Veronalaisnaisella on omat syynsä turistin "hurmaamiselle", minkä kertoja myös tulee huomaamaan. Vaikka on selvää, että kyseessä on hyötymistarkoitus, ei toimintaa ole yksioikoisen helppoa tuomita. Ja miksi pitäisikään? Me ihmiset olemme moniulotteisia, niin monien eri ajatuslankojen ja tekojen, sattumusten ja vahinkojen summia.

Bulevardi ja Kirje ovat puolestaan eräänlaisia yksinäisyyden kuvauksia suurkaupungin keskellä, ja niiden vahvuus on ehdottomasti upeasti kuvattu miljöö. Lukiessa tuntee olevansa itsekin Pariisin ja Dresdenin kaduilla. Quatz' Arts, Viulu, Epähemulimainen tarina ja Puistossa taas paljastavat taiteilijaelämän monimutkaisuuden nuoruuden kukoistuksesta vanhuuden kynnykselle. Vuokrataan huone... on vauhdikas kertomus vuokra-asunnon löytämisen haasteista 1930-luvun lopun Helsingissä – eikä monikaan asia liene kovin eri lailla nykyhetkeen verrattuna!

Peukutuksen suon novellille Parta, ja annan sen konfliktista. Päähenkilö on Pariisiin lähtenyt nuori tyttö, joka haluaa väen vängällä kokea jotain äärimmäisen ylevää, taiteilijamaista, boheemia, jonka uskoo pariisilaiseen elämään kuuluvan. Hän kohtaakin taiteilijamiehen, joka tarjoaa tätä kaikkea. Mutta eihän mikään ole kuin oppikirjassa tai kuvitelmissa, ne ropisevat väistämättä samaa tahtia miehen taiteellisen ulkomuodon kanssa.




Esseet käsittelevät lastenkirjailijana olemista, saarielämää ja muumitalon arkkitehtuuria. Kiehtovia, eloisia, mukaansatempaavia ja tunnelmallisia nekin.

Tove Jansson on kirjoittajana hyvin omaääninen. Novelleissa ja esseissä hän irrottelee ja hulluttelee, kuvaa ja tarkkailee, tekee pilaa sekä omasta elämästään että muiden maailmoista. Vaikkei kyse mistään huumorikirjallisuudesta olekaan, terävänäköiset havainnot ja osuvat sanavalinnat hykerryttävät. Ja Toven kuvat – ne kruunaavat kaiken.


Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
Toim. & suom.: Sirke Happonen
Ulkoasu: Tove Jansson / James Zambra
Tammi 2017
288 s.
Bulevarden och andra texter (2017)

Kirjastosta.

________

Toisaalla: Mummo matkalla, Kohtaamisia, Hurja Hassu Lukija

Haasteet: Novellihaaste2 

Lukumaratonille, hop! (Taas)

Kirjabloggaajien kolmas yhteinen lukumaraton tälle kesälle on tänään. Osa onkin jo aloittanut matkansa eilisen puolella, minä starttailen aivan kohta. Tarkoitus on siis lukea 24 tunnin aikana niin paljon kuin mieli tekee. Maratonia emännöi tällä kertaa Marika Oksa ja ilmoittautuneita osallistujia on useampi kymmenen.

Tapani mukaan teen tilannepäivityksiä tänne blogin puolelle, mutta luultavasti enemmän kommentoin etenemistäni Twitterissä.

Huojuvassa kirjapinossa vaikuttaisi nyt olevan ennen kaikkea nuortenkirjoja, mutta enköhän jotain muutakin nappaa väliin aina mielen mukaan. Ainakin "aikuisten" novelleja, oletan.

Ei muuta kuin lukuintoa muillekin maratoonareille, nyt mennään! (Kellon ollessa 13.30.)

***

Klo 18.30

Maratonia on kulunut viisi tuntia ja luettuna on yksi kirja, Laura Lähteenmäen Nutcase. Oiva nuortenkirja, jossa ysiluokkalaisen Saimin vuotta vanhempi veli Juho muuttaa kaupunkiin opiskelemaan, ja Saimi tuntee olonsa maalaispitäjässä turhaksi ja yksinäiseksi. Hän löytää veljensä koneelta linkin blogiin, jota alkaa itsekin seuraamaan. Mutta kuka on tasapainottomalta vaikuttava bloggaaja ja miten tämän elämä tuntuu sotkeutuvan Saimin ja Juhon elämään?

Freesiä, hyvää luettavaa. Plussaa Saimin ja Juhon äikänope-kirjabloggariäidistä, jonka blogielämästä esitetään sangen osuvia huomioita. Nutcase ei ole mikään huumorikirja, mutta myönnettäköön, että hieman hörähtelin kirjabloggauksesta tehdyille huomioille.

Maratonin aloituksen ja tämän hetken väliin osui myös veljeni perheen erittäin mieluisa yllätysvierailu, joka toki vei lukuaikaa, mutta ei harmita ollenkaan. Syötiin pizzaa ja juoruiltiin, kelpaa kyllä!

Nyt tartun seuraavaan opukseen, ehkä seuraava päivitys tulee nopeammin.

Aikaa kulunut: 5 h
Luettuna: 1 kirja / 195 sivua

***

Klo 21

Toisena kirjan luin tanskalaisen Janne Tellerin nuortenkirjan Samantekevää, jossa seitsemäsluokkalainen Pierre Anton ilmoittaa kouluvuoden alkaessa tyynenä, ettei millään ole mitään väliä ja poistuu luokasta ja koulusta. Luokkatoverit haluavat osoittaa hänelle, että maailma ja elämä ovat täynnä merkitystä ja alkavat koota hylätylle sahalle asioita, joilla on merkitys jollekin. Jokainen uhraa vuorotellen jotakin, ja uhraaja saa päättää, mitä seuraavan on annettava. Arvata saattaa, että uhraukset käyvät yhä suuremmiksi.

Tämä kirja yllätti. Se on filosofinen, ronski ja raakakin. Merkityksen monimerkityksellisyyttä pohditaan riveillä ja rivien välissä. Paikoin tuli huono olo. Vaikutuin!

Hain lähikaupasta Marianne-pussin ja sihautin auki hieman lauantaijuomaa. Nyt voi jatkaa huoleti seuraavan kirjan kimppuun. Toivon totisesti sillä olevan merkitystä.

Aikaa kulunut: 7 h 30 min
Luettuna: 2 kirjaa / 331 sivua

***

Klo 00.30

Kolmas luettu kirja oli Jennifer E. Smithin Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea. Voi miten suloinen hyvän mielen rakkaustarina! Ja vähän käsiteltiin vanhempien avioeroakin ja vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Tykkäsin kovasti, vaikka ihan hivenen sokeripitoisesti mentiin. Tästä lisää ehdottomasti virkeämmillä aivoilla.

Nyt alkaa olla aika painua pehkuihin tämän päivän osalta, jotta aamulla jaksan vielä jatkaa maratonia. Hyvää yötä!

Aikaa kulunut: 11 h
Luettuna: 3 kirjaa / 533 sivua

***

Klo 9.30

Uni ei yöllä tullutkaan saman tien, joten nappasin pinostani helppolukuisimman näköisen opuksen, ja se sujahtikin vielä soljuvasti alas ennen nukahtamista. Kyse oli Tony DiTerlizzin ja Holly Blackin Spiderwickin kronikat -sarjan ensimmäinen osa Haltijakirja (125 sivua). Gracen perhe, äiti, isosisko Mallory ja kaksoset Jared ja Simon, muuttavat outoon Spiderwickin kartanoon. Elämä on mennyt sijoiltaan isän lähdettyä, eikä uusi koti osoittaudu mutkattomaksi laisinkaan. Talo rapisee omiaan, sieltä löytyy salahuoneita ja kummallisia kirjoja, joku tekee tuhojaan öisin... Lapset selvittävät tapahtumia uteliaina, mutta huomaavat ennen pitkää uteliaisuuden johtavan myös vaaroihin.

Kyse on siis sarjan avauksesta, helppolukuisesta (varhais)nuorten kirjasta, jossa on lisäksi hieno kuvitus. Olen töissä huomannut, että näitä on hyllyssä pitkä rivi ja jonkin verran liikkuvatkin, joten piti nyt selvittää, mistä on kyse. Voi olla, etten lue sarjaa pidemmälle, sillä se vaikuttaa olevan hieman nuoremmalle kohderyhmälle, kuin minkä kanssa itse työskentelen (yläkoulut). Mutta katsotaan!

Aamun aloitin Karo Hämäläisen ja Salla Simukan yhdessä kirjoittamalla novellikokoelmalla Luokkakuva, josta luin nyt ensimmäiset 7 novellia (yhteensä 87 sivua). Aivan mainioita, keskenään erilaisia, nuorten maailmaa eri kulmista kuvaavia. Ainakin yhtä aion peukuttaakin Novellihaaste2:ssa, joten hyvältä vaikuttaa! Tämän aion ehdottomasti lukea kokonaan maratonin aikana ja bloggaan tarkemmin myöhemmin.

Maratonista puheenollen sitä on nyt neljä tuntia jäljellä, puoli kahteen saakka. Kahvi jo valuu, jotain aamiaista pitäisi kehitellä. Sitten uuden romaanin kimppuun.

Aikaa kulunut: 20 tuntia
Luettuna: 4 kirjaa ja 7 novellia / 735 sivua

***

Klo 13

Tämän aamupäivän lukulistalle sujahti Helena Wariksen dystooppinen Linnunsitoja, jossa syrjäisellä majakkasaarella elävä vastarintaliike pyrkii tuhoamaan Koneiden hallitsemat Kuilut. Myrskyävä, hieman vainoharhainen ja suljettua yhteisöä kuvaava romaani, joka jätti sen verran avoimen lopun, että ehkä jatkoakin voisi joskus saada...

Lopuksi luin Luokkakuvan loppuun. Todellakin erilaisia näkökulmia, henkilöitä ja aiheita. Plussaa vahvasta Tampere-kuvasta!

Nyt on kasassa 1001 sivua ja kuusi luettua kirjaa. Maratonaikaa olisi puolisen tuntia jäljellä, mutta taidan lopettaa hyvillä mielin tähän.

Aikaa kulunut: 23 h 30 min
Luettuna: 6 kirjaa / 1001 sivua

***

Yhteenveto:

Luin siis kuusi kirjaa ja 1001 sivua. Kaikki lukemani on nuortenkirjallisuutta. Kolme kirjoista oli kotimaisia, kolme ulkomailta (Tanskasta ja Yhdysvalloista).

Laura Lähteenmäki: Nutcase (WSOY 2016)
Janne Teller: Samantekevää (suom. Veijo Kiuru, Bazar 2013)
Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea (suom. Joel Kontro, Otava 2012)
Tony DiTerlizzi & Holly Black: Spiderwickin kronikat: Haltijakirja (suom. Ulla Lempinen, WSOY 2004)
Helena Waris: Linnunsitoja (Otava 2017)
Karo Hämäläinen & Salla Simukka: Luokkakuva (Tammi 2009)

Vauhdikkaan vetävä Mafiakesä

Oletko miettinyt, millainen se mafian kummisetä oikeasti on?

No, ei ollut miettinyt 16-vuotias Arttukaan, kun rapututkijaisä ilmoittaa kesän aluksi, että on saanut koko heinäkuuksi pestin sisilialaiselta merentutkimuslaitokselta. Arttu, iskä ja iskän naisystävä Merikukka (a.k.a. WC-kukka) lähtevät siis Sisiliaan.

Kesä on kuuma ja Artun juoksuharrastus lisää hikeä pintaan entisestään. Iskä ja Merikukka suunnittelevat tiukempaakin sitoutumista toisiinsa. Arttua se hieman mietityttää: äiti on kyllä kuollut jo monta vuotta sitten ja iskä vaikuttaa lopultakin onnelliselta kaiken sen surun ja muutamien vielä erikoisempien naisystävien jäljiltä, mutta pakkoko sen rakkaudenkohteen on olla pinkin eri sävyihin ihastunut aikuisbarbie...?

Sisilia tarjoaa kuumia kesäpäiviä ja uusia kavereita. Arttu tutustuu roomalaiskaksosiin Lunaan ja Lucaan, jotka ovat mummolareissulla sekä kipakkaan irlantilaiseen Mollyyn. Merentutkimuslaitoksella on töissä myös eräs sangen viehättävä Alexandra…

Rantahengailu muuttuu kuitenkin astetta vakavammaksi, kun Arttu kavereineen huomaa sotkeutuneensa käytännössä vahingossa niin mafian kuin paikallisen nuorisorikollisjengin kuvioihin. Etnan huipulle kiipeäminen osoittautuu hengenvaaralliseksi puuhaksi, eikä jää edes yhteen kertaan kun Arttu kavereineen kohtaa aseita. Voiko kaikesta uhasta huolimatta kesästä selvitä hengissä? Ja mitä ne ympäriinsä esiin puskevat salamanterit oikein tarkoittavat...

Tästä syksystä tulee sillä tavalla erilainen kuin aiemmista, että ihan työn puolesta olisi hyvä olla kärryillä nuortenkirjaskenestä, kun nyt kerran kirjastossa lasten- ja nuortenosaston projektissa työskentelen. Olen ollut aika varma, että luen muutenkin paljon nuortenkirjoja, mutta kun aloin perata arkistojani, huomasin, että aika vahvasti olen kyllä keskittynyt spefi-osastolle, enkä sieltäkään ole lukenut kuin varsin valikoivasti. Tilanne on siis saatava muutettua, jotta pystyn tekemään työni hyvin.

Erinomaista alkua nuortenkirjasyksylle tarjosi Antti Halmeen Mafiakesä. Siinä on oivallisesti rakennetut henkilöhahmot, vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä toimiva ja toiminnallinen juoni. Atleettinen Arttu on vauhdikas, muttei ärsyttävä. Hän on tarinan minäkertoja, joten lukija pääsee todellakin Artun pään sisälle. Siellä onkin monenlaista kiinnostavaa tarkkailtavaa: suhde iskään ja Merikukkaan, naiskauneuteen, oikeaan ja väärään. Ihmissuhdekuvioissa on raikasta otetta, eikä turhaa ennalta-arvattavuutta. Vaarat sykäyttävät sydäntä, ja kirjassa on oikeasti paikoin melko kova meno.

Antti Halme tarjosi erinomaisen lukukokemuksen, joka viihdytti ja ilahdutti. Tätä vinkkaisin ehdottomasi yläkoululaisille luettavaksi! (Ja toki sitä vanhemmillekin.)

Antti Halme: Mafiakesä
Ulkoasu: ?
Otava 2017
208 s.

Kirjastosta.

_____________

Toisaalla: Lastenkirjahylly, Iltatähden syttyessä, Evarian kirjahylly, Eveliina Kaarela / Lukufiilis, Siniset helmet

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää

Elät maailmassa, Pangaiassa, jossa ihmisiä valvotaan koko ajan ja kaikki kontrollin ulkopuolinen on kiellettyä. Et kyseenalaista mitään, toimit tismalleen sääntöjen mukaan. Sinulla on tietty paikka ja tehtävä, ura on suunniteltu puolestasi ja puolisokin valitaan sinulle valmiiksi. Et kyseenalaista Säännönvalvojat näkevät kyllä, jos teet toisin. Kaikki nähdään ja kuullaan, usko pois.

Ja sitten siihen maailmaan, yhdelle rannalle, ajautuu poika, joka tulee jostain ihan muualta, eikä elä yhtään niin kuin on totuttu. Ihan vieras kulttuuri – jota ei pitäisi olla olemassakaan – tulee sinua ja perhettäsi lähelle, paljastaa, kuinka toisin maailman voi nähdä, elää ja kokea. 

Tässä kirjassa yhdistyvät pelottavan kontrolliyhteiskunnan kylmänviileys ja vapaiden alkuperäiskansojen viisaus ja perinne. Törmäystähän siinä on luvassa. Kirai on poika, joka on karkotettu omasta heimostaan ja pantu ruuheen ajelehtimaan. Kirain heimo, atavaanit, tekee niin kuolleilleen, mutta Kirai on mitä suurimmissa määrin elossa. Hän päätyy maailmaan, jota ei tunne. Sisarukset Asisi ja Rei löytävät hänet ja vievät kotiinsa. Perheen onnistuu piilotella Kiraita jonkin aikaa, mutta arvata saattaa, kuinka kontrolliyhteiskunnassa lopulta käy: kiinni jäädään.

Kirai laitetaan tehtaaseen työskentelemään, Rein ja Asisin vanhemmat lähetetään kauas kotoa pelkän hologrammiyhteyden päähän, Rei jää kotitilalle työskentelemään, Asisi lähtee uraluotsin määräämälle opintopolulle. Maailman tilaa valotetaan koko ajan enemmän, ja sen sävyt paljastuvat myös kirjan henkilöille itselleen. Kapinakin kytee, niin kuin ihmisissä lopulta aina.

Reeta Arnion Hän joka ei pelkää on laadukas, moniulotteinen dystopia. Se yhdistää kiehtovalla tavalla alkuperäiskansan myyttisen tarinankerronnan perinteen ja kylmän kontrolliyhteiskunnan, jossa koneellistettu, systematisoitu ja optimoitu järjestelmä pyrkii pitämään kansalaiset koneistonsa hiottuina osasina.

Henkilöhahmot herättävät myötätuntoa. Kirai joutuu maailmaan, jota ei tunne, mutta sopeutuu niin hyvin kuin voi. Rei pyrkii olemaan niin hyvä ja toimiva kansalainen kuin mahdollista. Asisi on älykäs ja ohjautuukin opinnoissaan ja uravalinnassaan kohti yhteiskunnan ylintä kerrosta. Mutta miten sopeutua, kun kaikki totuttu ja opittu saa säröjä ja on vaarassa romahtaa kokonaan?

Hän joka ei pelkää kuvaa maailmaa, jollaisessa jo osin elämme. Kontrollia, valvontaa ja seurantaa on paljon: foliohattuisempi jo miettii, onko enää mitään keinoa pysyä näkymättömissä. Elämän optimointi yhteiskunnan kannalta tehokkaimpaan ja järkevimpään malliin ei ole kaukana sekään, sillä jo nyt yksilölle asetetaan suuria vaatimuksia ja odotuksia. Pitäisi tehdä järkeviä valintoja nuoresta pitäen, suunnitella elämäänsä ja tulevaisuuttaan, menestyä ja onnistua. Vauhdin pitäisi olla hurja, haahuilulle, kokeilulle ja virheille ei ole aikaa.

Aarnion kirja muistuttaa, että historia voidaan kirjoittaa uusiksi, jos ihmiset antavat siihen luvan ja hyväksyvät asioiden tilan. Tärkeitä asioita voidaan pimittää ja vääristellä, jos kukaan ei koskaan kritisoi tai kyseenalaista. Siksi on välttämätöntä, ettei oman elämänsä ohjaksia anna muille.

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää
Ulkoasu: ?
Otava 2013
253 s.

Kirjastosta.

_________

Toisaalla: Tarinoiden taikaa, Mustemaailmani, Magentabooks