Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää on taas esimerkki erinomaisesti äänikirjaksi soveltuvasta romaanista. Sillä saattaisi olla pidemmän päälle jopa kansanterveydellisiä vaikutuksia: minut se nimittäin sai lähtemään kävelylenkille napit korvissa sellaisenakin päivänä, kun en millään olisi halunnut ja kun ympärillä sananmukaisesti myrskysi.
Eleanor Oliphant on yksinäinen kolmekymppinen nainen. Hän arkensa Glasgowssa kietoutuu yllätyksettömän toimistotyön ympärille, viikoloppuisin seurana on votkapullo ja Tescon pizza. Seurana Eleanorilla on vain ruma sammakkotyyny, huonekasvi Polly, kerran viikossa tuleva puhelu dominoivalta äidiltä jostain kaukaa ja kaksi kertaa vuodessa vieraileva sosiaalityöntekijä. Eleanor tuntee yksinäisyyden jäytävän, mutta ei pysty tekemään asialle mitään. Toisaalta hän ei myöskään kaipaa ihan kenen tahansa seuraa: huomattava osa ihmisistä on hänen mielestään sivistymättömiä, töykeitä ja vaikeasti tulkittavia.
Eleanorin elämä saa hämmentäviä uusia käänteitä, kun hän ensinnäkin ihastuu muusikko Johnnieen ja toisekseen tutustuu töissä it-tuen Raymondiin. Totaalinen yksinäisyys kääntyy vähitellen kasvavaksi sosiaaliseksi elämäksi, ja Eleanor tulee tutuksi pubien, juhlien ja erilaisten verkostojen kanssa, jotka kaikki ovat hänelle uusia asioita. Ihastus Johnnyyn saa Eleanorin marssimaan niin sokerointiin kuin meikkitaiteilijan tuoliinkin – hän on ymmärtänyt, että niin kuuluu tehdä, kun lähtee tekemään tuttavuutta kiinnostavien ihmisten kanssa. Lopputulos on tosin se, että Eleanoria entisestään ihmetyttää ihmissuhteisiin kuuluva pelaaminen, etenkin jos se tarkoittaa häpykarvoituksen poistattamista tai kipeää tekeviä, liian kalliita nilkkureita.
Kaiken chicklitmäisen höösäämisen alla on kuitenkin jotain huomattavasti synkempää, eikä Eleanorin tiukasti varjelema suojakuori kestä lopulta ratkaisevaa kolhua. Sen enempää juonta paljastamatta todettakoon, että paljon on käsiteltävää – ja onneksi Eleanor lopulta pääsee käymään asioitaan läpi muuallakin kuin votkapullonsa äärellä.
Eleanorille kuuluu ihan hyvää herätti minussa monenlaisia ajatuksia. Se oli vetävää kuunneltavaa ja Honeyman tavoittaa Eleanorin kautta terävästi ja selkeästi ihmismielen moninaisuuden. Samalla monien sosiaalisten tilanteiden, odotusten ja normien omanlaisensa tyhjyys ja feikkiys paljastuvat, kun niitä tarkastelee ihminen, joka ei kerta kaikkiaan ymmärrä niiden olemassaolon perusteita ja myös kertoo sen. Näennäisen kevyeen muotoon on sidottu teemoja, joita ei ole haitaksi pohtia: mistä yksinäisyys voi johtua, miten sen voi kokea, miten kokemamme ja näkemämme vaikuttaa, miten apua voi tarjota toiselle aivan pienilläkin teoilla.
Pidän ehdottoman hyvänä, että kevyemmässäkin kirjallisuudessa käsitellään aiheita, jotka oikeasti koskettavat monia, joko pinnan alla tai näkyvästi, ja joiden ymmärtäminen oikeassa elämässä ei välttämättä ole laisinkaan itsestäänselvää. Eleanorin kohtaamisen kautta voi hyvinkin käsittää hieman enemmän maailmasta oman navan ulkopuolelta. Ei huono saavutus niin sanotulle viihdekirjalle.
Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
Suomentaja: Sari Karhulahti
Lukija: Krista Putkonen-Örn
WSOY 2018, äänikirja
12 h 41 min
Eleanor Oliphant Is Completely Fine (2017)
Omasta hyllystä.
Toisaalla: Oksan hyllyltä, Kirsin Book Club, Kirjaluotsi, Hannan kirjokansi, Kirjasähkökäyrä, Mitä luimme kerran
Haasteet: Lue itsellesi mielenterveyttä (a protagonist with a mental health disorder), Helmet-haasteen kohta 36. Kirjassa ollaan yksin
