27. toukokuuta 2018

Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani



Minä en tiedä, mitä tästä kirjasta voisin kertoa.

Että se on massiivinen sotaromaani? Vaihtoehtohistoriallinen hyytävä dystopia? Vallankäytön, vallanhimon ja välinpitämättömyyden ajankuva – samalla rakkauskertomus ja sankaritarina?

Jani Saxellin Eurooppa-tetralogia on ollut minulle tajunnanräjäyttävää, raskasta ja haastavaa luettavaa. Unenpäästäjä Florian, Sotilasrajan unet ja nyt Tuomiopäivän karavaani ovat vaatineet lukijana paljon: halua keskittyä, taitoa hidastaa, kykyä pureskella lukemaansa. Vaikea uskoa, että vielä kirjailijan työpöydällä oleva neljäs osa muuttaisi asetelmaa suuresti.

Tuomiopäivän karavaani jatkaa romani Florian Tímarin tarinaa siitä, mihin se Sotilasrajan unissa jää. Florian on edelleen Balkanilla, Sarajevossa, selvittämässä mitä Osattomien armeijaksi kutsuttu joukko on suunnittelemassa. Osattomien armeijaa johtaa albiinomies Flavius – Florianin poika, jota hän ei koskaan saanut oppia tuntemaan. Florian kohtaa entisen rakastettunsa, Florianin äidin Danielan, jonka kanssa ajautuu sekasortoiseen, menneisyyden virheitä ruotivaan ja raastavan intohimoiseen tapaamiseen. Kotona Suomessa odottavat vaimo Ann-Stine ja muutaman kuukauden ikäinen tytär sekä muut Räksylän kansakoulua asuttavat siunauskirotut kumppanit, kaikki omalla tavallaan erikoisia taitoja hallitsevia.

Danielan mielen ja kielen kautta Florian uppoutuu Sarajevon piirityksen 1425 päivään, jotka Daniela on joutunut elämään läpi. Florian ja Daniela erosivat nuorina raastavasta suhteestaan jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä, mutta yhdessä sovitun abortin sijaan Daniela synnytti Florianin tietämättä lapsen, Flaviuksen. Flavius kasvoi ja oppi tuntemaan paranormaalit voimansa sodan ja Sarajevon piirityksen keskellä, ja samoissa kehyksissä Daniela jatkoi elämäänsä eteenpäin ilman Floriania. Tämä kaikki iskeytyy Florianin tajuntaan nyt vuosikausia myöhemmin, kun tehdylle ja tekemättömälle määrätään kova hinta.

Samaan aikaan, kun Florian tekee tiliä menneisyytensä kanssa, Suomenlahdella kuohuu. Räksylän väki on saanut selville, että Osattomien armeija suunnittelee iskua Pietariin Sosnovyi Borin ydinvoimalaan. Koska heillä itselläänkään ei ole kummoista suhdetta virkavaltaan – ja kuka edes uskoisi heitä – on lähdettävä itse estämään ydintuho.

Saxellin kirjoitustapa on omaa luokkaansa, persoonallinen ja vahva. Tarina punoutuu auki yhä suurempina kierteinä, yhä tarkemmin yksityiskohdin. Fakta ja fiktio kietoutuvat yhteen niin tiukasti, ettei niitä voi erottaa toisistaan – eikä haluakaan. Kirjaa sekä ahmii että säästelee, sillä se vaatii voimia: niin fyysisiä (yli 700-sivuinen järkäle kasvattaa hauiksia) kuin henkisiäkin, sillä Sarajevoon sijoittuva sotakuvaus ja Räksylän siunauskirottujen omat kokemukset sodasta, ihmiskaupasta ja väkivallasta ovat kaikkea muuta kuin kevyesti sulavaa tarinointia.

Tuomiopäivän karavaani on kirjallisuutta, joka pakottaa mukaansa. Se on paikoin uuvuttava, jopa tuskallinen kirja. Saxellin kerronta on voimakasta ja armotonta, kuvaus vyöryy päälle yltyen yhä rankemmaksi. Mutta sitä on sota, sitä ovat väärinkäytökset ja epäoikeudenmukaisuus, syrjintä ja välinpitämättömyys.

Saxellin kirjat eivät kumartele tai pehmentele. Lukijan on oltava valmis ponnistelemaan ja sietämään epämukavuutta, mutta palkintona on vahva lukuelämys, Euroopan traumoja ja hennosti sulkeutuneita haavoja avaava tarina, johon kätkeytyvä vaatimus inhimillisyyden ja humaaniuden arvosta on painava.


Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani
Ulkoasu: Timo Mänttäri
WSOY 2017
733 s.

Arvostelukappale.

__________

Toisaalla: Ville Hänninen / Aamulehti, Jukka Mallinen / Kansan Uutiset

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan.

26. toukokuuta 2018

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Sensored Reality – Beta



Sadan vuoden kuluttua Helsinki on vajonnut osin meren alle ilmastonmuutoksen aiheuttaman vedenpinnan nousun myötä. Minako Takeda, pelinimeltään Bug, on joutunut muuttamaan Helsinkiin Meri-Tokiosta isänsä traagisen ja hieman hämärän kuoleman jälkeen äidin saatua erinomaisen työn pelialan firman johtopaikalta Helsingistä. Bug rakastaa pelaamista, eikä uuteen kouluun meneminen kiinnostaisi yhtään. Mentävä kuitenkin on. Heti ensimmäisenä päivänä hänelle selviävät olennaiset sosiaaliset kuviot uudesta koulusta. Taistelulajeja harrastava Jade pitää valtaa käsissään hännystelijöidensä tukemana, eikä muiden auta kuin alistua ja kumartaa – tai kärsiä nahoissaan.

Bug saa postissa tuntemattomalta lähettäjältä uusinta teknologiaa edustavan pelipuvun, johon pukeuduttuaan pystyy siirtymään VR-maailmaan pelaamaan uuden ninjapelin, Shadow Warriors II:n betaversiota. Kyse on keskiaikaiseen ninjojen ja samuraiden kansoittamaan Japaniin sijoittuvasta seikkailupelistä, jossa on ratkottava arvoituksia, harjoiteltava haastavia taisteluliikkeitä ja myös taisteltava tiensä voittoon. Ymmärrettävästi Bug jää koukkuun peliin, joka on huomattavasti kiinnostavampi kuin mikään todellisessa maailmassa. Vaikka muutama kiinnostava uusi tuttavuus onkin jo päässyt syntymään.

Kun peli julkaistaan suurelle yleisölle, se saa uskomattoman suosion. Joku on kuitenkin pielessä, kun yhtäkkiä pelin tuli polttaa aidosti ihoa ja mustelmat tulevat jäädäkseen. Sensored Reality muuttuu pelistä vaaralliseksi todellisuudeksi. Ehditäänkö koodivirhe löytää, ennen kuin on liian myöhäistä? Ja miten pelastaa peliin juuttuneet pelaajat ilman vakavia seurauksia?

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Beta avaa Sensored Reality -sarjan vauhdikkaasti ja tyylikkäästi. Huimaavat pelikohtaukset yhdistyvät tulevaisuuden Helsingin kanssa hienoksi kokonaisuudeksi, jonka osat toimivat hyvin yhdessä. Kuvattu maailma on kiehtova, osaltaan erilainen ja osaltaan samanlainen kuin meidän maailmamme.

Pelit ovat tarinassa nousseet suurimmaksi teollisuudenalaksi ja kaikki pelaavat niitä. On helppoa uskoa, että kehityssuunta on juuri kuvatunlainen. Mitä tehokkaammaksi ja monipuolisemmaksi pelimaailma ja sen teknologia kehittyvät, sen suuremman osan virtuaalitodellisuus ihmisten elämässä saa. Teknologia on onnistunut helpottamaan monia arjen asioita, mutta samalla se aiheuttaa kuilun ihmisten välille sen mukaan, millaisiin laitteisiin on varaa.

Toisaalta kirjan "oikeassa" todellisuudessakin on edelleen paljon pureskeltavaa, etenkin Bugilla oman perheensä ja muidenkin asioiden kanssa. Isän hukkumiskuolema Bugin silmien alla vaivaa ja surettaa ja mietityttää häntä ymmärrettävästi edelleen. Äidin kanssa elämä sujuu kyllä, mutta jotain kertomatta jätettyä heidänkin välillään on.

Beta on hieno yhdistelmä scifiä ja nuortenkirjaa, johon kannattaa tutustua, oli pelimaailma sitten tuttu tai ei. Jatkoa on luvassa, ja ehkä sitten päästään käsiksi vielä laajemmin myös maailman tilaan ja syihin, jotka ovat kirjan nykyisyyden tilanteen aiheuttaneet.


Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta – Sensored Reality 1
Ulkoasu: Laura Lyytinen
Tammi 2018
328 s.

Kirjastosta.

__________

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Kirsin kirjanurkka, Yöpöydän kirjat, Sivujen välissä, Carry on reading, Neverendingly, Teatterinna, Expelliarmus, Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä

Haasteet: Jatkumo, YA-lukuhaaste (Kirja, jota et muuten lukisi), Helmet-lukuhaasteen kohta 44. Kirja liittyy johonkin peliin.

22. toukokuuta 2018

Kesäisiä kotimaisia nuortenkirjakipinöitä



Innostuinpa tässä (nykyisen) kirjavinkkarinurani loppumetreillä vielä ahmaisemaan muutaman tuoreehkon kotimaisen nuortenkirjan ja vieläpä sellaisia, joissa ei ole niin mitään maagisia elementtejä. Tavallista nuorten elämää siis, ajatella!

Nelli Hietalan Miia Martikaisen kärsimysviikko on takakannen mukaan "kesänraikas feelgood-romaani täynnä huumoria ja herkkyyttä" ja todettava on, että olen samaa mieltä. Miia on joutunut äitiensä kanssa kesämökille työleirille, ja joutuu pitämään paastoa somesta ja kaverisuhteista. Huono sää ja kesken loppuva bensa ajaa mökkirantaan melkoisen muskeliveneen miehistöineen, joka koostuu isästä Pentistä ja pojasta Tanelista.

Miia ja Taneli lähtevät seuraavana päivänä hakemaan bensaa kaupungin satamasta, mutta matkaan tulee mutkia, kun bensarahat hukkuvat. Nuorten pitää selvittää, mistä voisivat saada lisää tuohta ostoksia varten ja he joutuvatkin venyttämään kekseliäisyyttään äärimmilleen. Kuuma kesä kutkuttelee myös monella muulla tapaa...

Tartuin kirjaan hieman ennakkoluuloisena, sillä sen kansi ei houkutellut yhtään. Kaipasin kuitenkin jotain kevyttä ja mukavaa, ja sitä todella sain. Tätä tarinaa leimaa rempseän rento ote, oivallisen sujuva kieli ja kerronta sekä ihastuttavan tomera päähenkilö Miia Martikainen. Miialla on monta rautaa tulessa, ei vähimpänä kiinnostus päästä selvittämään, millaista kaikkien kouhottama seksi oikein on.

Hietalalle pisteet tavasta käsitellä aiheita, joissa voisi helposti lipsahtaa selittelyn, saarnaamisen tai osoittelun puolelle. Nyt mitään sellaista ei käy, vaan tarina rullaa painollaan ja lukija pohtii omat pohdintansa. Nykyaikainen, helpostilähestyttävä ja samastuttava nuortenkirja, joka on samaan aikaan helppolukuinen muttei lapsellinen. Jatkoakin tarinalle on jo ilmestynyt, lukulistalla on!

Maria Aution Lohikäärmekesä sijoittuu niin ikään nimensä mukaisesti kesäaikaan, mutta on tunnelmaltaan hyvin toisenlainen. Parhaat ystävät Sinna ja Tuisku ovat päättäneet ysiluokan ja peruskoulun, ja jännitys jatko-opintopaikoista tiivistyy. Tuisku pääseekin pikkukaupungin lukioon kirkkaasti, mutta Sinna jää desimaalin päähän. Tuiskun äiti on kuollut syöpään puolta vuotta aiemmin ja isä on edelleen pahasti hukassa. Tuiskunkin surutyö on vielä kesken, mutta koska äiti kannusti häntä aina opiskelemaan, suunta on selvä. Tuiskun vanhemmat ovat kuuluneet jonkin aikaa kaupungissa toimivaan lahkoon, Aurinkopiiriin, mutta eronneet siitä ja tähän liittyvät tapahtumat alkavat kiinnostaa Tuiskua.

Samaan aikaan Sinna etsii eksyneenä selvyyttä elämäänsä ja tulevaisuuteensa. Hän päätyy iltakävelyllään vahingossa Aurinkopiirin tiluksille ja kutsutaan mukaan toimintaan. Hukassa olevaa ja itsensä uusperheessä yksinäiseksi tuntevaa tyttöä on helppoa houkutella mukaan välittömän ja lämpimän tuntuiseen yhteisöön, vaikka Sinnan mielessä käy myös epäilyksen aaltoja.

Lohikäärmekesä kertoo osuvasti, joskin hivenen liian yksinkertaisesti nuoruuden taitekohdan epävarmuuden tuntemuksista ja ihmisen halusta tulla kohdatuksi ja arvostetuksi. Tarinaa kerrotaan vuorotellen Tuiskun ja Sinnan näkökulmista, ja se etenee kohelluksitta. Aurinkopiirin hämäräperäisyys on lukijalle selvää alusta alkaen, mutta lahkon tarkoitusperät ja toimintamallit avautuvat vasta vähitellen.

Selkeää luettavaa, josta saa varmasti keskustelun ja pohdinnan aiheita etenkin yläkoulun loppuvaiheisiin.


Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko
Ulkoasu: Kati Rapia
Karisto 2016
161 s.

Kirjastosta.


Maria Autio: Lohikäärmekesä
Ulkoasu: Mari Villanen
Karisto 2018
214 s.

Kirjastosta.

__________

Toisaalla Miia Martikaisesta: Kirjakaapin kummitus, Kirjakaapin avain, Lukutoukan kulttuuriblogi

Toisaalla Lohikäärmekesästä: Kirsin kirjanurkka, Evarian kirjahylly, Lastenkirjahylly 

Haasteet: Molemmat kirjat pääsevät osaksi YA-lukuhaastetta, josta kuittaan Hietalan kirjalla kohdan Lyhyt kirja ja Aution kirjalla kohdan Kirja ei kuulu sarjaan sekä Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaastetta, josta Hietalan kirja ruksaa kohdan 1. Kirja, joka saa sinut hyvälle tuulelle ja Aution kirja kohdan 49. Kirja, jossa paha saa palkkansa.

21. toukokuuta 2018

Sarjakuvin Norsunluurannikolle ja ensimmäiseen maailmansotaan



Sarjakuvat ovat osoittautuneet erinomaiseksi tavaksi tutustua vieraisiin kulttuureihin ja kerrata historian tapahtumia. Muutenkin ne toki ovat aivan mainiota luettavaa, ihan ilman mitään hyötynäkökulmiakaan.

Norsunluurannikko on minulle käytännössä aivan tuntematon maa. Marguerite Abouetin kirjoittama ja Clément Oubrerien piirtämä Aya – Elämää Yop Cityssä tuo sitä hieman lähemmäs ja tutummaksi. Pääosassa ovat kaupungin värikästä elämää omalla tavallaan elävät nuoret naiset, Aya ja hänen parhaat ystävänsä Adjoua ja Bintou. He eivät ehkä ole rikkaita, mutta neuvokkaita ja elämäniloisia he ovat.




Aya kertoo kiehtovasti norsunluurannikkolaisesta elämänmenosta. Nuoret elävät opiskelun, perheiden odotusten ja perinteiden paineessa. Kuka haluaa menestyä, kuka taas olla ennen kaikkea hyvä tytär, kuka kapinoida kaikkea vastaan. Selviytymisstrategioita on moneen makuun, eikä aina käy ihan niin kuin suunnitteli. Nuoruuden huolettomuus voi olla nopeasti ohi yhden virheliikkeen myötä.




Abouetin tarina on polveileva ja kiinnostavasti kerrottu. Oubrerien piirrosjälki on maanläheisten sävyjen ja eloisan ja ilmeikkään jäljen yhdistelmää. Ihmishahmot ovat eläviä ja heidän tunteensa, ilmeensä ja reaktionsa on saatu hienosti esiin. Ayan tarina yhdistelee rentoa ja vapauksia ottavaa nuoruuden villyttä ympäristön luomiin tiukkoihin raameihin.




Aya – Elämää Yop Cityssä on oivallinen sarjakuva, joka vie länkkärin mukanaan aidon tuntuiseen afrikkalaiseen elämään. Osin nuoruuden kriisit, deittailu ja ystävyyssuhteiden kiemurat tuntuvat tutuilta, osin elämä, jota sarjakuva kuvaa, on hyvin vierasta. Vanhemmilla ja suvulla on suuri valta norsunluurannikkolaisten nuorten elämässä, ja kuuliaisuus on lopulta suurin hyve, joka nuorella ihmisellä voi olla. Ayan ja kumppaneiden tarina jatkuu sarjan myöhemmissä osissa, joita ei valitettavasti ole suomennettu.




Aivan toisenlaiseen tunnelmaan ja todellisuuteen vie puolestaan ranskalaisen sarjakuvataiteilija Tardin ensimmäisen maailmansodan vuosiin pureutuva Kirottu sota! 1914–1919. Albumi käy sotavuodet läpi tuokiokuvina ja tapahtumasarjoina, joita tarkastellaan yksittäisen ranskalaisen rivisotilaan silmin. Sotilas ei ole suuri sankari, mutta sitäkin tarkkasilmäisempi hän on.




Albumissa ei ole lainkaan dialogia, vaan kaikki kerronta on päähenkilön ajattelua ja pohdintaa. Ruudut ovat näyttäviä, eräänlaisia pysäytyskuvia järjettömistä, hyytävistä ja myös niistä hiljaisista, paikoillaan olevista hetkistä, joita pitkät asemasotavaiheet sisältävät. Sodan kauheus tulee ilmi pienin elein, toteavin kommentein ja paikoin myös dramaattisin tapahtumin.




Kirottu sota! on värimaailmaltaan harmaansävyinen, paikoin tehostevärinä käytetään punaista, mustaa, ruskeaa ja sinistä. Haalea väritys tukee tarinan sisältöä: sodan keskellä värit katoavat maailmasta ilon ja inhimillisyyden myötä. Tardi ei anna lukijalle rauhaa, sillä yhdessä hetkessä voi vasta esitelty henkilö kohdata loppunsa vihollisen luodista tai pommin räjähtäessä.




Ensimmäisestä maailmansodasta ei puhuta läheskään niin paljon kuin sitä seuranneesta. Ehkä pitkät asemasotavaiheet, diktatuurien puute ja vähemmän tunnetut valtionpäämiehet vaikuttavat asiaan jotenkin. Kirottu sota! on siksikin tärkeä sarjakuva-albumi nostaessaan esiin sodan, jonka kauheus ja traagisuus jää syyttä seuraajan "varjoon". Tardilla on kyky kertoa sodan tarinaa tavalla, joka ei tunnu saarnaamiselta, mutta ottaa silti voimakkaasti kantaa.




Sarjakuvaosion loputtua albumissa on Jean-Pierre Verneyn kirjoittama tieto-osuus ensimmäisen maailmansodan tapahtumista vuosi vuodelta. Sen kuvituksena on käytetty autenttisia valokuvia ja sotapropagandaa. Teksti on erinomainen kertaus sodan vuosista ja etenemisestä, mutta sen voi toki halutessaan lukea läpi silmäillen.

Suosittelen näitä molempia sarjakuvia tiedonjanoon ja silmien avaamiseen. Historian tapahtumat konkretisoituvat sarjakuvamuodossa ihan toisella tavalla kuin kirjoitetussa tekstissä, ja itselle vieras maailma ja kulttuuri heräävät eloon kuin varkain.


Marguerite Abouet & Clément Oubrerie: Aya – Elämää Yop Cityssä
Suomentaja: Kirsi Kinnunen
Arktinen Banaani 2010
112 s.
Aya de Yopougon 1 (2005)

Kirjastosta.


Tardi & Verney: Kirottu sota! 1914–1919
Suomentaja: Heikki Kaukoranta
Jalava 2014
133 s.
Putain de guerre! L'intégrale (2008)

Kirjastosta.

__________

Haasteet: Molemmat kirjat pääsevät osaksi Sarjakuvahaastetta ja Helmet-lukuhaastetta, josta Aya ruksaa kohdan 4. Kirjan nimessä on jokin paikka ja Kirottu sota! kohdan 30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Ayalla osallistun lisäksi Jatkumo-haasteeseen.

20. toukokuuta 2018

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois



Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois on pintaansa koko ajan laajentava avioliittoromaani, joka tekee vähitellen raakoja paljastuksia yksilöistä ja näiden ympärillä olevasta yhteisöstä. Kirjan alku saa virittäytymään kepeälle tasolle, mutta se asenne muuttuu varsin pian.

Keskiössä on avioliitto, jonka solmivat yliopistoaikana tapaavat Yejide ja Akin. Yejide on uuden ajan nigerialaisnainen, puoliorpo selviytyjä, jonka äiti kuoli synnytykseen ja isällä piti kiirettä useamman vaimon ja suuren lapsikatraan kanssa. Yejide on aina ollut lapsuudenperheessään ulkopuolinen, jota isän muut vaimot ovat katsoneet vinoon. Akin tulee puolestaan vakavaraisesta, arvonsa tuntevasta perheestä, ja hänen vahvaa äitiään Yejidekin alkaa kutsua Moomiksi. Yejide perustaa oman kauneussalongin ja Akin tekee nousujohteista uraa rahoitusalalla. Asetelma on hyvä.

Kun jälkeläistä ei kuitenkaan ala kuulua, joutuvat Yejide ja Akin kovan paikan eteen. Nigeriassa lapsen saaminen on selviö, jota ei kyseenalaisteta. Yejide on valmis venyttämään omien uskomustensa rajoja ja kokeilemaan vaikka minkälaisia poppakonsteja tullakseen raskaaksi. Akin puolestaan tekee käytännönläheisempiä, mutta arvelluttavia ratkaisuja. Moomi taas tekee sen, minkä kuka tahansa hyvä nigerialaisäiti tekee: hän hankkii Akinille toisen vaimon, nuoren ja hedelmällisen oloisen Funmin. Yejiden on tätä mahdotonta niellä.

Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois on romaani, johon huomasin suhtautuvani varauksella. Kirja tekee melkoisen silmänkääntötempun, sillä se alkaa hyvin tavanomaisen tuntuisena, astetta kevyempänä romaanina, mutta saa yhä synkempiä sävyjä, mitä pidemmälle tarinassa päästään. Yejiden ja Akinin avioliittoa kuvataan vuorotellen kummankin näkökulmasta, ja ajassakin tehdään loikkia eteen- ja taaksepäin. Taustalla pauhaa Nigerian levoton tilanne, joka ei kuitenkaan saa tarinallisesti kovin vahvaa sijaa.

Adébáyò rakentaa kuvaa avioliitosta ja perheestä, joka on samaan aikaan luonnollisesti aivan omanlaisensa – ja silti ympäristön paineen ja odotusten alainen. Suru ja ärsytys henkilöiden puolesta on vahvaa, heidän asemaansa ei totisesti kadehdi. Perinteiden ja omien halujen välisessä maastossa ei kenenkään ole helppoa vaeltaa, etenkään silloin, kun asiat eivät suju kenenkään toiveiden mukaisesti.

Vaikka romaanin tarina on mehevä ja moniulotteinen, jäin silti kaipaamaan jotakin lisää, ehkä vielä yhtä kerrosta ja sävyä. Nyt olin vain tarkkailija, jonka kiinnostus kertomuksen käänteisiin koki useammankin herpaantumisen. 


Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois
Suomentaja: Heli Naski
Atena 2018
300 s.
Stay With Me (2017)

Arvostelukappale.

__________


Haasteet: Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 60. Kirja, joka kertoo itsellesi vieraasta kulttuurista.