15. joulukuuta 2018

Pajtim Statovci: Tiranan sydän



Albaaninuorukainen on paennut koko ikänsä. Ensin itseään ja itsensä tuntemista, sitten ympäriltään hajoavaa yhteiskuntaa ja kotimaata, lopuksi jälleen itseään ja kaikkea, minkä on aiheuttanut, särkenytkin. Hänen tuntuu mahdottomalta määritellä itseään kovin tarkasti: hänen vaelluksensa on kulkenut Albaniasta Italiaan, Saksaan, Espanjaan, New Yorkiin ja lopulta hyytävään Suomeen. Voiko hän missään antaa periksi, rauhoittua, olla turvassa? Kohdata menneet?

Hän kertoo tarinaansa menneestä ja nykyisyydestä. Siihen kietoutuu voimakkaasti lapsuus ja nuoruus – tietenkin – jonka Agim- ja Bujar-nimiset pojat jakoivat keskenään. Yhdessä he kokivat rujon elämän Tiranassa aikana, jolloin mitään ylimääräistä ei ollut, ja vain Albanian kaksipäinen kotka toi hieman valoa maailman ylle. Jos sekään.

Pajtim Statovcin romaani Tiranan sydän on villi, rujo, karu ja koskettava. Se on hienoa, eheää tarinankerrontaa, suuri ja hiottu romaani, jossa ei ole ylimääräistä. Se hengittää, elää, kietoo lukijan mukaansa pyörteeseen, josta ei pääse pois ennen viimeistä sivua. Ja silloin olo on kaikkensa antanut, paljon saanut.

Luin Statovcin esikoisen Kissani Jugoslavian vasta tänä kesänä, ja vaikka (vai koska?) se ei päästänyt minua helpolla, ei edes kovin lähelle, halusin ehdottomasti tarttua myös tähän Statovcin toiseen, muutamaa vuotta uudempaan romaaniin. Ei siis ollut vaikeaa poimia sitä mukaansa kirjastosta henkilökunnan suosituspöydästä.

Tiranan sydän puhutteli minua suuresti. Sen päähenkilön kamppailu elämänsä painon kanssa on sydäntäsärkevää, ja sen kuvaama maailma on samaan aikaan vieras ja silti samastuttava. Minulla ei ole ollut elämässäni merkittäviä epäselvyyksiä sukupuolen tai seksuaalisuuden kanssa, mutta se ei vähennä kykyäni empatiaan niitä kohtaan, joille kaikki ei ole selvää tai jotka joutuvat kärsimään sen vuoksi, mitä ovat.

Huomionarvoista on myös romaanin kyky kertoa mielenterveydestä ja sen voimasta – ja heikkoudesta. Mihin ihminen on valmis, paljonko hän jaksaa kantaa, miten pitkälle yltää. Ja entä kun ei enää jaksa, kun väsyy taisteluun. Tai ihan vaan elämään. Miten sitten käy? Jos on peräisin maailmasta, jossa mies ei ole heikko, jossa sukupuolia on kaksi, jossa avioliitot sovitaan sukujen kesken? Tai vaikkei olisikaan?

Statovcin käsissä tarina kiertyy, taipuu ja kasvaa. Hän on sen mestari, ei epäilystäkään.



Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Otava 2016
271 s.

Kirjastosta.


Toisaalla: Mitä luimme kerran, Reader, why did I marry him?, Pieni kirjasto, Kirjasähkökäyrä, Tekstiluola, Kannesta kanteen, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kaisa Reetta T.    

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja, Seinäjoen kirjastohaasteen kohta 20. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

8. joulukuuta 2018

Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani



Bea Uusma on esimerkki intohimoaan seuraavasta ihmisestä, joka ei anna minkään – edes pohjoisimpien leveyspiirien läpipäästämättömien ahtojäiden – tulla tielleen. Naparetki on kirja Uusman intohimosta ja rakkaustarinasta selvittämätöntä arvoitusta, historiaa ja tutkimustyötä kohtaan.

Vuoden 1897 heinäkuussa vetypallo "Kotka" nousee ilmaan Huippuvuorilla suuntanaan Pohjoisnapa. Sen kyydissä on kolme miestä: Salomon August Andrée, Nils Strindberg ja Knut Fraenkel. Yhtä kirjekyyhkyä ja rantaan ajautuvia poijuja lukuunottamatta retkikunnasta ei kuulla mitään ennen vuotta 1930, jolloin poikkeuksellisen lämmin säätila mahdollistaa maihinnousun Arktiksen autiolle saarelle, Valkosaarelle. Sieltä, jäästä, löytyy kolme ruumista ja lähes purkamattomat matkatavarat. Miksi he ovat kuolleet sinne?

Uusman kirja kokoaa yhteen aiempien tutkimusten päätelmiä ja teorioita. Andréen retkikunnan kohtalo on kiinnostanut ihmisiä yli vuosisadan, ja siksi sitä on tutkittukin paljon. Teorioita on useita: paleltuminen, häkämyrkytys tai hapenpuute teltassa, morfiinin tai oopiumin yliannostus, syödystä lihasta saadut trikiinit, A-vitamiini- tai lyijymyrkytys, botulismi, keripukki, ampumahaava, jääkarhun hyökkäys... Mutta mitään niistä ei ole voitu kiistatta osoittaa syyksi. Bea Uusma aikoo selvittää sen.

Naparetki – Minun rakkaustarinani on kaunis, kiihkeä ja kummastuttava teos. Se on hyvin henkilökohtainen, sillä Bea Uusma ei totisesti peittele omaa kiinnostustaan, lähes pakkomiellettään aihetta kohtaan. Hän tekee kaikkensa selvittääkseen arvoituksen: tutkii, lukee, kiertää arkistoja ja museoita, on valmis DNA-testeihin ja uusiin menetelmiin, sulkee pois ja kehittää uusia teorioita. Ja matkustaa lopulta itse Valkosaarelle, tapahtumien keskipisteeseen, tunnetun maailman laidalle, jossa on vain jäätä silmänkantamattomiin.

Kirja on painotuotteena harvinaisen kaunis. Se on värikäs, leikkii typografialla ja lukijan mielenkiinnolla. Välillä fontti on suurta, ja yhdellä sivulla voi olla vain pieni pätkä 1930 löydetyistä päiväkirjoista tai kirjeistä. Välillä teksti on tietokirjamaisempaa analyyttisine taulukoineen ja tutkimuskirjallisuusreferaatteineen, välillä Uusman omaa, turhautunutta tai innostunutta tajunnanvirtaa. Valkosaarelta löydetyt valokuvat, joita retkikunta ehti ottaa pitkällä vaelluksellaan ilmapallonsa putoamisen ja Valkosaarelle saapumisen välillä, ovat huimaavia.

On helppoa ymmärtää, miksi tämä teos on hurmannut niin monet lukijat. Minutkin se koukutti, sai ahmimaan sivun toisensa perään, ihmettelemään ja palelemaan. Ihmisen pohjaton uteliaisuus, tarve päästä sinne, minne kukaan ei ole vielä mennyt, yltiöpäinen optimismi ja itsevarmuus, pelottomuus ja sinnikkyys, toisaalta tyhmänrohkeus, uppiniskaisuus ja kuolettava periksiantamattomuus – niistä kaikista Naparetki myös kertoo. Ja samalla, kaiken perustana, on nöyryys ja kunnioitus luonnon voimaa ja valloittamattomuutta kohtaan.



Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani
Suomentaja: Petri Stenman
Like 2015
290 s.
Expeditionen. Min kärlekshistoria (2013)

Kirjastosta.

Toisaalla (muun muassa): Lumiomena, Lukuisa, Kirja vieköön!, Mitä luimme kerran, Kulttuuri kukoistaa

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 45. Palkittu tietokirja (kirja on voittanut ainakin August-palkinnon ja Blogistanian tieto -palkinnon), Tundran lumoissa

5. joulukuuta 2018

Kuolemanvakavaa rakkautta ja high school -kiemuroita – Kuunneltuja YA-kirjoja

Äänikirjat ovat uusi innostuksen kohteeni. Tiedetään, tiedetään, myöhässä tullaan, jossain hyvin kaukana aallonharjalta. Nyt olen lopulta kuitenkin tykästynyt kuuntelemaan kirjoja. Työmatkaa tulee viikossa melkoinen määrä, ja koska minulla ei ihan aina ole kimppakyytiseuraa, hyvää kuunteluaikaa tulee suhteellisen paljon.

Aloittelin varovasti BookBeatin ilmaisella kokeilujaksolla reilu kuukausi sitten, mutta koska totesin tykkääväni konseptista, jatkoin asiakkuutta maksulliseksi. Nyt onkin jo neljäs kuunneltava kirja menossa – ei huono määrä ollenkaan, etenkään kun lukuaika on muutenkin tänä syksynä ollut vähäistä.

Vielä en osaa sanoa, kuinka "haastavia" kirjoja pystyn äänikirjana kuuntelemaan, sillä toistaiseksi olen pysytellyt kevyehkömmällä tasolla. Katsotaan ja testataan, kunhan mieli tekee. Kevyempi tarina on joka tapauksessa vienyt mukanaan, ja kuuntelin heti alkuun kaksi nuortenkirjaa.


Karen M. McManusin Yksi meistä valehtelee on erinomaisen kiero ja kerta kaikkisen viihdyttävä nuorten aikuisten high school -jännäri.

Bronwyn, Cooper, Nate, Addy ja Simon ovat päätyneet jälki-istuntoon, kun heidän repuistaan on löydetty puhelimet ennen kemiantuntia – puhelimen mukana pitäminen on siellä ehdottomasti kiellettyä. Kukaan paikallaolijoista ei oikein ymmärrä, miksi he ovat sinne lopulta päätyneet, sillä löydetyt puhelimet eivät olleet heidän. Kesken jälki-istunnon koulun suosituinta ja vihatuinta juorusivustoa ylläpitänyt Simon saa allergisen reaktion ja nopeasta ensiavusta huolimatta kuolee.

Allergeenit johtavat sylttytehtaalle ja eloonjääneitä epäillään murhasta: joku heistä on laittanut maapähkinäöljyä Simonin vesilasiin. Mutta kuka? Kaikilla heillä on jotain salattavaa, jonka Simon on aikonut julkistaa juorusivullaan.

Bronwyn on määrätietoinen ja kunnianhimoinen neropatti, jonka tavoitteena on päästä Yaleen. Hän ei ole koskaan rikkonut yhtään sääntöä, vai onko sittenkin? Cooper on lupaava baseballtähti, joka odottaa kutsua huippujoukkueiden vahvistukseksi. Mutta onko hänen nopeassa kehityksessään sittenkin jotain mätää, dopingia kenties? Ja keneltä hän saa vatsaakipristäviä viestejä tyttöystävältä salaa? Addy on prom queen ja hellyyttävä pari koulun kuumimman pojan Jaken kanssa. Eräs ilta rannalla edellisenä keväänä on kuitenkin jäänyt kummittelemaan mieleen – ja on nyt mäjähtämässä vasten kasvoja kovalla vauhdilla. Nate on puolestaan se kiintiöpahis, huumekauppaa pyörittävä alkoholisti-isän laiminlyömä ja äidin hylkäämä oman tiensä kulkija. Ja ainoa, jolla ei ole varaa kalliiseen asianajajaan... siis ilmeinen syyllinen?

McManus koukuttaa lukijan tarinaansa kutkuttavalla suljetun huoneen mysteerillä, jonka selvittely alkaa aukaista monenlaisia hyhmäisiä salaisuuksia high schoolin lavasteiden takaa. Henkilöhahmoissa toki on tietynlaista stereotyyppisyyttä, mutta samalla tapahtuu kasvua ja kehitystä. Kukaan ei ole tarinan päättyessä ennallaan – eikä oletettavasti ihan siellä, minne olisi kaiken aloittaneessa jälki-istunnossa ajatellut päätyvänsä. Suosittelen ehdottomasti sekä nuorempaan että vanhempaan makuun, jos arvoituksellisuutta ja kieroilua kaipaa.

(Mutta yksi sivuhuomio on sanottava. Yksi hahmoista kaatuu kirjassa liikuntatunnilla ja saa polviinsa haavat. Opettaja kehottaa häntä menemään terveydenhoitajalle puhdistuttamaan haavat – ja hakemaan antibiootteja. Ei kai Jenkeissäkään sentään syödä antibiootteja hoidoksi tavalliseen haavaan? EIHÄN? Onko ihmekään, että kaiken maailman superbakteerit kehittyvät ja KUOLEMME KAIKKI, jos näin todella on?)

No niin. Nyt se on tehty: olen lopultakin tutustunut YA-kirjallisuuden moderniin klassikkoon, John Greenin Tähtiin kirjoitettuun virheeseen. Oli jo aikakin, siellä jossain huokaillaan. Oli tosiaankin.

Hazel ja Augustus tutustuvat toisiinsa syöpää sairastavien nuorten kristillisessä vertaistukiryhmässä. Kummallakin on sangen penseä suhtautuminen ryhmään, mutta toisensa he sieltä löytävät. Hazel on jo totutellut ajatukseen siitä, että sairastaa parantumatonta joskin kehitykseltään pysähtynyttä syöpää. Augustus on puolestaan parantunut, mutta ei kai syövästä koskaan pääse lopullisesti yli.

Rakkaustarina syntyy vähitellen, ja älykkäät ja lyhyeen elämäänsä nähden jo paljon kokeneet nuoret saavat toisistaan tukea ja vastinparit. Samalla kun heidän suhteensa syvenee, tuttavapiirissä koetaan nousuja ja laskuja terveydessä ja muussa hyvinvoinnissa. Myös Hazelin vanhemmat joutuvat selviytymään tyttärensä uuden elämänvaiheen kanssa.

Eikä terveyden ja sairauden raja ole koskaan niin selvä, kuin voisi luulla.

Tähtiin kirjoitettu virhe on ihanaa ja surullista luettavaa. Sen päähenkilöt ihastuttavat ja vähän ärsyttävätkin, Green tasapainottelee taitavasti uskottavuuden rajoilla henkilöidensä nokkeluuden ja filosofisuuden kanssa. Toisaalta samapa sille: tarinan kannalta on olennaista, että Hazel ja Augustus ovat niin skarppeja ja juuri hitusen liian fiktiivisiä. Ymmärrän kirjan suosion ja sen herättämät intohimot oikein hyvin. Ja olen iloinen, että oma sivistysaukkoni on paikattu lopultakin.


Loppupäätelmäni:

YA-kirjallisuus rulettaa.
Äänikirjat on jees.


John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
Suomentaja: Helene Bützow
Lukija: Anna Saksman
WSOY 2014
Äänikirja, 8 h 19 min
The Fault in Our Stars (2012)

Omasta hyllystä.


Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee
Suomentaja: Inka Parpola
Lukija: Heljä Heikkinen
WSOY 2018
Äänikirja, 11 h
One of Us Is Lying (2017)

Omasta hyllystä.


Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä, Siniset helmet

Haasteet: Lue itsellesi mielenterveyttä -haastea YA book (kirjassa nousevat esiin erilaiset mielenterveyden haasteet ja sen viihdyttävyys tuki kuunnellessa omaa jaksamistani tarjoamalla pakoa arjesta)

1. joulukuuta 2018

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin



"Seuraa polkua joka eteesi avautuu. Jätä paluulippu käyttämättä."

Voi Mia Kankimäki, minkä taas teit.

Tutkit, ajattelit, kirjoitit ja hurmasit. Jalat alta, järjen päästä ja niin edelleen. Viimeksi näin kävi vajaat kolme vuotta sitten, kun annoin ennakkoluuloilleni periksi ja luin Kankimäen esikoisteoksen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Tällä kertaa ei siis tarvinnut olla ennakkoluuloinen, vaan tarttua suoraan ja rivakasti toimeen.

Naiset, joita ajatellaan öisin ovat sellaisia henkilöitä, joiden elämässä ja valinnoissa on ollut jotain, mihin jälkikäteen elävä voi tarttua ja josta voi ammentaa itselleen voimaa, rohkeutta tai ihan vain kiinnostuksen kohteita ja alustavia ideoita. Kankimäen teoksessa tutustutaan niin Afrikan savanneihin, viidakoihin ja höyrylaivoihin, maailmanympärimatkoihin, syrjäkyliin, renessanssin Italiaan ja 1900-luvun nälkätaiteilijana elämiseen.

Kolme suurempaa kokonaisuutta muodostuvat Karen Blixenin Afrikasta, 1800-luvun naistutkimusmatkailijoista ja naistaiteilijoista. Kaiken taustalla on Kankimäen oma kertojanääni, joka pohtii elämänvalintoja, taakkoja ja paineita, joita 2010-luvun länsimaisella naisella on, tekipä elämässä miten tahansa.

"Jos olet yksin eikä kukaan tarvitse sinua, voit yhtä hyvin lähteä Länsi-Afrikkaan kuolemaan, ja nauraa koko matkan."

Muutamasta kirjan naisesta olin aiemmin kuullut (Karen Blixenstä ja Yayoi Kusamasta), mutta suurin osa heistä oli uusia, kiehtovia tuttavuuksia. Etenkin 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa eläneet ja matkustaneet tutkimusmatkailijat saivat minut ahmimaan sivun toisensa jälkeen. Millaisissa ristiriitaisissa ja vaativissa olosuhteissa nuo naiset – Ida Pfeiffer, Isabella Bird, Mary Kingsley, Alexandra David-Néel, Nellie Bly – elivät jo kotonaan Euroopassa: ylemmyydentuntoisen, tiukkaa moraalia ja säädyllisyyttä vaativan miesten hallitseman yhteiskunnan kuristuksessa.

Ja kuinka he silti, lopulta, ottivat ja lähtivät, korsetteineen, nahkasalkkuineen, myssyineen ja hansikkaineen, menivät ja ostivat laivaliput maailman toiselle laidalle tai minne nyt sattui huvittamaan, tekemään sitä, mitä nyt sattui huvittamaan: ratsastamaan housut jalassa, melomaan trooppisille joille, kirjoittamaan, tutkimaan.

"Tee sinä mitä haluat. Minä maalaan."

Tai ne taiteilijat, jotka eivät suostuneet alistumaan heille varattuun lokeroon

Sofonisba Anguissola (n. 1532–1625), Espanjan hovimaalariksi päätynyt aatelisnainen. Lavinia Fontana (1552–1614), ammattitaiteilija, uratykki ja suurperheen äiti. Artemisia Gentileschi (1593–n. 1654), taiteilija, joka raiskattiin nuorena, mutta joka ponnisteli itselleen uuden maineen, elämän ja uran jättäen raiskaajansa varjoonsa kuin mitättömän madon.

Ja Yayoi Kusama (s. 1929), japanilainen maailmanmaineeseen ponnistanut avantgardetaiteilija, jonka villit työt hurmasivat suomalaisetkin jokin aika sitten. Ja joka on koko ikänsä raivannut tietään mielenterveyden vaikeuksien, perhetaustansa ja aluksi myös suurien taloudellisten haasteiden läpi.

Naiset joita ajattelen öisin on kirja, jonka lukeminen on valtava ilon, itseluottamuksen ja ihastelun herättäjä. On vaikeaa kuvailla, mistä kokonaisuus muodostuu: se on niin monen tekijän summa. Ensinnäkin on Kankimäen loistava idea ja toteutus sekä houkuttava ja koukuttava kerronta, toisekseen oman ja yksityisen yhdistäminen yleisesti ymmärrettävään tavalla, joka herättää ihailua ja kunnioitusta. Ja tietenkin, siellä kaiken taustalla, ovat ne upeat, joskus eläneet naiset, jotka ovat eläneet anteeksipyytelemättä elämänsä tismalleen haluamallaan tavalla ja joita nyt vuosisatoja myöhemmin voi vain tyynesti nyökäten kunnioittaa ja kiittää.

En ole self help -kirjallisuuden ystävä, mutta Naiset joita ajattelen öisin kolisi ja osui myös oman hyvinvointini näkökulmasta. Se porasi paikan sisälleni ja sai minut ajattelemaan, millaista oma elämäni on ja millaiseksi sen haluan tehdä. Aiemmin on tuntunut, ettei ole pokkaa korostaa liikaa omia hyviä valintojaan ja tyytyväisyyttä suuntaan, johon on menossa. Kankimäen kirjan luettuani totean vain, että paskat, todellakin voin ja saan sanoa: hitto vie, että olen ollut rohkea jo nyt – ja aion olla jatkossakin. Seikkailu on vasta alussa!

"Yönaisten neuvoja:
Jos haluat tehdä jotain, tee se.
Tartu mahdollisuuksiin. Seuraa intohimoasi, vaikka se tarkoittaisi vuoden projektin venymistä neljäksitoista. Vain lopputulos merkitsee, ja matka.
Jos haluat valaistua, muuta luolaan.
Etene intuitiolla. Pärjää vähällä. Naamioidu, jos täytyy.
Jos välillä on vähän rankkaa tai kylmä tai nälkä, kestät sen kyllä.
Älä märehdi, mene.
"Säännönmukaisesti asiat tuntuvat paljon vaikeammilta ja pelottavammilta etukäteen ajateltuina kuin sitten, kun toiminnan hetki on käsillä." (Alexandra Lhasaan johtavalla tullisillalla.)"


Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
Ulkoasu: Stephen Mackey / Piia Aho
Otava 2018
447 s.

Omasta hyllystä.

Toisaalla: Lukuisa, Kirjaluotsi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirja vieköön!, Kirjanurkkaus, Kirjakko ruispellossa

Haasteet: Lue itsellesi mielenterveyttä -haastea book that helps you to understand yourself

29. marraskuuta 2018

Sarjakuvahaasteen viimeiset luetut ja haastekooste



Maanmainio Sarjakuvahaaste päättyy marraskuun myötä. Vielä kaksi sarjista ehdin jo muutenkin oivalliseen listaani liittää.

Timo Mäkelä on aina varma valinta – voin myöntää faniuteneeni salakavalasti ja huomaamatta. Neiti Brander on Mäkelän tuorein albumi, ilmestynyt tänä vuonna. Se kertoo valokuvaaja Signe Branderista ja etenkin hänen Helsinki-kuviensa sarjasta, jonka Brander toteutti vuosina 1907–1913. Nuo kuvat ovat olleet itselleni ainakin jo pitkään ikonisia: niissä näkyy rakkaan Helsingin muutos, kasvu ja sielu, jos nyt näin voi kaupungista sanoa, ja miksipä ei voisi.

Tyyli on Mäkelän tapaan runsas, moniulotteinen ja silmiä hivelevä. Katse jää lähes joka ruudussa tutkailemaan yksityiskohtia ja kynänjälkeä, värejä, valoja ja varjoja. Mäkelän käsissä kaupunkikuva todella herää eloon, ja hänen henkilöhahmonsa ovat niin ikään eläviä, inhimillisiä.

Ainoa vika Neiti Branderissa on sen lyhyys. Olisin mielelläni lukenut kokonaisen sarjakuvaromaanin hänestä ja hänen elämästään. Mäkelä keskittyy lähinnä vuosiin Helsingin kuvaajana, vaikka Brander noin muuten on myös todella kiehtova henkilö, kolhuineen kaikkineen. Tätä albumia lukiessa tuntuu, että saa vain pienen häivähdyksen hänestä.

Raina Telgemeierin Hymy sopii luettavaksi, jos teiniksi kasvaminen, oikomishoidot tai nostalgiatrippailu 1990-luvun alkuun kiinnostavat. Sarjakuva on omaelämäkerrallinen ja keskittyy ennen kaikkea Rainan hammaspulmiin, mutta niiden kautta päästään osuvasti tarkastelemaan kaikenlaista muutakin keskeistä. Hammasraudat ja kymmenet kerrat hammaslääkärin penkissä suuta aukomassa ovat minullekin tuttuja juttuja. Niskassa alkoi heti tuntua tuttu paine ja suuhun nousi vähän sappea, kun muistelin niitä kaikenlaisia vempeleitä, joita vuorotellen jouduin pitämään. Toki siitä kärsimyksestä lopulta seurasi jotain hyvää – jos nyt ei täydellistä jenkkihymyä niin edes vähän suoremmat hampaat ja paremmin kohdilleen osuva purenta.

Hymy on ehkä heiman turhan lapsekas omaan makuuni, mutta nuoremmille lukijoille se tarjoaa hyvää luettavaa ja katseltavaa. Yhdysvaltalainen koulumaailma jaksaa aina ilahduttaa ja ärsyttää stereotypioillaan ja nokkimisjärjestyksellään. Kaiken sen Rainakin kohtaa, osan aika ikävästikin. Ensimmäiset, toiset ja kolmannetkin ihastukset käydään läpi, ja lopuksi tärkeintä on tietysti kasvaa omaksi itsekseen.

Ja vaikka kuinka pinnalliselta kuulostankin, comic sans -fontti ei vain kuulu käytettäväksi mihinkään. Ikinä.


Timo Mäkelä: Neiti Brander
Arktinen Banaani 2018
48 s.

Kirjastosta.



Raina Telgemeier: Hymy
Suomentaja: Suvi Clarke
Twinsy 2015
218 s.
Smile (2010)

Kirjastosta.

Haasteet: SarjakuvahaasteSeinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasteen kohta 3. Kirjaston blogissa vinkattu kirja.




Hurjan Hassun Lukijan Sarjakuvahaaste siis päättyy huomenna. Luin haasteaikana yhteensä 36 sarjakuva-albumia tai -romaania ja pääsin siis korkeimmalle Asterix-tasolle.

Suurimmiksi suosikeikseni nousivat JP Ahosen Villimpi Pohjola -sarja, Alison Bechdelin Hautuukoti. Tragikoominen perheeni, Reetta Laitisen toimittama Sisaret 1918, Timo Mäkelän sarjakuvateokset, Liv Strömquistin Prinssi Charlesin tunne ja Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin mahtava avaruusooppera Saga.

Sarjiksien lukemisen kasvattaminen tietoisesti oli erittäin hyvä päätös ja aion jatkaa tällä samalla linjalla edelleenkin. Sarjakuvaosaamiseni on kasvanut vähitellen, ja alan vähitellen löytää päälinjoja, joiden perusteella osaan määritellä, millaisista sarjakuvista pidän eniten ja mitkä eivät niin puhuttele.

Kuten sanottua, sarjismatkani jatkuu edelleen, hyvillä mielin. Kiitos haasteesta Hurjalle Hassulle Lukijalle!

Tässä vielä lista ja linkit lukemiini sarjakuviin:

Marguerite Abouet & Clément OubrerieAya – Elämää Yop Cityssä (Arktinen Banaani 2010)
JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Pelinavaus (WSOY 2017)
JP AhonenVillimpi Pohjola: Kypsyyskoe (Arktinen Banaani 2011)
JP AhonenVillimpi Pohjola: Lapsus (Arktinen Banaani 2014)
JP AhonenVillimpi Pohjola: Valomerkki (WSOY 2015)
Jan Andersson & Katja KettuPeräkammarin poika (Otava 2015)
Alison BechdelHautuukoti. Tragikoominen perheeni (Like 2009)
Alison BechdelÄideistä parhain (Like 2012)
Chester BrownEn koskaan pitänyt sinusta (Huuda Huuda 2012)
Guy DelisleMerkintöjä Burmasta (WSOY 2008)
Harri FilppaKuolema meidät erotti (POKUTO 2017)
Risto Isomäki, Petri Tolppanen & Jussi KaakinenSarasvatin hiekkaa (uudistettu painos, Into 2017)
Reetta Laitinen (toim.)Sisaret 1918 (Arktinen Banaani 2018)
Lorina MapaDuran Duran, Imelda Marcos, and Me (Conundrum Press 2017)
Timo MäkeläEmil ja Sofi. Yhden yön muisto Helsingistä kesältä 1909 (Arktinen Banaani 2005)
Timo MäkeläRooma (Arktinen Banaani 2004)
Timo MäkeläKuolematon mestariteos (Arktinen Banaani 2007)
Timo Mäkelä: Neiti Brander (Arktinen Banaani 2018)
Sunday Ngakama & Sanna HukkanenKarkuteillä (Artbox Irja 2012)
Kati NärhiSaniaislehdon salaisuudet (WSOY 2010)
Kati NärhiMustasuon mysteeri (WSOY 2012)
Kati NärhiSeitsemäs vieras (WSOY 2015)
Hannele Richert (toim.)Mitä sä täällä teet? Tarinoita maahantulosta (Voima Kustannus 2016)
Johanna Rojola (toim.)Suffragettien city (Schildts 2011)
Riad SattoufTulevaisuuden arabi. Lapsuus Lähi-idässä (1978–1984) (WSOY 2015)
Liv StrömquistPrinssi Charlesin tunne (Sammakko 2017)
Tardi & Jean-Pierre VerneyKirottu sota! 1914–1919 (Jalava 2014)
Raina Telgemeier: Hymy (Twinsy 2015)
Lewis Trondheim & Stéphane OiryMaggy Garrisson I: Hymyile vähän, Maggy (Sininen Jänis 2017)
Brian K. Vaughan & Fiona StaplesSaga – Ensimmäinen kirja (Like 2014)
Brian K. Vaughan & Fiona StaplesSaga – Toinen kirja (Like 2015)
Brian K. Vaughan & Fiona StaplesSaga – Kolmas kirja (Like 2015)
Brian K. Vaughan & Fiona StaplesSaga – Neljäs kirja (Like 2016)
Brian K. Vaughan & Fiona StaplesSaga – Viides kirja (Like 2016)
Brian K. Vaughan & Fiona StaplesSaga – Kuudes kirja (Like 2017)
Brian K. Vaughan & Fiona StaplesSaga – Seitsemäs kirja (Like 2018)