Claudie Gallay: Odottamaton kauneus

Nelikymppinen Jeanne elää hyvin tavanomaista arkea ranskalaisessa pikkukaupungissa puolisonsa Rémyn kanssa. Jeanne käy töissä postitoimistossa, tapaa maalla asuvia vanhempiaan, ikävöi opiskelemaan lähteneitä kaksostyttöjään. Arki rullaa, päivät kuluvat, mielessä siintää keittiöremontti.

Jeannen tasainen elämä lähtee niksahtamaan paikoiltaan, kun seinältä putoaa valokuva, jossa on performanssitaiteilija Marina Abramović. Jeanne ihailee Abramovićia ja alkaa kirjoittaa tälle kirjeitä, joissa yhtäältä kertoo ihailustaan, toisaalta kuvailee omaa elämäänsä tavanomaisuuksineen ja pienine hetkineen.

Yksi pieni hetki tapahtuu, kun Jeanne törmää nuoruudenihastukseensa Martiniin, joka on lähistöllä tekemässä isoa restaurointityötä. Voiko pidättyväinen Jeanne heittäytyä? Voiko arjesta tehdä seikkailun – tai taidetta? Vai olisiko vain keskityttävä keittöremonttiin ja maalien värikarttaan?

Claudie Gallayn teokset eivät ole minulle entuudestaan tuttuja, mutta tartuin kiinnostuneena Odottamattomaan kauneuteen, joka on ranskalaiskirjailijan tuorein suomennos. Ilahduin, kuinka kauniisti ja eleettömästi Gallay kirjoittaa ja Titia Schuurman kieltä suomentaa. Sivut kääntyvät kuin itsestään, tunnelma on vahva.

Lukiessa tuntuu, että uppoaa osaksi Jeannen arkea ja elämää, jossa ei päällisin puolin ole oikeastaan mitään sellaista, johon olisin kiinnostunut tarttumaan. Siitä kuitenkin paljastuu vähä vähältä sävyjä, jotka ilahduttavat, koskettavat ja saavat vinon hymyn kasvoille. Jeanne on ristiriitainen, monitahoinen henkilöhahmo: yhtältä rasittavan urautunut, kuitenkin halukas löytämään yllätyksiä ja kokeilemaan sattumanvaraisuutta.

Odottamaton kauneus pitää kepeydessäänkin sisällään myös synkkyyttä. Jeannen vanhemmat ja sisarukset muodostavat kuvion, jossa on paljon ääneensanomatonta katkeruutta, toteutumattomia haaveita ja pettymyksiä. Millä lannistavuudella vanhemmat voivatkaan lapsiinsa suhtautua, millaisen synkän pilven heidän päälleen langettaa. Miten sinnikkäästi lapsi – aikuinenkin – vielä pyrkii saavuttamaan vanhempiensa kiintymyksen ja kunnioituksen.

Ihastelen teosta, joka tavoittaa pienillä eleillä ihmiselämän syvyyttä ja joka saa katsomaan arvostaen elämää, jollaista ei itse elä. Empatia herää väistämättä, vaikka Gallay ei pyri sitä lukijasta väkisin kiskomaan. Se vain syntyy kuin huomaamatta: halu ymmärtää ja kunnioittaa niitäkin valintoja, joita ei itse tekisi.


Claudie Gallay: Odottamaton kauneus
Suomentaja: Titia Schuurman
WSOY 2019
384 s.
La beauté des jours (2017)

Arvostelukappale.

Toisaalla: Kirja vieköön!, Lumiomena, Kirjaluotsi

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Vielä täällä, silti

Oppilaiden kiitoskukkaset selviytyivät muuttomatkasta.

 

 

 

 

 

Tervehdys pitkästä aikaa!

Blogissani on ollut hiljaista jo jonkin aikaa, kuten on ehkä huomattu, mutta täällä vielä ollaan, uskokaa tai älkää.

Sitten viime näkemän (toukokuun alkupuolella, huomaan) olen paiskinut töitä kevään viimeiset viikot kuin eläin ja itkenyt töissä puolenkymmentä kertaa – ilosta ja liikutuksesta, ikävästä ja luopumisesta, saatellut maailmalle nelisenkymmentä ysiluokkalaista rutistuksin, tsempein ja kiitoksin (ja hyvästellyt seiskat ja kasit), jäänyt työttömäksi luonnollisesti heti Suvivirren jälkeen ja jäänyt siten ilman minulle kuuluvaa kesäajan palkkaa (kuten valitettavan moni muukin kollega ympäri Suomen ja yleensä vielä täysin kestämättömin perustein), muuttanut Savosta takaisin Helsinkiin, saanut puolison takaisin maailmalta, siivoillut ja järjestellyt kotia, suunnitellut heinäkuista automatkaa Eurooppaan, järjestänyt ja juhlinut yhdet polttarit kaason ominaisuudessa, käynyt parissa työhaastattelussa (vielä ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta syksyn kuvioista), ihastellut kesäistä Helsinkiä, avannut Uimastadionin uintikauden ja aloittanut teologian perusopinnot.

Että semmoista.

Mitä teille kuuluu?

Olen myös lukenut pari kirjaa, mutta todellakin vain pari. Lukeminen ei ole maistunut oikein miltään enää kuukausiin, ja nyt teen hartiavoimin töitä, että löytäisin lukemisen ilon uudelleen, bloggaamisen ilosta puhumattakaan. Sinänsä huvittavaa, että tätä viimeisintä opehommaa edeltäneessä hanketyössä olin kovastikin neuvomassa muita lukemisen ilon suhteen. Kohtalon ivaa, ehkä.

Nyt on siis aika rauhallisen kesän ja omien ajatusten järjestelyn. Toivottavasti myös lukemisen ja bloggaamisen. Ennen kaikkea toivon kuitenkin saavani omat kuvioni jonkinlaiseen ojennukseen ja tietysti nauttivani runsaasta vapaasta ajasta niillä niukoilla taloudellisilla resursseilla, jotka käytössäni työttömänä ovat. Onneksi on monia muunlaisia resursseja senkin edestä, ei vähiten juuri päättynyt lukuvuosi, joka oli ehdottomasti hienoin, kokemusrikkain, kasvattavin ja koskettavin opettajatyövuoteni ikinä.

Nautitaan kesästä, kirjoilla tai muuten!

Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita

Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoittama ja Riikka Sormusen kuvittama Heistä tuli taiteilijoita kertoo kahdestatoista suomalaisesta taiteilijasta pienin tuokiokuvin. Mukana on muusikoita, kuvataiteilijoita, esiintyjiä, kirjailijoita – naisia, jotka tekivät omasta intohimostaan ja vahvuudestaan itselleen ammatin, ja yleensä vielä aikana, jolloin se ei ollut naiselle yhtään niin sallittua kuin miehelle.

Tekstit ovat lyhyitä, muutaman sivun mittaisia. Ne alkavat pienellä koonnilla kohteestaan, mutta sitten Huotarinen ottaa vapaudet omiin käsiinsä. Taiteilijoita kuvataan erilaisia kerronnan keinoja käyttäen: on dialogia, lyriikkaa, kirjemuotoa, perinteisempää proosaa. Kullekin esitellylle taiteilijalle annetaan oma hetkensä, heidät nostetaan valoon ja keskiöön. Ehkä on kyse juuri siitä hetkestä, kun jotain ratkaisevaa tapahtui tai oli tapahtumaisillaan. Tai siitä ihmisestä, jonka ansiosta polku lähti ratkaisevasti hieman uuteen suuntaan. Tai ihan vain unesta, haaveesta, unelmasta, toiveesta.

Liikoja selityksiä teoksessa ei ole. Tekstit ovat pieniä hetkiä, ohikiitäviä ja nopeasti sujahtavia. Ne herättävät kiinnostuksen, kutkuttavat mielikuvitusta – mutta loppuvat jo ennen kuin mikään tuntuu valmiilta. Kirja tai teksti itsessään ei ole keskeneräistä, vaan lukijan kiinnostus ja mielikuvitus jäävät kuin hylättyinä kesken kaiken yksin: voi, näistä naisista olisin lukenut vaikka kuinka paljon lisää! Nyt heti!

Lyhyellä muodolla lienee tekemistä sen kanssa, että Heistä tuli taiteilijoita on suunnattu ensisijaisesti nuorille lukijoille. Ainakaan näin tiiviin muodon suhteen ei voida syyttää jaarittelusta: tällaisiin teksteihin pitäisi kiireisellä kirjaesitelmän tekijälläkin olla aikaa paneutua. Samalla teos tarjoaa kurkitusikkunan kiehtoviin suomalaisiin naisiin ja heidän historiaansa: lisätietoa on kaikista kyllä saatavilla kiinnostuneille. Parhaimmillaanhan Huotarisen ja Sormusen teos voi herättää lukijassaan innon ottaa lisää selville, tutkia ja tutustua. Ehkä innostua itsekin omista mahdollisuuksistaan.

Vilja-Tuulia Huotarisen tekstiä lukee aina ilolla. Se on persoonallista, vahvaa ja ilmaisuvoimaista. Tässä teoksessa tekstin vahvuutta lisää Riikka Sormusen kerrassaan upea kuvitus. Naiset heräävät eloon villeissä ja värikkäissä kuvissa, jotka käyvät onnistunutta keskustelua tekstin kanssa.

Kerrassaan hieno teos, jonka soisi päätyvään moneen koulukirjastoon ja innoituksen lähteeksi oman elämänsä sankareille iästä piittaamatta.


Vilja-Tuulia Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita
Kuvitus: Riikka Sormunen
WSOY 2019
93 s.

Arvostelukappale.


Haasteet: Elämä, kerta kaikkiaan, Helmet-haasteen kohta 28. Kirjan kannessa on kuu.

Naomi Alderman: Voima

Naomi Aldermanin Voima keikauttaa valtasuhteet äkillisesti ja selittämättömästi toisinpäin kuin ne on totuttu näkemään. Eräänä satunnaisena päivänä teinitytöt ympäri maailmaa huomaavat saaneensa voiman antaa käsillään sähköiskuja muille. Muutos tulee yllättäen, se herää tytöissä ja myöhemmin myös aikuisissa naisissa eri tahtiin ja sen hallinta vaatii yksiltä enemmän kuin toisilta.

Tilanne on toki järkyttävä, jopa tytöille itselleen, sillä mikään ei ole enää niin kuin ennen. Osa alkaa tutkia, käyttää ja kehittää uutta kykyään uteliaina, osa hyödyntää sitä suoraan kostaakseen, huvitellakseen ja satuttaakseen.

Naisilla on nyt valta, jota heillä ei ole ennen ollut.

Tämä kaikki tarjoillaan historiallisen fiktion kuorissa, menneisyyden muutosta kuvaten ja arkeologisiin löytöihin ja historian- ja perinteentutkimukseen tukeutuen. Kehystarina on mainio, vaikka se vain pilkahtelee varsinaisen tekstin alussa ja lopussa ja satunnaisina kuvituksina tekstin seassa.

Voima on nopealiikkeinen, vauhdikas ja väkivaltainen kirja. Sen näkökulmina ja päähenkilöinä ovat ihmiset eri puolilta muuttuvaa maailmaa: yhdysvaltalainen poliitikko Margot, joka pyrkii valtansa kasvattamiseen, nuori brittinainen Roxy, jonka perhetausta on rikollisjärjestössä ja omat tavoitteet kovat, uuden uskonnon airuena toimiva, omien traumojensa kanssa painiva Allie, josta tulee kunnioitettu Äiti Eeva, nigerialainen nuori toimittajamies Tunde, joka päättää tehdä voimasta ja sen ilmenemisestä oman uransa suurimman skuupin.

Tapahtumien näyttämönä toimii laajasti puoli maailmaa Yhdysvalloista Afrikan kautta itäiseen Eurooppaan. Aikajänteenä on noin vuosikymmen, ja sen aikana peruuttamattoman muutoksen aiheuttaman yhteiskunnallisen ja kulttuurisen shokin eri vaiheet paljastuvat herkullisella tavalla. Ensin voimaa yritetään tukahduttaa ja piilottaa, sitten suitsia ja lopulta ne, joilta heidän oma voimansa on viety (eli kategorisesti miehet), joutuvat pakenemaan henkensä edestä.

Aldermanin ihmiskuva on romaanin perusteella synkkä. Henkilöt ovat ristiriitaisia ja osin arvoituksellisia, selkeitä sankareita ja konnia ei päähenkilöissä ole. Helppoja tuttavuuksia he eivät myöskään ole, sillä romaani vie lukijankin pään pyörälle pohtimaan voimaa ja valtaa. Voiman sivujen edetessä käy selväksi, miten tappavaa ja musertavaa valta lopulta on: patriarkaatin alta vapautuneet naiset eivät loppujen lopuksi ole mitenkään parempia vallankäyttäjiä, vaan väkivalta, alistaminen ja muiden ihmisten hyväksikäyttö vain kääntyy asetelmassa toisin päin.

Onko todella niin, että valta myrkyttää ihmisen? Ainakaan tässä romaanissa mitään pelastusta ei tule, vaikka vallan saavat ne, jotka ovat aiemmin joutuneet sen kohteeksi. Valta vain yksinkertaisesti otetaan raa'alla voimalla pois edellisiltä haltijoiltaan ja siirretään sorto ja väkivalta heitä kohtaan. Eräänlainen aseellinen vallankumous siis. Toivoa se ei ainakaan tuo.

Kiehtovin ja ristiriitaisesti samalla hieman puuduttava osuus on Allien kehitys huonosti kohdellusta nuoresta uuden uskonnon johtohahmoksi. Hänen sisäinen maailmansa tarjoaa yhden näkökulman siihen, kuinka uskonnollinen ajattelu ja toiminta kehittyvät ja kasvavat. Alderman kuvaa Äiti Eevan kautta uskonnon vallan sattumanvaraisuutta ja keinoja, joilla ristiriidat ylitetään silloin, kun tavoitteena on oman valtarakenteen vahvistaminen. Kuinka pienistä liikkeistä on lopulta kiinni se, että jostakin uskomusjärjestelmästä tulee muita vahvempi.

Voima herättää ristiriitaisia ajatuksia, ahdistaakin. Se on runsas, etenee anteeksipyytelemättömällä vauhdilla, pyörittää lukijaa mielensä mukaan ja kaiken väkivallan ja turhautumisenkin siivellä viihdyttää häpeämättömästi. Moderniksi klassikoksi siitä ei perimmäisen höttöisyytensä vuoksi ole, mutta kirjalliseksi seikkailuksi ja jollain sairaalla tavalla aikamme kuvaksi kyllä.


Naomi Alderman: Voima
Suomentaja: Marianna Kurtto
Gummerus 2019
411 s.
The Power (2016)

Kirjastosta.


Haasteet: Helmet-haasteen kohta 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

Toisaalla: Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran, Amman lukuhetki, Taikakirjaimet, Kirjapolkuni, Kirjahilla, Jatka lukemista

Jussi Saarikoski: Eurooppa, pyörä ja jussi

Jussi Saarikoski on viettänyt ison osan elämänsä loma-ajoista polkupyörän satulassa. Etenkin Euroopan eri kolkat ovat tulleet hänelle tutuiksi maanteitä ja pienempiä reittejä polkien. Saarikoski on kirjoittanut matkoistaan teoksen, joka saa lukijankin kaipaamaan tien päälle.

Eurooppa, pyörä ja jussi (BoD 2019) on kokoelma Saarikosken 1980-luvulta alkaen tekemien pyöräreissujen matkakertomuksia. Kunkin pyörämatkan osalta kerrotaan reitti ja pituus päivissä ja kilometreissä. Teksti itsessään on tehty tien päällä kirjoitettujen matkapäiväkirjojen perusteella. Mukana on myös kuvia matkoilta, ja ne elävöittävät päiväkirjamaista tekstiä monipuolisesti.

Kirjan iso anti on päästä tutustumaan Euroopan teillä kohdattuihin ihmisiin ja nähtyihin paikkoihin. Kaltaiselleni y-sukupolven edustajalle matkailu on aina ollut hyvin helppoa ja vaivatonta, lähes rajatonta mitä Eurooppaan tulee. Saarikosken kirjan mukana pääsee puolestaan eläytymään rautaesiripun jakamaan Eurooppaan, rajatarkastuksiin ja kielimuureihin – aikaan, joka on oikeastikin jo historiaa, mutta herää matkakertomuksen riveillä eloon.

Saarikoski on polkenut niin Alpeilla, Välimeren rannalla, Britteinsaarilla kuin Jäämeren äärellä. Kilometrejä on kertynyt tuhansia ja tuhansia, kuten myös kokemuksia ja tuttaviakin ympäri Eurooppaa. Eurooppa, pyörä ja jussi esittelee Euroopan, joka tuntuu saavutettavalta ja inhimilliseltä. Siinä missä paikoin camping-alueet kohtelevat ahkeraa polkijaa kurjasti, sitäkin suurempaa ystävällisyyttä on saatavilla, kun sitä vähiten odottaa.

Saarikoski antaa vinkkejä pyöräreissuja varten. Mukana on mallilista hänen omista matkatavaroistaan ja vinkkejä, kuinka ne kannattaa kuormaan sijoittaa. Teksti itsessään antaa ideoita, jos pyörämatkailu kiinnostaa. Samalla se hieman kauhistuttaa: Saarikoski itse harrastaa reissuillaan esimerkiksi ravintoa ja lepoa vähänlaisesti. Matkakertomuksista ilmenee ajoittain, että viimeisetkin voimat on poljettu loppuun, matkabudjetti on vähissä ja ravinnon tankkaaminen jää lähes sivuseikaksi. Päivämatkat ovat välillä pitkiä (tai ainakin kuulostavat siltä näin ei-harrastajan korvaan).

Saarikoski ei ole matkaajana vaativa, vaan tyytyy nukkumaan tarpeen tullen myös taivasalla, vaikka pääosin yöt kuluvat teltassa camping-alueilla, ystävällisten ihmisten pihapiireissä tai tuttavien luona. Todellista pienen budjetin ympäristöystävällistä matkailua! Tarvittaessa kulkupeliä on toki huollettava ja hankittava uusia osia, mutta muuten kuluttaminen on minimaalista ja antaa siten hyvää esimerkkiä tämänkin päivän matkailua ajatellen.

Matkakertomuksena Eurooppa, pyörä ja jussi on hyvin aito ja konstailematon. Saarikoski kirjoittaa kokemuksistaan turhia jaarittelematta ja onkin helppoa kuvitella, kuinka rivejä on aikanaan syntynyt taskulampun valossa pitkien matkapäivien jälkeen. Jonkin verran jäntevöitystä teksti olisi kaivannut, ja osin se on puuduttavan raportoivaa ja selostavaa. Siitäkin huolimatta uusia matkapäiviä ja reissujen vaiheita on hauskaa seurata ja olla mukana mutkaisilla sorateillä ja yhä uusien kaupungien kaduilla ja camping-alueilla.


Jussi Saarikoski: Eurooppa, pyörä ja jussi
Books on Demand 2019
360 s., e-kirja

Arvostelukappale.

Haasteet: Osallistun kirjalla Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteeseen.