Jarkko Tontti: Vedeeran taru ja Vedeera vaarallisilla vesillä

Vedeera on Einean haltijavaltakunnan rauhallisessa Vaahterametsän ympäristössä kasvanut ja elänyt haltijatyttö. Hän tapaa sattumalta ihmispoika Korilin ja huomaa lähes vahingossa ystävystyneensä tämän kanssa. Selviää kuitenkin, etteivät kaikki katso hyvällä haltijan ja ihmisen ystävyyttä, ja Vedeera joutuu vaikeuksiin koulussa ja kotona. Jännittäväksi tilanne menee, kun Vedeerasta tulee haltijoiden edustaja tiukkaan kisaan, jonka on tarkoitus selvittää, kenellä on oikeudet rikkauksia tarjoavaan Helmisimpukkasaareen. Kissansa Jatoxin kanssa neuvokas Vedeera on pian ratkomassa niin haltijoiden, ihmisten ja eteläisen Quirenin valtakunnan asukkaiden välisiä diplomaattisia kriisejä, haltijoiden johtoportaan kansaltaan pimittämiä salaisuuksia ja luonnollisesti omia, paikoin hyvin hämmentyneitä ajatuksiaan. Näin saa Vedeeran taru muotonsa.

Vedeera vaarallisilla vesillä kulkee ajassa hieman eteenpäin. Vedeera on kouluttautumassa haltijoiden huippujoukon, yönsilmien, jäseneksi ja on itsenäistynyt kovalla vauhdilla rakkaiden vanhempiensa kodista. Onneksi hänellä on Jatox edelleen seuranaan. Etelässä olevalla merellä on meneillään mitään ja ketään kunnioittamattomien piraattien valtataistelu meritilasta ja sen hallinnasta. Tähän haltijat, ihmiset ja quirenilaiset haluavat puuttua – minkä nyt toistensa syyttelyltä ehtivät. Rauha on siis jälleen huojuva ja kaikki kolme valtakuntaa suuremmassa vaarassa kuin ymmärtävätkään.

Vedeera päätyy erikoisen lähetystön jäseneksi. Mukana on hänelle tuttuja quirenilaisia ja ihmisiä – myös vanha ystävä Koril. Etenkin toiset haltijat tuntuvat olevan pistoksissaan ja kaikilla on jotain salattavaa. Suurin uhka eivät ehkä sittenkään ole piraatit.

Jarkko Tontin verkkaisesti (kahden ensimmäisen osan julkaisun välillä ehti kulua kuusi vuotta) edennyt Vedeera-sarja lunastaa paikkansa kotimaisten nuorten fantasiakirjojen joukossa. Sen esittelemä maailma on monella tapaa hyvin tuttu ja perinteinen fantasiaympäristö haltijoineen, liskoratsuineen, peikkoineen ja jatkuvassa valmiudessa olevine sotajoukkoineen, mutta ehkä juuri siksi se toimii hyvin. Vedeeran taru on selvästi varhaisnuorille suunnattu, kun taas jatko-osassa on jo huomattavasti synkempiä ja rajumpia elementtejä, välähdyksinä raakaakin väkivaltaa taistelukohtauksissa.

Asetelma on tyypillinen: erilaiset kansat ovat ikiaikaisia vihollisia, rauhantila on hiuksenhieno ja kansojen omanarvontunnossa on monenlaista häilyvää, joka paljastuessaan olisi tuhoisaa vallassa oleville tahoille. Tontti on onnistunut luomaan tarinaan oivallista jännitettä kieroilun, salailun, petturuuden ja yllättävistä suunnista ilmaantuvan solidaarisuuden kautta. Kirjat (etenkin jälkimmäinen) avaavat lukijalle näköalan politiikan ja valtataistelun nurjemmalle puolelle ilman, että se tuntuisi asetelmalliselta. Uteliaisuus on kahden kirjan jälkeen vahvasti herätetty: millaisia ratkaisuja lopulta saadaan, kuka on kenenkin puolella ja miksi tilanteeseen on päädytty?

Jonkin verran annan pyyhkeitä paikoin turhan laajalta tuntuvasta henkilömäärästä tai vähintään olisin kaivannut henkilöluetteloa kirjan alkuun tai loppuun. Varsinkin osa sivuhenkilöistä tulee ja menee, eikä heidän rooliaan ole aina ihan helppoa muistaa.

Kokonaisuutena Vedeera on kuitenkin ollut kiinnostava uusi tuttavuus. Toimeliaan ja vauhdikkaan päähenkilön mukana kelpaa kulkea, ja luulen, että tarina voi avata tottumattomammallekin lukijalle tien fantasiakirjojen pariin. Monet salaisuudet odottavat vielä paljastumistaan, joten toivottavasti seuraava osa ilmestyy nopeammin kuin kuuden vuoden kuluttua.


Jarkko Tontti: Vedeeran taru
Ulkoasu: Heli Hieta
Otava 2012
240 s.

Kirjastosta.


Jarkko Tontti: Vedeera vaarallisilla vesillä
Kuvitus: Kirsi Haapamäki
Aviador 2018
254 s.

Arvostelukappale.


Haasteet: Jatkumo

Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa – Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa

Professori Kirsi Vainio-Korhonen on lukemieni teosten perusteella erinomaisen hyvä historiantutkimuksen yleistajuistaja. Lemmen ilot ja sydämen salat – Suomalaisen rakkauden historiaa (WSOY 2015) on ihastuttavan ilahduttava kirja, kuten myös Ujostelemattomat – Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa (WSOY 2012). Nyt Vainio-Korhonen on tutustunut turkulaisten tarkastusnaisten elämään ja maailmaan 1800-luvun alun Turussa.

Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa – Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa (SKS 2018) kertoo naisista, jotka elättivät itsensä ja mahdolliset lapsensa osin tai kokonaan seksityötä tekemällä. 1800-luvun alkupuolella avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet olivat sekä syntiä että rikollista toimintaa (etenkin jos seurauksena oli raskaaksi tuleminen), parittaminen ja bordellien pitäminen oli laitonta, mutta seksin myyminen sinänsä ei ollut erikseen kriminalisoitua ennen kuin vasta vuonna 1889.

Turun poliisikamarilla pidettiin vuosina 1838–1848 veneeristen tautien tarkastuskirjaa "kaupungin kevytmielisistä ja irstaista naisista". Sukupuolitaudit, etenkin kuppa, levisivät kaupunkilaisten ja venäläisen sotaväen joukossa, ja tähän uhkaan pyrittiin puuttumaan tekemällä säännöllisiä lääkärintarkastuksia niille naisille, joiden tiedettiin kuuluvan "moraalittomaksi tunnettuun naisväkeen".

Tähän "naisväkeen" päästään kirjan sivuilla tutustumaan tarkemmin sikäli kuin heitä on historiantutkimuksen keinoin voinut jäljittää. Vainio-Korhonen selvittää, millaisia ihmisiä he olivat, mitä tekivät ja miten elivät. Kyse on pitkälti tavallisista rahvaannaisista, omien yhteisöjensä jäsenistä, äideistä, kumppaneista, tyttäristä, kummeista, ystävistä. Harvalle heistä seksityö oli pääelinkeino, vaan pikemminkin kyse oli sivutoimesta. Toimeentulo oli hankittava sieltä mistä sen sai, ja monelle köyhälistön naiselle se tarkoitti useita erilaisia tulonlähteitä ja oman aikansa pätkätöitä. Yhteiskunta ei hyväksynyt toimetonta irtolaisuutta, vaan jokaisella oli oltava palveluspaikka ellei halunnut päätyä lähetetyksi kehruuhuoneeseen eli käytännössä vankilaan. Kirjan sivuilta paljastuukin melkoisia tarinoita naisista, jotka ovat onnistuneet hankkimaan itselleen kehruuhuonetuomion pelossa jos jonkinlaisia työpaikkoja ja isäntiä, ylipäänsä peitetarinoita ja keinoja selviytyä.

Osa tarkastusnaisista oli selvästi oman aikansa syrjäytyneitä tai syrjäytettyjä ihmisiä. Heillä ei ollut hankittuna edes välttämättömiä kansalaiskelpoisuuden mittareita eli ripillä käyntiä ja ehtoollista eli sitä kautta täysivaltaisuutta omaan elämäänsä. Muistakin kirkollisista toimituksista saatettiin luistaa: osa lapsen synnyttäneistä tarkastusnaisista ei esimerkiksi suostunut ottamaan vastaan papin tekemää kirkotusta, joka kuului ehdottomana osana synnyttäneiden naisten elämään 1800-luvun lopulle asti. Tätä Vainio-Korhonen pitää osoituksena äärimmäisestä syrjäytymisestä tai omasta halusta elää järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella.

Samalla suuri osa Turun tarkastusnaisista oli ihan tavallisia oman aikansa naisia. Köyhiä toki, mutta niin oli suurin osa suomalaisista yhtä kaikki. Osalla oli sisua niin paljon, että he eivät alistuneet tarkastuksiin ja kontrollointiin noin vain. Niin ikään moni päätyi seksityötä tehtyään naimisiin, äideiksi ja muihin töihin – tarkastusnaisen "leima" ei siis ollut ikuinen tai ainakaan se ei mitenkään yksioikoisesti tuhonnut kenenkään elämää, sikäli kuin muuten pysyi terveenä ja työkykyisenä. Muutenkn maksulliseen seksiin ja sukupuolimoraaliin alettiin suhtautua penseämmin ja tiukemmin vasta 1800-luvun loppupuolella, jolloin prostituutio-sanakin vasta tuli Suomeen.

Vainio-Korhosen aiemmista kirjoista tuttuun tapaan Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa on kerronnaltaan selkeä, läpikotaisin inhimillinen teos. Kuvitus ja viitteet ovat kohdillaan ja kirja on esineenä kaunis ja ylväs. Näkökulma Suomen historiaan on utelias ja uutta avaava: syrjään jääneet nousevat esiin omana itsenään, omista lähtökohdistaan ja omilla ehdoillaan. Kirja on erinomaista luettavaa kelle tahansa Suomen ja Turun historiasta kiinnostuneelle ja kaikille niille, jotka haluavat ymmärtää yhteiskunnan nurjempiakin ilmiöitä ja niiden monitahoisuutta.


Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa – Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa
Ulkoasu: Maria Mitrunen
SKS 2018
283 s.

Arvostelukappale.  

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

14-vuotias Pearl ei ole koskaan nukkunut sängyssä. Hänen makuuhuoneensa on nimittäin ruostuneen automaattivaihteisen Mercury Topazin takapenkillä floridalaisen talovaunualueen laidalla. Sinne hänen äitinsä Margot hänet toi paettuaan teiniäitinä lapsuudenkodistaan, eikä parivaljakko ole koskaan osannut kaivata muualle.

Pearlin ja Margotin elämä on vaatimatonta, hiljaista ja vailla mahdollisuutta nousuun. Margot käy töissä veteraanisairaalassa, Pearl käy koulua (joskin tekaistuin henkilötiedoin), sunnuntaisin käydään kirkossa. Siellä ylhäisen taustansa etäisesti muistava Margot voi muistella, kuinka pianoa soitetaan.

Yhteisöllisyys vaunualueella on voimakasta ja jokaisella on omat taistelunsa käytävänään. Aseet kuuluvat elämään, aina ja kaikkialla. Niitä kerätään kirkkoon, niitä on tyynyjen alla ja renkaiden takana, niillä ammutaan alligaattoreita. Lasten aarteet löytyvät kaatopaikalta ja tienvarresta, yksi naapureista rakentaa barbienukeista puutarhan.

Kaikki muuttuu, kun Eli astelee paikalle. Margot on myyty. Lopullisesti.

Jennifer Clementin Rakkaudesta aseisiin on karuakin karumpi ja kauneudessaan kipunoiva romaani nyky-Yhdysvalloista. Se näyttää, mitä elämä on esikaupunkiunelmien ja nousukkuuden takana, siellä, minne kaikki eivät halua edes katsoa. Sen maailma on samaan aikaan hyytävän hirveä ja eloisuudessaan rakastettava. Clement saa kerronnallaan lukijan uskomaan, että tämä tarina on kuultava, tämän äärelle on tultava.

Aseiden musertava läsnäolo ihmisen elämän kaikilla tasoilla on ilmiö, jota on vaikea Suomen näkökulmasta ymmärtää. "Yhdysvalloissa ihmiset uskovat, että aseet tuovat vapauden", Clement kertoi Kirjamessuilla. Kun saatavuus on helppo, kun kaikilla muillakin on, kun ei halua jäädä jalkoihin, kun pelko on suurin motivaattori, silloin vaihtoehdot on helppoa ohittaa – ehkei niitä edes ole.

Clementin teksti ja Terhi Kuusiston suomennos muodostavat tarinan, jota lukee kuin hypnotisoituna. Rajun ympäristön ja karujen tapahtumien vastapainona toimii pakotie, joka muodostuu musiikin, arkihavaintojen ja Pearlin lempeän lapsenuskon kautta. Rakkaudesta aseisiin on romaani, joka potkaisee ja osuu, koskettaa ja avartaa. Hieno kirja, jonka lukeminen antaa paljon.


Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
Suomentaja: Terhi Kuusisto
Like 2018
279 s.
Gun Love (2018)

Kirjastosta.

Toisaalla: Reader, why did I marry him?, Tuulevin lukublogi, Anun ihmeelliset matkat

Haasteet: Yhdysvallat-lukuhaaste

Jäähyväiset Kirjoille ulapalta sekä Yhdysvallat-lukuhaasteelle

Lokakuun ja Helsingin kirjamessujen myötä päättyy muutama mukava lukuhaaste (onko edes muunlaisia kuin mukavia lukuhaasteita?). Tässä koontini niistä.

Lukupino-blogissa avattiin vuodenvaihteessa Yhdysvallat-lukuhaaste tämänvuotisten Kirjamessujen teemamaan kunniaksi. Haasteeseen osallistuminen oli minulle aivan selvä homma, onhan yhdysvaltalainen kirjallisuus suuresti sydäntäni lähellä. Olen joskus sanonut, että jos synnyn joskus uudelleen, synnyn yhdysvaltalaiseksi romaaniksi.

Vajaan vuoden kuluessa luin 28 yhdysvaltalaista kirjaa. Suurin osa oli erinomaisen hyviä lukukokemuksia, niin ne jenkkikirjat usein tuppaavat olemaan. Aivan kaikkia haastekategorioita en saanut napattua, mutta sen sijaan luin useita kirjoja niiden ulkopuolelta. Ja onneksi tämän haasteen saikin suorittaa juuri niin kuin itse halusi.

Parhaiten mieleeni jäivät Jennifer Clementin raastava Rakkaudesta aseisiin (josta bloggaan jahka ehdin), Jenny Offillin leikittelevä Syvien pohdintojen jaosto, Elizabeth Stroutin tyynen melankolinen Nimeni on Lucy Barton, Rivers Solomonin viiltävä scifiromaani Menneisyyden kaiku ja Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin viihdyttävä scifisarjis Saga, jonka jatkoa odottelen kieli pitkällä. Ohittaa ei sovi myöskään Katja Ketun, Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän näyttävää tietokirjaa Fintiaanien mailla.

Nuorten aikuisten kirjat tarjosivat myös mahtavia elämyksiä. Katharine McGeen tulevaisuuden New Yorkiin sijoittuva, oivasti juonitteleva Tuhat kerrosta -sarja, Angie Thomasin jysäyttävä Viha jonka kylvät, Nina LaCourin riipaiseva Välimatkoja sekä Sarah Crossanin kokeileva säeromaani Yksi kolisivat kaikki kovaa.

Lisäksi on erikseen mainostettava, että luin haasteajan aikana ensimmäistä kertaa YA-klassikkoa John Greeniä! Tuorein suomennos Kilpikonnan kuorella maittoi mainiosti ja ihan viimeiseksi ennen haasteen loppumista kuuntelin Tähtiin kirjoitetun virheen äänikirjana. Bloggaan siitäkin vielä myöhemmin.

Tässä vielä linkit kaikkiin Yhdysvallat-lukuhaasteessa lukemiini kirjoihin kategorioineen:

1. Pikkukaupunkiin sijoittuva kirja
Carson McCullers: Heijastuksia kultaisessa silmässä (Karisto 1967)

Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni (Like 2009)
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (Like 2018) (bloggaus tulossa)

2. Musiikki osana kirjaa

3. Beat-sukupolven kirja

4. Alkuperäiskansat osana kirjaa
Katja Kettu, Meeri Koutaniemi & Maria Seppälä: Fintiaanien mailla (WSOY 2016)
Velma Wallis: Kaksi vanhaa naista (Like 2002)

5. Aiheena sota, jossa Yhdysvallat ollut osallisena
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (Otava 2010) – Toinen maailmansota

6. New Yorkiin sijoittuva kirja
Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Pudotus (Otava 2016)
Katharine McGee: Tuhat kerrosta – Huipulla (Otava 2018)
Jenny Offill: Syvien pohdintojen jaosto (Gummerus 2018)
Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi 2018)

7. Pulitzer-palkittu teos

8. Afroamerikkalaisen kirjailijan teos
Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku (Like 2018)

Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava 2017)

9. Sukupolvikuvaus
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe (WSOY 2013) (bloggaus tulossa)

10. Kirja politiikosta
George Saunders: Lincoln bardossa (Siltala 2018)

11. Lempiosavaltioosi sijoittuva kirja
Nina LaCour: Välimatkoja (Karisto 2018) – Kalifornia

12. Orjuuteen liittyvä aihe

13. Kirja, jossa ollaan matkalla Amerikkaan
Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella (WSOY 2011)

14. Ei-amerikkalaisen kirjailijan teos
Sarah Crossan: Yksi (S&S 2018)

15. Klassikko

Listan ulkopuolelta:
Alison Bechdel: Äideistä parhain (Like 2012)
John Green: Kilpikonnan kuorella (WSOY 2017)
Khaled Hosseini: Meren rukous (Otava 2018)
George R. R. Martin: Jäälohikäärme (Kirjava 2016)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Ensimmäinen kirja (Like 2014)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Toinen kirja (Like 2015)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Kolmas kirja (Like 2015)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Neljäs kirja (Like 2016)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Viides kirja (Like 2016)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Kuudes kirja (Like 2017)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga – Seitsemäs kirja (Like 2018)

Kiitos Simolle haasteesta!

******

Tänään päättyy Nannan kirjakimara -blogissa keväällä alkanut merellinen lukuhaaste Kirjoja ulapalta. Meri kiinnostaa ja kiehtoo jatkuvasti, ja siihen liittyvä kirjallisuus on usein sangen kutkuttavaa.

Luin haasteeseen 6 kirjaa. Kaksi oli kotimaisia, yksi Norjasta ja loput Yhdysvalloista. Kirjoissa seilattiin, sukellettiin, surffattiin, kalastettiin ja haaksirikkouduttiin niin Norjan rannikolla, Tyynellä valtamerellä, Välimeren pakolaiskriisissä, Atlantilla että täysin kuvitteellisilla merillä.

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja (S&S 2017)
Khaled Hosseini: Meren rukous (Otava 2018)
Nina LaCour: Välimatkoja (Karisto 2018)
Morten A. Strøksnes: Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana (Gummerus 2018)
Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella (WSOY 2011)
Katja Törmänen: Karhun morsian (Like 2018)

Näistä huipulle kipuavat jo Yhdysvallat-haasteen yhteydessä mainittu Nina LaCourin Välimatkoja, Morten A. Strøksnesin Merikirja ja Katja Törmäsen Karhun morsian. Lämmin suositukseni niille kaikille.

Kiitos Nannalle haasteesta!

Sotaa, pakolaisuutta, itää, länttä

Syksyyni on kuulunut useampia teoksia, joissa käsitellään jollain tapaa sotaa, pakolaisuutta ja ihmisen onnetonta paikkaa kaaoksen keskellä. Teoksia yhdistää myös se, että niiden kirjoittajilla on monikulttuurinen siirtolaistausta Lähi-idässä tai Aasiassa.

Luin pakistanilaissyntyisen Mohsin Hamidin tuoreen suomennoksen Exit West (suom. Juhani Lindholm, Otava 2018), maailmankuulun Khaled Hosseinin uuden, Välimeren pakolaistilanteeseen tarttuvan Meren rukouksen (suom. Lotta Sonninen, Otava 2018) ja afganistanilaistaustaisen Atiq Rahimin Goncourt-palkitun pienoisromaanin Kärsimysten musta kivi (suom. Kristina Haataja, Like 2009).

Mitään helpointa luettavaa nämä teokset eivät olleet. Ne tarjoavat näkökulman, josta Länsimaissa voidaan saada vain aavistus, vaikka teemat ovatkin jatkuvasti esillä. Ne eivät varmasti tulevaisuudessakaan haivu sen enempää pois, vaikka niitä kuinka koettaisi vältellä tai torjua. Maailma on yhtä.

Exit West kuvaa nimetöntä sodan jaloissa olevaa maata, jossa nuoret Nadja ja Saeed kohtaavat, tutustuvat ja rakastuvat jatkuvasti kiristyvissä olosuhteissa. He tietävät – kuten kaikki – että on olemassa ovia, joiden kautta siirtymä turvallisempiin oloihin on mahdollinen, tai ainakin jonnekin pois. Ovesta astuessaan ei voi tietää, minne päätyy, mutta lähes mikä tahansa on parempi kuin yhä tiukentuva fundamentalistinen ja väkivaltainen ympäristö kotimaassa, joka hivuttaa ihmisen väkisin hengiltä.

Kärsimysten musta kivi ei tarjoa mitään pakokeinoa henkilöilleen. Se on taistelussa haavoittunutta ja koomassa makaavaa miestään hoitavan naisen hiljainen yksinpuhelu, tarina jossa aukeaa katsottavaksi yhä suurempia ja kipeämpiä kerroksia, yhä rajumpia tapahtumia ja tekoja, joista sota ei vapauta ketään.

Meren rukous on upeasti kuvitettu kertomus isästä ja pienestä lapsesta, jotka pyrkivät pakoon Syyriasta. Ainoa tie on meren yli, suoraan hengenvaaraan. Ainoastaan pahempaa on jäädä. Isä kertaa mennyttä ja taaksejäänyttä lapselleen, ettei tämä unohtaisi mistä on tullut. Tulevaa ei voi ennustaa, voi vain luottaa ja koettaa uskaltaa.

Tarinoiden yhdistävä tekijä ja voima on jokin syvän inhimillinen elementti kerronnassa ja henkilöhahmoissa. Hamid tuntuu Exit Westissä ajoittain jopa leikittelevän tarinallaan: tekstin tyyli ja Juhani Lindholmin suomennos rakentavat kokemuksen, jossa ei vakavasta teemasta huolimatta ole tilaa epätoivolle tai tragedialle. Ihmiset elävät, kokevat, kohtaavat, uskaltavat, perääntyvät ja pettyvät aivan kuten ihmiset vain tekevät riippumatta siitä, millaisissa oloissa he joutuvat olemaan.

Hosseinin ja Rahimin teoksissa ei puolestaan ole tilaa huumorin rippeillekään. Ne ovat vakavia, karuja teoksia. Etenkin Rahimi tavoittaa jotain hyvin hyytävää kuvaamallaan suljetulla maailmalla ja todellisuudella. Naisen kärsimysten määrä kasvaa, mitä pidempään miehen kooma kestää, eikä ulkoa tulevaa uhkaa voi paeta ikuisesti, ei edes piiloutua aina. Ja jossain on kärsimysten mustan kivenkin ääripiste ja loppu.

Khaled Hosseinin teos oli minulle näistä kolmesta siinä mielessä vaikein, että minun oli kirjan upeasta ulkoasusta huolimatta haastavaa suhtautua siihen. Tai pikemminkin vaikeinta oli löytää yhteinen sävel kirjan kanssa. Teoksessa on vain 48 sivua ja sen teksti on runoelman muodossa. Suurimman tilan ottavat ansaitusti Dan Williamsin upeat maalaukset, jotka kertovat Hosseinin tekstiä syvemmin siitä surusta, pelosta ja luopumisesta, jota pakolaisen on käytävä läpi matkallaan kohti jotain parempaa. On myönnettävä, että Hosseinin teksti jätti minut kylmäksi. Näen kyllä sen kantaaottavuuden ja ajankohtaisuuden, mutta siitä huolimatta jäin ajattelemaan tarinan kerronnan perusteita. Hosseini lahjoittaa tekijänpalkkionsa pakolaisjärjestölle, mutta silti Meren rukouksesta jää päällimmäiseksi ulkokultainen olo. Toki syy voi olla luentatavassakin – ehken vain jaksanut keskittyä näin lyhyeen tarinaan, en antanut sen kertoa itselleni kaikkea, mitä sillä ehkä oli kerrottavanaan.

Aiheena pakolaisuus sodan ja vainon tieltä kohti jotain uutta, parempaa ja turvallisempaa on universaali ja koskettava. Siitä on syytä lukea, sillä vaikka siltä kuvittelisi itse olevansa "turvassa" länsimaisessa kuplassaan, on kaikki perustoissamme silti hyvin helposti murenevaa, aina vaarassa jäädä vahvempien voimien jalkoihin. Niin voi käydä syistä, joihin emme itse voi vaikuttaa ja joista emme voi pitää itseämme vastuullisina – ihan yhtä vähän kuin voimme syyttää pakolaisia omasta matkastaan.


Mohsin Hamid: Exit West
Suomentaja: Juhani Lindholm
Otava 2018
182 s.
Exit West (2017)

Kirjastosta.

Toisaalla: Kirjaluotsi, Oksan hyllyltä, Reader, why did I marry him?

Haasteet: Maailmanvalloitus (Pakistan)


Khaled Hosseini: Meren rukous
Kuvitus: Dan Williams
Suomentaja: Lotta Sonninen
Otava 2018
48 s.
Sea Prayer (2018)

Kirjastosta.

Toisaalla: Kirjarikas elämäni

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa, Kirjoja ulapalta, Yhdysvallat-lukuhaaste (listan ulkopuolelta)


Atiq Rahimi: Kärsimysten musta kivi
Suomentaja: Kristina Haataja
Like 2009
132 s.
Syngué Sabour – Pierre de patience (2008)

Kirjastosta.

Toisaalla: Silja Ylitalo / Kiiltomato, Ankin kirjablogi

Haasteet: Maailmanvalloitus (Afganistan)