Korona-aika on vienyt metsään monet sellaiset henkilöt, jotka eivät ole siellä välttämättä pitkiin aikoihin käyneet. Kansallispuistot pullistelevat kävijöistä, luontopoluilla on jopa jonoa, retkivälineet ovat suosittuja. Mahtavaa! Ilmiön kääntöpuolena on ajoittain hukassa oleva retkeilyetiketti ja yllättävän heikosti hallussa olevat jokamiehenoikeudet – jotka ovat tyystin poikkeuksellinen asia globaalissa mittakaavassa. Yhtä kaikki metsä on kutsunut monia ja hyvä niin.
Aura Koiviston kirja Ei mikä tahansa metsä – Lähde retkelle luonnonmetsään on virkistävä tietokirjan ja pamfletin yhdistelmä, jonka aukikirjoitettu ja suoraan sanottu tehtävä on puolustaa suomalaista metsää – ja nimenomaan luonnonmetsää. Koivisto on ikänsä metsiä kulkenut, niihin tutustunut ja omalta osaltaan niistä huolen pitänyt. Hän on vankkumaton luonnon monimuotoisuuden ja luonnonrauhan puolustaja eikä pyytele sitä anteeksi. (Miksi pitäisikään.)
Sen sijaan huutia saavat (hupi)metsästys, talousmetsien hoitomenetelmät ja niiden määrä suhteessa luonnonmetsiin, eläinlajien kato ihmisen aiheuttamana, petoeläimiin liittyvä keskustelu ja ylipäänsä vieraantuminen luonnosta. Koivisto harmittelee esimerkiksi suomalaisen puuston ikää. Isoja puita on vähän ja sen sijaan puusto on nuorta ja ”taloudellista”. Isojen, vanhojen puiden merkitys ekosysteemille on suuri ravinnon ja suojan antajana, samaan eivät koskaan kykene talousmetsien puupellot.
Luonnon kanssa voi olla ystävä monella lailla, eikä kaikkien tarvitse ruveta eräjormiksi. On kuitenkin paikallaan hieman pohtia tapaa, jolla luonnosta ja metsistä Suomessakin puhutaan ja millaisia oletuksia ja käsityksiä niihin liittyy. Onko esimerkiksi välttämätöntä aina ”hoitaa” metsää? (Ei ole, minäkään en hoida omistuksessani olevaa vajaan kahden hehtaarin metsäaluetta Pohjois-Karjalassa, vaan se saa elää omaa elämäänsä.) Miksi petoeläimiä pelätään niin paljon, vaikka niiden aiheuttama vaara ihmiselle on lopulta vähäinen? Miksi luonnonsuojelualueita ei ole huomattavasti enemmän, vaikka metsiä nimenomaan pitäisi aktiivisesti suojella uhanalaisten lajien ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen vuoksi?
Koivisto kannustaa panemaan hyvät kengät jalkaan, hankkimaan selkeän kartan (ja opettelemaan sen lukemisen) ja painumaan metsään – mielellään kiikarien kanssa, jotta pystyy tarkkailemaan luontoa ja sen lukemattomia eliölajeja niitä kuitenkaan häiritsemättä. Vaikka luonnonsuojelualueita ja kansallispuistoja on Suomessa lopulta suhteellisen (ja Koiviston mukaan auttamatta liian) vähän, ne ovat kuitenkin saavutettavissa, kuten on toki mikä tahansa metsä. Siinä mielessä Suomi on todellakin metsien maa: kaikkialta pääsee sangen pienellä vaivalla metsään, jos haluaa.
Pidin kirjan napakasta asenteesta, voimakkaasta viestistä, tiedon ja omien kokemusten yhdistelystä. Se on rehdisti oma itsensä: luonnonvaraisen ympäristön puolustuspuheenvuoro.
Ja saatoinpa innostua taas hieman lisää eri eläin- ja kasvilajien opettelusta – tänä kesänä olen oppinut jo tunnistamaan nokikanan ja punasotkan, jotka molemmat bongasin Espoon Suomenojan lintualtailla (ihastuttava ja erittäin hyvin saavutettavissa oleva lintubongauskohde täällä pääkaupunkiseudulla muuten!).
Aura Koivisto: Ei mikä tahansa metsä – Lähde retkelle luonnonmetsään
Into 2021
221 s.
Arvostelukappale.
Toisaalla: Kirjavinkit
Haasteet: Helmet-haasteen kohta 40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista, Kirjan kannet auki -haasteen kohta 1. Kirja, jonka kannet vetävät puoleensa
Itse kun asuu lähes kirjaimellisesti metsän keskellä, oma 'metsäkäyttäytyminen' ei ole koronan myötä muuttunut mihinkään. Meiltä on noin 80 m Nässyn rantaan, rannat ovat suojeltuja joten tontit täällä eivät ole omarantaisia ja muutenkin täällä metsäalueet ovat enimmäkseen luonnontilaisia. Ehkä sillä niihin kiinnittää aika vähän huomiota, ne ovat osa sitä jokapäiväistä arkea. Täältä kun lähtee 'kokemaan' jotain, lähtee kaupunkiin. Niin me elämme erilaisissa ympäristöissä, mutta sehän on vain Suomessa elämisen rikkautta se. Kuitenkin meiltä on vain 12 km Tampereen keskustaan.
VastaaPoistaSe on varmaan juuri niin, että kun jokin on jokapäiväistä, se ei niin suuresti hetkauta suuntaan eikä toiseen, etenkin jos kyse ei ole mistään itseä ärsyttävästä asiasta. En tiennytkään, että asutte noin lähellä Nässyä, voi että minulla on välillä ikävä sinne suunnalle!
PoistaKuulostaa tarpeelliselta kirjalta niille, jotka eivät luultavasti tähän kuitenkaan tartu, eli heille, jotka eivät näe metsää puilta eivätkä ymmärrä, metsä on paljon muutakin kuin puut. Puupeltojen kasvattaminen, kaataminen, istuttaminen, kasvattaminen, kaataminen jne. on kauempana metsästä kuin golfkenttä luonnonniitystä.
VastaaPoistaTämä kirja luultavasti ärsyttääkin osaa ihmisistä, tyyli on tarkoituksella provosoiva eikä tosiaan pyytele anteeksi näkökulmaansa. Itselle tuli valtava halu päästä samoilemaan metsään tämän lukemisen seurauksena.
PoistaJostain muistini kätköistä kumpusi tieto, että Aura Koivisto on kasvanut Korkeasaaressa, että hänen isänsä olisi intendentti Ilkka Koivisto. Eli ainakin eläimet ovat olleet poikkeuksellisen paljon hänelle läsnä lapsena.
VastaaPoistaMetsäkirjoja on tällä hetkellä useita ja hienoa niin. Minulla ei ole metsää, mutta onneksi kodin lähellä on luontoa ja mökin ympärillä metsää, sillä allekirjoitan kaikki metsän rauhoittavat vaikutukset. Metsänhoidollista kantaa minulla ei muuta ole kuin se, että avohakkuut ovat karmeita. Ja tämäkin kumpuaa tunteesta ei tiedosta.
On upeaa, että Suomessa pääsee metsään niin helposti. Useimmissa muissa Euroopan maissa tämä on aivan mahdotonta.
Kyllä, muistisi on oikeassa kirjailijan taustan suhteen.
PoistaMinullakin on metsään liittyen varmasti enemmän tunteesta kuin tiedosta kumpuavaa ajattelua, mutta toisaalta sellaista tämä ihmisen elämä on, että ne yhdistyvät. Suomessa todella on poikkeuksellisen hyvä tilanne siinä, miten saavutettavissa metsät ovat lähes kelle tahansa ja lähes missä tahansa.