23. tammikuuta 2021

Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan



Nainen. Tuo hankala olento. Aina jotenkin tiellä, vääränlainen, väärin toimiva, muokattava, muutettava. Liian äänekäs, liian hiljainen. Liian touhukas, liian passiivinen. Liikaa mielipiteitä (vääränlaisia), ei pysy perhana lestissään. Liian seksuaalinen, ei ollenkaan kiinnostunut. Uhka. Uhka miehelle, uhka yhteiskunnalle, perheelle, suvulle, kunnialle, järjestykselle, säännöille.

Katja Kaukosen romaani Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan (WSOY 2020) on aihepiiriltään tuttu: yhteiskunnasta sairauden ja epävakauden vuoksi eristäminen. Olen lukenut tästä monta kertaa. Kuinka monta kertaa olen lukenut, miten naisia (ja köyhiä, kurittomia, asettumattomia ja etenkin köyhiä, kurittomia ja asettumattomia naisia) on kohdeltu, miten heiltä on viety itsemääräämisoikeus, omanarvontunto, arvo. Miten heidät on haluttu pois silmistä, pois mielistä, pois häiritsemästä vakautta.

Ja miten aina haluan lukea siitä uudestaan. Miten syvällä se tuntuu, fyysisenä kipuna ja aivojen puristuksensa. Miten. Tämä. On. Mahdollista. Aina. Uudestaan.

Romaanin miljöönä toimii Tiiralinna. Saari, joka on jotenkin hieman vinossa ja syrjässä reiteiltä, jotenkin vähän epävakaa ja juuri siksi sopiva uudelle parantolalle. Naisten parantolalle, jossa ei tosin kenenkään odoteta (tai anneta!) parantuvan, vaan jonka on tarkoitus olla loppusijoituskohde, viimeinen koti, paikka josta ei lähdetä edes jalat edellä, sillä saareen saa näppärästi oman hautausmaan.

Tiiralinnan ylihoitajaksi tulee nuori Linnea, jolla on vahva hoitajan vakaumus ja näkemys: hän ei tyydy vähään, vaan vaatii paljon itseltään ja muilta, myös henkilökunnaltaan, joka ei kaikin osin ole yhtä ammattimainen. Lääkäriäkin saadaan odotella pitkään, eikä tämä kauaa saarella viihdy sinne lopulta tultuaan. Ylihoitajan vastuu kasvaa suureksi kantaa ja jaksaa. Emännän pestiin saapuu Alli, joka haaveilee lähtevänsä siirtolaiseksi Australiaan ystävänsä perässä, kunhan on saanut säästettyä rahaa matkaan ja alkupääomaksi. Alli on käytännöllinen, rivakka ja toimelias, ja hän joutuu nieleskelemään useamman kerran idealistisen Linnean kanssa työskennellessään. Lisäksi saarella on hoitohenkilökuntaa, pikkupiikoja, työmiehiä ja persoonallinen pappi Joel.

Ja tietenkin hoidokit. Nuo parantumattomat, haastavat, hylätyt, seonneet, kukin omalla tavallaan rikkinäiset ja vihaisetkin naiset, joita ei muualla haluta tai voida hoitaa, ja jotka on yhdellä leimalla ja allekirjoituksella määrätty loppuiäkseen hoitolaitokseen.

Saari alkaa vähitellen avautua asukkailleen kuten myös lukijoilleen. Romaanin sivuilla päästään tarkkailemaan lintujen muuttoa ja elämää, saarta ympäröivää merta ja sen luontoa, ja ennen kaikkea saarta itseään, joka tuntuu päivä päivältä enemmän itsekin elolliselta olennolta. Asukkaidensa tapaan jotenkin hylätyltä, sivuun sysätyltä, ohitetulta.

Kaukonen kirjoittaa lennokasta, liitävää, koskettavaa tarinaa ja kieltä. Sen mukaan on helppo upota, se vie tunnelmassaan 1920-luvun puoliväliin, onnistuu autenttisuudessaan ja ajankuvassaan. Tarina ei anna itseään helpolla, ei avaudu vaivatta eikä sulkeudu viimeiselle sivulle. Paljon jää lukijalle, lukijan vastuulle, ja pidän siitä. Tuntuu, kuin romaani herättäisi koko saaren henkiin, vahvistaisi ajatusta siitä, kuinka maailma toimii kokonaisuutena, laajimmillaankin yhtenä organismina, jossa kaikki osat kuuluvat yhteen ja vaikuttavat toisiinsa.

Vaikka kirjan aihe on raskas ja vavahduttava, romaani itsessään ei ole painostava tai lannistava. Sadan vuoden takaiset hoitokäytännöt ja yhteiskunnallinen suhtautuminen mielenterveyteen mietityttävät, aina vain, ja etenkin tuolloin vallalla ollut aate rotuhygieniasta ja sen vahvistamisesta sävähdyttää. Tämä maailma ei ole helppo paikka kellekään, muttei varsinkaan niille naisille, jotka toimivat, tekevät tai ovat millään muotoa vähänkään erilaisia tai oikeastaan ylipäänsä ovat jotakin. Aina löytyy jokin saari, jonne heitä meitä ollaan valmiita eristämään.



Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan
WSOY 2020
377 s.

Kirjastosta.


Toisaalla: Kirjasähkökäyrä, Markku Soikkeli / Kiiltomato, Leena Lumi

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa, Kirjan kannet auki -haasteen kohta 5. Kirja, jonka kannet on sävyltään siniset

18 kommenttia:

  1. Kiinnostava arvostelu. Minulla on tämä kirja hyllyssä, ja nyt se kiilautuu varmaan lähemmäs niitä kirjoja, joihin tartun seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa, toivottavasti saat tästä hyvän lukukokemuksen! Minua viehätti saarimiljöö, kuten usein muulloinkin, ja muutenkin sellainen suljetun paikan tarina, vaikka kyllä tässä mantereellakin ollaan. Hieno kokonaisuus, sopivan mystinen.

      Poista
  2. Kiinnostava kirja. Mukaansa tempaava arvostelu <3 Kirja ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Laitan tämän itselleni luettavien kirjojen listaan. Kauniita talvisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sait kiinnostavan vinkin. Minusta Kaukosella on todella viehättävä tapa kirjoittaa ja rakentaa kertomustaan.

      Kiitos ja samoin!

      Poista
  3. Kirjassa oli kiinnostavaa mielenterveyden historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääketieteen historia muutenkin on hurjan kiinnostavaa. Se heijastelee todella paljon ympäröivän yhteiskunnan arvoja.

      Poista
  4. Kiitos kirjan hyvästä esittelystä. En ole tätä lukenut, mutta olen huomannut, että tästä monet ovat tykänneet. Enkä yhtään ihmettele. Aihe on kiinnostava ja edelleen tärkeä ja jos kirja on hyvin kirjoitettu, niin siinäpä onkin sitten hyvä lukukokemus. Eli laitan lukulistalle. Kiitos lukuvinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos sait varteenotettavan lukuvinkin tästä. Kaukonen on kyllä lahjakas kirjoittaja, ei tosin ihan kaikkein suoraviivaisin, mutta miksipä pitäisikään olla.

      Poista
  5. Juuri tämä naiseuden, vääränlaisen naiseuden teema on ollut mielessäni viime aikoina paljon. Olen lukenut nyt useamman naiseutta eri puolilta käsittelevän kirjan ja jotenkin silmä tarttuu asioihin eri tavalla. Kuinka naiseus hyväksytään parhaiten silloin kun nainen on pieni, hiljainen, tunnollinen, tilaa viemätön, kuuliainen ja normeihin sopiva. Myös me naiset ruokimme tätä mallia itse.
    Mitä tulee tähän teokseen, se oli minulle entuudestaan tuntematon. Vaikuttaa kiinnostavalta teokselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on minustakin, naisen malli on lopulta hyvin kapea. Onneksi sitä kuitenkin jatkuvasti ravistellaan ja kyseenalaistetaan, vaikkei se helppoa ole. Enää ei esimerkiksi Suomessa sentään voida hankalaa akkaa vaan päättää lähettää mielisairaalaan, mutta muunlaista vallankäyttöä on toki edelleen ja naiset ovat joskus toisilleen hyvin julmia ja vaativia. Ehkä kliseistä, mutta sanonpa silti, että etenkin äitiyden myötä olen huomannut erityisen vahvaa vallankäyttöä ja kontrollointia, usein "hyvää tarkoittaviin neuvoihin" piilotettuna.

      Poista
  6. Minun ensimmäinen reaktioni, kun ensimmäisen kerran luin tästä kirjasta ja saaresta, jonne naiset viedään eristettäväksi ja unohdettavaksi, että Seilin saareen liittyviä romaaneja on jo ollut tarpeeksi. Kirjoitat kuitenkin hyvin siitä, miten tämä aihepiiri on kerrattunakin tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, ja tässä kirjassa kirjailija on tosiaan itse kehittänyt miljöönsä, vaikka hyödyntääkin toki kuvaamansa ajan tyyliä ja oikeaa historiankirjoitusta.

      Poista
  7. Lähtee lukulistalle, vaikka olen jo lukenut kaikki Seilin saari-aiheiset teokset. Tässä ote tuntuu syvemmin fiktionaaliselta, Tiiranlinna on kirjailijan oma luomus.

    Kaukosen jonkun aiemman kirjan luin viime vuosikymmenellä, ja tyyli ihastutti, vaikka se myös tuntui rajaavan lukijakuntaa taideproosan ystäviin. Ehkä tämä teos saavuttaa suuremman suosion, ainakin sillä on potentiaalia siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaukonen ei ole aivan helpoin mahdollinen ilmaisultaan. Huomaan, että olen aika pitkälti unohtanut, mistä hänen edelliset romaaninsa kertovat, mutta sen muistan, että kieli ja kerronta ovat vaikuttavia.

      Poista
  8. Oi huh.

    Tämä tuolla odottelee, kunhan saan hengitettyä ja sitten luen sen. Olen nyt, minäkin, lukenut näitä teoksia syrjäänasetetuista naisista viime vuosina ja silti, silti haluan niitä lukea lisää, vaikka se panta pään ympärille kiristyykin.

    Luin juuri Tikkasen Miestä ei voi raiskata ja kurkkua kuristaa, osittain näistä aukikirjoittamistasi syistä, siitä miten nainen voidaan vain ohittaa ja asettaa sivuun. Perhana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkasen olen minäkin lukenut joskus vuosia sitten ja muistan ahdistuneeni ja suuttuneeni siitä. Nämä ovat rankkoja teemoja, vaikka kuinka moneen kertaan niistä lukisi tai ehkä juuri siksi, kun eivät ne aiheet vain minnekään katoa, valitettavasti. Kiva sitten kuulla, mitä tästä tykkäät - ja kaikista niistä linnuista!

      Poista
  9. Seilin saari tuli mieleeni, mutta tämäkö ei ole yhtä rankka kuin ne? Aloin siis lukemaan jotain niistä Seilille sijoittuvista ja siinä alussa kerrottiin hoitomuodosta, jossa hermoista "kärsivää" naista liotettiin ammeessa tuntitolkut vuorokaudessa niin, että hänen ihonsa kuoriutui irti ja hän kuoli tähän ammehoitoon. En pystynyt lukemaan pidemmälle. Onko tässä vastaavia, mitkä voisivat tulla painajaisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässäkin minusta on rankkuutta, mutta ei ihan niin naamaan hierottuna kuin tämän aihepiirin tarinoissa joskus. Kylpyjä tässäkin annetaan, mutta niitä ei kuvata yksityiskohtaisesti. Paljon jätetään rivien ja sivujen väliin. Kaukosella on jännä maagisrealistinen tyyli, jonka vuoksi joutuu itse pohtimaan, tapahtuvatko asiat todella vai kuvitteleeko lukija (tai kirjan henkilö) ne vain. Kokeile!

      Poista

Kiitos kommentistasi!