13. tammikuuta 2021

Durian Sukegawa: Tokuen resepti

 


Durian Sukegawan romaani Tokuen resepti on kertomus japanilaisista leivoksista, paputahnasta, häpeästä, vapaudesta, ihmisten kohtaamisesta.

Sentarō pitää pientä dorayaki-leivospuotia. Hänen elämänsä kiertää kehää: työtä, työtä, saken juomista, huonoja yöunia, työtä. Hän on istunut vankilassa huumerikoksen vuoksi ja katuu menneisyyttään katkerasti. Vankilatuomio vei elämästä kärjen, sisällön, kunnian ja ihmissuhteet, vain työ jäi. Sitäkin hän tekee puolivaloilla, käyttää puolivalmisteita, viis veisaa asiakkaista tai puodin menestyksestä. Se on vain paikka, jonne mennä käyttämään ne tunnit päivästä, kun ei voi juoda sakea kulmakuppilassa.

Eräänä päivänä Sentarōn asiakkaaksi tulee vanha rouva Tokue, joka on kiinnostunut Sentarōn käyttämästä paputahnasta ja ylipäänsä kaikesta hyvin tavallisesta. Tokue on vuosikymmeniä aiemmin sairastanut lepran ja joutunut sen myötä eristyksiin perheestään ja yhteiskunnasta. Epäillen Sentarō ottaa Tokuen osa-aikaiseksi työntekijäksi ja paputahnan teosta tulee lähes meditatiivinen elämys - mausta puhumattakaan. Kun puotiin tulee sitten myös yksinäinen koulutyttö Wakana, alkavat niin dorayakit kuin elämä itsessään saada aivan uudenlaista sielua ja särmää.

Tokuen resepti on vähäeleinen, rauhallinen ja näennäisen tasainen romaani. Leivospuodin ulkopuolella kirsikkapuut elävät hiljaa vuodenkiertoaan, lepraparantolassa aika puolestaan tuntuu pysähtyneen. Sentarōn päivät toistuvat samanlaisina, pitävät kertomuksen rytmin vakaana ja rauhallisena. Kirjan henkilöt ovat kuoressaan, he eivät totisesti paljasta itsestään kaikkea. Romaanin lukeminen rauhoittaa levotonta ja tempoilevaa mieltä, sillä se ei tykitä tarinaansa varoittamatta vaan rauhassa ja hitaasti, vähä vähältä kerroksia esiin kuorien.

Seesteisyys on viehättävää, mutta samalla se on sanalla sanoen tylsää. Tarinassa on koskettavat puolensa: etenkin sen kuvaama yksinäisyys ja yhteiskunnan tekemät rajut rajaukset yksilön vapauksiin jäävät mieleen. Jotenkin ne silti vaipuvat kirsikankukkien alle, eivätkä pääse täyteen teräänsä. Suunnattoman hyvin en japanilaista kirjallisuutta tunne, mutta ne teokset, jotka olen lukenut, tuntuvat kantavan pitkälti samantyyppistä tyyliä: paljon on rivien välissä, häpeää on monessa kerroksessa, pinnan on pysyttävä katseenkestävänä eikä tempoilu kuulu asiaan.

Tokuen resepti tarjoaa rauhallista ja rauhoittavaa luettavaa. Erityisen mieleenpainuva tai vaikuttava kokemus se ei kuitenkaan minulle ollut, sillä jäin kaipaamaan kunnollisia säröjä ja ravistelua.


Durian Sukegwa: Tokuen resepti
Suomentaja: Raisa Porrasmaa
Sammakko 2020
196 s.
あん (2013)

Arvostelukappale.

Toisaalla: Reader, why did I marry him?, Lumiomena, Kirjaluotsi, Hemulin kirjahylly, Oksan hyllyltä

Haasteet: Tämä sopi viime vuoden Helmet-haasteessa kohtaan 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan, johon sen aionkin hienosti laittaa, sillä luin kirjan joulukuussa.

4 kommenttia:

  1. Lopetin tämän kesken, minulle se liiallinen seesteisyys kävi unilääkkeestä. Jotain tuttua tosiaan aiemmista japanilaisista (tai ehkä lähialueen...) romaaneista nousi mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin sinulle kävi, voi ei! Tai no, ei kai se mitään, joskus kirja ei vain sovi eikä kolise eikä kilahda ja se on aivan ok. Minä jäin kaipaamaan jotain ravistelevaa, vaikka onhan lepra ja sen lieveilmiöt tosi karu aihe - silti siitä ei jotenkin nyt irronnut särmää ihan minun makuuni.

      Poista
  2. Minua tämä Tokuen resepti kiinnostaa ja ärsyttää, kun meidän kirjastosta ei tätäkään saa. Luen melko paljon japanilaista kirjallisuutta eivätkä kaikki suinkaan ole rauhallisia ja seesteisiä. Kyllä löytyy hevimpääkin kamaa ja muita variaatioita, mutta ei suomennettuna. Käännösvalinnoilla myös määritellään sitä mielikuvaa, mikä syntyy japanilaisesta kirjallisuudesta. Se vääristää mielestäni kokonaisukuvaa Suomessa. Esimerkiksi Ryu Murakamin romaaneissa ei ole mitään seesteistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olennainen pointti, kiitos Elegia. Todellakin variaatiota varmasti löytyy, onhan kyse suuresta maasta ja kulttuuripiiristä. Jotenkin sen vain unohtaa helposti, kun on pitkälti suomennosten varassa. Enkuksi en juuri nyt jaksa edes yrittää.

      Hei, jos haluat, niin voin lähettää tuon oman kappaleeni sinulle kyllä postissa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!