14. maaliskuuta 2021

Anna Järvinen: Uni viime yönä:

 


Luin tätä kirjaa iltana, jonka jälkeisenä yönä unta haettiin poikkeuksellisen pitkään ja hartaasti. Lapsemme nukkuu yleensä hyvin, se on onni, mekin nukumme. Toisinaan tuntuu, että nukun nykyisin paremmin kuin aikana ennen lasta, kun ei tarvinnut huolehtia kenestäkään eikä herätä ääniin, mutta silti nukun nyt hyvin. Vaikka herään, vaikka valvon, vaikka olen valmiudessa. Se tuntuu vähän hassulta, sanoa näin, ja yleensä sitä välttelenkin, sillä en halua kuunnella kommentteja, joissa viisastellen todetaan, etten tiedä mitä vielä on edessä ja että se on ohimenevä vaihe kuule vaan ja että ootappa vaan.

Anna Järvistä lukiessani mietin, miksi joskus on ihanaa lukea tuntemattomien ihmisten muistoista ja toisinaan ei. Miksi joidenkin ihmisten elämät kiinnostavat, mikä niissä kiinnostaa, ja miksi toisten asiat valuvat ohi silmien ja korvien tai niihin ei halua edes mennä lähelle. Ei ihmisen tarvitse edes kertoa paljon, kun voi kuitenkin kertoa riittävästi.

Uni viime yönä:, kaksoispiste nimen lopussa, jota en edes aluksi huomannut, on romaani tai muistelmateos tai pitkä proosaruno tai välkähtäviä sirpaleita valkoisten pellavaverhojen raosta. Se ei ole yksioikoisen kaunis eikä seesteinen eikä se ainakaan ole lälly. Siinä on kolhuja, ruumiintoimintoja, pettymyksiä, muutoksia jotka eivät ole aina hyvästä mutta ovat kuitenkin. Pilkkujakaan siinä ei aina ole siellä missä ajattelisin niiden olevan, ja pisteitä on välillä siellä, minne niitä ei odottaisi. Kirjan nimen kaksoispiste on tärkeä: se avaa tien mutta jättää avoimeksi ja itselle tulkittavaksi, miksi se siinä on. Onko kaikki vain viime yön unta vai jotain muuta.

Anna Järvisestä en tiennyt paljoa, kun lähdin hänen esikoisteostaan lukemaan, kauniin äänensä kyllä ja että hän on ruotsinsuomalainen monipuolinen taiteilija. Nyt voin kuvitella tietäväni enemmän. Millaista on muuttaa uuteen maahan, miltä perheen muodonmuutos tuntuu ja näyttää, miten identiteetti rakentuu, pieniä paloja rakkaudesta, ihmissuhteista, äitiydestäkin, oman tien löytämisestä ja kulkemisesta. Ajatuksia Suomesta ja Ruotsista ja jostain niiden väliltä.

Uni viime yönä: on henkilökohtainen ja silti yleismaailmallinen (tai yleisskandinaavinen, ehkä, mikä minä olen väittämään, että jossain muualla joku muu voisi tuntea näin tai itse asiassa kukaan), sen kaari on huolellinen ja vahva, mutta siinä on paljon tilaa ja aikaa. Tähän kirjaan oli hyvä solahtaa, se antoi hengittää lukiessa.

Mietin, olemmeko kaikki lyijykynällä tai hiilellä tehtyjä omakuvia, häilyvärajaisia ja hieman sotkuisia, kenelle olemme merkityksellisiä. En kaipaa tunnustuksellisuutta, likakaivojen kaivelua, pidän pidättyväisyydestä ja rauhallisuudesta, hiotusta ilmaisusta ja kuitenkin vapauksista.

"Nyt ajattelen vain mitä tekisin loppuelämälläni."


Anna Järvinen: Uni viime yönä:
Suomentaja: Raija Rintamäki
Kansi: Anna Järvinen
Teos & Förlaget 2021
133 s.
Dröm natten till idag (2020)

Kirjastosta.



Haasteet: Helmet-haasteen kohta 45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija, Kirjan kannet auki -haasteen kohta 6. Kirja, jonka kannessa on ihmiskasvot

6 kommenttia:

  1. Kirjoitat niin arvoituksellisesti, että heti alkoi tehdä mieli lukea tämä kirja.

    Voin kertoa, että minäkin olen nukkunut aina hyvin (myös) lasten vauva-aikana ja heidän heräilyistään huolimatta. Olen osannut nukahtaa heti yösyöttöjen ja koliikkityynnyttelyjen jälkeen. Toiset ihmiset heräävät yöllä herätessään liian valveille ja nousevat jopa lukemaan, toiset osaavat herätä vain puolittain. Se on kiinni hermostosta ja varmaan synnynnäistä. Vauvatkin ovat niin erilaisia, mutta kauhukuvilla pelottelijat puhuvat kaikista vauvoista kuin vanhempansa kuiviin imevistä vampyyreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle jäi tästä kirjasta hieman arvoituksellinen olokin, joten hauskaa, jos se välittyi tekstiin. Olisi kiva kuulla, mitä sinä tästä pidät vai pidätkö.

      Kun lapsi oli pienempi, unet olivat kyllä jonkin aikaa heikommat, mutta etenkin yösyöttöjen lopettamisen ja unikoulun jälkeen yöt ovat olleet mainioita. Nythän hän onkin jo täyttänyt vuoden ja vauvatouhut ovat kaiketi määritelmällisesti jääneet taakse. Uusia kiehtovia vaiheita kohti siis mennään!

      Poista
  2. "unikirja" alkoi tuntua kiinnostavalle, katsellaan ja tutustutaan kirjaan.
    Vauva elää omassa vuorokausirytmissään, niinhän mekin elämme, jonakin päivänä olemme
    väsyneempiä kuin toisena, seuraavana iltana sitten nukuttaa paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos sait potentiaalisen kirjavinkin. Tämä ei varmaan kaikkiin kolahda tyyliltään, mutta minulle se oli rauhoittavaa ja hyvää luettavaa.

      Näin se juurikin on, olemme kaikki erilaisia ja rytmit muodostuvat kullekin sopiviksi. Itse olen onnistunut keikauttamaan omaa rytmiäni sellaiseksi, että unta riittää tarpeeksi, vaikka mieluusti valvoisinkin myöhään, niin nyt en sitä enää tee, ettei uni (ja seuraava päivä!) kärsi liiaksi. Joskus sitten taas saan elää vapaammin itselleni luontaisella rytmillä.

      Poista
  3. Tämä kiinnostaa kovasti. Hesarissa oli vähän aikaa sitten kirjailijan haastattelu, joka oli hyvin onnistunut. Unenomaisuus on haastavaa mutta kiintoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa tätä, Anki! Minusta tässä oli hieno tunnelma.

      Poista

Kiitos kommentistasi!