Suomi ja sota. Miten tunkkainen teema.
Mutta Suomi ja sota 2000-luvulla? Alkaa jo vähän kiinnostella!
Helena Immosen esikoisteos Operaatio Punainen kettu heittää lukijalle melkoisen täkyn. Miten ja miksi Suomi saattaisi päätyä 2000-luvulla sodan osapuoleksi? Ihan sellaisen aidon, havunmakuisen ja kranaatinsavun hajuisen sodan osapuoleksi? No, Venäjänpä kanssa tietenkin, kuinkas muuten.
Riina Koivu on aktiivinen reserviläinen, joka on käynyt viime aikoina aktiivisesti kertausharjoituksissa. Siviilielämässä hän on töitä paiskiva asiantuntija, pienen pojan äiti ja upseerimiehensä Mikaelin vaimo. Mikael työskentelee Pääesikunnassa ja joutuu hyvin vaativaan asemaan, kun Suomen tilanne alkaa yllättäen kiristyä. Riinan veli Joni on puolestaan valmiusyksikön sotilas, joka joutuu ensimmäisenä niin sanotusti kädet saveen, kun kirjan tarina alkaa rullautua auki. Jonin puoliso on viimeisillään raskaana, kun käsky astua palvelukseen tulee.
Kaikki on varmasti saanut alkunsa jo paljon aiemmin, mutta varsinaiseen toimintaan mennään Itämeren tapahtumien kautta. Ruotsi hakee yllättäen NATO:n jäseneksi ja tunnelma lähiseudulla alkaa puolestaan vähemmän yllättäen kuumentua. Gotlanti joutuu millään tavoin varautumatta tunnustuksettomien joukkojen miehittämäksi ja Ruotsi pyyttää Suomelta sotilaallista apua tilanteeseen. Niin Jonin joukot päätyvät saarelle valtaamaan sitä takaisin.
Gotlanti on kuitenkin vasta esinäytös, sillä Ruotsin kepposista suivantunut Venäjä suuntaa strategiansa ja toimintansa Suomea vastaan. Kymenlaakso ja Hanko muodostuvat keskeisiksi paikoiksi, kun suomalaiset huomaavat yhtäkkiä olevansa kuin historiallisessa luupissa: tapahtumat, joiden traumoista on pikkuhiljaa vuosikymmenten aikana jo päästy ehkä yli, tulevatkin iholle modernina sodankäyntinä. Sota ei kohdistu vain Puolustusvoimiin, vaan siviiliväestökin joutuu tekemisiin sodankäynnin kavalien muotojen kanssa, kun välttämätön infrastruktuuri ja tiedonvälityksen keinot kompuroivat.
Riina, Mikael ja Joni joutuvat jokainen tahollaan tekemisiin sellaisten asioiden kanssa, joihin eivät vahvasta sotilaallisesta koulutuksestaan huolimatta ole olleet aivan valmiina. Kuka olisi voinut uskoa, että Suomi on vielä joskus sodassa? Ja miten sotilaan käy, kun sota todella puskee päälle: miltä tappaminen tuntuu, miltä kuolemanpelko, miten valita toimintamalleja vain huonojen vaihtoehtojen joukosta, miten vaikuttaa asemassaan ylempiensä valintoihin ja päätöksiin, entä omiinsa?
Operaatio Punainen kettu on romaani, jota en ehkä ihan ensimmäisenä olisi valinnut lukupinooni, mutta oli se melkoinen seikkailu. Juoni etenee melko vauhdikkaasti, miljööt ja tapahtumat on rakennettu toiminnallisiksi ja eläviksi, kolmen eri päähenkilön kautta tarkastellaan sotaa eri näkökulmista ja erilaisten traagisten kokemusten kautta.
Kirjan maailmassa eletään luultavasti juuri näitä aikoja. Koronapandemiaa ei ole, mutta muuten esimerkiksi valtiojohto on nykyinen, ja presidentti ja ministerit esiintyvät kirjassa omana itsenään. Ratkaisu on kiinnostava, joskin hieman häiritsevä. Etenkin tasavallan presidentti Sauli Niinistö nousee kirjassa lähes messiaaniseen asemaan. Nikottelin.
Tarinana Operaatio punainen kettu on sangen vetävä ja olen antanut itseni ymmärtää, että sen yksityiskohdat ovat hyvällä mallilla. Armeijaa en itse ole käynyt enkä sotateknologiaa kovin hyvin tunne, mutta Immonen kuvaa tapahtumia, välineitä, syitä ja seurauksia uskottavasti.
Kirjan hahmot jäävät puolestaan valitettavan ohuiksi. Heillä on toki sisäinen maailmansa, tunteensa ja ajatuksensa, mutta omaan makuuni niitä kuvaillaan aivan ylitsevuotavasti ja paikoin jopa melodramaattisesti. Pettymyksen, pelon ja surun tunteet vääntyvät rautalangasta, kun ensin on ollut pahaenteisiä ajatuksia ja aavistuksia puolen kirjan verran. Ehkä olisin toivonut vähän vähemmän alleviivaamista ja selittämistä, lukijalle itselleen ei jätetä kyllä mitään tulkinnan tekemisen tarpeita, kun henkilöiden läpikäymät ajatukset selitetään auki moneen kertaan. Mutta toisaalta, ehkä se ei ole tämän genren tarkoituskaan.
Kokonaisuutena Operaatio Punainen kettu on mielenkiintoinen visio ja hypoteesi siitä, millaisten tapahtumien ja syiden vuoksi Suomi saattaisi nykyaikana joutua sotaan ja millaista sodankäynti olisi. Taidanpa hyvinkin napata kirjan kirjavinkkauslistalleni, jahka taas jossain vaiheessa olen opehommissa ja pääsen vinkkaamaan nuorisolle kirjallisuutta. Tämä passaisi hyvin kasi- ja ysiluokkalaisille historian tai yhteiskuntaopin opetuksen oheen.
Helena Immonen: Operaatio Punainen kettu
Crime Time 2020
464 s.
Omasta (tai no puolison) hyllystä.
Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Reserviläinen
Haasteet: Helmet-haasteen kohta 29. Kirjan henkilön elämä muuttuu, Kirjan kannet auki -haasteen kohta 18. Kirja, jonka kannet on suunnitellut mies (Jussi Jääskeläinen).
Tämä on tullut nyt jonkin verran blogeissa vastaan. Mietin, että tuleekohan liian iholle.
VastaaPoistaKyllä tässä kuvattu kriisi tuntuu hyvin aidolta ja uskottavalta. Siinä mielessä voi tullakin liikaa iholle, sillä tätä lukiessaan ajattelee, että näin todellakin voisi tapahtua. Mutta ehkä juuri siksi kannattaakin lukea!
PoistaOletettu vihollinen tulee aina idästä, näin armeijassa opetettiin, hypoteettisesti muotoiltuna: oletetaan että vihollinen tulee suunnasta itä. Se oli aina se itä, ei koskaan mitään muuta;)
VastaaPoistaNykyään kun internetin varassa on sairaalat, sähköt jne, vihollinen voi olla missä vaan ja aiheuttaa järjettömän kaaoksen, ihan vain huvin vuoksi. Elämme (niin kuin aina) mielenkiintoisia aikoja!
Pidän blogisi nimestä, viittaus italialaiseen kulttileffaan lienee tahaton ja Tie vie, laulaa Eput. Mitenkäs tiettömät taipaleet, nekö jää sivuun? ;DD (anteeks, ei voinut vastustaa;D)
Ja sitten:
Mainoskiertueella:
Aktivoidu, oi runoilija/runonlukija-ystävä, Runotorstai alkaa minun pitämänä uudestaan=) 25.helmikuuta ensimmäinen aihe ja 4.maaliskuuta ensimäinen Runotorstai ;)
Näin olen antanut itseni ymmärtää, että pv:n koulutuksessa vihollisen ilmansuunta on edelleen aika selkeä. ;) Ehkä syystäkin, mikäpä minä olen sanomaan. Hybridisodankäynti on kyllä nykyaikaa ja tulevaakin, ja harmittaa, että tämän kirjan osalta jätettiin noiden muiden kuin varsinaisten aseellisten hyökkäysten kehittely vähemmälle, ne olivat kiinnostava osuus tarinasta!
PoistaHmm... enpä tiedä haluanko lukea tähän aikaan edes fiktiivisesti lisää minkäänlaisesta "katastrofiskenariosta" ja sellainenhan sotatila väistämättä olisi. Taidan pitäytyä vähän hötöisemmissä pastellisävyissä tai sitten lukea jotain vähän etäänpää tarkastelua mahdollistavaa. Ehkä sitten jossain kohtaa...
VastaaPoistaTämä on tosiaan monella tapaa sellainen kirja, että saattaa herättää vähän ahdistusta ja valmiiksi kuormittuneessa mielessä. Immosen visio on mielestäni pätevän kuuloinen, tämän kirjan tapahtumat voisivat ikävä kyllä olla totta.
PoistaNo jopas jotakin, onpas Immonen valinnut erikoisen ja melkoisen rohkean aiheen kirjalleen. Olen kyllä noteerannut tämän kirjan, mutta kannesta ja nimestä olen päätellyt tämän olevan dekkari. Saattaa olla kiinnostavakin kirja, mutta ehkä ei ole minun juttuni.
VastaaPoistaOn kyllä kiehtova aihe ja rohkea veto! Ja selvästi tämä on purrut lukijoihin hyvin, olen nähnyt tästä esim. Twitterissä paljon mainintoja.
PoistaMinäkin olisin ajatellut tämän dekkariksi tai perinteisemmäksi sotakirjaksi mutta tämä onkin siis jotain... dystopiaakin? Vai pitääkö sen olla kauempana tulevaisuudessa? Nuo kuvitellut maailmat on niin kaukana minun epämukavuusalueella että genremääritelmätkin on hukassa. Ennemmin itse tartun kirjaan Suomesta kansalaissodan tai toisen maailmansodan aikaan, kunhan ollaan mahdollisimman vähän siellä rintamalla ja enemmän kotipuolessa.
VastaaPoistaEi dystopiaa, vaan hyvin realistinen sotaromaani nykyhetkestä, tai siitä, millainen se voisi olla, jos Itämerellä syttyisi sota. Minuakin kiinnostaa sodassa enemmän siviilien elämä ja kohtalot kuin varsinaiset sotatapahtumat, mutta tämä oli silti ihan raikasta vaihtelua.
PoistaTämähän vaikuttaa ihan Ilkka Remeksen Kiirastuli-kirjan asetelmalta. Siinäkin Ruotsi on yllättäen liittynyt Natoon ja venäläiset ryhtyvät toimeen. Tosin siinä toimitaan eri menetelmin kuin talvisodassa.
VastaaPoistaNämä Suomi-skenaariot ovat valitettavan todenmukaisia. Kirjailijat ovat tehneet taustatyönsä huolella ja todennäköisesti asiantuntijat ovat lausuneet asioita, joita julkisesti ei ikinä sanottaisi. Myönnän, että nämä Venäjä hyökkää Suomeen -kirjat ovat mielestäni pelottavia, etenkin siksi, että ne eivät ole mitenkään täysin mahdottomia kuvitelmia.
Tuon vertauksen taisin jossain muuallakin muuten bongata! Olen lukenut joskus 100 vuotta sitten jonkun Remeksen kirjan, mutta se ei kyllä varmasti ollut Kiirastuli vaan joku muu. Immonen on todella huolellisesti taustoittantut kirjoitustyönsä ja hänen rakentamansa skenaario on hyvin todentuntuinen.
PoistaMies lopetteli tämän viime viikonloppuna, mutta olen unohtanut kysyä, mitä piti. Ainakin aika aktiivisesti sitä luki, eli ilmeisesti oli kiinnostava. Hän on tosin sotilas ammatiltaankin, että tuntee aiheeseen sitäkin kautta kiinnostusta. Voisin kyllä tähän tutustua itsekin, vaikutti kiinnostavalta, vaikka nyt tuntuu, että näissä tosielämän kriiseissäkin on nyt kylliksi.
VastaaPoistaOlisipa kiva tietää, mitä miehesi tykkäsi tästä! Itse uskoin kaiken, kun en muustakaan tiedä, mutta olen ymmärtänyt, ettei tässä kirjassa ole yksityiskohdissa mitään nokankoputtamista. Sinulle kyllä uskallan tätä suositella, luulen, että saisit tästä vähintään kiinnostavan välipalakirjan.
PoistaSota ja sotiminen on minulle hankalia aiheita. Periaatteessa eivät innosta, mutta käsittelytapa tietysti ratkaisee tässäkin. Minulta ei myöskään saa vauhdikkuudesta plussaa: olen maltillisempien romaanien ystävä. Olen lukenut joskus muutaman Ilkka Remeksen kirjan ja ne olivat makuuni liian toiminnallisia. Mahtaakohan tämäkin olla, hmm.
VastaaPoistaNe ovat hankalia aiheita, tunnistan. Ihminen sodassa -lukuhaaste muistoissani... ;)
PoistaOlen joskus lukenut yhden Remeksen, mutten kyllä muista millainen se oli, joten en uskalla tehdä vertailua. Tämä on säpäkkä ja luvut ja "leikkaukset" ovat nopeita, joten toimintaa kyllä on. Mutta taustalla oleva tapahtumien vyöry ja visiointi siitä, kuinka tämä voisi oikeasti tapahtua juuri näin, teki lukemisesta mielenkiintoisen kokemuksen.
Voisihan sitä itsensä yllättää aihepiirin parista, joka tuntuu näin ensi kädeltä hankalalta. Lähitulevaisuuden Suomi-dystopioita luen ihan sujuvasti, vaikka nekään eivät yleensä kiilaa kärkeen lukukokemuksissa. Tässä sota Venäjän kanssa tuntuu vähän liian todelliselta skenariolta, ja tuo ylenpalttinen toiminnallisuus myös arveluttaa.
VastaaPoistaMutta olen takuulla lukenut hekompiakin esityksiä Suomen ja Venäjän suhdeesta, varsinkin dekkariosastolla. Tämä voisi olla sellainen "never say never" - valinta.
Suomen Dekkariseura myönsi Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja 2021 palkinnon tälle kirjalle.
VastaaPoistaOlin tyrmistynyt!! Suomen Dekkariseura on aina ollut yhteiskunnallisesti edistyksellinen järjestö. Tiedän kyllä, että jäsenmäärä on laskenut kriittisen alas, mutta pitääkö silti lähteä nuoleskelemaan Suomen NATO- haukkoja? Sieltäkö niitä uusia jäseniä saadaan? Ymmärrän toisaalta, että tuollainen täydellinen takinkääntö tässä yhdessä asiassa voi olla tarpeen jäsenmäärän kasvattamiseksi, mutta pahalta se tuntuu.
Itse kirja on kuin huonosti kirjoitettu omakustanne. Henkilöt ovat paperin ohuita ja tapahtumat epäuskottavia.
Kaikki me edistykselliset kansalaiset tiedämme, että Venäjä ei ole meille uhka, vaan mahdollisuus. Ei anneta NATO-lobbaajien pilata hyviä suhteita naapuriimme.