17. tammikuuta 2019

Doris Lessing: Hyvä terroristi



Alice Mellings on kolmekymppinen brittinainen, jonka perhetausta olisi voinut taata tälle nousujohteisen uran ja elämän ensin huippuyliopistossa ja sitten jossain hyvässä työssä. Lapsuus suuressa talossa paksuin verhoin peitettyjen ikkunoiden takana oli turvallinen, vaikka vanhempien rakkaus toisiinsa vähitellen haipuikin, eikä Alicen äiti päässyt toteuttamaan itseään niin paljon kuin olisi halunnut. Alicelle lähes kaikki olisi kuitenkin ollut mahdollista.

Mutta Alice päätti itse toisin. Hän opiskeli kyllä, mutta päätyi valkokaulusuran ja porvarillisen elämän sijaan vallatuissa taloissa erilaisissa kommuuneissa asuvaksi äärivasemmistolaiseksi, kapinalliseksi – ja väkivaltaan valmiiksi terroristiksi asti. Vai päätyikö kuitenkaan?

Hyvä terroristi on Doris Lessingin Man Booker -lyhytlistalla ilmestymisvuonnaan ollut romaani, jonka keskiössä on Alice Mellings. Ristiriitainen, raivostuttava, naiivi Alice, jota tekee mieli ravistella ja herätellä moneen kertaan. Alice on kumppaninsa Jasperin kanssa kiertänyt jo vuosia erilaisissa asuinyhteisöissä. Viimeisimmäksi he ovat asuneet useamman vuoden Alicen äidin Dorothyn nurkissa Alicen lapsuudenkodissa, jonne Dorothy on jäänyt yksin asumaan avioeronsa jälkeen. Mutta kun Alice ja Jasper löytävät tyhjillään olevan talon ja yhteisön, jonka kanssa elää, he muuttavat makuupusseineen pois valmiin pöydän ääreltä.

Uudessa asuinpaikassa Alice pääsee toteuttamaan itseään paremmin: hän saa olla äidillinen, huolehtiva, aikaansaava käytännön ihminen, jonka ensisijainen tavoite on estää talon purkaminen, hankkia sinne lämminvesivaraaja ja saada putket auki. Politiikasta Alice ei nimittäin lopulta tiedä niin paljoa, vaikka aatteen palo ja vallankumouksen halu ovatkin vahvoja.

Hyvä terroristi on viiltävää ja rasittavaa luettavaa. Lessingin katse on ironinen ja terävä, hän ei kohtele henkilöitään mitenkään empaattisesti, vaan pikemminkin joka hetki avaa yhä selvemmin heidän ristiriitaisuuttaan ja ehdottomuuttaan. Voisi ajatella, että saman aatemaailman jakavat ihmiset tulisivat keskenään toimeen, mutta kaikkea muuta. Alicen talossa kukaan ei tunnu pitävän toisistaan, pariskunnat ehkä juuri ja juuri.

Tämäkään ei tosin koske Alicea ja Jasperia. Niin tyhjä ja välinpitämätön Jasperin suhtautuminen Aliceen on, että sitä sai lukea nieleskellen. Karuudessaan se saa ymmärtämään, kuinka paljon – niin käsittämätöntä kuin se onkin – samanlaisia tyhjiä suhteita maailmassa on. Sellaisia suhteita, joissa pysytään vain, koska ei muutakaan osata tai koska halutaan hyötyä toisesta.

Vasemmistoryhmittymä haluaisi tositoimiin, mutta heitä ei ota vakavasti sen enempää IRA kuin KGB:kään. Niinpä on ryhdyttävä lopulta toimintaan aivan itse. Siinä vaiheessa punnitaan, kuka on valmis mihinkin ja millä ehdoilla.

Lessingin kerronta on tempoilevaa ja jossain määrin jopa junnaavaa. Kommuunin ja etenkin Alicen arki toistaa itseään päivästä toiseen: on jälleen jokin huoltotoimenpide tehtävänä, on jälleen pohdittava, mistä saa rahaa, on jälleen tehtävä ruokaa, on jälleen suunniteltava vallankumousta. Henkilöhahmojen vastenmielisyys teki omasta lukemisestani hidasta, sillä oikeastaan en olisi edes halunnut tietää, mitä he tekevät ja miten heille käy. Alice ei herättänyt minussa mitään empatiaa, ellei lasketa sitä, että toivoin vain koko ajan hänen havahtuvan naurettavuuteensa, vaikka ymmärsin kyllä, ettei niin tule käymään.

Vaikka tämän kirjan lukeminen oli minulle haastavaa ja jopa vaikeaa (ja pirullisen hidasta se ainakin oli), Doris Lessingin armoton katse herättää kunnioitusta. Ideologian sumentama järki, oman toiminnan reflektoinnin täydellinen puute, ihmismielen heittelehtivyys ja yhteisöjen toiminnan pelisäännöt nousevat Hyvän terroristin sivuilla teemoina vahvasti esiin. Niissä riittää ammennettavaa ja edelleen mietittävää.


Doris Lessing: Hyvä terroristi
Suomentaja: Elina Hytönen
Otava 1987
451 s.
The Good Terrorist (1985)

Kirjastosta.


Haasteet: Joka päivä on naistenpäivä -haaste, Helmet-haasteen kohta 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi. 

2 kommenttia:

  1. Luin juuri tänään loppuun Lessingin Eloonjääneen muistelmat, joka ei sekään mistään kevyimmästä päästä lukukokemus ollut (tahkosin parisataa sivua pitkää kirjaa viikon). Oudolla tavalla kiehtova kuitenkin, vaikka kirja jätti hiukan hämmentyneen jälkimaun. Olen lukenut Lessingiltä nyt kolme kirjaa, jotka kaikki ovat olleet keskenään aika erilaisia, ja tekee mieli lukea lisää. Tämäkin kirja kuulostaa haastavuudestaa huolimatta kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nyt lukenut kolme kirjaa Lessingiltä ja niistä kaksi muuta, Ruoho laulaa ja Viides lapsi ovat olleet todella upeita elämyksiä. Tämä eteni niin hankalasti, etten ihan upeaksi sanoisi. Seuraavaksi aion koettaa Väkivallan lapset -sarjaa. Ja tuo Eloonjääneen muistelmat kiinnostaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!