Kas perhana, tämä päivä taisi alkaa kivasti aamun kajossa kello neljän pintaan. Kenties toissaöinen rymyäminen ja eilinen dagen efter ovat jollain tasolla tekemisissä tämän kanssa. Eihän tässä kummempaa, päivän aikana ehtii varmasti tehdä kaikenlaista kivaa, kun sen aloittaa näillä main. Tai sitten nukahdan minuuttia ennen sitä hetkeä, kun pitäisi ilmoittaa jossain Jamaikan vuorella kipuava parempi puolisko johonkin seminaariin.
On ollut kiirettä ja kaikenlaista. Seminaarin palautin ajallaan, joskin keskeneräiseksi se vielä jäi. Ensi viikolla otan opponoinnin tyynesti vastaan ja korjaan sitten sen, mitä korjattavissa on. Luojan kiitos olen ylittänyt sen pisteen, jossa vaadin itseltäni asioita, joita en kykene toteuttamaan. Tässä vaiheessa opintoja (ja elämää?) se tarkoittaa sitä, että "näillä mennään", eikä tyhmyys/älykkyys ole kiinni siitä, mitä pystyy tuottamaan tekstinkäsittelyohjelmaan rivivälillä 1,5 ja fonttikoolla 12. Uskallan väittää jollakin muullakin olevan merkitystä.
Tenttiä pukkaa vielä pariin otteeseen, pedagogisten hakuaikaa on jäljellä vielä viikko (eikä sen viimeisen kurssin suoritus ole vieläkään näkyvillä NettiOpsussa, pirulainen!), ja kaipa tässä pitäisi vähän miettiä jotain motivaatiota vai mitä näitä nyt on. Opettajaksi päätyminen ei tunnu ikävältä tai huonolta vaihtoehdolta, vaan oikeastaan aika kivalta. Vaikka pitäydyn toki realismissa: tällainen pätkätöiden ja epävarmuuden sukupolven edustaja ei näe itseään yläkoulun hormonihirviöiden sylkykuppina ainakaan loppuikäänsä. Saas kattoo kuin eukon käy, kun joutuu haastatteluun tentattavaksi. Saatan puhua ohi suuni tai sitten en.
Niin, se auto. Se ansaitsisi ihan oman merkintänsä, sen verran erikoisesta menopelistä ja tunneskaalasta on kyse. Vakuutus maksoi enemmän kuin auto, parkkipaikkaa on niin hankala löytää, etten ole uskaltanut liikuttaa autoa sen jälkeen, kun ajoin sen tämänhetkiselle paikalleen viime sunnuntaina ja bensaa kuluu näemmä niin että suhisee. Mutta siellä se kuitenkin kököttää, mielikuvituksekkaasti Hexaksi nimeämäni rautahepo. Valmis kuljettamaan V:n sanoja mukaillen lastin hippejä pitkin motaria. Kyllä. Näin se tekee. Veljeltäni vääntyy niskat nurin, jos Hexa leviää motarille. Onneksi ottamani osakasko korvaa hinauksen ilman omavastuuta.
Aamuvirkku! Sylkykupiksihan päätyvät vain ne opettajat, jotka itse siihen suostuvat tai muuten vaan ovat ihan väärällä alalla. Mun mielestä sulla on munaa pistää ne hormOOnihirviöt ojennukseen, ja jos siihen kylkeen saat vielä niiden hormOOnipäihin upotettua vähän hissaa, niin musta se on jo älyttömän hyvin :D Ja eihän sitä ole lopun ikäänsä pakko tehdä. Mitään ei ole pakko. Kyllä hyvä tyyppi aina töitä löytää :) Toivottavasti klaaraat haastattelun, ja miksipä et!
VastaaPoistaHehe, näin se kyllä on, enkä missään määrin suostuisi alistumaan asemaan minkään sortin sylkykuppina, mutta parhaimmillaankaan siihen ei kai voi itse vaikuttaa... varsinkaan nykyisin, kun opettajien kurinpitomahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Mutta katsotaan, katsotaan, kaikki on tosiaan mahdollista hormoonihirviöiden kanssa.
VastaaPoistaNuoriso on pilalla ja kaipaan haudan rauhaa... :D Jos mä vielä haluaisin opettajaksi, niin haluaisin olla opettaja, joka sellaisella rauhallisuudella, huumorilla ja ymmärryksellä saisi välitettyä sen "en ole sylkykuppi"- asenteen niille hirviöille. Ei ole pakko olla oppilaiden paras kaveri, mutta itselle ainakin sellaiset helposti lähestyttävät opettajat on jääneet parhaiten mieleen. Silloin kun me vanhat kurpat oltiin hirviöiässä näistä opettajista taidettiin käyttää yleisesti ilmaisua "rento". Mut ooppa rento nykymaailmassa, nii!
VastaaPoistaSanopa muuta. Se oli silloin se, aikaa ennen tappouhkauksia ja "mun isi haastaa sut oikeuteen jos sä komennat mua" -kullannuppuja. Mutta tietysti tärkeintä olisi olla kaikin puolin täysipäinen, lämmin ja oikeudenmukainen aikuinen. Sitä ne muksut taitaa eniten tarvita. Luulisin? No, paljon selviää sitten syksyllä, jos opeopinnot alkavat. Sitten olen viisaampi.
VastaaPoistahttp://www.projectmama.info/2008/08/ylpen-hpe.html
VastaaPoista