Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa
Suomentaja: Sirkka Aulanko
Minerva 2014
546 s.
Au revoir là-haut (2013)
Arvostelukappale.
Ensimmäisen maailmansodan viimeisinä hetkinä sotamies Albert Maillard todistaa, kuinka luutnantti Henri d'Aulnay-Pradelle, varansa menettäneen aatelissuvun viimeinen vesa, ampuu omia miehiä. Albert joutuu siksi itsekin hengenvaaraan, josta hänet pelastaa toinen rivimies, Édouard Péricourt. Édouard loukkaantuu tapahtumissa vakavasti, mutta selviää.
Sota päättyy, mutta kunkin miehen mielessä se jatkaa kulkuaan. Édouard haluaa olla kuin kuollut: hän on menettänyt sananmukaisesti kasvonsa, eikä halua olla enää tekemisissä varakkaan perheensä kanssa. Perhe ei koskaan oikein hyväksynyt häntä omana itsenään, taiteilijana. Albert auttaa kiitollisuudenvelassa Édouardia hankkimaan valehenkilöllisyyden ja välittää Péricourtin perheelle tiedon tämän kuolemasta. Kun Édouardin sisar Madeleine saapuu hakemaan veljensä ruumista, Henri d'Aulnay-Pradelle astuu näyttämölle. Pariskunta avioituu pian.
Édouard ja Albert elävät vaatimattomissa oloissa ja koettavat selvitä päivän toisensa jälkeen. Kuviota sekoittavat rakkaus, pettymykset, morfiini ja lopulta myös suuruudenhulluus. Miehet päätyvät suunnittelemaan ja toteuttamaan valtaisaa huijausta, jonka tarkoituksena on rikastua ja jättää Ranska ja Pariisi kauas taakse. Samaan aikaan toisaalla Henri pyrkyröi kohti vehreämpää tulevaisuutta, sillä edes varakas naimakauppa ei ole taannut hänelle menestystä.
Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa on melankolinen tarina. Se alkaa rintamalta ja kuvaa ensimmäisen viidenneksensä sodan loppuvaiheen sekasortoa ja paniikkia. Albert on onneton vässykkä, epävarma ja sanoissaan sekoileva reppana, joka ei saa kiinni itsestään tai elämästään. Ansiokkaasti hän kuitenkin huolehtii toveristaan Édouardista.
Édouard itse jää arvoitukseksi. Sota ja vammutuminen haavoittavat häntä pahasti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hän ei piirrä eikä maalaa aikoihin sodan jälkeen, mutta lopulta kuvallinen ilmaisu palaa hänen elämäänsä takaisin. Perhesuhteiden monimutkaisuus ja Édouardin pettymys perheensä asenteeseen vaikuttaa dramaattisesti kaikkien Péricourtien elämään.
Henri taas on häikäilemätön pyrkyri, suorastaan herkullisen kammottava hahmo. Vaikka hän on paha, Lemaitre ei ole liioitellut häntä kirjoittaessaan. Henrin kaltaisia ihmisiä on aina siellä, missä on mahdollisuus muiden hyväksikäyttöön ja oman edun ajamiseen – siis kaikkialla.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Pariisi on surumielinen ja kuitenkin tulevaisuuteen uskova kaupunki. Sota on vienyt paljon ja tuonut mukanaan surua ja menetyksiä. Ihminen pääsee kuitenkin pienilläkin teoilla kiinni uuteen, ja vaikka ne eivät kestäisi päivänvaloa, yksilölle ne merkitsevät avointa tulevaisuutta.
Näkemiin taivaassa on kirja häikäilemättömyydestä, sodan jäljistä, uusista aluista, solidaarisuudesta ja ihmisen rikkonaisuudesta. Se kuvaa hyvin epätäydellisiä ihmisiä, joiden elämästä koostuu rikas ja moniulotteinen verkosto. Siinä seikkaillessaan lukija pääsee syvälle lähes sadan vuoden takaiseen Pariisiin, joka on hyvin erilainen kuin kadotetun sukupolven boheemien kautta on opittu uskomaan.
______
Myös Leena Lumi on kirjoittanut tästä kirjasta.
Näkemiin taivaassa on viimeinen Ihminen sodassa -haasteeseen lukemani kirja, 28. sellainen, eli kenraali Suketus täällä hei! Haaste päättyy tänään ja siihen on tullut jo runsaasti koosteita. Kiitos niistä! Kokoan haasteen päätöstekstin ensi viikon aikana. Vuoden aikana on kertynyt hurja määrä luettuja kirjoja aivan laidasta laitaan, mahtavaa.
Minulla on tämä juuri kesken, ja olen tykännyt kovasti. Concourt-palkinto oli lupaus hyvästä kirjasta, ja ainakin tämä tuntuu olevan minun mieleeni. Muutamalla henkilöhahmolla pystyy kertomaan paljon, kun vain osaa.
VastaaPoistaOletpa lukenut hurjasti sotahaasteeseen. :)
Odottelen bloggaustasi. Tässä kirjassa on jänniä elementtejä ja surumielinen tunnelma. Hieno kuvaus sodanjälkeisen yhteiskunnan kivuista.
PoistaTulihan tuota luettua. Päätin kunnolla haastaa itseni. ;)
Tämä oli minusta niin hyvä kirja, että melkein Komppania K alkoi horjua. Kumpa olisit lukenut nuo molemmat, olisin kysynyt sinulta, että kumpi on parempi ja miksi.
VastaaPoistaTämä on surumielinen ja finaali vain korostaa kaikkea.
<3
Komppania K on ehdottomasti lukulistallani, hdcaniskin kirjoitti siitä ja tosissaan alkoi kiinnostaa. Voin sitten palata asiaan, kun olen sen lukenut.
PoistaDraaman kaari on tässä kirjassa melkoinen. Hieno kokonaisuus kerta kaikkiaan.
Viikon matkani jälkeen sain juuri selattua Hesarit ja ehdin leikata Mervi Kantokorven hyvän arvion tästä. Innostutti tämä 'tekotavaltaan suorastaan virkistävää retroa. Ei takkuavaa aikarakennetta tai temppuilua näkökulmilla...' Ihanaa, ja siihen vielä nämä bloggareiden hyvät arviot päälle!
VastaaPoistaTuohon on helppo yhtyä. Kerrontaratkaisultaan kirja on hyvin perinteinen, ja toimii sellaisena erinomaisesti. Koskettava kokonaisuus.
PoistaTämä kirja ilmestyy nyt eteen montaa kautta... Elen luin tästä Hesarissa ja nyt tämä sinun bloggauksesi. Vaikka tässä sotaa onkin niin alkoipa kiinnostaa. Varsinkin kun kirjassa on sotakuvauksen lisäksi myös muita tasoja.
VastaaPoistaOlkoon se vinkkinä, että sinun syytä kokeilla itse, eikö vaan! Sotatapahtumat sellaisenaan ovat alkupuolella, suurin osa kirjasta kuvaa repaleista aikaa sodan jälkeen.
PoistaEn ole ihan varma, kenen bloggaus vakuutti minut siitä, että tämä pitäisi lukea. Ehkä sinun? Luin ja tykkäsin, vaikka sotakirjallisuutta luenkin vähän. Tämä oli kuitenkin mieleeni, koska tässä käsiteltiin ennemminkin sodan vaikutuksia kuin itse sotaa (jos oltaisiin pysytty koko kirjan siellä alun sotatantereella, kirja tuskin olisi ollut minun juttuni).
VastaaPoistaTämä ei tosiaan ollut mitenkään tyypillistä sotakirjallisuutta. Tai siis tässä kuvataan hienosti sodan jälkeistä elämää ja sen vaikutusta kaikkiin yhteiskunnan tasoihin.
Poista