Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
Suomentaja: Eila Pennanen
Tammi 1964 (1. painos 1955)
317 s.
Het Achterhuis (1947)
Kirppariostos.
Minulla on ollut aukko sivistyksessä. En ole lukenut Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjaa, vaikka eivätkö kaikki ole? Olen kyllä lukenut Anne Frankista, useampaankin kertaan eri lähteistä, mutta neidin oma päiväkirja on jäänyt klassikkoasemastaan huolimatta jalkoihin. Kirja on maannut hyllyssänikin jo vuosikausia jonkin muinaisen kirpparireissun tuloksena, lukematta.
Nyt oli aika.
Nuoren tytön päiväkirja alkaa kaksi päivää Annen 13-vuotissyntymäpäivän jälkeen, 14.6.1942. Anne saa syntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, jonka hän nimeää Kittyksi. Heinäkuussa Frankin perhe (vanhemmat, isosisko Margot ja Anne) piiloutuu yhdessä kolmihenkisen Van Daanin perheen kanssa toimistotalon "salaiseen siipeen", pois natsien näköpiiristä. Anne kirjaa ajatuksiaan Kittylle yli kahden vuoden ajan, elokuuhun 1944 asti. Päiväkirjan viimeinen merkintä on elokuun ensimmäiseltä päivältä. Kolme päivää myöhemmin salaiseen siipeen tehtiin ratsia ja kaikki asukkaat pidätettiin. Frankin perheestä vain isä palasi takaisin keskitysleiriltä.
Natsien juutalaisvainot ovat aihepiiri, joka pitää suun viivana aina vain. Ihmisen pahuus ja kyky tehdä toisille ihmisille käsittämättömiä asioita eivät vain mahdu ymmärrykseen. Pahuutta on olemassa joka päivä, ympäri maailman. Ja vaikka kauheuksista tiedetään, niille ei aina osata tai haluta tehdä mitään.
Toista maailmansotaa pohtiessa tulee miettineeksi, miten on mahdollista, että jotain niin käsittämätöntä kuin natsihallinnon aatemaailma on voinut olla. Ja miten 2010-luvulla edelleen on ihmisiä, jotka yhtyvät natsien mielipiteisiin, tavalla tai toisella? Pieni mieli on ihmeissään.
Nuoren tytön päiväkirja on sekä kiehtova että rasittava lukukokemus. Se on kiehtova, koska se on aito (jonkinmoista jälkikäteistä stilisointia lukuunottamatta) dokumentti toisen maailmansodan aikaisesta Hollannista. Se on rasittava, koska se on, no, teinitytön päiväkirja. Anne on samaan aikaan naiivi, elämänhimoinen, varhaiskypsä, hölmö, ristiriitainen ja kovin aito. Niin kuin teinitytön kuuluukin.
Anne joutui elämään hyvin poikkeuksellista elämää. Ennen sotaa hän oli varakkaan juutalaisperheen kuopus, tyttö, jonka elämänpolku näytti varmastikin melko tarkkaan harkitulta. Sota ja juutalaisvainot muuttivat kaiken, ja perhe joutui muuttamaan hyvin poikkeuksellisiin oloihin. Piilottelu osoittautui hyvin raskaaksi sekä yhteiseltä että henkilökohtaiselta kantilta ajatellen. Suljetussa tilassa seuralla on suuri merkitys ja jos samalla on tarkoitus kasvaa vähitellen aikuiseksi, oletukset ja paineet nousevat jo melkoisen suuriksi.
Kirjassa on paljon arkisia huomioita, mutta samalla siinä on pohdiskelua nuoren naisen elämästä, ihmissuhteista, perheestä ja sodasta. Kahden piilossa eletyn vuoden aikana Anne kohtaa monenlaisia haasteita, vaikka elämänpiiri ei laajene tarkkaan rajattujen neliöiden ulkopuolelle. Ehkä murrosikä ja aikuistuminen on lopulta varsin universaalia, ajasta, paikasta ja olosuhteista riippumatta?
Nuoren tytön päiväkirja on tarpeellinen kirja luettavaksi edelleen, vaikka Annen elämästä on jo 70 vuotta. Tyttöys ei katoa minnekään, vaikka se lukittaisiin millaisten ovien taakse. Eikä ensirakkaus latistu, vaikkei se koskaan pääsisi raolleen avattua ikkunaa kauemmas.
Kokemuksista me koostumme, yhtä arvokkaista kaikki tahoillamme.
_____
Paljonhan tästä kirjasta on kirjoitettu. Muutamia linkkejä muihin blogeihin: Luettua, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Jokken kirjanurkka, Maailman ääreen, Villasukka kirjahyllyssä, Kirjaurakka.
Nuoren tytön päiväkirja on yksi ruksi hitaasti etenevällä TBR90+10-listallani sekä Ihminen sodassa -haasteessa (joka on vielä viikon verran käynnissä!).
Minulla tämä jäi kesken pari kesää sitten... Jotenkin ei vain temmannut mukaansa. Merkittävä kirja kuitenkin kyseessä, pitäisi ehdottomasti lukea vielä.
VastaaPoistaJuu ei tämä mikään ahmittava kirja kyllä ole, tai ei ainakaan minulle ollut. Hieman hidastempoinen ja tylsäkin, mutta kokonaisuutena kyllä kiinnostava ja merkittävä. Luin pitkään ja pienissä pätkissä. Kokeile ihmeessä uudestaan.
PoistaMinä olen lukenut tämän 60-luvulla, silloin kun olin itsekin nuori.
VastaaPoistaViime keväänä Berliinissä kävin Anne Frank -museossa, joka oli erittäin hyvin suunniteltu kokonaisuus. Siellä oli mm. nurkkaus, jossa nykypäivän saksalaisteinit puhuivat videoilla samoista kysymyksistä, mitä Anne pohtii omassa päiväkirjassaan.
Vitriinissä oli alkuperäinen päiväkirja ja korjailtuja versioita.
Minua jäi harmittamaan se isän sensuuriosuus. Jäi sellainen kuva, että hän olisi poistanut sellaisia kohtia, josisa Anne kuvaa ärsyyntymistään perheenjäseniin, riitoja yms. , mikä kuuluu ilman muuta murrosikään. No, ilman stilisointia kirja olisi kyllä varmaan vieläkin tylsempi.
Historiallisesti kirja on tietysti arvokas, mutta ei ehkä ihan niin ainutlaatuinen kuin aikanaan ajateltiin. Nyt on julkaistu ainakin joku muukin vastaava kirja.
Täytyy pitää mielessä tuo museo seuraavaa Berliininreissua ajatellen (joka toivottavasti tapahtuu joskus lähivuosina, ihana kaupunki!). Sensurointi on ikävää, mutta ymmärrän sen ratkaisun silti. Sama ongelma on monesti muulloinkin, kun vaikkapa jonkin merkkihenkilön arkistoja luovutetaan tutkimuskäyttöön arkistoihin tms.
PoistaSotakokemukset tästä näkökulmasta ovat hyytäviä. Millaisiakohan merkkejä jää 2010-luvulta vaikkapa Syyriasta tai Ukrainasta...
Minun muistaakseni tästä on ilmestynyt uusi lyhentämätönkin versio. Itse olen joskus kauan sitten lukenut tuon vanhan version ja sen lisäksi Annen Salaisen siivet tarinat.
VastaaPoistaHyvinkin mahdollista, tämä omani on kirpparilöytö monen vuoden takaa ja tosiaan jo 1960-luvulta.
PoistaMinä luin Anne Frankin päiväkirjan muutama vuosi sitten, juuri ennen Amsterdamin-matkaa. Käyminen Annen kotitalossa syvensi lukukokemusta paljon.
VastaaPoistaHuh, uskon kyllä sen. Ärsyttävyydestään huolimatta kirja on aika hämmentävä, surullinenkin lukukokemus.
PoistaMinä luin kirjan siinä suunnilleen puoli vuotta tai vuosi sitten, ja pidin todella paljon. Etenkin se, että olin ja olen aika lailla saman ikäinen teinityttö kuin Anne, vain paransi lukukokemusta, sillä samaistuin Annen arkipäiväisiin tunteisiin välillä todella vahvasti. Natsisaksa on vaikkakin ahdistava, myös todella kiinnostava aihe juuri sen takia, että miten ihminen voi vain olla niin paha. Annen tarina on koskettava.
VastaaPoistaMietin, mitä olisin itse tykännyt tästä kirjasta, jos olisin lukenut sen nuorempana. Ehkä olisin pitänyt siitä enemmän ja samaistunut paremmin. En ole kokonaan unohtanut, millaista teinitytön elämä on (työnikin puolesta pysyn kärryillä välillä paremmin kuin hyvin, haha), mutta toisaalta onneksi on jo vähän ehtinyt vuosia vierähtää...
PoistaSotakuvauksena ja vainon kohteeksi joutumisesta kertovana tarinana tämä on kyllä melkoinen elämys.
Minäkin luin tämän aikoinaan melko nuorena, ja koin kirjan tuolloin sekä merkittäväksi siitä syystä, miksi se on merkittävä että kiinnostavaksi, koska se on nimenomaan nuoren tytön näkökulma. Nyt jos lukisin uudelleen, merkitys varmaan olisi sama, mutta kirjassa ehkä kiinnostaisi jokin muu kuin nuorena.
VastaaPoistaMutta minusta se on puhuttelevaa, että Anne Frankin päiväkirja on niin tavallinen, tavallisen tytön päiväkirja. Hän ei ole poliittisesti aktiivinen, hän ei ole mikään sankari tai poikkeavalla tavalla erityinen. Vaan tavallinen tyttö, jonka kohtalo monen muun tavoin oli jotain aivan käsittämättömän hirveää. Ainakin minulla on sellainen ajatus. Tai oli, kun kirjan muinoin luin.
Hyvä pointti. Annessa ei tosiaan ole mitään poikkeuksellista, ja siksi hänen kokemuksensa onkin niin tärkeä. Hyvä, että päiväkirja säilyi. Se on omanlaisensa dokumentti ajasta, joka ei (toivottavasti) koskaan palaa.
PoistaTähän kirjaan tulee palattua kerta toisensa jälkeen, ensimmäinen lukukerta taisi olla ala-asteella. Tämä aihe on tärkeä, aina ja ikuisesti.
VastaaPoistaYli 10 vuotta sitten pääsin käymään Amsterdamissa "Anne Frankin talossa", kokemus oli ikimuistoinen ja sydäntä raastava. Sydäntä raastavaa oli myös taannoinen käynti eräässä Anne Frank -näyttelyssä, jossa oli minun lisäkseni vain eräs vanhempi pariskunta ja pari uusnatsia. Oli tulla itku kun kuunteli näiden uusnatsien puheita, tunsin suunnatonta kiukkua ja myös häpeää heidän käytöksensä puolesta :(
Melkoinen kokemus sinulla, Villis. En tiedä, haluaisinko itse edes käydä salaisen siiven talossa. Ahdistaisi ehkä liikaa. Ja kammottavaa joutua kuuntelemaan uusnatsien hölinää! Ja vielä tuollaisessa yhteydessä. Ihmisiä ei aina voi ymmärtää.
PoistaLuin kirjan 11-vuotiaana yhdessä illassa. En ajatellut sitä oikeastaan holokaustikirjana. Olin kyllä kiinnostunut holokaustista, mutta tämä kirja ja sen kirjoittaja olisivat tehneet minuun aivan yhtä suuren vaikutuksen, vaikka en olisi tiennyt Annen kuolleen keskitysleirillä. Vaikka mitä sanottaisiin Annen "tavallisuudesta", niin hänen työnsä puhuu puolestaan.
VastaaPoista