Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat

Kiitos, Kim Leine, tästä kirjasta. Kiitos Martin Falckista, eksyneestä papista, kiitos grönlantilaisista ja Tanskan siirtokunnista, kiitos Kööpenhaminan saastaisista kaduista, kiitos jäästä, merestä ja tuntureista.

Hieno kirja, kerta kaikkiaan.

Osasin aavistaa sen, mutta varmuuden saa tietenkin vasta itse lukemalla. Ikuisuusvuonon profeetat on romaanina aivan kaikkea, mitä haluan. Siinä on kiehtova päähenkilö, jonka elämäntarina kiinnostaa alusta loppuun. Siinä on miljöö, useampikin, joka vie jalat alta. Ja se kuvaa sellaista aikaa menneisyydessä, jossa on paljon olennaista: valistuksen henkeä, modernisaation portailla olemista, uuden ja vanhan törmäämistä, kyseenalaistamista.

Martin Pedersen Falck on norjalainen nuori mies, joka lähtee 1700-luvun loppupuolella valtakunnan pääkaupunkiin Kööpenhaminaan opiskelemaan papiksi. Hän on koulunpitäjän poika maaseudulta ja haaveilee – kaiketi lopulta kuolemaansa asti – lääkärin urasta. Mutta isänsä mieliksi ja pakosta hänestä tulee teologi ja pappi. Falck epäilee itseään ja uskoaan, ja huomaa jo opiskeluaikanaan olevansa väärä mies Jumalan sanan levittäjäksi. Hän haluaisi olla vapaa, mutta onko ihminen koskaan sitä?

Epäonnistuneen kihlauksen jälkeen Falck etsiytyy lähetyssaarnaajaksi Tanskan siirtomaahan, Grönlantiin. Siellä hänen tehtävänään on ennen kaikkea käännyttää alkuperäisasukkaita kristinuskoon, mutta toisaalta myös ylläpitää moraalia tanskalaisten siirtolaisten keskuudessa. Helpommin sanottu kuin tehty, etenkin, kun Falck itse on kaikkea muuta kuin yksiselitteisen suoraselkäinen mies.

Ikuisuusvuonon profeetat on täyteläinen, suuri kirja. Se kertoo raadollisista ja julmista asioista, sen kuvaama elämä ja ympäristö on raaka ja jopa kauhea. Leine kirjoittaa taidolla: hyvin toteavasti, silti pientä huumorin pilkettä unohtamatta. Etenkin tanskalaiset siirtomaaisännät saavat kyytiä – ansaitusti. Tekopyhyys ja kaksinaismoraali kukoistavat viinatynnyreiden, irstailun ja julmuuksien äärellä.

Kirja kuvaa sekä Kööpenhaminaa, Grönlantia että Norjaa. Pohjoismainen karuus tulee liki, mutta samalla luonnossa ja ympäristössä on kauneutta, jota paatuneinkaan pahantekijä ei voi pilata. Grönlanti on ympäristönä hurja, mutta samalla se antaa toivoa. Lähes kaikkialla ihminen voi selvitä, hyvin vähällä, joskus pelkällä tuurilla ja onnenkantamoisella.

Ikuisuusvuonon profeetat käsittelee ihmistä sekä yksilönä että yhteisön jäsenenä. Siinä missä Morten Falck kierii omassa henkilökohtaisessa uskonkriisissään, moraalinsa ja mielenterveytensä rippeiden äärellä, Ikuisuusvuonolla omaa lahkoaan ylläpitävät alkuperäisasukkaat tekevät kaikkensa saadakseen aikaan yhteistä hyvää. Käärme tosin kiemurtelee siinäkin paratiisissa, eikä kruunu katso kerettiläisyyttä suopeasti.

Kirja ottaa kantaa siirtomaapolitiikkaan ja omahyväisyyteen, jolla valloittaja iskee kohteeseensa. Julmaa on peli, vaikka grönlantilaiset eivät sentään joudu aivan orjiksi, joskaan eivät koskaan tavoita tasavertaista asemaa tanskalaisten kanssa. Ihmeteltävää riittää, kun toisilleen vieraat kulttuurit kohtaavat. Väärinymmärryksiltä, virheiltä ja väkivallalta ei vältytä.

Ikuisuusvuonon profeetat on yksiselitteisesti hieno kirja. Lukiessa tuntee luteiden kutittavan päänahkaa, haistaa hylkeenrasvan ja ihrakeittämön, aavistaa juoppohulluuden lähestyvän, tuntee hyisen tuulen ja meren liikkeen kajakin alla, näkee veren ja saastan valuvan.

Ihminen on syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa!  


Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat
Suomentaja: Katriina Huttunen
Ulkoasu: Jussi Kaakinen
Tammi 2014
631 s.
Profeterne i Evigshedsfjorden (2012)

Saatu lahjaksi.

_____

Muualla: Lukuisa (Huom! Kommenteissa käsitellään tarinan käänteitä avoimesti!), Lumiomena, Jokken kirjanurkka, Ullan Luetut kirjat, Tuijata, Lukuneuvoja, Hengityskeinu

Osallistun kirjalla Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen (Tanska) sekä Kirjan vuoden lukuhaasteeseen, josta ruksaan kohdan 43. Kirja, jossa on yli 500 sivua.