Maailman jatkuva väestönkasvu ei ole kellekään silmiään ja korviaan auki pitävälle yllätys. Meitä on tällä planeetalla yksinkertaisesti liikaa, tällä hetkellä jo yli seitsemän miljardia.
Ihmisten suuri määrä on katastrofaalinen asia. Viemme tilaa muilta planeetan asukeilta, saastutamme elintavoillamme ympäristömme käytännössä kaikkialla, minne olemme levittäytyneet ja tuhoamme monimuotoista biodiversiteettiä jatkuvalla tahdilla.
Yhdysvaltalaisen journalistin Alan Weismanin Maailma täynnä meitä (Atena 2014) on tavallaan jatkoa hänen aiemmalle teokselleen Maailma ilman meitä (Atena 2008). Sitä en ole lukenut, mutta mieli tekisi. Ehkä lopulta olisi lohdullisempaa kuvitella tämä kaunis planeetta ilman ihmislajia.
Aivan niin pessimistinen Weisman ei kirjassaan ole. Tutkimustyö on ollut laajaa ja vienyt miestä matkalle ympäri maailman. Kirjan sivuilla vieraillaan muun muassa Israelissa, Pakistanissa, Meksikossa, Intiassa, Nigeriassa, Kiinassa, Thaimaassa, Japanissa ja Iranissa. Perimmäisenä kysymyksenä on selvittää, millä ihmisten määrä voitaisiin saada laskuun.
Väestötieteilijöiden mukaan ihmisiä tulisi olla kahden miljardin paikkeilla, jotta tilanne olisi planeetallemme kestävä. Siihen on hurjan pitkä ja lähes toivottoman oloinen matka. Monin paikoin syntyvyys on kääntynyt laskuun tai vakiintunut suhteellisen alhaiselle tasolle, mutta vielä on liikaa alueita, joilla naiset toimivat käytännössä koko aikuisikänsä synnytyskoneina, kunnes kuolevat lapsivuoteeseen tai nääntyvät muuten.
Väestötiede ja sen nimissä tehdyt kannanotot ovat tunteita herättäviä. Kuka on tarpeeksi rohkea ehdottamaan radikaaleja ratkaisuja? Kiinan yhden lapsen politiikkaa on pidetty epäinhimillisenä ja järkyttävänä, mutta toisaalta se on toiminut. Iranissa taas syntyneiden määrä naista kohden on vähentynyt jo lähes kestävälle tasolle, vaikkei valtiovalta määrää lapsilukua. Yleinen ilmapiirin muutos on riittänyt kannustimeksi. Toisaalla vähälapsiset perheet ovat pakon sanelema asia. Esimerkiksi Italiassa työn ja perheen yhdistäminen on naisille paikoin käytännössä mahdotonta.
Maailma täynnä meitä on paksu opus ja sen lukeminen on paikoin raskasta. Weismanilla on houkutteleva journalistinen tyyli ja suomennos on hyvä, mutta koska aihepiiri on painava, sen kiertely monesta eri suunnasta alkaa jossain vaiheessa rasittaa lukijaa. Kirjan keskeisen sanoman voisi tiivistää lyhyeen: koulutus ja kortsut.
Naisten kouluttaminen johtaa pääsääntöisesti aina lapsiluvun pienenemiseen. Vertaisneuvojien kouluttaminen on ehdottoman tärkeää, kun puhutaan perhe-elämään liittyvistä asioista, jotka voivat paikoin olla suuriakin tabuja. Valkoisen miehen on ihan turhaa mennä paasaamaan maaseudun lukutaidottomille miehille saati naisille ehkäisyn tärkeydestä. Vertaisilta asiat kuulee mielummin.
"Kortsut" sisältää tässä yhteydessä kaikki ehkäisymenetelmät. Kondomeja toimivampaa on naisen hoitama ehkäisy, on se sitten hormonaalista tai vaikkapa kuparikierukka. Monin paikoin maailmaa yhteiskunta ja elämä on hyvin patriarkaalista, ja voi olla, että ainoastaan miehen selän takana toimiminen mahdollistaa ehkäisyn sitä kaipaavalle naiselle. Mieskuntoa mitataan edelleen laajalti jälkeläisten määrällä, vaikka ruoka ja vesi ei riittäisi läheskään kaikille. Uskonnolla on myös usein jotain tekemistä asian kanssa: joko ehkäisy on kokonaan kiellettyä tai ylipäänsä uskotaan Jumalan haluavan yhä uusien lapsien syntyvän. "Allah pitää huolta lapsistaan", sanoo eräs kirjaan haastateltu mies, vaikka elää keskellä nälänhätää ja kuivuutta.
Ihmisluonto on kummallinen.
Weisman tarjoilee lukijalle varsin aukottoman näkemyksen väestönkasvuun. Vain katkaisemalla sen kärki ja saamalla se laskusuuntaan voimme edes kuvitella pitkää ikää ja hyvinvointia itsellemme ja jälkeläisillemme. Maapallon resurssit ovat aivan tapissa, ja jatkuvasti kasvava maatalous yhdistettynä teollisuuteen ja kaupungistumiseen johtaa siihen, ettei meille pian enää ole tilaa eikä siedettäviä elinolosuhteita.
Maailma täynnä meitä on kylmäävää luettavaa. Se iskee faktoja pöytään ja esittelee samalla kiinnostavien tutkijoiden ajatuksia, aktiivisten kansalaisten toimintaa ja tavallisten ihmisten elämää eri puolilla maailmaa. Kirjaa lukiessa tulee tunne, että vain globaalilla järjen käteen ottamisella voimme vielä ehkä muuttaa kehityskulun toisenlaiseksi. Kuinka todennäköistä on, että niin onnistutaan tekemään – se on jo toinen tarina.
Joskus tieto lisää tuskaa. Tällä kertaa on vain todettava, että niin pitääkin. Väestönkasvu ja ihmislajin tuhovoima ovat aiheita, joita ei pidä unohtaa. Jotain on tehtävä.
Alan Weisman: Maailma täynnä meitä. Viimeinen yritys maapallon pelastamiseksi?
Suomentaja: Ulla Lempinen
Ulkoasu: Sam Chung / Kapo Ng / Ville Lähteenmäki
Atena 2014
557 s.
Countdown. Our Last, Best Hope for a Future on Earth? (2013)
Arvostelukappale.
Tämä on juuri kaltaiselleni doomerille sopivaa luettavaa. Luin jossain vaiheessa ilmaston, energian ja ympäristön tiimoilta enemmänkin, mutta sitten eksyin syvemmälle kaunokirjallisuuteen eli satuihin. :-)
VastaaPoistaSatuin joskus näkemään Maailma ilman meitä -dokkarin. Kirjaan ei tullut tartuttua, kun tavallaan sen idea on tiedossa. Ehkäpä tässä kevään aikana.
"Kestävä kehitys" osoittaa heikkoutemme käsitellä näitä asioita: yhdistämme kaksi keskenään ristiriidassa olevaa asiaa, ja hoemme sitä ikään kuin ratkaisuna. Rajatussa systeemissä vain nollakasvu on kestävää.
Minäkin olen ehkä nähnyt jonkin vastaavan dokkarin, niitä on kyllä varmaan useampia. Voisin ihan mielenkiinnosta joskus lukea Weismanin kirjan, pidän tämän kyseessä olevan perusteella hänen tyylistään.
PoistaIhan totta, kestävällä kehityksellä on aika ristiriitainen kaiku. Mitä se voi edes tarkoittaa? Toisaalta nollakasvua ei taida kukaan uskaltaa ehdottaa, millään alalla.
Minuakin huolestuttaa väestön nopea kasvu, ja että tilanne on noin paha! Toivottavasti ihmiset ja erilaiset kansat tajuavat virheensä ennen kuin on todellakin myöhäistä! Toivotaan parasta, ja että tämä kirja saisi edes jotain aikaiseksi. Hyvä, että tästäkin aiheesta kirjoitetaan.
VastaaPoistaNiinpä, tämä on kyllä aihepiiri, jossa olisi pakko herätä todellisuuteen. Paikoin se on onnistunutkin, mutta toisaalta monin paikoin tilanne on huono. Aiheesta on syytä pitää ääntä, onneksi Weismankin on niin tehnyt.
PoistaAi tämä oli tietokirja! Joku tietomuru on selvästi mennyt minulta ohi.
VastaaPoistaHuolestuttavan, vähän ahdistavan ja kiinnostavan kuuloinen kirja joka tapauksessa. Kunhan saan tuon kirjaston varausjonon lyhenemään (as if), laitan tämän harkintaan. Kirjoitat ainakin sen verran vetävästi.
Juu, ja vielä varsin näpsäkkä tietokirja.
PoistaTätä voisi periaatteessa lueskella myös vähän valikoiden, sillä toistoa on jonkin verran ja tematiikkaa pyöritellää samalla tavoin lähinnä eri maiden osalta. Väliotsikot eivät tosin ehkä mahdollista valikoivaa lukemista, ne eivät ole kovin informatiivisia. Mutta suosittelen kyllä!
Dan Brownin Inferno käsitteli samaa teemaa kaunokirjallisuuden puolella. Tuli vihdoin joululomalla luettua.
VastaaPoistaMinä en ole oikein syttynyt Brownille, mutta kiinnostavaa kuulla hänenkin tarttuneen tähän aiheeseen. Kyllä tästä kunnon dystopiaa ainakin saa aikaiseksi – ja ikävä kyllä todellisuus ei ole siitä kovin kaukana...
PoistaTässäpä aihe, josta olen paasannut jo muutaman vuoden tehokkaasti. Pitäisiköhän lukea kirja, niin saisi jutuilleen lisää vauhtia... HMM. Minulla olisikin aiheesta paljon sanottavaa, mutta monet kommenttini ovat herättäneet sen verran närkästystä, että jättänen ne nyt pois.
VastaaPoistaItselleni asia on tärkeä ja yksi todella iso ja painava syy, miksen itse henk.koht. koe esimerkiksi tarvetta hankkia biologisia lapsia. Adoptiota voisin harkita, jos joskus haluaisin perheen perustaa. (Ja sanottakoon nyt, että jos jostain syystä ehkäisy pettäisi ja tulisin raskaaksi, kyllä sen lapsen pitäisin. Ihan ääripäässä en ole.)
Suosittelen lukemaan. Tästä saa paljon ajateltavaa, monella tavalla. Minua mietitytti moni asia lukiessa, ja mietityttää edelleen. Aihepiiri herättää tosiaan vahvoja tunteita suuntaan jos toiseenkin. Mutta ihan jo järjellä ajateltuna ihmisen ei vain tule lisääntyä kuin kanien, jos siis jonkinlaisena ideana on selviytyä tulevaisuuteen ja antaa se mahdollisuus myös jälkeläisille. Ja se pitäisi meidän kaikkien ymmärtää, oli uskonto tai aate mikä hyvänsä.
PoistaIhan näin asiaan liittymättä (tai kenties siitä sivusta vähän koukaten), joku halusi ostaa miun munasoluja. Siinä niillä oli yliopistolla koju, josta sai karkkia ja munasolupaperit mukaan.
VastaaPoistaYmmärrän toki, että lapsettomuus on kamala asia. Siksi ei voi suoraan tuomita, mutta tuntuu jotenkin surkuhupaisalta, että meitä on jo ihan liikaa ja lisää pitää saada vaikka mikä tulisi. Kun kuvittelin että jossain juoksisi vuosien päästä geeniperimääni kantava lapsi pilaamassa tätä täyteen ahdettua maapalloa, rupesi oksettamaan. Täällä meillä on varaa puhua siitä, kuinka yläasteilla pitäisi kouluttaa oppilaita hedelmällisiksi, mutta muualle viemme innokkaasti kortsuja ja saarnaamme ylikansoittuvasta planeetasta. Onhan se... hieman tekopyhää.
Välillä on näkynyt aika massiivisiakin munasolun luovuttajien haalimiskampanjoita. Taitavat olla harvinaista tavaraa. Itse en luovuttaisi (en tiedä kelpaisinkokaan siihen?), sillä mielestäni luovuttajan anonymiteetti pitäisi taata. Niinhän ei nyt lain mukaan ole. Toki luovutetuista sukusoluista alkunsa saaneilla lapsilla tulee olla jonkinasteinen tieto perimästään, mutta... no, en luovuttaisi.
PoistaHedelmöityshoidot kyllä koskettavat, lähipiirissäni on parhaillaan hoito menossa. Ajattelen sen niin, että järki-ihmisten kohtuullinen lisääntyminen on hyvä asia, tapahtui se tavalla tai toisella. Ihan kaikkien ei sen sijaan pitäisi lisääntyä sitä vauhtia, mitä monesti näkee tapahtuvan.
Kuulostan kohta varmaan joltain eugeniikan kannattajalta. Työssä näkee liikaa.
Jep, suomalaiset hankkivat hyvillä mielin kahta ja kolmea lasta, mutta sitten saatetaan kovastikin suu vaahdoten tuomita kehitysmaiden lapsiluvut. Mistä löytyisi sitten se kultainen keskitie, en tiedä. Mutta sen tiedän, että tämä aihe ei tule poistumaan tapetilta, joten pitänee ehkä alkaa muodostaa niitä selkeämpiä mielipiteitäkin...