16. tammikuuta 2015

Ikkunan takana



Joululoma tuntui pitkältä ja rentouttavalta. Niinpä viime viikolla oli ihan mukavaa palata taas töihin, aloittaa uusia juttuja ja jatkaa niitä, jotka jäivät ennen lomaa kesken.

Kahdeksan lomanjälkeisen työpäivän jälkeen on pakko todeta, että huhhuh.

Joo, itse olen urani valinnut, mutta silti: huhhuh.

Jotenkin ajattelin opettajaksi opiskellessani, että jos nyt joskus opetushommiin pääsen, suurin stressinaiheuttaja on jatkuva esiintyminen ja valmiudessa oleminen. Kuinka väärässä olinkaan.

Opettajaopinnot, ainakaan aineenopettajaopinnot, eivät missään määrin valmista oikeaan työelämään. Siellä sitä keskitytään muistelemaan Pestalozzin pedagogiikkaa, didaktista rakkautta ja kokeilemaan tuhannennen kerran pistetyöskentelyä. Sitten analysoidaan, menikö tunti kivasti vai voisiko jossain parantaa. Ottiko auskultantti kaikki oppilaat tasa-arvoisesti huomioon, vai unohtuiko joku.

Plaa plaa plaa plaa plaaaaa.

Valmistumisensa jälkeen nuori opettajanalku sitten menee töihin oikeaan maailmaan ja huomaa, että huppista heijaa, kukaan ei tullut maininneeksi mistään kolmiportaisesta tuesta, oppilaiden pahoinvoinnista, lastensuojeluilmoituksista tai pimahtaneista vanhemmista.

Parhaimmillaan tilanne on se, että nuori opettajanalku ei edes työskentele tehtävässä, johon on koulutuksensa saanut. Silloin stressiä aiheuttaa sekä edellä mainittu, opiskeluaikana kertomatta jätetty sivuseikkojen seitti että jokapäiväisen perustehtävän opetteleminen alusta alkaen.

Huokaus.

Onneksi itse työskentelen nyt opona, ja kokemusta on tästä tehtävästä sentään hieman parin vuoden takaa. Siitä huolimatta on todettava, että saattaisipa olla hyötyä varsinaisesta koulutuksesta tähän tehtävään. Ettei aina tarvitsisi olla etsimässä jotain faktaa pöytään. Että tietäisi periaatteet jo valmiiksi ihan vaan koulutuksensa ansiosta.

Sen lisäksi, että koen ammatillista osaamattomuutta, huhhuttelua aiheuttaa nuorten ja paikoin myös heidän perheidensä pahoinvointi. Sanattomaksi sitä jää. Muutama juttu on tullut uniin asti, vaikka pyrinkin tietoisesti ja aktiivisesti jättämään työasiat työpaikan oven taakse, kun sieltä poistun. Ajatuksia vain on välillä niin hankalaa ohjailla.

Kolmas asia on hyvinvointivaltio ja sen tarjoama tuki yksilöille. Ja se, kuinka paljon sitä yhtäältä käytetään hyväksi ja toisaalta pudotaan sen ulottumattomiin. Mutta tämä on jo ihan oma tarinansa, ja joutunen asettamaan sanani huolella, ennen kuin siitä kirjoitan.

Huomaa, että käyn ylikierroksilla. Onneksi on kollegat, hyvä esimies ja viikonloppu. Töistä tullessani pistäydyin raikastavalla oluella sekä kirjakaupassa. Kohta on sauna ja sitten syödään lämpimiä voileipiä.

Ehkä sitä on maanantaihin mennessä taas valmis jatkamaan.  

16 kommenttia:

  1. Ihan hirveästi tsemppiä! Onneksi saat ainakin viikonlopun hengähtää, hyvältä setiltä kuulostaa virkistäytymisen lähteesi. Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa myös vähän pidemmällä tähtäimellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana. Viikonloppu tulee kyllä tarpeeseen, joskin lähden kyllä tänään vielä avoimen yliopiston luennolle. Opohommissa tämä alkuvuosi on kiireinen, kun valmistaudutaan yhteishakuun. Maaliskuun puolivälissä kyllä helpottaa. Mutta nyt on ollut jotenkin harvinaisen paljon oppilaspalavereja ja muuta kuormittavaa.

      Poista
  2. Oijoi, toivottavasti helpottaa! Kaikenlaista tulee tosiaan vastaan, mutta ehkä siihen kaikkeen tottuu. Itselläni ihan hyvät ajatukset töistä tämän viikon jäljiltä. Kummasti monet selviytyy nuoruudesta aikuisiksi asti ja löytävät hyvän elämän. Tähän uskon, vaikka välillä en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei yksin tarvitse olla, hyvät kollegat ovat kultaa. Yritän muistaa sen, että aina on mahdollisuus selvitä, vaikka lähtökohdat olisivat mitkä. Valitettavasti joskus vaan se mahdollisuus on ihan hurjan pieni.

      Poista
  3. Tsemppiä. Opeduuni vie mehut minustakin. Tällä hetkellä lisäksi keuhkoputkentulehdus ja poskiontelotulehdus. Jatkuva puhuminen ei ehkä ole hyväksi, lisäksi lasten sairastelu. Itse saan lapsilta parasta tsemppiä ja heidän vanhemmilta, rehtorilta ja opettajilta. Omat lähikollegat voisin lähettää maata kiertävälle radalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai ja tsemppiä sinullekin – ja paranemisia! Harmillista, ettei lähikollegoista ole tueksi. Minä voisin lähettää sinne avaruuteen muutamia huoltajia...

      Poista
  4. Koulutus antaa vain edellytyksen ja "pätevyyden", työ on kuitenkin ongelmien ratkomista, motivointia ja hankalien tilanteiden hoitamista ja kasvatusta. Koulussa on eniten painetta ennen lomia ja niiden jälkeen.
    Onko mielestäsi uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki tarjonnut apua vai onko siitä ollut enemmän työtä? Psykologi ja kuraattoripalvelut ovat toisaalta lakisääteisiä ja niihin on päästävä, mutta oppilaan ei ole pakko "ottaa moniammatillista apua vastaan", lisäksi vanhempien tiedonsaantia voi oppilas rajoittaa, muistaakseni lain 18§.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, mutta esimerkiksi kun tein erityisopettajan hommia, jouduin "opiskelemaan" (=muistuttamaan mieleen) hirveän määrän eri oppiaineita ja niiden sisältöjä, ja se vei paljon aikaa ja energiaa. Omassa aineessa tällaista ylimääräistä työtä ei samalla tapaa olisi.

      Uusi laki on nähdäkseni ongelmallinen. Olen nyt ollut sen voimaantulon jälkeen töissä kahdessa koulussa, jotka suhtautuvat lakiin aivan eri tavoin (ja ovat myös eri kunnissa). Luulen, että laintulkinnasta tulee vielä isompikin juttu, niin eri tavalla sitä näköjään voidaan tulkita ja toteuttaa (tiukasti ja kirjaimellisesti vs. soveltaen).

      Edelliseen opopestiin verrattuna tuntuu nyt hieman työläämmältä, mutta toisaalta nyt on kovin erilainen oppilasaines, jota ohjastaa. Eli se ei suoraan johdu uudesta laista. Olettaisin, että uusi laki työllistää enemmän luokanvalvojia, joiden pitää olla tarkkana kun alkavat hoitaa oppilaidensa asioita.

      Voisin palata tähän tarkemmin myöhemmin, aihe on tärkeä.

      Poista
  5. Kuulostaa tutulta. Tuohon soppaan voi lisätä vielä kuormittavat kollegat, jotka ovat sitä mieltä, että kaikki uudistusehdotukset työn keventämiseksi ovat huonoja, vaikka selvästi näkee, ettei systeemi toimi.

    Minä suurella kunnioituksella suhtaudun nuoriin opettajiin, jotka työn luonteesta huolimatta jaksavat yrittää toimia opettajana siitäkin huolimatta, että vakinaista työtä ei niin vaan heru, saati sitten omaa koulutusta vastaavaa työtä.

    Kovasti voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan, että on tuttua sinulle. Minulla on onneksi pääosin hyvät kollegat. On kamalaa, jos uudistuminen on mahdotonta toisten vastustuksen vuoksi.

      Määräaikaisuudet tosiaan rasittavat. Kunpa joskus voisi olla hieman varmempi...

      Poista
  6. Kuulostaa niin tutulta. Huoh. Jos tää on aina tällaista, niin en rehellisesti sanottuna tiedä kuinka kauan jaksan. Onneksi on hyvät kollegat. Edes. Mut eiköhän tää taas tästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin. Yritetään tsempata itseämme ja toisiamme. :)

      Poista
  7. Voimia hurjasti.

    Itse olin päiväkodissa sen reilun kaksi vuotta, mutta yksi syy lopettaa oli se pahoinvointi, johon ei kyennyt mitenkään vaikuttamaan ja jonka äärellä väsyi. Toisaalta olipa ihana sekin fiilis, kun oikeasti sai jotain aikaan ja se vaikutti positiivisesti jonkun toisen elämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri. Onneksi sai lepuuttaa viikonlopun, kyllä sitä taas jaksaa painaa. Nuo ilon hetket ovat toistaiseksi riittäneet päihittämään rankat jutut. Mutta kovalta se tuntuu, kun on jossain vaiheessa luovutettava ja todettava, että ei voi auttaa enempää.

      Poista

Kiitos kommentistasi!