1. tammikuuta 2013

So American 2012

Vanha vuosi on saatu pakettiin ja niin myös monen hauskan lukuhaasteen aikaraja on umpeutunut. Kirjavan kammarin Karoliina avasi viime vuonna alkuvuodesta So American -haasteen, jossa oli mahdollista lukea yhdysvaltalaista kirjallisuutta erilaisia kategorioita suorittaen. Haaste oli minulle erittäin mieluisa, sillä yhdysvaltalainen kirjallisuus on lähellä sydäntäni. Nyt on siis jälkipyykin aika.

Luin vuonna 2012 yhteensä 45 yhdysvaltalaista kirjaa. 24 oli miesten ja 21 naisten kirjoittamaa.

Haasteesta suoritin 11 kategoriaa ja aloitin yhtä. Early American Litterature, American (Dark) Romanticism, Slavery ja American Crime jäivät vaille suorituksia, vaikka etenkin tuo orjuusteema kyllä kiehtoo minua. No, tänä vuonna sitten senkin edestä, vaikkapa. Tässä lopullisessa koonnissani olen laittanut kunkin kirjan vain yhteen kategoriaan, vaikka tuplabuukkaus olikin haasteessa luvallista.

Osavaltio-osuuden kanssa kieriskelin pohdinnoissani, sillä en osannut päättää, mitä käyttäisin pääasiallisena perusteena osavaltion valinnalle. Nyt perusteita on kolme: kirjailijan syntymäpaikka tai (pääasiallinen/nykyinen) asuinpaikka tai kirjan tapahtumapaikka. Osavaltioita sain tällä tavoin valloitettua yhteensä 22.




Tein upeita kirjallisia löytöjä, tutustuin pitkään suunnitelmissa olleisiin nimiin ja jokusen kerran jouduin myös pettymään. Bloggasin lähes kaikista tämän haasteen kirjoista, mutta muutama jäi vaille blogihuomiota eri syistä.

Sylvia Plathin runokokoelma Ariel (1965) jäi bloggaamatta, koska luin sen kiireellä alkuvuoden kirjallisuustenttiä varten. En saanut siitä paljoakaan irti, mutta tunnelma jäi mieleeni surumielisenä ja masentavanakin.

Kurt Vonnegutin Kissan kehto (1963) oli hauska yllättäjä. Olen vuosia ajatellut, että Vonnegutiin olisi syytä tutustua, mutta aina se on jäänyt. Kissan kehto tarttui kuitenkin yhdellä kirjastoreissulla mukaani, ja luin sen innosta hihkuen. Vonnegutin ilkikurinen, paikoin jopa hämäävän lapsenomainen ja silti veitsenterävä tyyli ja huikeat juonenkäänteet maittoivat mainiosti. Tästä erinomaisesta lukukokemuksesta viisastuneena olenkin jo hankkinut omaan hyllyyni Teurastamo 5:n ja Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewaterin. Niiden aika on toivon mukaan tänä vuonna.

David Eaglemanin Tarinoita tuonpuoleisista (2009) oli myös kirjastokeikan sattumankauppaa. Hauska pieni kirja on kokoelma kuolemanjälkeisiä skenaarioita, kuvitelmia siitä, mitä silloin tapahtuu, miksi ja miten. Pienet tarinat ovat samaan aikaan huvittavia, surullisia ja lohdullisia.

Lionel Shriverin Poikani Kevin (2003) oli valtavan voimakas lukukokemus. Luin kirjaa – pienipränttistä pokkaripainosta – ahmien, enkä meinannut malttaa nukkuakaan. Kirja oli syvästi vaikuttava, kauhea ja upea. Siitä kirjoittaminen tuntui mahdottomalta, eikä onnistu oikein vieläkään. Syyttä ei tätä kirjaa suitsuteta. Kävin myös katsomassa kirjasta tehdyn elokuvan, joka ei vetänyt vertoja alkuperäisteokselle, mutta oli mielenkiintoinen ja voimakas tulkinta siitä yhtä kaikki.




Sekä So American -haasteen, menneen lukuvuoden ja itse asiassa kaikkien aikojen kokonaisvaltaisesti parhaisiin lukukokemuksiini nousee kaksi kirjaa. Toinen niistä on Jonathan Franzenin Vapaus (2010), upea teos, joka vei mukanaan ja toi samalla palan kurkkuun. Onneksi luin sen, sillä en ennen sitä tiennyt herra Franzenista mitään – nyt en haluaisi elää ilman. Huh. Onneksi lukemattomia franzeneita vielä on, ja toivo syvästi, ettei hän kirjoita seuraavaa teostaan yhtä kauan kuin Vapautta (n. 10 vuotta).

Toinen, elämäni kirjojen joukkoon saman tien porhaltanut teos on Jeffrey Eugenidesin Middlesex (2002), jota luin pitkään ja hartaasti, tarinan kaaresta ja joka sanasta nautiskellen. Jos tämä kirja on vielä lukematta, tee asialle välittömästi jotain!

Koonnin kuvitukseksi valitsin osan haasteen parhaista kirjoista. Niistä kirjoittamiini teksteihin pääsee allaolevan listan linkeistä.

Kirjalliset seikkailuni jatkuvat Yhdysvalloissa tänäkin vuonna, sillä So American vain vahvisti entisestään mieltymystäni Atlantin takaiseen kirjallisuuteen. Jokin siinä puhuttelee ja kolahtaa. Kovaa.

Kiitokset haasteesta Karoliinalle!

***

Kategoriat

*American Poetry (3/3)
Walt WhitmanValitut runot. Sammakko 2007. Suom. Markus Jääskeläinen.
Sylvia Plath: Ariel. Kirjayhtymä 1983. Suom. Kirsti Simonsuuri. (Ariel, 1965.)
Patti SmithViattomuuden tunnusmerkit. WSOY 2010. Suom. Risto Ahti. (Auguries of Innocence, 2005.)

*American Realism (3/3)
Kate ChopinHerääminen. Faros 2009. Suom. Raija Larvala. (The Awakening, 1899.)
Henry JamesNaisen muotokuva. WSOY 1955. Suom. J. A. Hollo. (The Portrait of a Lady, 1881.)
Louisa M. AlcottTytöistä parhain. WSOY 1944. Suom. Lyyli Reijonen. (An Old Fashioned Girl, 1870.)

*"The Lost Generation" + Depression-era (3/3)
Ernest HemingwayNuoruuteni Pariisi. Tammi 2010. Suom. Jouko Linturi. (A Moveable Feast, 1964.)
Gertrude SteinIda. Kirjayhtymä 1988. Suom. Kaarina Ripatti. (Ida, 1941.)
F. Scott FitzgeraldYö on hellä. WSOY 1996. Suom. Pentti Saarikoski. (Tender is the Night, 1934.)

*Post-World War II Classics (3/3)
Kurt Vonnegut: Kissan kehto. Tammi 1975. Suom. Marjatta Kapari. (Cat's Cradle, 1963.)
John UpdikeJuokse, jänis. Otava 1992. Suom. Oiva Oksanen. (Rabbit, Run, 1960.)
John SteinbeckHelmi. Tammi 2008. Suom. Alex Matson. (The Pearl, 1947.)

*Beatniks (3/3)
William S. Burroughs & Jack KerouacJa virtahevot kiehuivat altaissaan. Sammakko 2010. Suom. Sami Heino (Kerouac) ja Elina Koskelin (Burroughs + jälkisanat). (And The Hippos Were Boiled In Their Tanks, 2008.)
Charles BukowskiEtelän vetelät. Sammakko 2008. Suom. Seppo Lahtinen. (South of No North, 1973.)
Allen GinsbergHuudon jälkeen. Runoja 1972–1992. Sammakko 1999. Koonnut ja suomentanut Markku Into.

*Jewish-American Experience (1/3)
Adam LangerCalifornia Avenue. Otava 2006. Suom. Annika Eräpuro. (Crossing California, 2004.)

*Black America (3/3)
SapphirePrecious – harlemilaistytön tarina. Like 2010. Suom. Kristiina Drews. (Push, 1996.)
Alice WalkerHäivähdys purppuraa. WSOY 1986. Suom. Kersti Juva. (The Color Purple, 1982.)
Harper LeeKuin surmaisi satakielen. Gummerus 1984. Suom. Maija Westerlund. (To Kill a Mockingbird, 1960.)

*Immigrant Background (4/3)
Jeffrey EugenidesMiddlesex. Otava 2003. Suom. Juhani Lindholm. (Middlesex, 2002.)
Téa ObrehtTiikerin vaimo. WSOY 2012. Suom. Irmeli Ruuska. (The Tiger's Wife, 2011.)
Jhumpa LahiriTämä siunattu koti. Tammi 2001. Suom. Kersti Juva. (Interpreter of Maladies, 1999.)
Siri Hustvedt: Lumous. Otava 2009. Suom. Kristiina Rikman. (The Enchantment of Lily Dahl, 1996.)

*Southern Fiction (3/3)
Sue Monk KiddMehiläisten salaisuudet. Bazar 2005. Suom. Helinä Kangas. (The Secret Life of Bees, 2002.)
Kathryn StockettPiiat. WSOY 2010. Suom. Laura Beck. (The Help, 2009.)
Charlaine HarrisVeren voima. Gummerus 2010. Suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo. (Dead Until Dark, 2001.)

*Dirty Realism (5/3)
Jonathan FranzenVapaus. Siltala 2011. Suom. Raimo Salminen. (Freedom, 2010.)
Jonathan FranzenAlkuvoimat. WSOY 2004. Suom. Raimo Salminen. (Strong Motion, 1992.)
Raymond CarverMistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Tammi 1986. Suom. Raija Mattila.
Richard FordRoihu. Tammi 1991. Suom. Sirkka Suomi. (Wildlife, 1990.)
James FrancoPalo Alto. Novelleja. Schildts & Söderströms 2012. Suom. Jaakko Kankaanpää. (Palo Alto. Stories, 2010.)

*Modern Women Writers (7/5)
Annie ProulxNäin on hyvä. Otava 2011. Suom. Juhani Lindholm. (Fine Just the Way It Is, 2008.)
Eve EnslerVaginamonologeja. Otava 2001. Suom. Annu James. (The Vagina Monologues, 1998.)
Lionel Shriver: Poikani Kevin. Avain 2008. Suom. Sari Karhulahti. (We Need To Talk About Kevin, 2003.)
Suzanne CollinsNälkäpeli. WSOY 2009. Suom. Helene Bützow. (The Hunger Games, 2008.)
Jennifer VanderbesPääsiäissaari. Otava 2004. Suom. Annika Eräpuro. (Easter Island, 2003.)
Velma WallisLintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa. Like 1998. Suom. Tuomas Kilpi. (Bird Girl and the Man who Followed the Sun, 1996.)
Jennifer EganAika suuri hämäys. Tammi 2012. Suom. Heikki Karjalainen. (A Visit from the Goon Squad, 2010.)

*Modern Men Writers (7/5)
Richard PowersSuopeus. Gummerus 2011. Suom. Raimo Salminen. (Generosity, 2009.)
Jeffrey EugenidesNaimapuuhia. Otava 2012. Suom. Arto Schroderus. (The Marriage Plot, 2011.)
Jonathan FranzenEpämukavuusalue. Siltala 2012. Suom. Tero Valkonen. (The Discomfort Zone, 2006.)
Jonathan TropperHow to Talk to a Widower. Orion 2007.
David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista. Avain 2011. Suom. Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. (Sum – Forty Tales from the Afterlives, 2009.)
George R. R. MartinValtaistuinpeli. Kirjava 2011. Suom. Satu Hlinovsky. (A Game of Thrones, 1996.)
John IrvingSirkuksen poika. Tammi 1994. Suom. Kristiina Rikman. (A Son of the Circus, 1994.)


Osavaltiot

Alabama
Herper Lee (syntymäpaikka, kirjan tapahtumapaikka)

Alaska
Velma Wallis (syntymäpaikka)

Connecticut
Suzanne Collins (syntymäpaikka)

Georgia
Alice Walker (syntymäpaikka, kirjan tapahtumapaikka)

Illinois
Richard Powers (syntymäpaikka, kirjan tapahtumapaikka)
Adam Langer (syntymäpaikka, kirjan tapahtumapaikka)
Patti Smith (syntymäpaikka)
Ernest Hemingway (syntymäpaikka)

Indiana
Kurt Vonnegut (syntymäpaikka)

Kalifornia
John Steinbeck (syntymäpaikka)
Charles Bukowski (pääasiallinen asuinpaikka, kirjan tapahtumapaikka)
James Franco (syntymäpaikka, kirjan tapahtumapaikka)

Louisiana
Kate Chopin (kirjan tapahtumapaikka)
Charlaine Harris (kirjan tapahtumapaikka)

Massachusetts
Sylvia Plath (syntymäpaikka)
Jack Kerouac (syntymäpaikka)
Louisa M. Alcott (pääasiallinen asuinpaikka, kirjan tapahtumapaikka)

Michigan
Jeffrey Eugenides (syntymäpaikka, kirjan tapahtumapaikka)

Minnesota
F. Scott Fitzgerald (syntymäpaikka)
Siri Hustvedt (syntymäpaikka)

Mississippi
Kathryn Stockett (syntymäpaikka, kirjan tapahtumapaikka)
Richard Ford (syntymäpaikka)

Missouri
William S. Burroughs (syntymäpaikka)
Jonathan Franzen (pääasiallinen asuinpaikka)

New Hampshire
John Irving (syntymäpaikka)

New Jersey
Allen Ginsberg (syntymäpaikka)
George R. R. Martin (syntymäpaikka)

New Mexico
David Eagleman (syntymäpaikka)

New York
Walt Whitman (syntymäpaikka, pääasiallinen asuinpaikka)
Téa Obreht (nykyinen asuinpaikka)
Eve Ensler (syntymäpaikka, nykyinen asuinpaikka)
Henry James (syntymäpaikka)
Sapphire (pääasiallinen asuinpaikka, kirjan tapahtumapaikka)
Jhumpa Lahiri (nykyinen asuinpaikka)
Jennifer Vanderbes (syntymäpaikka, asuinpaikka)
Jennifer Egan (nykyinen asuinpaikka, yksi kirjan tapahtumapaikoista)
Jonathan Tropper (syntymäpaikka, asuinpaikka)

North Carolina
Lionel Shriver (syntymäpaikka)

Oregon
Raymond Carver (syntymäpaikka)

Pennsylvania
Gertrude Stein (syntymäpaikka)
John Updike (syntymäpaikka)

South Carolina
Sue Monk Kidd (kirjan tapahtumapaikka)

Wyoming
Annie Proulx (nykyinen asuinpaikka, kirjan tapahtumapaikka)

8 kommenttia:

  1. Aika hienosti kirjallinen Amerikka valloitettu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja valloitus jatkuu vain... ;) Etenkin klassikkojen lukeminen on ollut mieluisaa, ja beatnikit ja kadotetun sukupolven kirjat ja kirjailijat ovat miellyttäneet minua.

      Poista
  2. Huh ja wau, mikä määrä! Nostan hattua. Middlesex alkoi nyt kiinnostaa, pistin nimen mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä oli minulle niin mieluisa haaste, että sen suorittaminen oli pelkkää nautintoa. :)

      Middlesex on ihana. <3

      Poista
  3. Hatunnosto myös täältä! Innostuin itsekin kyseisestä haasteesta, ja kun viime vuonna oli muutama muukin iso haaste meneillään, niin en voinut heittäytyä täysin tämän vietäväksi. Niinpä jatkan Amerikan valloittamista tänä vuonna ja yritän kerätä puuttuvia osavaltioita. Viime vuonna sain tosiaan kasaan vasta 12 osavaltiota. Ehkä sitten 2014 keskityn alakategorioihin... :) Itse asiassa nyt tuntuu siltä, että kaikki lukemani amerikkalaiset kirjat menisivät aina vain lokeroihin Nykykirjailijat, naiset ja Nykykirjailijat, miehet. Olisikin mielenkiintoista huomata, lukeeko kyseisen alueen kirjoja kuitenkin monipuolisemmin niin että Likaiset realismit ja Juutalaiskirjailijat täyttyisivät myös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisimman laajasti vain kaikkea, jaksan ajatella. ;) Dirty realism on juuri minulle sopivaa kirjallisuutta, olen huomannut, ja aion sen kanssa jatkaa mahdollisimman pitkälle sekä uudemmalla että hieman vanhemmalla kirjallisuudella. Syvä etelä kiinnostaa aina vain, ja olisi myös hauskaa päästä kirjallisille matkoille hieman vieraampiin osavaltioihin.

      Hyvä lukuvuosi tulossa ihan varmasti!

      Poista
  4. Kun tuo orjateema kiinnostaa, niin lieneekö tuttu Frederick Douglassin Amerikkalaisen orjan omaelämänkerta -niminen teos vuodelta 1845. Mahtanee olla yksi parhaista ko. aihepiirin teoksista. Ei sinänsä, että olisi itsellä juuri vertailukohtaa, mutta pidin kyllä tuosta kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa olen lukenut tuon kirjan joskus vuosia sitten, ja se oli kyllä vaikuttava lukukokemus. Voisi kyllä ottaa uusintakierrokselle joskus, sen verran huikeasta kirjasta on kyse.

      Poista

Kiitos kommentistasi!