Proulx: Näin on hyvä

Annie Proulx: Näin on hyvä
Suomentaja: Juhani Lindholm
Otava 2011
282 s.
Fine Just the Way It Is (2008)

Kirjastosta.


Yhdeksän novellia syvältä Yhdysvalloista, siitä osasta suurta maata, jossa luonnon karuus on väistämätön tosiasia, joka näkyy ihmisten luonteessa, elämässä ja teoissa. Kahdessa ollaan satiirin hengessä myös Helvetissä, jossa Pirun elämä on päässyt hieman liian helpoksi, sillä ihmiset maan päällä tekevät itse jo kaiken hänellekin kuuluvan työn. Novelleille yhteistä on mestarillinen kepeyden ja rankkuuden yhdistelmä, kertoja jutustelee aikansa lempeäänkin sävyyn, kunnes lopulta heittää raa'at tosiasiat suoraan lukijan naamalle.

Omaksi suosikikseni nousi 1800-luvun uudisraivaajamaailmaan sukeltava Vanhoja cowboylauluja, jossa nuoripari Rose ja Archie elävät syrjäisessä mökissään vaatimatonta elämää, jolla ei ole antaa heille kaikkein parasta kättä. Toinen timantti on maagista realismia väläyttävä Marunalapsi, jossa lapsettomuuttaan sureva nainen alkaa hoitaa kotipihan marunapensasta kuin omaa lastaan ja "syöttää" sille liha- ja luusoppaa, jonka jälkeen alkaa tapahtua kummallisia katoamisia, jotka jatkuvat sukupolvesta toiseen... Maha pystyssä ojassa on novellikokoelman päätöstarina ja eräänlainen huipennus, upea ja raastava kertomus Dakotah-nimisestä tytöstä, jota kukaan ei koskaan ole halunnut ja joka ei koskaan ole osannut tai uskaltanut pyytää mitään. Pienet pilkahdukset omasta tahdosta ja elämänhallinnasta syntyvät vasta Dakotahin värväytyessä armeijaan ja päädyttyä sotimaan Irakiin.

Rakastan Proulxin Laivauutisia sekä kirjana että siitä tehtynä elokuvana. Jostain syystä en vain ole saanut tartuttua kirjailijan muihin teoksiin, vaikka olen aavistellut hänen olevan minulle se oikea. Nyt ehkä nopeutan tahtia, sillä elämä on lyhyt ja kirjoja niin paljon – ikuisesti ei voi siirtää eteenpäin jotain, minkä pitäisi olla jo tehtynä.

Annie Proulx kirjoittaa mukaansatempaavaa ja yllätyksellistä tarinaa. En varauksetta pidä hänen tyylistään, sillä jutustelevuus paikoin ärsyttää, mutta kun novelli on lopussa ja kokonaisuus hahmottuu, kaikelle paljastuu selitys. Näennäinen kepeys vain korostaa tarinan sanomaa, panee lukijan miettimään omia odotuksiaan ja mielikuviaan. Ihailen. (Vaikka ärsyynnyin silti. Mutta miksei lukiessa saisi ärsyyntyä?)

Näissä novelleissa saa todella aineksia elämän kirjon pohdintaan. Ne ovat välähdyksiä siitä, kuinka helposti ohitamme toisemme koskaan tarkemmin kuuntelematta tai katsomatta. Niissä tehdään neulanteräviä huomioita tavasta, jolla ihminen sopeutuu olosuhteisiin, joissa käteen ei jää mitään ja silti murjotaan vielä kerran. Ja tietysti on se luontokuvaus, kuin maalaus. Minä olin Wyomingissa novellien tapahtumissa, näin ympäristön ja haistoin raa'an luonnon.

Kannattaa kokeilla.

Tätä on luettu paljon, syystä. Ainakin Kirsi, Anna Elina, Minna ja Katja ovat kirjoittaneet tästä.

So American: Modern Women Writers ja Wyoming.