Kirjoittamisen taito on nyt tällä hetkellä hukassa. Teen vain ranskalaisin viivoin muistiinpanoja. Jotenkin tahdon ajatella, että siellä se teksti minua jo odottaa aivoissani, jotakuinkin olen selvillä siitä, mitä oikein haluan sanoa ja hahmotan jopa suurpiirteisen, loogisehkon (haha) järjestyksen, jossa asiani esitän. Ja onhan minulla sanottavaakin vaikka kuinka, aihe on hedelmällinen ja monitahoinen. (Onhan?) Mutta onkohan sitä sitten lopultakin liikaa? Osaanko rajata? Ja miksi en saa kirjoitettua? Miksi????
Ystäväni R palautti gradunsa viime viikolla. Olimme samassa seminaarissa pari vuotta sitten. Se gradu on timanttia, se on teos.
Minun ei ole. Omani on epämäärinen kasa oudosti nimettyjä tiedostoja G-nimisessä kansiossa. Lisäksi olen naurettavissa määrin pakkomielteinen tallentamaan kaiken kirjoittamani monessa eri formaatissa useampaan eri paikkaan (muistitikulle ja koneelle). On rtf:ää ja doc:ia joka lähtöön. Huoh. Olisivat edes sen tallentamisen arvoisia, ihan tosissaan.
Kai minä vähän pelkään sitä kirjoittamista. Pelkään tajuavani, ettei kaikki näppäimistöltäni irtoava ole suoranaisesti laatua. Pelkään havahtuvani totaaliseen keskinkertaisuuteen. Yök. Tai siihen, ettei
tällä(kään) aiheella nyt ihan oikeasti sitten ole niin tolkuttoman suurta merkitystä tässä universumissa. (Shocking!)
Olen ollut perjantaista saakka yksin kotona, V on Lapissa laskettelemassa. Nyt olisi siis erinomaista aikaa hakata kasaan tekstiä niin että korvissa soi. Niinpä. No, olenhan toki istunut perseelläni viimeiset viisi tuntia ja selaillut aineistoani edes takaisin. Kai se on istuttava seuraavatkin viisi, että voin mennä hyvillä mielin nukkumaan vielä joskus. Paitsi että viime yönäkin näin ahdistavaa unta sijaisopettajan hommista. (Miksi? En edes ole sijaisrekisterissä. Vielä.) Että mitä tässä nyt sitten haluaisi: valmistua joskus ja päästä elämään todeksi uniaan vai venyttää vielä vähän ja kölliä tässä samassa tekemättömyyden paniikissa edelleen?
Juu, avaan ne tiedostot taas ihan kohta. Tämän päivän hommat eivät vielä olleet tässä.
Ja jos olen tosi ahkera, saan illemmalla ehkä ottaa kissastani mallia ja lukea samantyyppisessä asennossa Kurt Vonnegutia.
I feel your pain joten sympatiaa täältä. Itse olen taas varsinaisen aiheen kanssa vähän hukassa mutta tällä viikolla se selviää eikö niin. Huok. Tsemptsemp ja relailua kissan kanssa sinne!
VastaaPoistaPaljon sympatiseerausta täältä. Minä olen ollut koko päivän vielä lomatunnelmissa, mitään en ole tehnyt, muuta kun selannut nettiä edestakaisin eli en edes niitä väikkäriin liittyviä tiedostoja. Tämä päivä on jo menetetty, toivottavasti huomenna on parempi fiilis.
VastaaPoistaLinnea: Kaikki selviää vielä! On pakko! Sympatiaa sinullekin. (Mutta kyllä osaa olla välillä taas vaikeaa.)
VastaaPoistajaana: Kiitos ja samoin. Minunkin päiväni päättyi jo, ja siirryn muihin aiheisiin. Huomenna sitten taas. (Huuooooooooooh.)
Tsempistä oli selvästi apua, tänään taas ainakin kuvittelen asian liikkuneen eteenpäin ja ymmärtäväni vähän paremmin että mitä ihmettä minä tässä olen yrittämässä tehdä. :)) Enerrrgiaa sinne!
PoistaTunnen todellakin tuskasi, sillä minun pitäisi palauttaa kuukauden pääästä seminaarityö ja jatkaa sitten siitä graduksi. Aikaa ei vain ole tarpeeksi.
VastaaPoistaNo ei niin! Toivotan sinullekin vahvoja perslihaksia ja mielenlujuutta sormien pakkoliikuttamiseksi näppäimistöllä.
PoistaKyllä se siitä. Suosittelen edelleen lämpimästi sitä viski-kikkaa kirjotussuonen avaamiseksi, päihteillä pää vähän vähemmän kontrolloivaksi ja näppis laulamaan. Kunhan kerran saa tekstin rullaamaan jotenkuten, on helpompi jatkaa eteenpäin. Ei sillä niin väliä vaikka teksti ei heti kovin kummoista olisikaan, harva kirjoittaa suoraan valmista.
VastaaPoistaAnne
Kiitos. Itse asiassa viime yönä juuri ennen nukahtamista jokin suoni päässäni naksahti kohdilleen, koska pomppasin pystyyn ja suttasin paperille jonkinmoista miellekarttaa tutkimusaiheen kontekstista ja se näytti aamullakin vielä ihan järkevältä! Tuo on ollut yksi suuri ongelmavyyhti, mutta nyt se sai vähän jäsennystä. Huraa!
Poista