No niin.
Menin sitten rakastumaan, hitto vieköön. Minäkin.
Luin Joel Haahtelan Elenan nopeasti, mutta silti maistellen. Palasin usein lukujen alkuun ja luin vielä uudelleen. Kauniita sanoja, ajatuksia, tyylillä ilmaistuna. Lempeästi, hyväillen. Haahtela antaa lukijalle oman tilansa, ei käy päälle, lässytä tai hukuta siirappiin.
Aluksi mietin, mikä tämä mies oikein on, ihme hiippari, mutta sitten jotain tapahtui. Ymmärsin ja herkistyin. Kaikki olikin päivänselvää.
Pohdin, miksi juuri Elena. Miksi ihmeessä juuri hän? Miten iskemme silmämme johonkin ihmiseen, emmekä pääse enää irti. Jonkin hetken jälkeen ei ole enää ketään muuta, ei vain voi olla.
Halusin olla kriittinen ja ajatella, etten ole niin vietävissä, vaan minut pitää vakuuttaa. Niin tapahtui. Reilussa sadassakahdessakymmenessä sivussa voi sanoa jo kaiken, mitä pitää. Mitään muuta ei tarvita.
Lyhytproosa on minulle rakas laji, sillä joskus kirjoitin sitä itsekin. Nyt en enää vuosiin. En tiedä miksi. Ehkä joskus vielä jatkan, Haahtela vakuutti, että se kannattaa. (Rakastan silti tiiliskiviä, mutta niiden tarkoitus on toinen.)
Ja jäin miettimään yksinäisyyttä. Kuinka se hajottaa ja tukahduttaa. Kuinka sen kauneus ja ylevyys on vain näennäistä - oikeasti yksinäisyys ei kuulu ihmiseen, ikinä. Että olisipa jokaisella joku jossain.
Onneksi minulla on.
Joel Haahtela: Elena
Otava 2003.
126 s.
Kirjastosta.
I-ha-na Elena.
VastaaPoistaMinkäs teet kun rakastuu. Vähän kuin joku pamauttaisi hellästi päähän.
Harmi, ettei tätä kirjaa oikeastaan saa mistään omaksi.
Ja onneksi on. Joku.
Miten kaunis kirjoitus! Osasit sanoa lyhyesti kaiken. Elena on tällä hetkellä lempparini Haahtelalta (muistaakseni vielä neljä odottaa lukemista). Kyynelehdin äärettömän harvoin lukiessani, mutta Elenan kohdalla kaikki oli toisin.
VastaaPoistaMahtavaa, että sinäkin löysit Haahtelan.
Hihi, onneksi minä löysin Elenan kirjaston poistomyynnistä. En voi vieläkään ymmärtää, miten kukaan muu ei ollut sitä vielä ehtinyt napata -onneksi. 8)
Minä en ole tätä Haahtelaa vielä lukenut, mutta kehuvien arvioiden jälkeen odotan sitä innolla:) Kauniisti kirjoitettu, ihanaa:)
VastaaPoistaLinnea: Juuri näin. Ja sitten havahtuu välillä ajatuksistaan typerä hymy kasvoilla, eikä ihan tajua tästä maailmasta mitään.
VastaaPoistaKaisa: Kiitos! Minua odottavat vielä kaikki muut Haahtelat. En taida ihan heti uskaltaa tutustua seuraavaan. Minä en ihan itkenyt, mutta sen sijaan sain kylmiä väreitä. Sitä ei tapahdu minulle juuri koskaan. Ja voi mikä onnekas löytö!
Sanna: Toivon, että sinäkin nautit, sitten kun sen aika on. Ja kiitos.
Minäkään en ole vielä Elenaa lukenut, mutta kirjoitit siitä hyvin, ja ennen kaikkea ilahdutti ja naurattikin se, että meitä Haahtela-rakastajia nousee kuin sieniä sateella. :D
VastaaPoistaKaroliina, sanopa muuta! Hitto vieköön, ei sille mitään mahda. ;)
VastaaPoistaOlipa ihana kaunis kirjoitus! Elenaa en ole vielä lukenut, mutta jos tarina on yhtä kaunis kuin kirjoituksesi, niin se on varmasti minullekin mieleen. Hauskaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos Sonja! Elena on kaunis pieni tarina, käy sydämeen. Ihana. Samoin sinulle! :)
VastaaPoistaElena oli hyvä, pidin todella, mutta Perhoskerääjään suorastaan rakastuin. Melko huumaavaa ;) Se on hyvä, että joskus käy näin, että ihastuu ja joskus ei ymmärrä toisten hehkutusta ollenkaan. Luulen, että Haahtelan kirjoja tulee luettua useammankin kerran. Lauseet kestävät useamman lukukerran.
VastaaPoistaNäin se on. Minäkin nappaan lisää Haahtelaa matkaani, kunhan tästä kokemuksesta toivun. Ja Elenan luen varmaankin joskus vielä uudelleen.
PoistaMinä en enää kuulu Haahtela -rakastajiin, vaan hän tuo minulle koko ajan mieleen sadun keisarin uusista vaatteista...Lumipäiväkirja oli hyvä, mutta ne kaikki muut on kirjoitettu jollekin muulle kohderyhmälle kuin minulle. Minä ikävystyn herra Haahtelan seurassa, joka yrittää niin kovasti. Ikävystyminen on pahinta mitä tiedän.
VastaaPoistaKirjan kanssa ikävystyminen ei kyllä ole mistään kotoisin! Minulle kävi niin juuri uuden rakkaani Jonathan Franzenin Epämukavuusalue-teoksen kanssa, jonka sain hädin tuskin eilen loppuun. Oli siinäkin hyvät puolensa, mutta puolivälin paikkeilla meinasin luovuttaa.
PoistaHaahtelaa aion tosiaan lukea vielä lisää, Lumipäiväkirja on parhaillaan kirjastosta lainassa. Katsotaan, miten jatkossa käy. ;)