Sylvia Beach: Shakespeare and Company

Sylvia Beach: Shakespeare and Company
Suomentajat: Ruth Routa ja Heikki Karjalainen
Ulkoasu: ?
Tammi 2003
266 s.
Shakespeare and Company (1959)

Kirjastosta.


Sylvia Beach (1887–1962) oli yhdysvaltalainen pappisperheen tytär, joka perusti vuonna 1919 Pariisiin legendaarisen maineen kasvattaneen kirjakaupan Shakespeare & Companyn. Kirjakaupasta tuli sotienvälisen Pariisin kirjallisen kulttuurin keskus – ja nimenomaan ulkomaisen sellaisen. Beachin helmoissa olivat vuorollaan turvassa niin Ernest Hemingway kuin James Joycekin, monien muiden 1920-luvun kirjallisuusnimien ohella.

Shakespeare and Company on Beachin oma muistelmateos kirjakaupan historiasta sen perustamisesta toiseen maailmansotaan. Se alkaa lyhyestä perhetaustakatsauksesta, mutta pian siirrytään itse asiaan: Pariisiin ja piskuisen, englanninkielistä kirjallisuutta myyvän ja lainaavan kirjakaupan perustamiseen ja melko pian alkavaan, maltilliseen menestykseen. Aina se ei ollut taloudellista, mutta henkistä se oli senkin edestä. Sylvia Beach teki valtavan työn edistäessään englanninkielisen kirjallisuuden asemaa Pariisissa ja suojellessaan ja tukiessaan nuoria kirjailijalahjakkuuksia. Hänen ansiotaan on, että James Joycen Odysseus näki päivänvalon ja myös pysyi valokeilassa vaikeuksista (esimerkiksi vahvasta sensuurista) huolimatta. (Ja minun on ehkä joskus pakko yrittää lukea se. Perhana.)

Jos saisin aikakoneen, matkustaisin ensimmäisenä 1920-luvulle ja luultavasti juurikin Pariisiin. Tuossa ajanjaksossa on jotain todella kiehtovaa, olihan se monin tavoin villi ja vapaa, joskin myös ongelmallinen. Luulen, että sopisin sinne hyvin. Tosin ehkä aikakoneeni pitäisi sisältää myös sukupuolenvaihdosmahdollisuus, sillä mieluummin olisin tuon ajan mies. Naisten roolina tuntui olevan joko muusa, nalkuttava vaimo tai hymyilevä koriste – lukuun ottamatta kenties juuri Sylvia Beachia ja muutamaa muuta uranuurtajaa ja rohkeaa oman tiensä kulkijaa, jotka tekivät, mitä halusivat helmat liehuen ja kulmankurtistukset ohittaen.

Shakespeare and Company on sympaattinen kirja, mutta sillä on ongelmansa. Yksi niistä on se, ettei se ole kovin hyvin kirjoitettu. Onkin onni, että Sylvia Beach pitäytyi urallaan pääosin siinä, missä oli hyvä: kirjojen myynnissä, kustantajana, kulttuuripiirien ja kirjailijoiden tukijana ja suojelijana. Kirjailijana hän ei nimittäin ole kummoinen. Kirja on aika puuduttava, sen luvut ja aihepiirit hyppivät sinne tänne, ja siinä on melkoisesti toistoa. Toisaalta kyse on Beachin vanhemmalla iällä koostamasta muistelmateoksesta, jossa hän on halunnut korostaa nimenomaan kirjakauppansa historiaa ja läpikuljettuja vuosia, joten siinä mielessä jatkuva samoihin asioihin palaaminen ja yhä uusien anekdoottien esittely on jokseenkin perusteltua.

Luin tätä kirjaa todella kauan, ainakin kolme viikkoa. Hitaus johtui juurikin tyylistä: kirja ei imaissut mukaansa, vaan sitä jaksoi lukea ehkä luvun, kaksi kerrallaan. Sitten teksti ja lukeminen tökkäsivät jälleen. Osittain kyllä pidin kovasti Beachin kepeäntuntuisesta kerronnasta ja positiivisesta otteesta kokemuksiinsa. Vaikka välillä käytiin syvällä ja vaikkei elämä ehkä antanut Beachille aivan kaikkea juuri niin kuin hän olisi toivonut, Shakespeare and Company ei menetä pilkettä silmäkulmassa ja rivien välissä.

Shakespeare and Company kesäkuussa 2014
(© jeepau, kuva lainattu luvalla)

Vierailimme kesäkuun Pariisin matkallamme nykyisessä Shakespeare & Companyssa. Odotin kirjakaupan näkemistä innolla ja hermotkin meinasivat mennä, kun emme sitä ihan heti löytäneet (lähestyminen väärästä suunnasta ynnä kahvivaje?). Lopulta kuitenkin tupsahdimme oikeaan paikkaan ja hetken henkeä vedettyämme syöksyimme muiden turistien sekaan. Kauppa sinänsä on aivan ihastuttava ja täynnä aarteita, joita olisi voinut kuskata kotiin useamman kassillisen, mutta lopulta ahtaus ja ihmisten päällekäyvyys muodostivat liian kovan limbon, ja ulos oli päästävä. Mitään en ostanut, eikä harmita ollenkaan. Jossain määrin petyin kovasti. Sylvian kuvaamaa tunnelmaa ei ollut lähimaillakaan – mutta hölmöähän sellaista olisi ollut odottaakaan.

Huolimatta sekä kirjan että kaupan aiheuttamasta kevyehköstä pettymyksestä en edellenkään vaihtaisi aikakoneen asetuksia. Suuntana olisi edelleen 1920-luvun Pariisi. Ehkä voisin päätyä puotiapulaiseksi tai oikolukijaksi, shampanjanjuojaksi tai ikkunanpesijäksi – ei sen niin väliä!

_____

Kirjakaupan tarinaa ovat lukeneet myös Lumiomenan Katja (jolle myös nousi pienimuotoinen Joyce-kuume), Kujerruksien Linnea (ja hurmaannus!), Suvi Orfeuksen kääntöpiiriltä (joka ei ihastunut varauksetta) sekä Stazzy (joka pitää kirjan tarinoivaa tyyliä sekä sen vahvuutena että heikkoutena).