Täältä pesee!

Kiitos vaan päivitysten perään huutelijoille, on kiva tuntea itsensä kaivatuksi. Vaikken olekaan mikään muotibloggari. Haha.

Lapissa oli kaunista ja kivaa, hiihdimme suunnitelman mukaan, haimme ICAsta kassillisen elintarvikkeita kotiin vietäväksi, teimme talon töitä ja luuhasimme kylällä. Löysin paikallisesta vaatekaupasta uuden talvitakin, mahtista! Ei viikkoa ilman shoppailua, vai miten se nyt meni. Ajomatka oli pitkä, molempiin suuntiin. Mennessä pysähdyimme Oulussa syömässä ihastuttavassa Ravintola Puistolassa. Suosittelen, jos joku joskus roikkuu Oulussa syystä tahi toisesta ja kaipaa apetta. Namskis! Hiihtämisestä on todistusaineistoakin, tässä menee urheiluhullu pullero niin että lumi pöllyää:



Historiallista: oman kuvan julkaiseminen blogissa! Vaikka kyllähän tuolla taitaa aivan ensimmäisessä kirjoituksessa olla toinenkin. Päivän asuna anorakki (lippukunnan logolla varustettuna), tuulihousut (tosi kätsät säällä kuin säällä), kaulahuivi (kirpparilta, katu-uskottavaa boheemivaikutelmaa), baskeri (samanlainen kuin äidillä), lapaset (Sannan tekemät), monot (suksiin sopivat), sukset ja sauvat (viimeksi käytetty meikäläisen toimesta joskus viime vuosituhannella). Näin!

Mummi on kyllä tullut vanhaksi ja entistä äksymmäksi. Yritin pysyä suhteellisen viileänä jatkuvasta äksyilystä, vittuilusta ja käskytyksestä huolimatta, mutta yhtenä iltana pato murtui V:n kainalossa yläkerran kamarissa. Mummi on tietysti ihana, ainoa jäljellä oleva, mutta toisinaan toivoisi, että hän ei puhuisi aina ihan mitä sylki suuhun tuo. Vaikka olen itsekin toisinaan aikamoinen päänaukoja, jossain menee kuitenkin se raja. (Eikä liene enää epäselvää, mistä olen pahasuiset geenini saanut...) Kyllä hän siitä tokeni, eikä olisi halunnut meidän lähtevän. Ja ihan asiallisestikin juttelimme, enemmän sitä oli kuin äksyilyä. Mutta kyllä se pahalta tuntui.

Tarkoitus oli ottaa reissussa valokuvia, ja taisin niitä ehkä nappaista jopa viisi kappaletta. Jätetään se valokuvaus jonnekin myöhemmälle.

Viime viikko tuntui joka tapauksessa lomalta, ja lopputulos oli oiva rentoutuminen ja fiilistely. Lisää tätä, please? Ehkä joskus kesällä sitten. Toistaiseksi maailma on palannut radalleen, minä paahdan jälleen töitä kuin pieni eläin, yritän hieman lukea tentteihin (huomenna seuraava...), käydä espanjantunneilla ja urheilla. Seminaari hautuu jossain aika syvällä, ajatukseni oli, että alkaisin melko pian huhuilla sitä lähemmäs pintaa. Alle kuukauden päästä pitää olla tekstiä kasassa näytteeksi muille. Ja kahden kuukauden päästä koko homman on oltava valmis. Huh.

Olen kasvavan epätoivon vallassa seurannut viimeaikaista "julkista keskustelua" koskien esimerkiksi Helsingin kouluissa aloitettavaa kasvisruokapäivää, mutta eipä tuohon ole sen kummempaa sanottavaa kuin ytimekkään perustellusti, että hankkikaa elämä, vitun urpot. Maailmassa on saatanan iso virhe, jos tällaisesta aiheesta saa aikaan kriisin. Kuten Jenni sen asiallisesti jotenkin tähän suuntaan ilmaisi: "Tällainen muutos siis luultavasti tuhoaa järjestäytyneen yhteiskunnan ja johtaa hallitsemattomaan kaaokseen ja meidän tuntemamme sivilisaation murenemiseen." Nimenomaan. Ai kauhee, ituja lapsille!

Kesä mietityttää, ja kevät ennen sitä. V lähtee kahden viikon kuluttua kolmen kuukauden reissuun. Kelle minä sitten kerron huonoja vitsejäni iltaisin puhelimessa? Pitääkö naisen hankkia televisio elämänsä sisällöksi? Tilata lisää naistenlehtiä? Aloittaa uusi harrastus? Dear Eki, auta!

Ps. Anteeksi kiroiluni, lupaan parantaa tapani heti, kun viimeinenkin urpo lakkaa mussuttamasta typeryyksistä.