Pia Pesonen: Maatuska

Irina on neuvostoliittolaisen loikkarin Tamaran tytär, ryssittelyä ikänsä kuunnellut, huonossa avioliitossa elävä yhden lapsen äiti ja röntgenhoitaja, joka ei juuri nuku. Kun Tamara kuolee, alkaa pesänselvitys kaikilla mahdollisilla tavoilla.

On tyhjennettävä Lauttasaaressa oleva asunto. On päätettävä, mitä tehdä äidin kymmenille maatuskanukeille. On tehtävä perunkirjoitus, otettava vastaan se, minkä perintönä saa. Ja on saanut jo. Ja joskus olisi hyvä nukkuakin.

Irina alkaa penkoa omaa identiteettiään ja perhehistoriaansa urakalla. Unettomana kaikki saa mittasuhteet, joita on vaikeaa liittää enää todellisuuteen. Uni ja valve sekoittuvat, muistot ja kuvitelmat samoin. Kuka Tamara oikein oli, mistä hän tuli, mitä teki ja jätti kertomatta tyttärelleen?

Pia Pesosen esikoisteos, novellikokoelma Urho Kekkonen Straße, oli mahtava lukukokemus kolmisen vuotta sitten. Kirjasta on tehty elokuvakin, jota en kylläkään ole nähnyt. Olin ilahtunut, kun huomasin Pesoselta ilmestyneen uuden kirjan, vieläpä romaanin.

Ensikosketuksen kaltaista intoa en Maatuskan kanssa kuitenkaan kokenut. Pesosella on vinkeä kirjoitustyyli, jollain tapaa vimmainen ja innokas, mutta samalla sitä on hieman raskasta lukea. Lauseet ovat napakoita, ne tulevat kuin kirjoituskoneella hakaten. Pohjavire on mustanpuhuva, joskin vinolla hymyllä varustettuna.

Minusta ehkä tuntui liiaksi siltä, että kanssani leikiteltiin härnäten. Annettiin hieman liekaa ja sitten kuitenkin kiskaistiin se ulottumattomiin. Lukiessa pää alkoi tuntua raskaalta samaa tahtia, kun Irinan univaikeudet pahenivat entisestään.

Pidin eniten Tamaran näkökulmasta kerrotuista pätkistä 1960-luvun lopulta, ajalta ennen ja jälkeen loikkauksen. Tamara on Irinaa kiehtovampi hahmo kirjassa, sillä Irina kietoutuu koko ajan vahvemmin vapisevan mielensä ja unettomien öidensä ympärille. Tamara sen sijaan on täynnä nuoruuden paloa, rakkautta, rohkeutta ja sitten ikävää, surua ja pelkoa. Hänen tunteensa tuntuvat aidommilta, sillä ne ovat selkeämpiä, normaalimpia. Irina taas on puuroutuvien ajatustensa ja jaksamattomuutensa vanki.

Maatuska on perhetarina, jonka kuvaamat perheet ovat – tietenkin – onnettomia omalla tavallaan.  Irinan ja Pietarin avioliitto on kauheaa luettavaa – ja juuri siksi tuskastuttavan kiehtovaa. On ylipäänsä ihme, että Irina pysyy kasassa niinkin kauan kuin pysyy, mutta niin vain sitä kaiketi kasvaa vahvaksi ja taittumattomaksi, kun aina on altavastaajana.

Romaani kuorii itsestään yhä uusia kerroksia ja uusia tarinoita. Se on yhtä aikaa kuin nukketeatteri ja näyteikkuna-asetelma ja silti elävä tarina, päivästä ja unettomasta yöstä toiseen kulkeva elämä. Irina ei ole aikoihin ollut oman elämänsä pääroolissa, mutta siitä huolimatta hän jaksaa avata uusia ovia ja yrittää päästä vielä jotain kautta karkuun kaikkea sitä, minkä on onnistunut keittämään kasaan.

Vimmaa ja unettomuutta. Puunukkeja ja vaihtuvia mielentiloja. Maatuska ei anna avata itseään helpolla.


Pia Pesonen: Maatuska
Ulkoasu: Jenni Saari
Teos 2015
251 s.

Arvostelukappale.

______

Maatuskasta myös Suomi lukee -sivustolla.