L. M. Montgomery: Anne of Green Gables

Varoituksen sana lienee paikallaan. Jos Vihervaaran Anna on sinulle pyhä, voi olla, ettet pidä tekstistäni.

"Well, I guess I'll light the lamp and get to work," said Marilla. "I see plainly that you don't want to hear what Miss Stacy had to say. You're more interested in the sound of your own tongue than in anything else."

En ollut ennen tätä koskaan tutustunut Annaan (tai tästedes Anneen, luin teoksen alkuperäiskielellä). Toki olen "aina" tiennyt, että L. M. Montgomerylla sen niminen sankaritar tuotannossaan on useamman kirjan ajan, mutta siinä kaikki.

Joskus kevään kuluessa innostuin selailemaan Project Gutenbergin sivustoa, ja törmäsin Anne of Green Gablesiin. Latasin tiedoston: olisi jo aika tietää, mistä oikein on kyse. Heinä- ja elokuun iltoina kirjaa sitten lopulta (hitaasti) lueskelin.

Nyt tiedän.

Anne Shirley on orpotyttö, jonka sisarukset Marilla ja Matthew Cuthbert adoptoivat. He olivat toivoneet riuskaa nuorukaista, joka auttaisi Matthew'ta talon töissä, mutta väärinkäsitysten vuoksi juna tuokin Annen: punapäisen, puheliaan, haaveiluun taipuvaisen tyttölapsen. Eihän häntä lopulta voi vastustaa, ja niin sisarukset saavat uuden perheenjäsenen.

Anne suhtautuu maailmaan suurella uteliaisuudella. Hän rakastuu uuteen kotiinsa perin juurin, sillä siihen saakka hänen elämänsä on ollut kovin katkonaista ja turvatontakin. Avonleasta Anne saa itselleen kodin ja Cuthberteista perheen, jota hänellä ei ole koskaan ollut. Sisarukset taas pyrkivät omalta osaltaan kasvattamaan Annesta kunnollista nuorta naista, joskin vetovastuu on Marillalla Matthew'n jättäytyessä sivustalle – josta tarpeen mukaan lyhytsanaisesti puuttuu suurimpiin ylilyönteihin tai rimanalituksiin.

Anne tekee kotitöitä, tutustuu kyläläisiin, käy koulua ja kasvaa vähitellen lapsesta nuoreksi neidoksi, jonka terävää älyä ja peräänantamattomuutta ei voi ohittaa. Niinpä Anne saa stipendin lukioon ja sen myötä myös collegeen. Vaan hempeillä nuoruusvuosilla on myös haasteensa, eikä aivan kaikki lopulta tulekaan hopeatarjottimella.

Periaatteessa pidän tyttökirjaklassikoita aivan kelvollisina romaaneina. Louisa M. Alcottin Pikku naisia jatko-osineen kolisi kovaa silloin 9-vuotiaana, eivätkä ne ole menettäneet hohdettaan myöhemminkään, vaikka aikuissilmä onkin hieman kriittisempi kuin innokas lapsenmieli. Ongelmaksi Anne of Green Gablesin kohdalla muodostuikin juuri se, että minulla oli ensikosketusta ajatellen noin 20 vuotta liikaa ikää.

Romaanina kirja on hieman tylsä, sillä varsinaista juonta siinä ei oikein ole. Annen elämä Avonleassa etenee sykäyksittäin, pääosin erilaisten sattumusten, kommellusten ja arkisten askareiden kautta. Kirjan reiluun 200 sivuun mahtuvat Annen nuoruusvuodet 11–16, ja se on aika paljon. Isoja loikkauksia tehdään aika ajoin, ja aika juoksee hurjaa vauhtia.

Montgomery on kehittely sankarittarelleen taipumuksen joutua kaikenlaisiin vaikeuksiin (toki varsin hellämielisiin ja viattomiin). Anne on utelias, toimelias ja impulsiivinen: hän ei juuri mieti, mitä sanoo, ennen kuin on sen jo sanonut. Kirjassa on sivukaupalla Annen häkellyttäviä monologeja, joissa käydään läpi luonnon ihmeellisyyksiä, universumin upeutta ja kaikenlaista mitä sen väliin voikaan mahtua.

Yksinkertaisesti tuskastuin. Anne on mielestäni kautta linjan rasittava, kälättävä kakara, joka ei osaa ollenkaan säädellä käytöstään, eikä näe siinä mitään muutoksen tarvetta. Sinänsä hän ei tietenkään ole ilkeä, vaan tarkoittaa aina hyvää ja on vain yksinkertaisesti innoissaan, mutta hän on kuin hyrräväkkärä, joka menee, vaikka joskus olisi syytä olla paikallaan. Annen romanttinen luonteenlaatu on näin kyynisen (?) aikuisen silmin lähinnä paatoksellinen, vaikka toki sille on syynsä ja onhan kyse kuitenkin ensin lapsesta ja sitten nuoresta – elämän kuuluukin olla traagista.

Annessa on toki elämäniloa ja energiaa, josta voi olla hyvä ottaa mallia. Mutta voi hyvänen aika, jos joutuisin joskus hänen kanssaan samaan huoneeseen... luultavasti poistuisin sieltä ääntä nopeammin. Ihmisen täytyy osata joskus olla myös hiljaa, eikä aina purskauttaa suustaan joka ikistä ajatustaan ja joka ikistä ajatusta seuraavaa uutta mielleyhtymäänsä. Anne puhuisi yhteen putkeen luultavasti maailmanloppuun saakka. Ja jatkaisi vielä senkin jälkeen.

Sadan vuoden takaiseksi tyttökirjaksi Anne of Green Gables on siinä mielessä raikas, ettei se ole moraaliselta painotukseltaan mitenkään ylettömän painostava. Marilla ja Matthew ovat toki konservatiivisia ja uskonnollisia ihmisiä (vaikka Matthew'sta en mene kyllä vannomaan mitään, hän on ihastuttavan tyyni ja sopivan arvoituksellinen), mutta he esimerkiksi tukevat ja kannustavat Annen opiskelua ilman vastaväitteitä.

Kun lopulta sain kirjan loppuun yli kuukauden lukemisen jälkeen, olin varma, etten enää pitkällä tikullakaan koskisi mihinkään Anneen viittaavaakaan. Mutta ehkä hajurako on auttanut, sillä enää en koe mahdottomana seuraavienkin osien lataamista Project Gutenbergista. Myönnettävä se sentään on, että hieman kiinnostaisi tietää, miten Annelle aikuisempana oikein käy...


L. M. Montgomery: Anne of Green Gables
The Project Gutenberg eBook (2008)
238 s.
Alkuperäisteoksen julkaissut L. C. Page Company 1908
Suomentanut Hilja Vesala nimellä Annan nuoruusvuodet (WSOY, 1920)

______

Anne on monelle rakas kirjasankaritar. Muissa blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Kirjojen kamari, Jokken kirjanurkka, Cilla In Wonderland, Lukuisa, Lukisinkohan, Kirjaurakka, Ainakin 52 kirjaa, Mustetta paperilla, Lukematon maailma, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin emäntä Anna on kirjoittanut kaimastaan lisäksi ainakin näin ja näin.

Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi.