Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
Suomentaja: Tauno Tainio
Tammi 2004 (1. painos 1952)
133 s.
The Old Man and The Sea (1952)
Kirjastosta.
Vanha kalastaja on ollut viikkokausia vailla saalista. Viimeisenä toivona on lähteä rohkeasti kohti aavaa ulappaa, ilman usein seurana ollutta nuorukaista, jonka kanssa on voinut vaihtaa ajatuksia esimerkiksi baseballista. Sää on tyyni, kaikkialla vallitsee odotus, ja yhtäkkiä syöttiin tarttuu kala – venettä suurempi. Väsytystaistelu vie miehen ja kalan kauas merelle mittelemään ihmisen ja luonnon, vahvan ja heikon, vanhan ja uuden välisiä voimia.
Minulla on outo suhde Ernest Hemingwayhin. En ole lukenut hänen teoksiaan vielä kovin laajasti, enkä ole edes pitänyt erityisemmin kaikesta lukemastani, ja silti olen hullaantunut häneen. Tai ehken hullaantunut, mutta syvästi vaikuttunut ja varma siitä, että yhteinen tiemme tulee kestämään koko hänen tuotantonsa mitan ja osan siitä varmasti myös uudelleen.
Vanhus ja meri on Nobel- ja Pulitzer-palkittu klassikko, vain vähän yli satasivuinen romaani, joka on näennäisesti hyvin yksinkertainen. Vanha mies, jo huomattavasti voimansa tunnosta heikennyt, käy viimeisen kerran elämänsä haasteen kimppuun, nousee omien voimiensa yli ja selviytyy, vaan ei vammoitta. Tarina kertoo surumielisesti tunteesta, joka valtaa ihmisen tämän tajutessa ajan ajaneen hänestä ohi.
Samalla se kertoo yksinäisyydestä, suorastaan lohduttomasta yksinäisyydestä, jota yksilö tuntee itseään suuremman kokonaisuuden edessä. Kirjan vanhus elää yksin, vain nuori poika käy häntä aika ajoin tapaamassa ja pitämässä huolta. Elämä on jo ehtoopuolella, mutta ikänsä työtä tehneenä vanhus ei voi luovuttaa. Ei, vaikka kädet hiertyvät hajalle siiman puristuksessa ja ajatukset vähitellen puuroutuvat.
Vanhus ja meri on aika surullinen kirja. Hemingwayn kynä on toteava, se välttää kiemurat ja krumeluurin. Se vain kertoo tarinan, niin kuin se on, ja se kertoo sen hyvin. Niin paljon kuin olisin halunnut hullaantua Ernestiin lisää, Vanhus ja meri ei kuitenkaan herättänyt kovin suuria tunteita. Toki se oli surumielinen ja taitava teos, paljon pintaansa syvempi, mutta tällä kertaa on myönnettävä, etten aivan tavoittanut sen sanomaa ja tunnelmaa. Olisi pitänyt upota paremmin, antaa meren viedä mukanaan ja pysähtyä tosissaan ajattelemaan sitä, mitä luki. Ehkä tapaamme tämän kirjan kanssa vielä joskus uudelleen, paremmalla ajalla ja intensiteetillä.
____
Ruksaan tällä lukukokemuksella jälleen yhdet kohdat sekä TBR- että Pulitzer-listoiltani.
Lainasin kirjastosta äänikirjana ja työmatkalla kuuntelin. Pidin paljon. Varmasti lukijallakin ansionsa. Minulle jäi lentävä huudahdus:kala! Kun jokin ei taivu tahtoni mukaan.
VastaaPoistaTämä onkin varmaan hyvä äänikirjana, ei liian pitkä ja jotenkin aika seesteinen.
PoistaJa kyllä, tuotahan siinä tahkotaan myös.
Minun pitäisi lukea tämä uudestaan. En saanut tähän oikein minkäänlaista otetta aikoinani. Hyllystä löytyy kyllä, mutta ei vain ole tullut tartutuksi...eli ei minullakaan ole herättänyt suuria tunteita.
VastaaPoistaHaa, en siis ole ainoa! Kyllä minäkin joskus kokeilen sitten uudestaan. Ehkä.
PoistaHemingway on kirjailija, joka tuntuu minusta sitä paremmalta, mitä vanhemmaksi tulen. Vanhus ja meri on yksi suosikkejani hänen tuotannostaan, selkeä ja tiivis.
VastaaPoistaHmm, katsotaan siis, miten minun ja Ernestin suhde syvenee vuosien kuluessa. Minulle joku miespuolinen kaveri joskus tokaisi, etten varmaan tykkää Hemingwaysta, kun se on niin miehistä. Hah, sellaisesta ei ole viitteitä, ja sitä paitsi pidän miehisyydestä, mitä ikinä sillä tarkoitetaankaan. ;)
PoistaEipä ole tullut luettua, vaikka on pölyttynyt hyllyssä monta vuotta. Hemingway on kyllä jotenkin ärsyttävä kirjailija. "Kenelle kellot soivat" oli ihan luettava, mutta "Jäähyväiset aseille" tuntui jo liian pinnalliselta. Niin että enemmän on minua alkanut tympiä vanhemmiten. Hemingway luottaa liikaa omaan legendaarisuuteensa, vaikka kirjoittikin kuulemma "Jäähyväiset aseille" -romaanin viimeisen luvun yli kolmekymmentä kertaa. Hemingwayt ovat laatua, mutta jos harrastaa kirjallisuutta laajemmin, huomaa, että muillakin seikoilla on väliä kuin kirjallisella laadukkuudella.
VastaaPoistaMinä olen tämän lisäksi lukenut muistelmateoksen Nuoruuteni Pariisi sekä herran novelleja, joista pidän hurjasti. Eli romaaneista tämä oli nyt ensimmäinen kokemus. Pidän jollain tasolla tiedostetusta legendaarisuudestakin, joten vielä en ainakaan osaa sanoa, alkaako se jossain vaiheessa ärsyttää.
PoistaHyvä idea, tuo äänikirjana kuuntelu! Listalle... Olen lukenut tämän joskus koulussa ja teki suuren vaikutuksen silloin, olisi hauska nähdä, miten nyt.
VastaaPoistaLukukokemusten vertailu on kyllä hienoa. Tai olisi, jos sitä tekisin. Kirjat, jotka ovat olleet lapsuudesta saakka minulle rakkaita, olen lukenut moneen kertaan kaikissa ikävaiheissa, joten sellaista selkeää välimatkaa ei ole koskaan ehtinyt muodostua. Mutta tokihan niitäkin kirjoja on, joiden herättämiä ajatuksia olisi kiinnostavaa vertailla nyt suhteessa menneisyyteen.
PoistaKai se kalan pyydystäminen oli lopulta jonkinmoinen joutsenlaulu, osoitus itselle ja muille, vielä yhden, ehkä viimeisen kerran. Tämmöinen kuva minulle on jäänyt, kirjan lukemisesta lienee toki kymmenisen vuotta, joten en äkkiseltään muista, millaisissa tunnelmissa se loppui.
VastaaPoistaAjatushan käy jossakin määrin yksiin Hemingwayn oman elämän kanssa, Vanhus ja meri oli miehen joutsenlaulu, jonka jälkeen ei tullut enää mitään mainittavaa ja elämä päättyi lopulta itsemurhaan. H.:lla taisi kyllä mennä kymmenisen vuotta yrittäessä vielä kerran, kunnes tuli tulokseen, että laulut on laulettu.
Aivan, tuolta se juuri tuntui lukijanakin!
PoistaHyvä huomio tuokin, liekö vaikuttanut kirjan maineeseen? Näissä ihmiskohtaloissa on kyllä paljon kiinnostavaa ja surullista. Samaan aikaan tekisi mieli selvittää lisää ja olla selvittämättä ja utelematta.
Miusta tämä teos on maskuliinisen maailman yököttävä multihuipentuma.
VastaaPoistaEn kommentoi enempää. Voisi mennä rumaksi.
Ei saa jättää tällaista kommenttia, aivan kihisen halusta kuulla lisää! (Ihan kuin oltaisiin joskus juteltu tästä aiheesta ennenkin, ihan tuli sellainen muistikuva jostain!)
PoistaLuin tämän joskus 15-kesäisenä enkä voi sanoa tykänneeni. Paha tosin mennä sanomaan, oliko vika kirjassa vai lukijassa ;) Ehkä joskus santsaan ja otan selvää.
VastaaPoista