Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
Otava 2012
511 s.

Omasta hyllystä.


Esko Vuori uskoo unelmiinsa. On aina uskonut ja uskoo vastakin. Hän ihailee tekniikkaa, yritteliäisyyttä ja Yhdysvaltoja, voi pojat kuinka ihaileekaan! Eskosta tulee kodinkonekauppias, ensin Kuopioon ja sitten Hämeenlinnaan.

Eskon vaimo Liisa on kätilö, joka uskoo arkeen ja ihmisiin, ainakin toisinaan. Liisa pyörittää Vuorten perhettä työnsä ohella, hoitaa edustusvaimon tehtävät vähitellen kasvavissa pikkukaupungin seurapiireissä ja yrittää olla hyvä äiti kolmelle pojalleen.

Pojista vanhin, Esa, ei saa elämänsä asioita helpolla. Hän rakastuu ehkä väärään naiseen, jonka kanssa saa suunnittelematta tyttären. Esan kertojanääni kertaa sukupolvien tarinaa tyttärelle omasta näkökulmastaan, paljastaa, millaista on ollut elää valovoimaisen isän varjossa haluamatta seurata tämän jalanjäljissä.

Olen pitänyt kaikesta lukemastani Juha Itkosen kirjoittamasta, ja odotin paljon Hetken hohtavalta valolta.

Sain sen, mitä odotin.

Kirja on ihastuttava, melankolinen ja se herättää halun ahmia sivun toisensa perään. Yli 500-sivuinen eepos on melkoinen pala, ja vaikka itse tarina on lopulta varsin tasainen, tylsä se ei ole. Itkonen kuvaa arkista elämää samaan aikaan tavanomaisen ja omalla tavallaan erikoisen perheen kokemusten ja perheenjäsenten välisten, paikoin hyvin vaikeiden suhteiden kautta. Samalla hän kertoo terävästi vuosikymmenten mukana muuttuvasta Suomesta yksilön ja perheen tasolla.

Eskon ja Liisan natiseva avioliitto on kirjan keskeinen linja. Itkonen kuvaa, kuinka toisiinsa ihastuneet nuoret päätyvät yhteen ja rakentamaan perhettä, johon eivät ehkä vielä ole aivan valmiita. Esko ja Liisa kasvavat vuosien kuluessa yhteen, ja vaikka on selvää, että perheen vetonaula on Esko, Liisan hiljainen puurtaminen arjen eteen ja vähittäinen omanarvontunnon herääminen vaikuttaa Vuorien elämään kaikkein eniten. Tunsin suurta sympatiaa Liisaa kohtaan, vaikken hänen elämästään sellaisenaan omakohtaisesti mitään tiedä.

Eskoa ei lukija kuitenkaan voi inhota, vaikka Esa ei häntä siedäkään. Esko on omissa pyrkimyksissään vilpitön, hän ei halua pahaa – kaikkea muuta. Ennen kaikkea hän haluaa tehdä työtä unelmiensa eteen ja uskoa aina parempaan tulevaisuuteen. Tarinan viimeiset käänteet ovat viimeistään ne, kun Eskoa tekee mieli halata. Ja ehkä myös kysyä, kuinka niin positiivisena voi pysyä kaiken sen jälkeen. Oikeassa elämässä en tule toimeen Eskon tapaisten setämiesten kanssa, mutta kirjan sivuilla häntä sietää ja ymmärtää.

Esan tarinassa on säröä ja surua. Hänen tilintekonsa tyttärelleen on paikoin raastavaa luettavaa, ja se saa pohtimaan, miten paljon pienetkin valinnat vaikuttavat, niiden suurten rinnalla. Esa on osaltaan paljon isänsä poika, vaikka ei juuriaan suuresti arvosta. Uskoa ja yritystä löytyy pitkään, kolhuista piittaamatta.

Aina ei tarvita yletöntä draamaa, jotta tarina toimii ja koskettaa. Itkonen on mielestäni onnistunut erinomaisesti kuvaamaan aitoa elämää sortumatta jaaritteluun tai tylsyyteen. Sellaista minä en kirjasta löytänyt, vaikka on tarinaa pitkäpiimäiseksikin sanottu. Vaikka Hetken hohtava valo on surumielinen, se on kaunis ja silti toiveikas. Ajat ja aikakaudet alkavat ja päättyvät, ihmiset ja ihmissuhteet syntyvät, muuttuvat ja katoavat, mutta pieni toivo ja usko siihen, että huomenna asiat voivat olla kaikesta huolimatta piirun verran paremmin, on hyvä muistutus, ja sai tämän lukijan tuntemaan olonsa hetken hyvin seesteiseksi ja hyväksi.

___

Kirjantilan Jaakolle tämä oli viime vuoden parhaita lukuelämyksiä.
Mari A:n ainoa moite kirjalle on, että se loppui.
Kirjanainen nautti kirjan yksityiskohdista ja miljööstä.
Sanna tunnustautuu tämän jälkeen Itkosfaniksi.
Unnin ei tarvinnut pettyä.
Minnan mielestä kirjasta saisi tehtyä soundtrackin.
Katja ihastui ja vakuuttui, muttei siltikään välttynyt pitkästymiseltä.