Päivät tarvon tervassa, kaikki kulkee hidastetusti. Kun työhuoneen oveen koputetaan, ehdin juuri vetää naamalle ystävällisen hymyn tyhjyyteen tuijottavan katseen tilalle. Opastan ja tsemppaan pääsykokeisiin. Lohdutan, kun ymmärrys siitä, että numerot eivät taikaiskusta nousekaan ysiluokan viimeisillä viikoilla, lopulta havahduttaa. Iloitsen kesätyöuutisista, kannustan haastaviin ainevalintoihin. Ja ihan niihin tavallisiinkin. Lupaan, että ratkotaan asioita myös ensi vuonna.
Vaikka eihän mikään ole varmaa. Haluaisin voida oikeasti luvata olevani apuna myös syksyllä, mutta kun se ei ole minusta kiinni. En tiedä syksystä vielä mitään. Ja silti sitä haluaisi esittää aikuista, antaa oppilaiden luottaa jatkuvuuteen ja omiin sanoihin, vaikka itse on poksahtaa epävarmuudesta.
Työnhakua. Aloin pitää järjestelmällisesti kirjaa haetuista työpaikoista sillä hetkellä, kun tajusin, että jos jostain joku vaikka soittaisi, en todellakaan muistaisi, minne olen hakenut ja mihin tehtäviin. Eilisen saldo oli neljä työhakemusta. Tänään pidän välipäivän. Ja vastaan innokkaana puhelimeen aina kun se soi. Toistaiseksi soittajat ovat olleet lehtimyyjiä. Tai taisi joku koettaa kaupata jotain sheivaustuotteitakin. En ostanut.
Kotona on hiljaista, vain minä ja kissa ja tekemättömät kotityöt. Viime viikolla seuraan liittyivät muurahaiset, jotka saivat osakseen väkivaltaisen ja myrkyllisen vastaiskun. Olen armoton. Hiljaisuus on hyvästäkin, mutta juuri nyt se kuulostaa vain ja ainoastaan yksinäisyydeltä. Ulkomaille lähtemisessä lähtijällä lienee helpompaa, kuitenkin. Se lähtijä en vain valitettavasti ole kai koskaan minä.
Pyöräkilometrejä on jo sata. Hiljaiset hiekkatiet aamuin illoin antavat aikaa ajatella ei mitään. Se on hyvä, sitä kaipaan. En jaksa keskittyä muuten mihinkään, vähäiseenkään, senkään vertaa. Tasainen rapina pyörän alla hivelee korvaa. Samalla voi unohtaa kehäteiden ja omien ajatustensa pauhun.
Oppilaat eivät enää tule uniin. Toisaalta unen laatu on muuten huono: on niin valoisaa ja stressi panee heräämään puoli neljältä joka yö. En tee muuta kuin käännän kylkeä, mutta vanhastaan tiedän, ettei unen keskeytyminen noilla main tee pidemmän päälle hyvää. Nyt en enää muista, kauanko sitä on jo jatkunut. Tarkoittanee: liian kauan.
Jäljellä olevat päivät voisi jo laskea aamukampaan. Kulunut puoli vuotta on ollut nopea, lähes huomaamaton. Mitä seuraava puolikas tuo, sitä en tiedä.
Toivottavasti hieman enemmän valoa ja paremmin kanavoitua energiaa. Niin toivon.
Toivottavasti työsuhde jatkuu. Ja jos ei tämä, niin uusi tulisi! Kaikkea hyvää kevääseen ja elämään :) Yksinäisyys voi olla musertavaa, mutta toivottavasti löydät siitä ne hyvät puolet!
VastaaPoistaToivotaan, toivotaan... Kyllä kai sitä jostakin juustoa leivän päälle saa hankittua, mutta nyt on vähän raskas combo tämä kevätväsymys + epätietoisuus.
PoistaTämä on vähän hassua, koska noin yleisesti olen erakkoluonne, eikä se ole koskaan ollut ongelma. Nyt vaan tuntuu, että saisi se toinen jo palata sieltä reissultaan.
Lähetän sinulle voimia! Tähän aikaan vuodesta kaikilla on kamala kiire lukuvuoden päätöstohinoissa, ja moni rehtori alkaakin toden teolla hoitaa sijaisasioita vasta Suvivirren melkein jo raikuessa - tai jopa sen jälkeen. Uskon, että viimeistään juhannuksena sinulla on nimi paperissa. Toivottavasti tietysti aiemmin, koska odottelu on kiduttavaa.
VastaaPoistat. Iina
P.S. Tästä oli minulle apua: http://www.eurokangas.fi/kankaat/tuotteet/tuoteryhma/28
Kiitos, Iina. Täytyy pitää pää pystyssä ja jaksaa odotella. Eiköhän työ tekijänsä löydä, jossain vaiheessa. ;)
PoistaVoi apua minkä linkin laitoit, ja arvaa vaan, olisiko kodissamme juuri tarve uusille verhoille!!
Pari asiaa :)
VastaaPoista1. Kaikesta huolimatta elämäsi vaikuttaa minuun silmiin seesteiseltä. Sinulla on tutkinto plakkarissa ja kaikki ovet auki. Ja olet semmoinen ihminen, joka saa aina töitä.
2. Mitä tulee ulkomaihin, niin lähtijällä on ehkä helpompaa, mutta on toisessakin maassa ikävä. Tylsiä on illat nukahtaa yksin tai kauniit aamut herätä vain itsensä vierestä. Usko pois.
Kiitos, Sanna. Kyllä sitä aina jotain keksii, mutta epävarmuus ahdistaa. Juuri on kotiutunut yhteen paikkaan, ja sitten jos pitää lähteä toisaalle...
PoistaKyllä se varmasti on niinkin, mutta se ei tänne kotiin saakka näy. :)
Tsemppiä. :) Muksut pärjännevät, vaikka tilallesi tulisikin joku muu. Olen aivan varma, että muut opettajat ovat huomanneet työpanoksesi. Jos sopimustasi jostain syystä ei voida jatkaa, niin saat kuitenkin varmasti erinomaisen työtodistuksen. Odottelu on raskasta ja tällaiset suuret epävarmuustekijät elämässä voivat vaikuttaa dramaattisestikin mielenrauhaan, mutta yritä kestää vain. Asiaa et voi kiirehtiä omalta osaltasi: kun hakemus on lähtenyt, on vain pakko odottaa. En tiedä miten työnhaku noissa piireissä yleensä etenee, mutta itse olen saanut havaita, että soittaminen hakemuksen perään voi tehdä ihmeitä.
VastaaPoistaNäinhän se on, odottaa täytyy jaksaa. Se on vaan niin rasittavaa ja siitä saa päänsä ihan pyörälle. Alkaa myös aina jossain vaiheessa kuvitella, että on jotenkin huono tai epäonnistunut – mikä on täysin typerää, mutta kai luonnollista.
PoistaMutta katsotaan, miten ämmän käy. ;)
Voimia ja sinnikkyyttä, asiat kulkee aaltoina. Työelämän epävarmuus on tuttua vaikka olisikin vakipaikka. Nykyään mikään ei ole "varmaa" kuin pienen hetken, ja meidän ihmisparat pakotetaan sopeutumaan siihen, vaikka psyyke huutaa jotain ihan muuta. Toivottavasti pääset kuitenkin iloitsemaan kesästäkin - ja pyöräilystä, se on nautinnollista.
VastaaPoistaSinäpä sen sanoit, pakko on opetella tyyliin, joka on luonnolle vieras. Varmuudella saisi niin paljon enemmän irti, mutta siihen ei taida nykyisin olla oikein missään enää varaa.
PoistaKyllä, kesäsuunnitelmia on aika paljon jo, ja odottelen jäljellä olevien viikkojen kulumista. Kerrankin on mahdollisuus siihen, ettei koko kesä mene töissä, vaan saan myös lomailla.
Jos lukisin yhtä paljon kuin sinä, en varmaan ehtisi tehdä työhakemuksia niin paljon, etten muistaisi, mihin hain. Mutta paitsi että luen paljon vähemmän kuin sinä, teen myös työhakemuksia paljon vähemmän kuin mitä muistaisin. Ehkä sinä olet jin ja minä jang - vai mitenköhän päin niiden sukupuolet menivätkään? No, toivotan kuitenkin hyviä energiakanavointeja!
VastaaPoistaNoh, minun tapauksessani se helpottaa, että teen hakemuksia neljässä eri järjestelmässä, joissa voi aina kopioida hakemuksen perustiedot edellisestä seuraavaan, eikä joka kerta tarvitse naputella vaikkapa henkilötietoja tai edellisiä työsuhteita uudelleen, vapaa hakemusteksti vain. (Tai eihän se tosiaan ole mikään "vain", mutta nopeuttaa silti prosessia osaltaan.) Näissä menee vaan vähitellen sekaisin, kun samantyyppisiä tehtäviä on useassa eri paikassa.
PoistaHaha, energiakanavoinnista tulee sanana kyllä vähän hörhö fiilis – ihan niin syvällä en vielä ole, että korvakynttilät tai kristallihoidot tulisivat vaihtoehdoiksi. ;)
Tsemppiä matkaan! Mä tiedän niin miltä tuo epävarmuus tuntuu ja välillä se tuntui heijastuvan kaikkeen ihan omaa itsetuntoa myöten, vaikka kuinka todellisuudessa asiat on mallillaan ja paremmin kuin joskus ennen. Ja on tosiaan fiksua pitää kirjaa siitä, mihin on hakenut. Itse jouduin nolona kysymään yhden arkiston puhelimitse tulleesta haastattelukutsusta, että anteeksi, oliko tämä nyt siis Lahdessa vai Jyväskylässä? Ja kyllä hävetti! Onneksi siinä vaiheessa oli tämä nykyinen pätkä jo tiedossa ja lopulta peruin kyseisen haastattelun, mutta silti ensi kerralla taidan pitää listaa minäkin.
VastaaPoistaKyllä se siitä! Oikeasti! :)
Kiitos, E! Tiedän, että tiedät, ja se, että samassa tilanteessa olevia on muitakin, lohduttaa kyllä. Tai saa ymmärtämään, ettei se ole oma vika.
PoistaMinä itse asiassa sain tänään yhden haastattelukutsun, ja vieläpä paikasta, jonne oikein hyvin muistin hakeneeni! Alkoi heti jännittää. :)